Islamilainen maailma

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Islamilainen maailma, tummanvihreällä merkityissä maissa islam on valtauskontona, vaaleammissa vähemmistöuskona.

Islamilainen maailma tarkoittaa aluetta, joka ulottuu nykyään Pohjois-Afrikasta Kaakkois-Aasiaan asti. Islamilainen maailma voi kuitenkin viitata sekä kulttuuriseen että geopoliittiseen käsitteeseen.

Kulttuurisessa mielessä se tarkoittaa islamilaista sivilisaatiota, johon kuuluvaksi luetaan mukaan myös ei-muslimit. Islaminuskoisia on maailmassa noin 1,4–1,6 miljardia eli noin 20–23 % vuoden 2011 arvion mukaisesta maailman asukasluvusta (6,9 miljardia)[1]. Muslimeista noin 62 % on Aasia-Tyynimeri-alueelta, 20 % Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta, 15 % Saharan eteläpuolisesta Afrikasta ja noin kaksi prosenttia Euroopasta ja Amerikoista.[2]

Nykyään maantieteellisessä ja poliittisessa merkityksessä termi muslimimaailma viittaa maantieteellisiin ja poliittisiin muslimienemmistöisiin yksiköihin. Tässä merkityksessä termi on samansuuntainen islamilaisen termin Dar al-Islam kanssa.

Islam korostaa yhteneväisyyttä ja muiden muslimien puolustamista vaikka yleisesti ottaen on olemassa monia koulukuntia ja suuntauksia. Muslimien yhteisö tunnetaan myös nimellä umma. Panislamilaisuus ja nationalistiset virtaukset ovat kuitenkin pikemminkin jakaneet kuin yhdistäneet islamilaista maailmaa etenkin 1900-luvun jälkipuoliskolta.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Islamin historia

Muslimien historiaan kuuluu islamilaisen uskon historia uskontona ja sosiaalisena instituutiona. Islamin historia alkoi länsimaisen näkemyksen mukaan Arabiassa profeetta Muhammadin ensimmäisistä Koraanin resitoinneista 600-luvulla. Kalifien ja umaijadien aikana kalifaatti kasvoi nopeasti, jolloin muslimien valta levisi Arabian niemimaan ulkopuolelle. Muslimivaltakunnan vaikutusalue ulottui Luoteis-Intiasta Keski-Aasiaan, Lähi-itään, Pohjois-Afrikkaan, Italian eteläosiin, Pyreneiden niemimaalle ja Pyreneille.

1900-luvun aikainen muslimi-identiteetti ja muslimien valta poliittisissa asioissa on lisääntynyt 2000-luvulla. Kasvava länsimainen kiinnostus muslimien alueisiin, kansainväliset konfliktit ja globalisaatio ovat muuttaneet islamin (termin länsimainen merkitys) vaikutusta nykyajan historiaan.[3]

Kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Islamilainen kulta-aika, johon viitataan myös islamilaisena renessanssina,[4] ajoitetaan perinteisesti 600-1200-luvuille jaa.,[5] mutta oppineet ovat myöhemmin ulottaneet ajanjakson 1400- ja 1500-luvuille.[6]

Taiteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Termi "islamilainen taide ja arkkitehtuuri" viittaa taideteoksiin ja arkkitehtuuriin, joita muslimialueilla asuneet ihmiset ovat tuottaneet 600-luvulta alkaen.

Anikonismi ja arabeski[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Islamin mukaan Jumalasta ei saa esittää kuvaa, koska nämä taiteelliset kuvaukset saattavat johtaa epäjumalien palvomiseen. Lisäksi muslimit uskovat, että Jumala on aineeton, joten kaksi- tai kolmiulotteisten kuvien tekeminen on mahdotonta. Sen sijaan muslimit kuvailevat Jumalaa nimillä ja ominaisuuksilla, jotka Jumala islamin mukaan ilmoitti luomakunnalleen. On vain yksi suura, joka ei ala fraasilla "Jumalan, Armeliaan Armahtajan nimeen".[7]

Myös kuvat Muhammadista ovat kiellettyjä. Myös juutalaisesta ja kristinuskosta voidaan löytää vastaavanlaista anikonismia ja ikonoklasmia.

Islamilainen taide esittää yleensä toistuvia geometrisia kukka- tai kasvisommitteluja, jotka tunnetaan termillä arabeski. Nämä eivät kuvaa mitään, sillä islam kieltää elävien olentojen esittämisen islamia edeltäneiden pakanauskontojen takia. Kiellosta huolimatta joissakin muslimiyhteiskunnissa, etenkin Persiassa ja Ottomaanien valtakunnassa, maalattiin ihmisiä ja eläimiä sekä Koraanin tarinoita ja islamin perinteisiä kuvauksia (ks. hadith); tällöin puhutaan muslimien taiteesta. Eräs syy siihen, miksi islamilainen taide on yleensä abstraktia, on se, että Jumalan ylimaailmallista, jakamatonta ja ääretöntä luonnetta voidaan kuvata arabeskien avulla.[8] Islamilainen kalligrafia on läsnä kaikkialla islamilaisessa taiteessa. Koraanin jakeita kirjoitetaan koristellusti yleensä kufi- tai naskh-kirjoituksella.[8]

Islamilaisen arkkitehtuurin erottava teema on aina ollut säännöllinen, järjestelmällinen toisto, säteilevät rakennelmat ja rytmiset, metriset kuviot. Fraktaalinen geometria on ollut avainasemassa etenkin moskeijoiden ja palatsien suunnittelussa. Muita merkittäviä teemoja ovat pylväät, pilarit ja kaaret, jotka on järjestetty ja kiedottu toisiinsa vaihtelevin syvennyksin.[9] Kupolien merkitys on ollut merkittävä ja niitä on käytetty vuosisatojen ajan; ensimmäisen kerran vuonna 691 (Kalliomoskeija) ja aina 1600-luvulle asti (Taj Mahal). 1800-luvulla islamilaisia kupoleita yhdistettiin länsimaiseen arkkitehtuuriin.[10]

Keramiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

700- ja 1700-lukujen välillä islamilaisessa taiteessa käytettiin paljon lasitettua keramiikkaa.[11]

Arkkitehtuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eräs tärkeimmistä islamilaisen taiteen ilmentymistä on etenkin moskeijoiden arkkitehtuuri.[12]

Uqban moskeija Tunisiassa.

Kapenevat tiilipilarit, suuret arkadit ja useiden pilarien kannattelemat kaaret ovat tyypillisiä persialaistyylisille moskeijoille. Etelä-Aasiassa persialainen tyyli syrjäytti käytössä olleet hinduarkkitehtuurin elementit. Turkissa on isoja moskeijoita, jotka ovat saaneet vaikutteita bysanttilaisesta, persialaisesta ja syyrialaisesta tyylistä vaikka turkkilaiset arkkitehdit onnistuivat kehittämään oman kupolityylin.[12]

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuhat ja yksi yötä on tunnettu fiktiivinen teos, joka on kokoelma kansanperinteitä. Alkuperäinen konsepti on peräisin islamia edeltäneestä persialaisesta prototyypistä, joka oli luultavasti saanut vaikutteita intialaisista elementeistä. Tunnettuja henkilöhahmoja ovat Aladdin, Sindbad ja Ali Baba.

Ibn Tufail ja Ibn al-Nafis olivat pionereeja filosofisten romaanien kirjoittamisessa. Ibn Tufail kirjoitti ensimmäisen arabiankielisen romaanin Hayy ibn Yaqdhan (Philosophus Autodictatus) vastauksena Ghazalin teokselle Tahāfut al-Falāsifaʰ. Ibn al-Nafis puolestaan kirjoitti romaanin Theologus Autodictatus vastauksena edelliselle. Molemmissa teoksissa päähenkilöt olivat itseoppineita villilapsia, jotka elivät eristyksissä autiolla saarella.

Arabialaisen yleisneron Ibn al-Nafisin (1213-1288) kirjoittama Theologus Autodictatus on ensimmäinen esimerkki tieteisfiktioromaanista.[13][14] Se käsittelee erilaisia tieteisfiktion elementtejä, kuten elämän alkuperää, tulevaisuudentutkimista, maailmanloppua ja tuomiopäivää, ylösnousemusta ja tuonpuoleista. Yliluonnollisten tai mytologisten selitysten sijaan Ibn al-Nafis yritti selittää nämä juonen elementit senaikaisella tieteellisellä tiedolla biologiasta, astronomiasta, kosmologiasta ja geologiasta. Hän tarkoituksenaan oli selittää islamin uskonnolliset opetukset tieteen ja filosofian kautta.[15]

Ibn Tufailin teoksen Philosophus Autodictatus latinankielinen käännös ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1671 ja myöhemmin teos käännettiin myös englanniksi, saksaksi ja hollanniksi. Käännökset inspiroivat Daniel Defoeta kirjoittamaan teoksensa Robinson Crusoe, jota pidetään ensimmäisenä englanninkielisenä romaanina.[16][17][18][19] Ibn Tufailin teoksella oli jonkinlainen vaikutus myös Jean-Jacques Rousseau'n teokseen Émile eli kasvatuksesta sekä Mowglin ja Tarzanin tarinaan Rudyard Kiplingin teoksessa Viidakkokirjat.[20]

Dante Alighierin Jumalainen näytelmä on sisältää ominaisuuksia ja tapahtumia tuonpuoleisesta suoraan tai epäsuorasti islamilaisen eskatologian arabiankielisistä teoksista: hadiitheista ja Kitaab al-Miraajista (käännetty latinaksi vuoden 1264 tienoilla,[21] Liber Scale Machometi, "Muhammadin tikkaiden kirja"), joka kertoo Muhammadin nousua taivaaseen sekä Ibn Arabin hengellisistä kirjoituksista. Myös maureilla oli huomattava vaikutus George Peelen ja William Shakespearen teoksiin.

Filosofia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eräs yleisimmistä "islamilaisen filosofian" määritelmistä on "islamilaisen kulttuurin puitteissa tuotettu filosofian tyyli".[22] Tämän määritelmän mukaisesti islamilainen filosofia ei välttämättä käsittele uskonnollisia asioita tai ei välttämättä ole vain muslimeja varten.[22] Persialainen oppinut Ibn Sina (Avicenna) (980-1037) kirjoitti yli 450 kirjaa. Hänen kirjoitti useista eri aiheista, etenkin filosofiasta ja lääketieteestä. Hänen teostaan Al-qanuun fi al-tibb (Lääketieteen lait) käytettiin eurooppalaisissa yliopistoissa vuosisatojen ajan. Hänen teoksensa Aristoteleesta auttoivat muslimimaailmaa ja länttä oppimaan antiikin Kreikasta.

Tieteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muslimit edistivät tieteitä huomattavasti. He korostivat kokeita paljon enemmän kuin kreikkalaiset. Tämä johti siihen, että muslimimaailmassa kehitettiin varhainen tieteellinen metodi. Ibn al-Haithamin optiikkakokeet noin vuonna 1000 olivat ensimmäisiä.

Muslimilääkärit kehittivät lääketiedettä, mukaan lukien anatomian ja fysiologian. Mansur ibn Muhammad ibn al-Faqih Ilysasin teos Tasrih al-badan (Kehon anatomia) 1400-luvulla sisälsi kattavat diagrammit kehon rakenteellisista, hermo- ja verenkiertojärjestelmistä. Egyptiläinen lääkäri Ibn al-Nafis ehdotti teoriaa keuhkoverenkierrosta. Abu al-Qasim al-Zahrawin teosta Kitab al-tasrif, lääketieteen sanakirjaa, käytettiin eurooppalaisissa lääketieteellisissä kouluissa vuosisatojen ajan.

Astronomiassa Muhammad ibn Jābir al-Harrānī al-Battānī paransi maapallon pyörimisakselin kiertymisen mittauksen tarkkuutta. Al-Battani korjasi geosentristä maailmankuvaa, Averroes, Nasir al-Diin al-Tusi, Mu'ayyeduddin Urdi ja Ibn al-Shatir olivat mukana Kopernikuksen heliosentrinen maailmankuvassa. Monet muut muslimiastronomit, kuten Abu Rayhan Biruni, Sijzi, Qotb al-Diin Shirazi ja Najm al-Dīn al-Qazwīnī al-Kātibī, keskustelivat heliosentrisistä teorioista. Astrolabi oli alunperin kreikkalaisten kehittämä, mutta muslimiastronomit ja -insinöörit viimeistelivät sen ja toivat sen Eurooppaan.

Muslimikemisteillä ja -alkemisteillä oli tärkeä rooli nykyajan kemian kannalta. Oppineet kuten Will Durant ja Alexander von Humboldt pitävät muslimikemistejä kemian perustajina. Etenkin Jābir ibn Hayyānia pidetään "kemian isänä". Arabikemistien teokset antoivat vaikutteita Roger Baconille ja Isaac Newtonille. Muslimit kehittivät lukemattomia kemiallisten prosessien (etenkin alkemiassa) ja tislauksen tekniikkoja (kuten alkoholin tuottaminen).

Teknologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muslimimaailma oppi paperinteon ja tiedon ruudista Kiinasta.[23]

Muslimit kehittivät kastelujärjestelmää ja maanviljelyä käyttämällä uusia tekniikoita, kuten tuulimyllyjä. Manteleita ja sitrushedelmiä tuotiin Eurooppaan Al-Andalusin kautta ja eurooppalaiset oppivat sokeriviljelyn hiljalleen.

Muslimi-insinöörit keksivät uusia käyttötarkoituksia vesi-, vuorovesi-, tuuli- ja höyryvoimalle[24] sekä fossiilisille polttoaineille kuten maaöljylle.

Yhteiskunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laki ja etiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Sharia
Islamilaisen lain koulukunnat

Islamilaisen lain, eli šarian, tulkintaa kutsutaan nimellä fiqh. Lakia opetetaan eri madhhabeissa eli koulukunnissa.

Uskonto ja valtio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Islamin ja hallinnon suhde:
     Islamilainen valtio
     Valtionuskonto
     Sekulaari hallinto
     Ei virallista kantaa

Islamilainen laki ei tee eroa "kirkon" ja valtion välille. Oppineet toimivat juristeina ja teologeina.

Monet muslimimaat käyttävät jonkinlaista šarialakia tai islam on muuten valtion virallinen uskonto, ja nämä vaikuttavat yhteiskunnan osa-alueisiin, muun muassa politiikkaan, lakeihin ja koulutukseen.

Valtiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muslimienemmistöiset maat

Islamilaiset valtiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Termi "islamilainen valtio" on harhaanjohtava, mutta seuraavat maat lasketaan islamilaisiksi valtioiksi, sillä niiden ideologisena perustana poliittiselle instituutiolle on "islam":

Valtion uskonto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maalliset valtiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. https://www.cia.gov/library/publications/the-world-factbook/geos/xx.html
  2. https://www.cia.gov/library/publications/the-world-factbook/fields/2122.html
  3. http://www.islamonline.net/servlet/Satellite?c=Article_C&cid=1212925100226&pagename=Zone-English-ArtCulture%2FACELayout
  4. Kraemer (1992), s. 1 & 148
  5. Matthew E. Falagas, Effie A. Zarkadoulia, George Samonis (2006). "Arab science in the golden age (750–1258 C.E.) and today", The FASEB Journal 20, s. 1581-1586.
  6. Ahmad Y. al-Hassan, Factors Behind the Decline of Islamic Science After the Sixteenth Century
  7. Muslim Iconoclasm Encyclopedia of the Orient. Viitattu 2007-02-23.
  8. a b Madden (1975), s. 423-430
  9. Tonna, Jo (1990). "The Poetics of Arab-Islamic Architecture", Muqarnas BRILL, 7, pp.182-197
  10. Grabar, Oleg (2006), "Islamic art and beyond". Ashgate. Vol 2, p.87
  11. Mason, Robert (1995)."New Looks at Old Pots: Results of Recent Multidisciplinary Studies of Glazed Ceramics from the Islamic World". Muqarnas V 12 p.1
  12. a b "Islam", The New Encyclopedia Britannica (2005)
  13. Dr. Abu Shadi Al-Roubi (1982), "Ibn Al-Nafis as a philosopher", Symposium on Ibn al-Nafis, Second International Conference on Islamic Medicine: Islamic Medical Organization, Kuwait (cf. Ibn al-Nafis As a Philosopher, Encyclopedia of Islamic World).
  14. Nahyan A. G. Fancy (2006), "Pulmonary Transit and Bodily Resurrection: The Interaction of Medicine, Philosophy and Religion in the Works of Ibn al-Nafīs (d. 1288)", p. 95-101, Electronic Theses and Dissertations, University of Notre Dame.
  15. Dr. Abu Shadi Al-Roubi (1982), "Ibn Al-Nafis as a philosopher", Symposium on Ibn al Nafis, Second International Conference on Islamic Medicine: Islamic Medical Organization, Kuwait (cf. Ibnul-Nafees As a Philosopher, Encyclopedia of Islamic World).
  16. Nawal Muhammad Hassan (1980), Hayy bin Yaqzan and Robinson Crusoe: A study of an early Arabic impact on English literature, Al-Rashid House for Publication.
  17. Cyril Glasse (2001), New Encyclopaedia of Islam, p. 202, Rowman Altamira, ISBN 0-7591-0190-6.
  18. Amber Haque (2004), "Psychology from Islamic Perspective: Contributions of Early Muslim Scholars and Challenges to Contemporary Muslim Psychologists", Journal of Religion and Health 43 (4): 357-377 [369].
  19. Martin Wainwright, Desert island scripts, The Guardian, 22 March 2003.
  20. Latinized Names of Muslim Scholars, FSTC.
  21. I. Heullant-Donat and M.-A. Polo de Beaulieu, "Histoire d'une traduction," in Le Livre de l'échelle de Mahomet, Latin edition and French translation by Gisèle Besson and Michèle Brossard-Dandré, Collection Lettres Gothiques, Le Livre de Poche, 1991, p. 22 with note 37.
  22. a b "Islamic Philosophy", Routledge Encyclopedia of Philosophy (1998)
  23. Adam Robert Lucas (2005), "Industrial Milling in the Ancient and Medieval Worlds: A Survey of the Evidence for an Industrial Revolution in Medieval Europe", Technology and Culture 46 (1), s. 1-30 [10].
  24. Ahmad Y. al-Hassan (1976). Taqi al-Din and Arabic Mechanical Engineering, p. 34-35. Institute for the History of Arabic Science, University of Aleppo.
  25. Article 1 Islamic republic, Article 2 Religions
  26. Article 1 Sovereignty, Constitutional Monarchy
  27. Article 2 The Islamic republic
  28. Article 1 State Integrity, Equal Protection (1)
  29. Article 2 Religion
  30. Article 1 (1) Introductory
  31. Article (1), (2), (3) The foundations of the state
  32. Article 2 Chapter I Algeria
  33. Article 2A The state religion
  34. Article 2The state
  35. Article 2, 1st Basic principles
  36. Article 2 The state and the system government
  37. Article 2 State religion, language
  38. Article 3 (1)
  39. State religion (7.) State, sovereignty and citizens
  40. Article 6 Basic principles
  41. Susan M. Hassig, Zawiah Abdul Latif, Somalia, (Marshall Cavendish: 2007), p.77.
  42. Sidebar, "Country Profile; Religion section"
  43. Article 1 (State) General Provisions
  44. Democratic regime in an Islamic and Arab society
  45. Article 7/Article 18
  46. Article 31
  47. a b Article 1
  48. CIAWorld Factbook- Djibouti
  49. Article 1 (1)
  50. Characteristics of the Republic: Article 2, Provisions Relating to Political Parties: Article 68, Oath taking: Article 81, Oath: Article 103, Department of Religious Affairs: 136, Preservation of Reform Laws: 174
  51. Article 1 (1)
  52. Article 25
  53. Article 1
  54. Article 1
  55. Section 1: Foundations of the constitutional order, Article 1

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kraemer, Joel L. (1992). Humanism in the Renaissance of Islam. Brill Publishers. ISBN 90-04-07259-4.