Jihad

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Jihad [džiha:d] (arab. جهاد‎, jihād) on islamin käsite, joka tarkoittaa sananmukaisesti 'kamppailua' tai 'kilvoittelua' ja jota käytetään niin aseellisesta taistelusta kuin sisäisestä kilvoittelustakin.[1]

Alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jihad (arab. جهاد‎, jihād) on substantiivi, joka tarkoittaa sananmukaisesti 'kamppailua' tai 'kilvoittelua'.[1] Sanan juuri on arabiankielinen verbi jahada, 'kamppailla'. Samaa juurta ovat myös sanat mujahidin, 'jihadin kävijät' ja ijtihad, 'lainopillinen voimanponnistus'.[2][3]

Jihad on islamissa keskeinen käsite. Sana esiintyy eri muodoissaan islamin pyhässä kirjassa Koraanissa 41 kertaa, yleensä yhteydessä "taistella Jumalan puolesta". Jihadia käsitellään laajasti myös profeetta Muhammadin elämän perimätiedossa, haditheissa.[4][5]

Koraanissa jihad-termin käyttö jakaantuu kahteen erilaiseen ajanjaksoon. Mekassa asuessaan Muhammad oli 12 vuoden ajan rauhanomainen saarnaaja, ja jihadin käsitteeseen viitataan tuolta ajalta peräisin olevissa säkeissä henkilökohtaisen hurskauden merkityksessä ja sinnikkyydessä, jolla islamia saarnattiin. Väkivaltaan Muhammad ei tuona aikana seuraajiaan kehottanut, vaan jihad oli aina väkivallatonta vastarintaa.[6] Muhammadin paettua Medinaan ja ryhdyttyä kristittyjä ja juutalaisia vastaan taistelevaksi sotilaskomentajaksi jihadin käyttö Koraanissa lisääntyi ja se sai etupäässä sotilaallisen merkityksen.[7][8] Koraanin jihad-kohdat käsittelevät muun muassa taistelemista, sotavankien kohtelua, aselepoa, puolueettomuutta, sotataktiikoita, sodan aloittamista ja lopettamista sekä sotasaalista.[8]

Profeetta Muhammadin elämäkerrasta eli Sirasta noin kolme neljäsosaa on omistettu jihadille. Haditheista luotettavimpina pidetyistä Sahih al-Bukharin niistä haditheista, jotka viittaavat jihadiin, lähes kaikki käsittelevät aseellista jihadia. Niissä Muhammad korostaa useasti pyhän sodan käymisen tai rahoittamisen tärkeyttä ja ylistää marttyyrikuolemaa: "Mies, joka kuolee ottamatta osaa jihadiin, eikä koskaan halunnutkaan pyhään sotaan, kuolee tekopyhän kuoleman", tai "Muslimi, joka elää parasta elämää, on aina valmistautunut pyhään sotaan Allahin nimessä ja joka on jatkuvasti varuillaan kuulemaan sodan äänet ja avun huudot ja on halukas kohtaamaan varman kuoleman."[9]

Jihad jaetaan joskus "suurempaan" ja "pienempään" jihadiin. Jako on peräisin hadithista, jossa Muhammadin kerrotaan taistelun jälkeen kutsuneen sitä pienemmäksi jihadiksi mutta sisäistä kamppailua suuremmaksi jihadiksi. Lainauksella on ollut suuri merkitys joillekin muslimeille, mutta jotkut uskonoppineet pitävät sen alkuperää epäluotettavana ja käsittävät jihadin päämerkitykseksi pyhän sodan.[10][4]

Tulkintoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jihad merkitsee eri ihmisille eri asioita, ja sen päämerkityksestä on useita tulkintoja. Lähi-idän tutkimuksen professori Michael Bonnerin[11] mukaan jihadin merkitys on joskus kommentoijan valinnasta riippuen joko sellainen, joka osoittaa islamin sisäänrakennetun väkivaltaisuuden ja sivistymättömyyden, tai sellainen, joka osoittaa sen rauhanomaisuuden ja sisäänpäin suuntautuneisuuden.[12]

Islamin tutkimuksen professori Jaakko Hämeen-Anttilan mukaan maltillisen muslimienemmistön kannalta jihadissa on kyseessä ns. suurempi eli sisäinen jihad, joka tarkoittaa kamppailua sisäistä pahuutta vastaan. Jokaisen ihmisen täytyy kamppailla uskonnollisin ja tietoisin keinoin itsessään olevaa sisäistä pahuutta vastaan ettei se saa yliotetta. Vastaavasti ns. pienempi eli ulkoinen (aseellinen) jihad tarkoittaa taistelua islamin vihollista vastaan, mutta sen katsotaan olevan oikeutettu ainoastaan puolustustilanteessa. Tämä pienempi jihad on harvinaisempi ja rajatumpi.[1]

Islamin historian tutkija David Cookin[13] mukaan jihadin alkuperäinen ja keskeinen merkitys on nimenomaan fyysinen ja väkivaltainen sota, eikä joidenkin länsimaisten apologistien korostama sisäinen kamppailu. Cookin mukaan jihad käsitetään sodaksi niin islamin varhaisessa kirjallisuudessa kuin nykyisin islamilaisten maiden omankielisissä keskusteluissakin.[14] Historioitsija Bernard Lewisin mukaan jihadin käsittäminen henkisenä ja moraalisena kamppailuna on joidenkin nykyajan muslimiteologien käsitys – varhaisten uskonoppineiden selvä enemmistö pohti jihadia sodan käsittein Koraanin ja hadithien kohtien pohjalta.[15]

Jihadin nykyinen tulkinta voidaan jakaa kolmeen koulukuntaan. Apologeettinen koulukunta syntyi 1800-luvulla: se vastustaa länsimaista käsitystä, jossa jihad nähdään islamin levittämisenä sotilaallisella voimalla. Apologeettien mukaan jihad on sallittua ainoastaan puolustustaistelussa, ja heidän mielestään keskiajan muslimiajattelijoiden käsitys jihadista valloitussotana oli väärä.[16] Modernistinen koulukunta painottaa jihadissa sen laajempia eettisiä ulottuvuuksia ja tulkitsee termiä nykyaikaisilla ja kansainvälisillä käsitteillä. Heillekin jihad merkitsee puolustautumista hyökkäystä vastaan rajoitetuin tavoittein ja välinein.[16] Uusherännäinen koulukunta katsoo jihadin alkuperäisen merkityksen olevan islamin levittäminen maailmanlaajuiseksi, joskaan ei pakkokäännytyksen kautta. Tämä koulukunta käykin aluksi jihadia muslimimaiden epäislamilaisia hallituksia vastaan vaihtaakseen heidät todellisiin muslimeihin, ja ryhtyy ulkopuolelle ulottuvaan jihadiin vasta sen jälkeen.[16]

Henkinen jihad[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muun muassa pyhiinvaellus Mekkaan ja siihen liittyvät rituaalit edustavat henkistä kamppailua eli jihadia, jossa pyritään paremmaksi muslimiksi.

Hämeen-Anttilan mukaan valtaosalle muslimeista jihad merkitsee ensisijaisesti henkistä kamppailua omaa sisäistä pahuutta vastaan. Kyseessä onkin "varsinainen" tai "suurempi jihad". Tämä sisäinen kamppailu on jokaisen muslimin velvollisuus, jotta pahuus ei saisi yliotetta.[1] Tässä taistelussa ovat aseina muslimien velvollisuudet uskontunnustus, rukous, paasto, almut ja pyhiinvaellus. Tämän kamppailun osana on myös islaminuskon rauhanomainen levittäminen lähetystyönä.[17]

Sisäisestä jihadista kirjoittivat ensimmäisen kerran islamilaiset askeetit ja heitä seuranneet suufilaiset 800-luvun alkupuolella. Käsitettä ei kuitenkaan mainita virallisissa ja kanonisoiduissa haditheissa. "Suurempana jihadina" sisäinen jihad tuli suufilaiskirjallisuudessa tunnetuksi 1100-luvulla teologi al-Ghazalin kirjoituksissa, ja hänen seuraajansa kuten Ibn Arabi korostivat sen merkitystä ulkoiseen jihadiin nähden vielä edelleen.[18]

Nykyinen käsitys suuremmasta jihadista nojaa pitkälti suufilaiskirjallisuuteen. Islamin historian tutkija David Cook (2005) näkee nykyaikaisessa sisäisen jihadin merkityksen korostamisessa myönteistä pyrkimystä alkaa johdattaa islamia muuttumaan perustaltaan ylivaltaa ja väkivaltaa korostavasta uskonnosta rauhanomaiseksi ja suvaitsevaksi.[19]

Aseellinen jihad[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koraani sallii muslimeille aseellisen puolustustaistelun, josta käytetään myös nimitystä "aseellinen jihad". Käsitteen tulkinnan tekee ongelmalliseksi keskeisessä asemassa oleva islamin perimätieto, jossa eri suuntauksista riippuen esiintyy erilaisia tulkintoja siitä, mikä kaikki voidaan hyväksyä islamilaiseksi toiminnaksi ja mikä ei.

Aseellinen jihad on sallittua seuraavista syistä:[20]

  • itsepuolustus
  • islamin vahvistaminen
  • muslimien uskonnonharjoituksen oikeuden suojelu
  • muslimien suojeleminen sorrolta, myös tyrannin kaataminen
  • sellaisen vihollisen rankaiseminen, joka rikkoo valansa
  • vääryyden oikaiseminen

Oikeutetun jihadin säännöt ovat:[21]

  • vastustajan täytyy aina olla aloittanut taistelut
  • sitä ei saa käydä alueiden saavuttamiseksi
  • sen täytyy olla uskonnollisen johtajan julistama
  • se täytyy käydä sellaisen hyvän saavuttamiseksi, jonka Jumala hyväksyy
  • kaikki muut keinot täytyy käyttää ensin ongelman ratkaisemiseksi
  • syyttömiä ei saa surmata
  • naisia, lapsia tai vanhuksia ei saa surmata tai vahingoittaa
  • naisia ei saa raiskata
  • vihollisia tulee kohdella oikeudenmukaisesti
  • haavoittuneita vihollissotilaita täytyy kohdella samoin kuin omiakin
  • sota on lopetettava heti kun vihollinen pyytää rauhaa
  • omaisuutta ei saa vahingoittaa
  • kaivoja ei saa myrkyttää

Puolustustaistelua islamin puolesta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aseellisen jihadin käsite juontuu profeetta Muhammadin esikuvaan, kun hän taisteli vainottujen muslimien puolesta Mekan kaupungista käsin Medinaa vastaan. Puolustustaistelun oikeutusta puolustetaan Koraanin Lehmän suurassa:[1]

»Taistelkaa Jumalan tiellä niitä vastaan, jotka taistelevat teitä vastaan, mutta älkää sortuko tekemään väärin: Jumala ei rakasta väärintekijöitä.»
(Koraani 2:190, suomennos Hämeen-Anttila, 1995)

Jae sallii erilaisia tulkintoja, ja se jättää avoimeksi, milloin kyse on puolustustaistelusta. Yleisimmän tulkinnan mukaan jihad on puolustustaistelua tilanteessa, jossa vihamieliset voimat yrittävät estää islamin toteutumista islamin alueella.[17]

Uskon levittäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Islamin historian aikana uskoa levitettiin jihadin avulla. Varhaiskeskiajalla pidettiin velvollisuutena tehdä kerran vuodessa sotaretki "vääräuskoisia", käytännössä Bysantin valtakuntaa, vastaan. Myös tässäkin tapauksessa sodankäynti oli rajattu siten, että naisia, lapsia tai muuten taisteluun kelvottomia ei saanut surmata. Tämä hyökkäävä käsitys jihadista päättyi kalifaattien ja yhtenäisen islamilaisen imperiumin myötä.[22]

Julistaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Islamin historiassa jihadin julistaminen ja johtaminen olivat oppineiston tukeman kalifin yksinoikeus.[23][24] Viimeinen kalifi romahti Turkissa 1920-luvulla osmanien vallan päättyessä, minkä jälkeen oppineistolla on ollut kollektiivinen oikeus jihadin julistamiseen.[24] Islamin enemmistöhaarassa sunnalaisuudessa ei ole selkeää uskonnollista hierarkiaa. Yleisesti ottaen jihadin julistajan oma auktoriteetti ratkaisee, ketkä noudattavat julistusta.[25] Klassisen ajan teoriaa on käytetty nykyaikana oikeuttamaan poliittisia sotia. Esimerkiksi Osmanien valtakunta tulkitsi käyvänsä jihadia ympärysvaltoja vastaan ensimmäisessä maailmasodassa.[23] Jotkut nykyajan poliittiset johtajat kuten Saddam Hussein, sekä rivioppineet kuten talibanit, ovat myös julistaneet jihadin, mutta ilman uskonnollista auktoriteettia.[24]

Jihadismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ideologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jihadistit ovat aseellista jihadia hyökkäyssotana käyviä islamisteja.[26] Jihadistit jakavat maailman "islamin alueeseen" (Dar al-Islam) ja "sodan alueeseen" (Dar al-Harb). He pyrkivät väkivalloin palauttamaan yhtenäisen, islamilaista lakia noudattavan islamilaisen kalifaatin alueille, jotka ovat joskus olleet islamin alaisia mutta nyt uskottomien (kafir) hallussa.[27] Näihin islamille kuuluviksi alueiksi he lukevat muun muassa koko Lähi-idän, Venäjän, Kiinan, Espanjan ja osia Ranskasta. Kalifaatin perustamisen jälkeenkin sen ulkopolitiikan on oltava ikuista jihadia. Jihadistit pitävät itseään ainoina tosiuskovaisina. Heidän tärkeimpiä vihollisiaan ovat maltilliset muslimit, jotka vastustavat jihadismia tai ylläpitävät maallisia muslimihallintoja; Al-Qaida oli ensimmäinen ja harvoja, joka otti päävihollisekseen islamin ulkopuolisen kohteen.[26]

Jihadistien kampanjassa on kolme vaihetta: tosiuskovaisten edelläkävijoiden joukon luominen, oman maa-alueen varmistaminen, ja islamilaisen valtion perustaminen. Jihadismin kolme tärkeintä ideologia ovat Muhammad ibn Abd-al-Wahhab, Hassan al-Banna ja Said Qutb.[26]

Jihadistien mukaan jihad on heidän uskonnollinen velvollisuutensa ja myös uskonnollisten kirjoitusten mukaista.[27] Jihadistien mukaan jihad on jokaisen muslimin yksilöllinen velvollisuus, eikä valtion asia niin kauan kuin islamilaista valtiota ei vielä ole olemassa.[26]

Jihadistien käsitykset jihadin julistamisesta, syistä ja luonteesta eroavat islamilaisen lain klassisista ja nykyajan lähteistä monilta osin:[27]

  • jihadistit julistavat jihadin yksityishenkilöinä, eivät valtion edustajana
  • jihadistien mukaan jihadia on käytävä aina ja kaikkialla islamin levittämiseksi; klassinen käsitys on rajatumpi
  • jihadistit käyvät jihadia hyökkäyssotana
  • jihadistit eivät näe rauhanomaisia keinoja sotaa suositeltavampina
  • jihadistit surmaavat siviilejä
  • jihadistit perustelevat siviilien surmaamisen katsomalla islamin viholliset kollektiivisesti syyllisiksi
  • jihadistit eivät välitä naisten ja lasten surmaamisen kiellosta
  • jihadistit laajentavat marttyyrikuoleman käsitettä itsemurhaiskuihin, joita he pitävät jaloina, ja he käyttävät kiellettyjä keinoja iskuissaan
  • jihadistit hylkäävät uskollisuuden omalle yhteisölleen ja iskevät myös oman maansa kansalaisia vastaan

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1900-luvulta alkaen sunnalaisten ääriryhmien keskuudessa levisi käsitys siitä, että jihadia voidaan käyttää ilman oppineiston laajaa hyväksyntää. He tulkitsivat jihadia siten, että islamilaisten maalliset hallitukset eivät toteuta islaminuskontoa kunnolla, joten valtiot ovat epäislamilaisia. Näin hallitukset ovat luopuneet islamista ja heitä vastaan voidaan käydä puolustustaistelua islamin puolesta.[28] Tämä radikaali tulkinta, johon liitettiin myös terrorismi, ulotettiin myös siirtomaavaltoja ja Venäjään leviämistä vastaan sekä myöhemmin amerikkalaismiehitystä vastaan Irakissa. Kaikissa näissä tapauksissa radikaaliryhmät käyttivät jihad-retoriikkaa, mutta yhdessäkään ei ollut oppineiston yksimielistä kannatusta.[29] Sen sijaan monet uskonoppineet ovat katsoneet, että palestiinalaisten aseellinen toiminta israelilaisia miehittäjiä vastaan on jihad.[22]

Nykyisin toimivia jihadistisia järjestöjä ovat Isis Irakissa ja Syyriassa, Al-Qaida Arabiassa ja Pohjois-Afrikassa, Boko Haram Nigeriassa, Taliban Afganistanissa ja Pakistanissa, Ansar al-Sharia Libyassa ja Tunisiassa, Al-Shabaab Somaliassa, Abu Sayyaf Filippiineillä, Jemaah Islamiyah Indonesiassa ja Ansar Bait al-Maqdis Siinailla.[30]

Šiianäkökulma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Islamin vähemmistösuuntauksen šiialaisuuden jihad-käsitys eroaa sunnien käsityksestä merkittävimmin siinä, että šiialaisten mukaan ainoastaan kätketty imaami, Mahdi, voi julistaa jihadin.[8] Tämä käsitys muuttui 1800-luvulla, kun länsimaat valloittivat osan Persiasta.[25] Nykyisin useimmat šiiaoppineet hyväksyvät puolustuksellisen jihadin julistamisen muiltakin kuin Mahdilta, mutta eivät hyökkäävän jihadin julistamista. Jotkin tulkinnat hyväksyvät jihadin myös toisia muslimeja vastaan.[8]

Šiialaisuuden jihad-käsityksessä myös marttyyriuden ja etenkin profeetta Muhammadin tyttärenpojan Husain ibn Alin marttyyrikuoleman merkitys on suuri.[8] Koska šiialaisuus on monissa muslimimaissa vähemmistösuuntauksena, šiiojen kokema eristyneisyys ja syrjintä ovat lisäksi korostaneet heidän jihad-käsityksessään vastarintaa epäoikeudenmukaisuutta ja tyranniaa kohtaan sekä arvokkuuden säilyttämistä.[8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Hämeen-Anttila 2001, s. 38.
  2. Jihad Answers.com. Viitattu 19.8.2014.
  3. Ijtihad Answers.com. Viitattu 19.8.2014.
  4. a b Diane Morgan: Essential Islam: A Comprehensive Guide to Belief and Practice, s. 87−88. ABC-CLIO, 2010. ISBN 0-313-36025-1. Teoksen verkkoversio.
  5. `Abdul-`Aziz ibn Baz: Hadiths on the Merits of Jihad OnIslam.net. Viitattu 10.8.2014.
  6. Kosonen, s. 24.
  7. Kosonen, s. 44–46.
  8. a b c d e f Assaf Moghadam: The Shi’i Perception of Jihad 2003. Fletcher School, Tufts University. Viitattu 17.8.2014.
  9. Kosonen, s. 40–44.
  10. The Greater Jihad controversy 2009. BBC Religions. Viitattu 10.8.2014.
  11. Michael Bonner University of Michigan. Viitattu 8.8.2014.
  12. Michael Bonner: Sample chapter: Jihad in Islamic History: Doctrines and Practice 2007. Princetonin yliopisto. Viitattu 8.8.2014.
  13. David Cook Rice University. Viitattu 8.8.2014.
  14. William A. Mayer: Understanding Jihad 2007. Islam Daily. Viitattu 8.8.2014.
  15. Andrew C. McCarthy: Willful Blindness: A Memoir of the Jihad (s. 32) 2013. Encounter Books.
  16. a b c Nordberg, s. 64–65.
  17. a b Hämeen-Anttila 2004, s. 216.
  18. Cook, David: Understanding Jihad, s. 35–39. Berkeley: University of California Press, 2005. ISBN 9780520242036.
  19. Cook, David: Understanding Jihad, s. 166. Berkeley: University of California Press, 2005. ISBN 9780520242036.
  20. Holy war: What can justify Jihad? 2009. BBC Religions. Viitattu 10.8.2014.
  21. Holy war: The rules of Jihad 2009. BBC Religions. Viitattu 10.8.2014.
  22. a b Hämeen-Anttila 2004, s. 217.
  23. a b Hämeen-Anttila 2004, s. 218.
  24. a b c Nordberg, s. 63.
  25. a b Hämeen-Anttila 2001, s. 39.
  26. a b c d Mary Habeck: Knowing the Enemy: Jihadist Ideology and the War on Terror 15.2.2006. Massachusetts Institute of Technology. Viitattu 11.8.2014.
  27. a b c Rashad Ali, Hannah Stuart: A Guide to Refuting Jihadism: executive summary 4.2.2014. The Henry Jackson Society. Viitattu 10.8.2014.
  28. Hämeen-Anttila 2004, s. 218.
  29. Hämeen-Anttila 2004, s. 219.
  30. Frank Gardner: Jihadist groups around the world 19.6.2014. BBC News. Viitattu 11.8.2014.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Nasiri, Omar: Jihadin sydämessä: Elämäni al-Qaidan taistelijana ja sen vakoojana. (Inside the jihad: My life with Al Qaeda: A spy’s story, 2006.) Suomentanut Henry Tanner. Helsinki: Tammi, 2007. ISBN 978-951-31-3949-0.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]