Islam ja naiset

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Naisten asema islamissa on muodostunut pyhien kirjoitusten, historian ja kulttuuritaustan mukaan. Naisen asemaan yhteiskunnassa vaikuttaa ensinnäkin kyseisen islamilaisen maan taloudellinen ja yhteiskunnallinen tilanne. Toiseksi yksittäisen naisen asemaan vaikuttaa hänen ikänsä, varallisuutensa ja koulutustasonsa.[1] Miesten ja naisten asemaa kuvattaessa esiintyy sanonta jonka mukaan sukupuolet ovat samanarvoisia, mutta eivät samanlaisia.[2]

Islamin pyhä kirja Koraani julistaa suhteellisen selvästi miehen perheen pääksi.[3] Toisen tulkinnan mukaan kyseessä on vain taloudellinen vastuuasema eikä se koske oikeutta päättää naisen asioista yleensä.[4] Varhainen islam suosi naisten mukanaoloa niin moskeijoissa kuin kouluissa. Ajan myötä suopeat asenteet haalistuivat ja naisia alettiin alistaa niin yksityisessä kuin julkisessa elämässä.[5] Sukupuolten välisestä suhteesta on tullut yksi kiistanalaisimmista aiheista muslimiyhteiskunnissa viime vuosikymmenten aikana. Oppineet ja muslimiyhteisöt eivät ole löytäneet aiheesta yhtä yleisnäkemystä.[6]

Kirjoitukset ja perinteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kulttuuritausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huiviin pukeutunut tunisialainen nainen.

Islam on yli miljardin ihmisen uskonto, mistä johtuen se on moniääninen ja moni-ilmeinen.[7] Islamin ensimmäisinä vuosisatoina se levisi nopeasti laajalle alueelle eikä ainoastaan muuttanut paikalliskulttuureja vaan myös sopeutui joustavasti paikallisiin tapoihin ja olosuhteisiin.[8] Islam ei ole pelkästään uskonto vaan myös elämäntapa. Uskonnollinen laki, šaria, säätelee monissa islamilaisissa yhteisöissä avioliittoa, avioeroa, lasten huoltajuutta, elatusta ja perinnönjakoa. Kuitenkin käytännössä ratkaisut vaihtelevat eri maista riippuen ääripäistä toiseen. Turkissa lainsäädäntövalta on eriytetty uskonnosta, kun vastaavasti Iranissa maallisille laeille täytyy saada uskonnollisen vartijainneuvoston hyväksyntä.[9]

Koraanin näkemys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Islamin pyhän kirjan Koraanin kannasta vallitsee useita näkemyksiä. Yhden näkemyksen mukaan Koraani antoi naisille useita oikeuksia, mutta perinteiset, vanhoilliset järjestelmät ovat ajaneet naiset marginaaliin ja jopa vaientaneet heitä. Toisen näkemyksen mukaan Koraani kenties paransi naisten asemaa, mutta se jätti silti naiset toissijaiseen asemaan. Kolmannen näkemyksen mukaan Koraani piti miehiä elättäjinä, joilla on oikeus päättää naisten asioista; tosin kunnioittaen naisille myönnettyjä oikeuksia.[10]

Perintö- ja perheoikeudessa Koraani antaa tarkkoja sääntöjä, joissa pääsääntönä on, että nainen saa puolet miehen perintöosuudesta. Omana aikanaan tämä paransi naisten taloudellista asemaa. Monet islamilaiset maat harjoittivat Koraania heikompaa perinnönjakoa vielä pitkälle 1900-luvulle asti.[11]

Perinteiselle Koraanin tulkinnalle naisen alisteisesta asemasta löytyy tutkijoiden keskuudessa toisenlaisiakin näkemyksiä, joiden mukaan tulkinnoissa tulisi ottaa huomioon tapahtumien historiallinen tausta. Moniavioisuus sallittiin tietyin ehdoin, koska profeetta Muhammadin käymässä Uhudin taistelussa yhteisöön oli jäänyt orpoja ja leskiä, jotka tarvitsisivat suojelua.[12] Miesten ylempi asema esiintyy monissa Koraanin jakeissa. Koraanin maailma piti miehiä yhteiskunnan elättäjinä ja naisten ylläpitäjinä, qawwamum. Vapaamielisempien näkemyksien mukaan talouksien rakenne on nykyisin muuttunut, jolloin miehet ja naiset pystyvät elättämään ja suojelemaan toinen toisiaan.[13]

Hadithien näkemys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Islamin perimätietokokoelmien hadithien näkemys vastaa pitkälti Koraanin näkemyksiä. Profeetta Muhammadin vaimoja Khadijaa ja Aišaa käsitellään asiantuntevina, hyveellisinä, älykkäinä ja omista asioistaan päättävinä. Muhammadin ruokakuntaa kuvataan – moniavioisuuden puitteissa – ihanteelliseksi perhe-elämäksi, jossa hän suhtautui naisiin myötämielisesti ja avokätisesti. Toisaalta jotkut Muhammadin tovereista eivät rohkaisseet naisia osallistumaan muslimiyhteisöön.[5]

Hadith-kokoelmissa löytyy Koraanin jakeita jyrkempiä kohtia naisten alistamiseksi. Monet vapaamieliset oppineet katsovat niiden olevan vastoin Koraanin ydinsanomaa, vaatimusta keskinäisestä rakkaudesta ja ymmärryksestä avioliitossa.[14]

Heimoperinteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monissa islamilaisissa maissa, varsinkin syrjäseuduilla, harjoitetaan rinnakkain kolmea oikeudellista näkökantaa: maallista lakia, islamin lakia ja perinteistä heimolakia. Äärimmäistapauksissa islamin lakia on tulkittu jyrkästi oikeuttamaan heimoperinteet, vaikka jotkut heimoperinteet ovat jopa islamin lain vastaisia. Jyrkimpiä ilmiöitä tavataankin alueilla, joissa vallitsevat vanhakantaiset heimotavat kuten Afganistanissa ja Saudi-Arabiassa.[11]

Perinteinen naisia sortava heimotapa on naisten ympärileikkaus (naisten sukuelinten silpominen). Tapa tunnetaan lähinnä Sudanin ja Egyptin muslimien ja muiden uskontojen edustajien piirissä. Toinen heimotapa on niin sanotut kunniamurhat. Tavan katsotaan useissa heimokulttuureissa puhdistavan miehen ja suvun kunnian. Tavat eivät ole islamin lain mukaisia vaan jopa loukkaavat sitä.[15]

Sosiaaliset suhteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Étienne Dinetin maalaus Femmes traversant le lit asséché de l'oued Bou-Saâda 1800-luvulta.

Muslimiperhe on laaja käsite, joka pitää sisällään vanhempien ja lasten lisäksi isovanhemmat, vanhempien sisarukset ja serkut. Perhe on samanaikaisesti sosiaalinen ja taloudellinen turvaverkosto, jossa yhteistyötä ja jaettua vastuuta pidetään itsestään selvänä. Yksinelävät miehet ja naiset ovat harvinaisia. Myös eronneet ja lesket palaavat usein perheensä pariin.[16]

Lasten saaminen on tärkeää. Pojat jatkavat isän sukulinjaa, kun vastaavat tytöt tulevat avuksi kotitöihin ja joissakin kulttuureissa tyttären avioituminen voi tietää morsiusmaksuja sulhasen perheeltä. Samaten aikuisikäiseksi kasvettuaan lapset elättävät vanhuksensa.[17]

Avioliitto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perinteisen näkemyksen mukaan islamilainen avioliitto, nikah, on kahden suvun välinen sopimus. Miehen velvollisuutena on perheen elättäminen, päätöksenteko ja perheen edustaminen. Vaimon velvollisuus on totella miestään rajatussa määrin. Musliminainen voi mennä naimisiin ainoastaan muslimimiehen kanssa, sillä lasten katsotaan kuuluvan isänsä uskontokuntaan.[18] Usein lasten kasvatus ja kodinhoito ovat vaimon vastuulla. Nykyaikana perinteiset sukupuoliroolit ovat muuttuneet ja yhä useampi nainen käy töissä kodin ulkopuolella.[17]

Monta kertaa muslimien avioliitot ovat järjestettyjä liittoja, mikä ei suinkaan tarkoita pakkoavioliittoa. Suhteeseen ei saa pakottaa vaan siihen vaaditaan molempien puolisoiden suostumus. Käytännössä suvun paine liittoon voi olla suuri nuorelle parille.[19] Useimmissa maissa on kirjattu alhaisin sallittu naimisiinmenoikä, joka vaihtelee 16- ja 21-vuoden välillä. Käytännössä avioliiton solmimisikä on noussut islamilaisissa maissa. Syitä tähän ovat asuntopula, elintason nousu, sulhasten perheiden morsiusrahat sekä kouluttautuminen.[20] Perinteisen näkemyksen tytön tulisi olla neitsyt, ja nykyaikana tehdäänkin gynekologisia leikkauksia ”neitsyyden palauttamiseksi”.[20]

Islamin vähemmistöhaara kaksitoistašiialaisuus hyväksyy myös niin sanotun väliaikaisen liiton, sighen. Se solmitaan tietyksi etukäteen määritellyksi ajaksi, joka voi kestää muutamia tunteja tai useita vuosia. Sunnalaiset kritisoivat järjestelmää, mutta saattavat solmia niin kutsutun nikah urfi -liiton. Se on epävirallinen liitto ilman vanhempien ja lain hyväksyntää, mutta siihen vaaditaan uskonnollinen virkamies ja kaksi todistajaa. Nämä epäviralliset liitot ovat suosittuja kaupungeissa varsinaisten avioliittojen korkeiden kustannusten takia.[21]

Perinteinen islamilainen laki sallii rajoitetun moniavioisuuden. Miehellä saa olla enintään neljä vaimoa mikäli hän pystyy huolehtimaan heistä taloudellisesti. Melkein kaikissa islamilaisissa maissa moniavioisuutta on rajoitettu lailla. Se on kokonaan kielletty Tunisiassa ja Turkissa sekä tehty lainsäädännöllisin keinoin käytännössä mahdottomaksi Marokossa. Yleisesti ottaen moniavioisuus on käymässä yhä harvinaisemmaksi.[21]

Avioero[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Avioerot ovat nykyaikana yleisiä länsimaiden tapaan myös muslimien keskuudessa. Avioeroa ei suositella, mutta mikäli sovittelu ei auta, niin ero on mahdollinen. Samaten suositellaan, että eronnut pari solmisi myöhemmin uuden avioliiton. Islamilaisissa maissa on käytössä erilaisia avioerotyyppejä. Yksipuoleinen erojulistus, talaq, on vain miehen käytössä. Nainen voi hakea eroa tuomioistuimesta, mikäli esimerkiksi mies on väkivaltainen, taloudellisesti kyvytön huolehtimaan perheestä tai impotentti. Islamilainen laki tuntee myös avioerotyypin khul, jossa nainen voi saada eron maksamalla takaisin morsiusmaksut kokonaan tai osittain. Lasten huoltajuus määritellään tuomioistuimessa, mutta yleinen käytäntö on, että pienet lapset jäävät äidin ja isommat lapset isän huoltajuuteen.[18]

Lapset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muslimityttöjä Kashmirin Ladakhissa.

Korkea syntyvyys on monissa muslimimaissa merkittävä sosiaalinen ongelma. Sen sijaan muslimioppineet suhtautunut ehkäisyyn käytännönläheisesti, sillä jo profeetta Muhammadin kerrotaan hyväksyneen raskauden ehkäisyn. Monet oppineet ovat tulkinneet asian siten, että tämä ulottuu myös moderneihin ehkäisykeinoihin vaikka joidenkin näkemyksien mukaan hormonaaliset ehkäisykeinot eivät ole sallittuja. Väestökasvun hillitsemiseksi on kampanjoitu monissa maissa, mutta tulokset ovat olleet vaihtelevia.[22] Tietyin ehdoin myös abortti on sallittu. Sosiaalisin syin se on sallittu Turkissa, Tunisiassa ja Bahrainissa. Muissa maissa abortti on sallittu ainoastaan mikäli äidin terveys on vaarassa.[23]

Naisen tullessa raskaaksi hän saa koko yhteisön huolenpidon. Muut suvut naiset auttavat kotitöissä ja raskaiden tavaroiden kantamisessa. Synnytyksissä avustaa usein perinteinen kätilö. Perinteiden mukaisesti muslimiäidit imettävät yleensä pitkään tai jos se ei onnistu, niin myös teolliset äidinmaitokorvikkeet ovat sallittuja.[24] Aviottomat lapset ovat perinteisesti olleet häpeällisiä, mutta viime vuosina edistyneemmät islamilaiset maat ovat kehittäneet lainsäädäntöä.[25]

Poikien ympärileikkaus kuuluu niin muslimien kuin juutalaisten perinteeseen. Itse Koraani ei mainitse asiaa vaan se on kirjoitettu myöhäisemmissä hadith-teksteissä.[26] Sen sijaan tyttöjen ympärileikkaus tai sukuelinten silpominen jakaa islamilaista maailmaa. Se on islamia vanhempi tapa jota harjoitetaan myös kristittyjen, juutalaisten ja animistien keskuudessa tietyillä alueilla. Tyttöjen ympärileikkausta ei löydy Koraanista, mutta sen lievemmille muodoille löytyy puolustavia tulkintoja. Islamin oppineet tuomitsevat suuret ympärileikkaukset, mutta lievempien toimenpiteiden kohdalla näkemykset eroavat.[27]

Koulutus ja tiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koulutuksessa ja tieteessä Islam on ollut tasa-arvoinen jo varhain. Eurooppalaiset miehet kävivät opiskelemassa matematiikkaa oppineen musliminaisen Fatima al-Fihrin vuonna 859 perustamassa Al-Karaouinen yliopistossa kauan ennenkuin Arabialaiset numerot ja nolla olivat vielä käytössä Euroopassa.

Rituaalit ja tabut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puhtaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uskonnollisia velvollisuuksia suorittaessaan henkilön tulisi olla puhdas. Tämän johdosta naiset eivät rukoile, paastoa tai käy moskeijassa kuukautisten tai lapsivuodeajan aikana. Naisen tulisi pestä koko vartalo aina yhdynnän, kuukautisten tai synnytyksen jälkeen. Muutoin riittää pieni puhdistuminen. Yleensä kuukautiset ovat tabu, ja niiden alkaminen saattaa olla järkytys nuorelle tytölle.[28]

Seksuaalisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seksuaalisuutta pidetään positiivisena viettinä, ja siihen osallistuvien osapuolten tulisi olla keskenään naimisissa. Islamilaisissa maissa suositaan varhaista avioliittoa, sillä sen ajatellaan varmistavan tyttöjen neitsyyden. Sen sijaan homoseksuaaliset, esiaviolliset ja avioliiton ulkopuoliset suhteet ovat kiellettyjä. Suhtautuminen masturbaatioon vaihtelee.[29]

Pukeutuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Indonesialaisia naisia joista vasemmalla seisova on pukeutunut valkoiseen hijabiin.

Perinteisen näkemyksen mukaan naisten tulisi suojata itsensä niin sanotun hijab-käsitteen mukaisesti. Se ei tarkoita ainoastaan peittävää pukeutumista vaan myös käyttäytymiskoodia. Tämä tarkoittaa hillittyä pukeutumista, puhetta, meikkaamista ja vastakkaisen sukupuolen kättelemisen välttämistä. Myös miehen tulee pukeutua hillitysti. Koraani ei määritä tarkasti pukeutumiskoodia vaan se on määritetty myöhemmissä hadith-teksteissä.[30] Lähimmäksi Koraani viittaa asiassa Valon suurassa sekä Ryhmien suurassa:

»Ja käske uskovien naisten pitää katseensa kurissa ja varjella siveyttään, olla näyttämättä muita sulojaan kuin niitä, jotka tavallisestikin ovat näkyvissä, ja peittää kaulansa hunnulla.(...)»
(Koraani 24:31, suomennos Hämeen-Anttila, 1995)

»Profeetta, sano puolisoillesi, tyttärillesi ja uskovien vaimoille, että he panisivat vaatteen päänsä yli. Tämä on parasta, jotta heidät tunnettaisiin siveiksi eikä heitä häirittäisi. (...)»
(Koraani 33:59, suomennos Hämeen-Anttila, 1995)

Pukeutumiseen on alettu kiinnittämään huomiota yhä enemmän viime vuosikymmeninä. Syynä on Saudi-Arabiasta lähtöisin olevan konservatiivisen wahhabilaisuuden leviäminen. Monille muslimeille hiusten peittäminen merkitsee tapaa tuoda julki oma vakaumuksensa. Toisten muslimien, kuten Suomen tataarien, mukaan riittää, että pukeutuu säädyllisesti yhteiskunnan yleisten normien mukaan.[30]

Mikäli halutaan pukeutua säädyllisesti, niin yleensä käytetään vain hiukset peittävää huivia. Joissakin kulttuureissa mennään pidemmälle ja halutaan peittää kaula ja hartiat hijabilla. Mikäli halutaan peittää vielä kasvot käytetään niqabia. Pitkää huntua nimitetään yleensä jilbabiksi, jota voidaan käyttää yhdessä niqabin kanssa. Kaikkein äärimmäisin pukeutumisasu on koko vartalon peittävää kaapu burka.[30]

Yhteiskunnallinen vaikuttaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Politiikka ja johtajuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koraani ei kiellä naisten osallistumista politiikkaan tai uskonnolliseen toimintaan. Sen sijaan hadith-teksteistä löytyy yksi Sahih al-Bukharin (5:59:709) maininta siitä, että nainen ei voi menestyä johtajana. Islamilainen historia tuntee joitakin naisjohtajia, joista tunnetuimpia ovat 1500-luvun intialainen kuningatar Mumtaz Mahal, 1900-luvun Pakistanin pääministeri Benazir Bhutto sekä 2000-luvun Bangladeshin pääministeri Begum Khaleda Zia. Uskonnollisiin virkoihin naisia ei juuri valita. Tästä poikkeuksena ovat entisen Jugoslavian naisimaamit ja Malesian rukouskutsun huutajat eli naismuezzinit.[31]

Lainsäädäntö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monien islamilaisten maiden perustuslaissa mies ja nainen on määritelty tasa-arvoisiksi. Ongelmana ovat yksittäisten lait ja niiden epätasa-arvoinen soveltaminen käytäntöön.[32] Yksi suurimmasta syistä on monien maiden epävakaa poliittinen tilanne. Syitä tähän ovat demokratian puute, taloudellinen epävarmuus ja uskonnollisten ääriliikkeiden nousu. Näistä huolimatta edistyneimmissä muslimimaissa on tehty onnistuneita uudistuksia, kuten Turkissa, Tunisiassa ja Marokossa.[33] Samaten Iranissa naisten koulutustaso on korkea ja näkyvyys yhteiskunnassa suhteellisen hyvä verrattuna muihin Aasian maihin. Kuitenkin on huomioitava, että vertailu tapahtuu lähialueiden maihin eikä vaikkapa Pohjois-Eurooppaan missä sukupuolten välisessä tasa-arvossa ollaan huomattavasti edellä.[34]

Länsimainen kuva musliminaisista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Anton Hickel, Roxelane ja sulttaani, 1780.

Varhaiskeskiajalla islaminuskon alueella naisilla oli parempi asema kuin eurooppalaisilla sisarillaan. Muslimimaissa naisilla oli yhteisöllisiä oikeuksia kuten perintöoikeus.[31] 1700-luvulta lähtien länsimaiden kuvaa muokkasi arabiasta ranskaksi käännetty Tuhannen ja yhden yön tarinat, jonka kuvaukset haaremeista loivat seksuaalisävytteisiä näkemyksiä naisten asemasta. Samalla käynnistyi erilaisten orientalishenkisten teatteriesitysten ja oopperoiden esiinmarssi. 1800-luvulla Egypti ja Algeria innostivat taidemaalareita ja runoilijoita.[35] 1900-luvun alun naisten aseman parantuminen länsimaissa sai naisliikkeet arvostelemaan myös muslimimaiden naisten asemaa.[36]

Länsimainen näkemys musliminaisista on usein yksipuolinen, sillä heidät nähdään samanlaisina ja alistettuina. Musliminaisten mukaan kysymys kiteytyy naisen siveyteen ja kunniaan. Koraanin maailma puhui miesten ja naisten välisestä suhteesta pitkälti avioliiton kautta. Säädyllisyys tekee naisista kunnian kantajia, seksuaalietiikan ja perhearvojen vaalijoita.[37] Läntisen maailman kuvaus musliminaisten alisteisesta asemasta ei ole aina johdettavissa islamin laista šariasta. Jyrkimpiä ilmiöitä tavataan lähinnä alueilla, joilla valitsevat vanhakantaiset heimotavat, kuten Afganistanissa tai Saudi-Arabiassa.[34]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ouakrim 1998, s. 73.
  2. Ouakrim 1998, s. 11.
  3. Suura 4:34
  4. Hämeen-Anttila 2004, s. 167
  5. a b Siddiqui 2007, s. 100
  6. Siddiqui 2007, s. 98
  7. Akar & Tiilikainen 2009, s. 7.
  8. Akar & Tiilikainen 2009, s. 10.
  9. Akar & Tiilikainen 2009, s. 11.
  10. Siddiqui 2007, s. 99
  11. a b Hämeen-Anttila 2004, s. 165
  12. Siddiqui 2007, s. 106
  13. Siddiqui 2007, s. 107
  14. Siddiqui 2007, s. 108
  15. Hämeen-Anttila 2004, s. 170.
  16. Akar & Tiilikainen 2009, s. 14.
  17. a b Akar & Tiilikainen 2009, s. 15.
  18. a b Akar & Tiilikainen 2009, s. 25.
  19. Akar & Tiilikainen 2009, s. 21.
  20. a b Akar & Tiilikainen 2009, s. 22.
  21. a b Akar & Tiilikainen 2009, s. 23.
  22. Akar & Tiilikainen 2009, s. 26.
  23. Akar & Tiilikainen 2009, s. 27.
  24. Akar & Tiilikainen 2009, s. 28.
  25. Akar & Tiilikainen 2009, s. 29.
  26. Akar & Tiilikainen 2009, s. 31.
  27. Akar & Tiilikainen 2009, s. 33.
  28. Akar & Tiilikainen 2009, s. 30.
  29. Akar & Tiilikainen 2009, s. 38.
  30. a b c Akar & Tiilikainen 2009, s. 41.
  31. a b Ouakrim 1998, s. 12.
  32. Akar & Tiilikainen 2009, s. 46.
  33. Akar & Tiilikainen 2009, s. 47.
  34. a b Hämeen-Anttila 2004, s. 171.
  35. Ouakrim 1998, s. 18.
  36. Ouakrim 1998, s. 19.
  37. Siddiqui 2007, s. 101

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Manji, Irshad: Islamin kahdet kasvot: Hätähuuto suvaitsevaisuuden ja muutoksen puolesta. (The trouble with Islam: A Muslim's call for reform in her faith, 2004.) Suomentanut Tiina Sjelvgren. Helsinki: Tammi, 2004. ISBN 951-31-3076-2.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]