Sanaan käsikirjoitukset
Sanaan käsikirjoitukset ovat jemeniläisestä Sanaan kaupungista vuonna 1972 löydettyjä Koraanin käsikirjoituksia, jotka ovat joidenkin mielestä vanhin versio Koraanista.[1] Käsikirjoitusten teksti on ajoitettu 700-luvun kahdelle ensimmäiselle vuosikymmenelle. Radiohiiliajoituksen perusteella osa pergamenteista on peräisin jopa 600-luvun ensimmäiseltä puoliskolta.
Löytö ja arviointi [muokkaa]
Käsikirjoitukset löytyivät vuonna 1972 Sanaan suurmoskeijan kunnostustöiden yhteydessä. Löydön tehneet rakennusmiehet eivät ymmärtäneet käsikirjoituspergamenttien arvoa, vaan pakkasivat ne perunasäkkeihin ja jättivät ne moskeijan yhden minareetin portaille [2]. Quadhi Ismael al-Akwa käsitti löydön mahdollisen merkityksen ja pyrki järjestämään kansainvälistä apua käsikirjoitusten tutkimiseen ja suojeluun. Vuonna 1979 al-Akwa onnistui saamaan länsisaksalaisen tutkijan kiinnostumaan asiasta. Tämän myötävaikutuksella Länsi-Saksan hallitus järjesti ja rahoitti käsikirjoitusten entisöintihankkeen. Radiohiiliajoituksen mukaan osa pergamenteista on peräisin vuosilta 645-690 jaa. Koska radiohiiliajoitus perustuu eliön kuolinajankohtaan, voivat käsikirjoitukset olla ajoituksen antamaa ajankohtaa nuorempia. Kalligraafisen ajoituksen perusteella käsikirjoitukset olisivat peräisin vuosilta 710-715 jaa. Käsikirjoitusten entisöintihanketta johtaa saksalainen tutkija Gerd R. Puin.
Aiheesta muualla [muokkaa]
Lähteet [muokkaa]
- ↑ Abul Taher: Querying the Koran. Guardian, 8.8.2000. Guardian news and Media limited. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
- ↑ Toby Lester: What is the Koran?. The Atlantic, Tammikuu 1999. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
Sivulta puuttuu