Islamismi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Islamistien käyttämä "Jihadin musta lippu", jossa mustaa taustaa vasten lukee valkoisella uskontunnustus eli shahada. Toiminut sellaisenaan tai innoittajana useille islamistisille organisaatioille 1990-luvulta alkaen.

Islamismi on joukko poliittisia ideologioita, joiden mukaan islam ei ole ainoastaan uskonto vaan poliittinen ideologia ja sen mukaan valtioita tulisi hallita islamin uskonnollisten arvojen ja islamilaisen lain mukaan. Islamistisiksi kutsuttavien liikkeiden skaala on laaja ja ulottuu radikaalimilitanteista aina vanhoillisiin tai konservatiivisiin puolueisiin asti.[1]

Islamistit haluavat rakentaa yhteiskunnan, joka soveltaa arkielämään islamin periaatteita. Islamissa on kuitenkin piirteitä, jotka eivät sovi yhteen ihmisoikeuksien kanssa, erityisesti naisten huono asema.[1] Joissakin maissa Koraanin ja sunnan tulkintaan perustuva šaria-laki on otettu osaksi oikeuskäytäntöä. Saudi-Arabiassa, Iranissa, Afganistanissa ja Sudanissa šaria on suuressa määrin lainkäytön perustana. Joissakin maissa kuten Indonesiassa, Bangladeshissa ja Pakistanissa perustuslaki ja lainkäyttö ovat pitkälle maallisia, mutta šariaa sovelletaan perheasioihin. Eri uskonnollisilla ryhmillä on oma lainsäädäntönsä muun muassa Intiassa ja Israelissa ja šaria on lainkäytön perustana muun muassa avioliiton solmimisessa ja perintöasioissa.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Modernin islamismin luoja oli intialainen, sittemmin pakistanilainen lakimies Sayyid Abul Ala Maududi (1903–1979), jonka kirjoituksista suuri osa käsitteli šariaa, hallintoa ja ihmisoikeuksia. Hän perusti Jamaat-e-Islami-puolueen 1941 ja oli sen johdossa vuoteen 1972 asti. Maududi kannatti islamilaisen Pakistanin muuttamista šura-tuomioistuinten tulkitseman šarian mukaan hallituksi. Hänen vaikutusvaltaisin teoksensa oli Risalat Diniyat.

Maududin ideat vaikuttivat Muslimiveljeskuntaan, joka perustettiin liberaalin islamilaisuuden kritiikiksi Egyptissä 1900-luvun alussa. Muslimiveljeskunta käytti mottonaan ”Koraani on perustuslakimme.”

Ensimmäiset merkittävät islamismin sovellukset olivat kenraali Muhammad Zia ul-Haqin uudistukset Pakistanissa ja Iranin islamilainen vallankumous 1979.

Vuonna 1991 Algerian Islamilainen pelastusrintama oli voittamassa vaalit, mutta armeija keskeytti ne, ja puolue kiellettiin. Tästä seurasi Algerian sisällissota.

Islamismi Lähi-idässä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Islamistiset puolueet ovat 2000-luvulla saavuttaneet menestystä vapaissa vaaleissa muun muassa Palestiinassa, jossa islamistinen Hamas saavutti vaalivoiton 2006 ja Irakissa Saddam Husseinin syrjäyttämisen jälkeen.

Ns. Arabikevään jälkeen islamistit ovat saavuttaneet laajaa kannatusta myös Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä. Vuonna 2011 Libyan sisällissodan voittanut osapuoli julisti maan hallinnon perustuvan šaria-lakiin.[2]

Egyptissä laillistettu Muslimiveljeskunta sai liittolaisineen vaaleissa enemmistön sekä ala- että ylähuoneeseen ja samalla myös komiteaan, joka alkoi kirjoittaa Egyptille uutta perustuslakia. Yhdessä äärikonservatiiivisen islamistipuolueen kanssa valta parlamentissa oli 70-prosenttinen.[3]

Poliittiset vastustajat syyttävät Turkkia hallitsevaa oikeistolaista AKP-puoluetta islamistiseksi, vaikka Turkin laki kieltää uskonnolliset puolueet. Vuoden 2007 vaalikamppailun aikana nousi kohu puolueen ministerien vaimojen käyttämistä huiveista. AKP itse pitää itseään konservatiivisena puolueena ja se kuuluukin tarkkailijana Euroopan kansanpuolueeseen.

Islamismi länsimaissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopassa on maahanmuuton myötä alkanut toimia useita liikkeitä, jotka pyrkivät šarian mukaiseen lakiin ainakin muslimivähemmistölle. Niinpä Britanniassa on toiminut šaria-lakia ajava Islam4UK, joka kuitenkin kiellettiin terroristisena tammikuussa 2010.[4][5]

Belgiassa on toiminut vastaavanlainen järjestö Sharia4Belgium.[6]

Islamismia edustavia liikkeitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jihadismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jihadistit ovat aseellista jihadia hyökkäyssotana käyviä islamisteja.[7] Jihadistit jakavat maailman "islamin alueeseen" ja "sodan alueeseen". He pyrkivät väkivalloin palauttamaan yhtenäisen, islamilaista lakia noudattavan islamilaisen kalifaatin alueille, jotka ovat joskus olleet islamin alaisia mutta nyt uskottomien hallussa.[8] Jihadistien käsitykset jihadin julistamisesta, syistä ja luonteesta eroavat islamilaisen lain klassisista ja nykyajan lähteistä monilta osin.[8]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Linjakumpu, Aini: Poliittinen islam. Väitöskirja, Lapin yliopisto. Rauhantutkimus tänään 16. Helsinki: Like, 1999. ISBN 951-578-709-2.
  • Panella, Carlo: Islamin musta kirja: 1914–2006: Sorto, fundamentalismi, terrori. (Il libro nero dei regimi islamici: 1914–2006 oppressione, fondamentalismo, terrore, 2006.) Suomentanut Leena Taavitsainen-Petäjä. Helsinki: WSOY, 2008. ISBN 978-951-0-33865-0.
  • Saarelainen, Matti: Muhammedin pitkä varjo: Tutkimus poliittisen islamin Länsi-Euroopalle aiheuttamasta haasteesta. Ulkopolitiikan haasteita 3. Helsinki: Ulkopoliittinen instituutti, 1992. ISBN 951-769-041-X.
  • Tucker-Jones, Anthony: Jihad: Taistelevan islamin taustat. (The rise of militant Islam: An insider's view of the failure to curb global jihad, 2010.) Suomentanut Juhani Nieminen. Helsinki: Minerva, 2011. ISBN 978-952-492-457-3.
  • Ahmad al-Hussein, Lubna; Kareh Tager, Djenane: Olenko kirottu? Nainen, sharia ja Koraani. Suis-je maudite? La femme, la charia et le coran). Suomentanut Tommy Granholm.. Minerva, 2011.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Katri Merikallio: Islamin vuoro. ("Käsitys siitä, mitä islamilainen politiikka oikeastaan tarkoittaa, on häilyvä. Erityisesti islamilainen laki šaria herättää monessa mielikuvia burkista, katkotuista raajoista ja ruoskimisesta. - - Ŝaria ei ole mikään kiveen hakattu lakikokoelma vaan valtava määrä islamilaista kirjallisuutta - - Käytäntö ja perinne painavat paljon. Egyptissä moniavioisuus on sallittua jo nyt, mutta käytännössä ei ole.") Suomen Kuvalehti, 2013, nro 7, s. 20–23. Helsinki: Otavamedia. ISSN 0039-5552.
  2. Libyan tuleva hallinto perustuu sharia-lakiin HS 24.10.2011.
  3. http://yle.fi/uutiset/muslimiveljeskunta_nousi_maan_alta_vallan_huipuille_ja_syrjaytettiin_uudelleen/7210784
  4. Islam4UK Islamist group banned under terror laws BBC 12.1.2010.
  5. Profile: Islam4UK BBC 5.1.2010.
  6. http://www.standaard.be/cnt/dmf20130416_003
  7. Mary Habeck: Knowing the Enemy: Jihadist Ideology and the War on Terror 15.2.2006. Massachusetts Institute of Technology. Viitattu 11.8.2014.
  8. a b Rashad Ali, Hannah Stuart: A Guide to Refuting Jihadism: executive summary 4.2.2014. The Henry Jackson Society. Viitattu 10.8.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]