Fundamentalismi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee uskonnollista fundamentalismia. Tiedon oikeutusteoriasta katso fundamentalismi (tietoteoria).

Fundamentalismi (lat. fundamentum, perustus, pohja) on etenkin uskontoon liittyvä ideologia, jossa pyritään palaamaan johonkin alkuperäiseen väittämään ja näkemykseen sekä oikaisemaan sellaiset uudemmat piirteet, joiden katsotaan hämärtävän totuutta. Alkuperältään fundamentalismi on 1900-luvun alussa syntynyt pohjoisamerikkalainen kristillinen protestanttinen liike, joka korostaa Raamatun sanatarkkaa erehtymättömyyttä. Nykyisin fundamentalismia tunnistetaan myös muihin uskontoihin kuin kristinuskoon pohjaavista liikkeistä, kuten islamista, juutalaisuudesta, hindulaisuudesta ja buddhalaisuudesta.[1]

Perusta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fundamentalismi perustuu sille lähtökohdalle, että jokin ajatusten lähde, usein kirja, on erehtymätön ja täydellinen. Protestanttifundamentalisteille tämä perusta on Raamattu ja islamilaisille fundamentalisteille Koraani ja hadithit. Nämä alkuperäiset lähteet riittävät fundamentalisteille ohjekirjoiksi.[2] Fundamentalistit löytävät menneisyydestä myös jonkinlaisen todellista uskontoa edustavan täydellisen sosiaalisen rakenteen. Radikaaliprotestanteille tällaista edustaa varhaiskirkollinen Arkadia-utopia ja muslimeille 600-luvun Mekka.[3]

Fundamentalismi on vastareaktio modernisaatiolle. Länsimaissa uskonto on uudella ajalla joutunut vähä kerrallaan perääntymään ja tekemään myönnytyksiä nykyajan muutosten edellä: uskonto on siirtynyt julkisesta yksityiseksi, joutunut alistumaan maallisen hallinnon vallan alle, joutunut korvaamaan ”ainoan totuutensa” relativismilla ja alkanut hyväksyä muun muassa naispappeuden.[4] Islamilaisissa maissa katkeruus omasta takapajuisuudesta ja lännestä tulevat nykyaikaiset vaikutteet ovat luoneet pohjaa fundamentalismille.[5]

Fundamentalismi ei pyri säilyttämään alkuperäistä uskoa sellaisenaan, vaan uudistaa sitä varmistaakseen sen jatkuvuuden uhkien edessä. Fundamentalistien tavoitteena on palauttaa uskonnon alkuperäinen kiihko, joka aikoinaan synnytti uskovien yhteisöllisen identiteetin.[3] Fundamentalistit eivät torju nykyajan teknologiaa, vaan he käyttävät usein edistyksellistä viestintäteknologiaa aatteensa levittämiseen, kuten islamilaisissa maissa, joissa joukkotiedotus on maallisen valtion hallussa.[6]

Fundamentalismi on nykyaikainen ilmiö. Sen syntymisen edellytys on se, että vanhasta uskonnosta on säilynyt riittävästi, jotta se voitaisiin nostaa takaisiin valta-asemaan. Fundamentalismin nousun edellytykset syntyivät 1800-luvulla. Raamattu alettiin nähdä tulkinnanvaraisena teoksena, jonka kirjoittajien tarkoituksia ryhdyttiin pohtimaan kuten myös sitä, oliko edes mahdollista tulkita Raamattua oikein. Vasta tekstin arvovaltaisen version käsitteen haastaminen ja laajalle levinnyt lukutaito mahdollistivat fundamentalismin syntymisen.[7]

Piirteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Chicagon yliopiston tutkimuksessa vuosina 1988–1993 tunnistettiin yhdeksän ideologista ja organisatorista piirrettä, joista useimpia esiintyy kaikissa fundamentalistisissa ryhmissä:[8][9]

  1. Reagointi uskonnon marginalisoitumiseen
  2. Valikoivuus omien perinteiden ja kirjoitusten suhteen
  3. Moraalinen dualismi: todellisuus jaetaan selkeästi hyvään ja pahaan
  4. Ehdottomuus ja erehtymättömyys: pyhiä kirjoituksia pidetään kirjaimellisesti tosina, erehtymättöminä ja absoluuttisen auktoritatiivisina; tulkinnat voivat tosin vaihdella
  5. Millenarismi ja messiaanisuus: käsitys hyvän lopullisesta voitosta ja historian päättymisestä
  6. Valikoitu jäsenyys: jäsenet käsittävät itsensä erityisen jumallisen kutsun saaneiksi tai valituksi joukoksi pelastettuja
  7. Tiukat rajat: ulkopuolisista yhteisöistä erottautuminen, joskus jopa asumisjärjestelyjen kautta
  8. Karismaattinen ja autoritaarinen johtajuus
  9. Käyttäytymisvaatimukset: kieltoja, jotka koskevat etenkin pukeutumista, ravintoa, nautintoaineiden käyttöä, parinvalintaa sekä viihteen ja kirjallisuuden kulutusta; ryhmän tunnukset toimivat kulttuurisina merkitsijöinä ja ryhmäidentiteetin tunnuksina

Fundamentalismia käytetään nykyisin termin alkuperäisen merkityksen lisäksi joskus myös pilkkanimenä viittaamassa epämieluisiin, yleensä konservatiivisiin uskonnollisiin ryhmiin. Sitä käytetään joskus kuvaamaan kaikenlaisia uskontonsa vakavasti ottavia ryhmiä, jotka erottuvat muista tai haluavat korostaa uskonnon asemaa politiikassa. Uskontojen sisällä liberaalit käyttävät termiä joskus kuvaamaan konservatiivien älyllistä kypsymättömyyttä.[10]

Fundamentalismia katsotaan nykyisin olevan uskonnollisuuden lisäksi myös poliittista ja aatteellista.[11]

Toimintatavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fundamentalismiin liittyy joskus voimakas pyrkimys erottautua ”vääräuskoisista”, minkä vuoksi fundamentalismi voi johtaa riitoihin ja väkivaltaan.[12] Väkivalta ei kuitenkaan ole fundamentalismin määrittävä piirre, sillä vain osa fundamentalisteista kannattaa väkivaltaa.[9]

Fundamentalismi on antropologi Pascal Boyerin mukaan halua säilyttää tietty hierarkian tyyppi, joka perustuu liittoutumisen psykologialle ja jota luopuruuden helppous ja kasvava todennäköisyys uhkaavat. Fundamentalistinen väkivalta on toimintaa, jonka tarkoitus on lannistaa mahdollisia luopioita osoittamalla luopuruuden kova hinta. Fundamentalismiin liittyy Boyerin mukaan neljä keskeistä piirrettä:[13]

  1. Fundamentalistiset ryhmät pyrkivät valvomaan toistensa julkista käyttäytymistä.
  2. Fundamentalistiset ryhmät pyrkivät rankaisemaan uskonnollisten normien rikkomista näyttävästi ja julkisesti.
  3. Fundamentalistinen väkivalta on pääosin suunnattu saman kulttuurisen yhteisön jäseniä, ei ulkopuolisia vastaan.
  4. Fundamentalistien pääasiallisena hyökkäyksen kohteena on yleensä oman uskonnollisen perinteen modernisoitunut ja paikallinen muoto.

Tutkijoiden Gabriel Almond, Emmanuel Sivan ja Scott Appleby (1995) mukaan fundamentalistit voivat olla vuorovaikutuksessa ulkopuolisen maailman kanssa neljällä tavalla:[9]

  1. maailman valloittaminen: yhteiskunnan rakenteiden haltuunotto kumouksellisen toiminnan kautta, yleensä väkivaltaisesti (esimerkkinä kristillinen rekonstruktionismi)
  2. maailman muuttaminen: vaikuttamista yhteiskunnan rakenteisiin, instituutioihin, lakeihin ja tapoihin sisältäpäin (Billy Grahamin edustama evankelikalismi)
  3. maailman luominen: vaihtoehtoisten sosiaalisten rakenteiden ja instituutioiden pystyttäminen ja oman kannatuspohjan laajentaminen
  4. maailman kieltäminen: oman erillisen sosiaalisen todellisuuden ylläpitäminen etenkin kasvatuksen, perhe-elämän ja rituaalien kautta (ortodoksijuutalaisuus)

Fundamentalistiset liikkeet houkuttelevat etenkin marginalisoituneita hyväosaisia miehiä: Yhdysvalloissa valtansa menettäneitä protestantteja ja islamilaisissa maissa muslimeja, joiden yhteiskunnallinen nousu on estetty.[14]

Fundamentalismi eri uskonnoissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kristillinen fundamentalismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kristillisen fundamentalismin juuret ovat 1880-luvulla Princetonin teologisessa seminaarissa. Siellä noihin aikoihin Archibald Alexander Hodge ja Benjamin B. Warfield puolustivat Raamatun arvovaltaa historiallis-tieteellistä arvostelua vastaan. Warfieldin seuraaja John Gresham Machen jatkoi Raamatun erehtymättömyyden puolustusta 1920-luvulla ja siirtyi Princetonista Westminster Theological Seminaryyn ajauduttuaan erimielisyyksiin Princetonin virkatoveriensa kanssa.[15]

Toinen fundamentalismin kehittymiseen vaikuttanut liike oli helluntailaisuuden nousu 1800-luvun lopussa. Kuuluisan Los Angelesin Azusa Streetin herätyksen myötä 1906 kielilläpuhuminen yleistyi helluntailaisuudessa. Fundamentalismin nousu liittyy erityisesti vuosien 1910–1915 nimellä Fundamentals (Perusteet, totuuden todistus) Los Angelesissa julkaistuihin halpoihin koko kansalle tarkoitettuihin kirjasiin, joita rahoittivat öljymiljonäärit Lyman ja Milton Stewart. Vasta 1919 fundamentalismi järjestyi liikkeeksi, ja 6 000 ihmistä kerääntyi ensimmäiseen World’s Christian Fundamentals Associationin konferenssiin Philadelphiaan. Seuraavana vuonna baptistifundamentalistit perustivat Northern Baptist Conventionin ja presbyteerit oman yhteisönsä.[15]

Fundamentalistiliike heikentyi vuoden 1925 jälkeen. Siitä huolimatta miljoonat uskovat edelleen Raamatun erehtymättömyyteen ja Kristuksen pian tapahtuvaan paluuseen. Toisen maailmansodan jälkeen muodostui evankelikalinen liike, joka elvytti ja yhdisti konservatiivista protestanttisuutta sekä säilytti joitain fundamentalismin käsityksiä laimennettuina.[15]

Fundamentalismi aloitti uuden nousun 1970-luvulla. Uudet fundamentalistit olivat pienien kirkkokuntiin kuulumattomien seurakuntien pastoreita, lähinnä helluntailaisia, itsenäisiä baptisteja tai etelän baptisteja. Heidän kannatuspohjanaan ovat olleet suurehkot lähiöiden kirkot tai televisiotoiminta, josta he saavat varoja kuulumatta kirkkokuntiin. Jerry Falwell ja Pat Robertson ovat olleet 1980-luvun saarnaajista kuuluisimpia. Fundamentalistit keräävät varoja ja järjestävät postituslistoja vaikuttaakseen suoraan Yhdysvaltain politiikkaan.[15] 1970-luvulla syntyneen Yhdysvaltain kristillisen oikeiston poliittisia tavoitteita ovat yleisten konservatiivisten tavoitteiden lisäksi abortin ja homoseksuaalisuuden kieltäminen, ehkäisymenetelmät sivuuttava ja esiaviollisesta seksistä pidättäytymiseen tähtäävä seksuaalikasvatus,[16] sukupuoliroolien ja perheen vanhempien aseman palauttaminen entisiksi, rukoilemisen ja kreationismin tuominen kouluihin ja evoluutio-opin opettamisen kieltäminen. He ovat myös asettaneet omia ehdokkaitaan republikaanisen puolueen esivaaleihin.[17]

Islamilainen fundamentalismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fundamentalismi-termin käyttökelpoisuutta islamin yhteydessä on usein epäilty, sillä kaikki muslimit voitaisiin nähdä fundamentalisteina. Nimitystä on ehdotettu islamin yhteydessä korvattavaksi esimerkiksi termeillä ”traditionalismi”, ”islamismi”, ”revivalismi”, ”radikalismi”, ”militanttius” ja ”ekstremismi”.[18]

Fundamentalismin käsitettä alettiin soveltaa islamiin vuoden 1979 Iranin vallankumouksen myötä. Islamilaiset fundamentalistit haluavat ihmisten noudattavan islamilaista lakia, shariaa, joka perustuu pyhiin kirjoituksiin. Suuntauksesta riippuu, mitä kirjoituksia islamilaiset fundamentalistit pitävät uskon perusteina: esimerkiksi Iranin ajatolla Khomeinin mukaan šiialaisten opetusten tunteminen yli tuhannen vuoden ajalta on Koraanin ymmärtämisen edellytys.[19]

Koraanifundamentalismilla tarkoitetaan nykyisin harvalukuisia liikkeitä, jotka hylkäävät sunnan ja perustavat uskonnon vain Koraaniin. Koraanifundamentalismia on, vastoin sanan mielleyhtymää, pidetty vapaamielisenä islamin suuntauksena, joka sai 1900-luvun alussa kannattajia etenkin länsimaistuneista muslimeista.[20]

Jotkin islamilaiset fundamentalistiliikkeet ovat poliittisia, kuten egyptiläinen Muslimiveljeskunta.[21]

Katso myös: Islamismi

Juutalainen fundamentalismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Israelissa esiintyy kolmenlaista juutalaista fundamentalismia: militantti uskonnollinen sionismi sekä aškenasinen ja sefardinen ääriortodoksisuus. Kaikki nämä suuntaukset korostavat pyhien juutalaisten kirjoitusten, kuten Tooran ja Talmudin uskonnollisten lakien ja moraalisten ohjeiden noudattamisen tarpeellisuutta.[22]

Hindulainen ja buddhalainen fundamentalismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hindulaiseen ja buddhalaiseen fundamentalismiin liittyy käsitys kulttuurisesta ja kansallisesta puhtaudesta enemmän kuin opillinen puhtaus.[23] Uskonnollisen fundamentalismin kehittymistä hinduismissa ja buddhalaisuudessa estää se, että ne ovat islamiin ja protestanttisuuteen verrattuna niin hajanaisia uskontoja, että yksikään suuntaus ei pysty julistautumaan alkuperäisen uskon edustajaksi.[24] Fundamentalistisille hindu- ja buddhalaisryhmille politiikka onkin usein tärkeämpää kuin uskonto. Ne ovat ottaneet vaikutteita 1800-luvun länsimaisesta Teosofisesta seurasta.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Bruce, Steve: Fundamentalism. Cambridge: Polity Press, 2000. ISBN 0-7456-2365-4.
  • Harris, Harriet A.: Uusien uskontojen käskirja, s. 409–414. Partridge, Christopher (toim.). Helsinki: Kirjapaja, 2006 (alkuteos 2004). ISBN 951-607-327-1.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Harris 2006, s. 413.
  2. Bruce 2000, s. 13.
  3. a b Bruce 2000, s. 14.
  4. Bruce 2000, s. 35.
  5. Bruce 2000, s. 38–39.
  6. Bruce 2000, s. 15.
  7. Bruce 2000, s. 13–14.
  8. Harris 2006, s. 412–413.
  9. a b c Kimmo Ketola: Mitä on fundamentalismi? Esitelmä Suomen ekumeenisen neuvoston seminaarissa 5.3.2008. Viitattu 30.12.2013.
  10. Bruce 2000, s. 12.
  11. Euroopan parlamentti: Naiset ja fundamentalismi: Euroopan parlamentin päätöslauselma naisista ja fundamentalismista (PDF) 13.3.2002. Viitattu 2.1.2014.
  12. Harris 2006, s. 409.
  13. Boyer, Pascal: Ja ihminen loi jumalat, s. 334-335. Helsinki: WSOY, 2007. ISBN 978-951-0-31815-7.
  14. Bruce 2000, s. 14–15.
  15. a b c d Wuthnow, Robert: The World of Fundamentalism The Christian Century. 1992. The Christian Century Foundation / Religion Online. Viitattu 13.2.2011. (englanniksi)
  16. Kantor LM, Santelli JS, Teitler J, Balmer R: Abstinence-only policies and programs: An overview. Sexuality Research & Social Policy, 9/2008, 5. vsk, nro 3, s. 6–17. National Sexuality Resource Center (San Francisco State University), University of California Press. ISSN 1553-6610. Artikkeli PDF-muodossa Viitattu 14.11.2014.
  17. Bruce 2000, s. 71–75.
  18. Bruce 2000, s. 12–13.
  19. Harris 2006, s. 410–411.
  20. Hämeen-Anttila, Jaakko: Islamin monimuotoisuus. 6. painos. Helsinki: Gaudeamus, 1999. ISBN 951-662-749-8.
  21. Harris 2006, s. 414.
  22. Jewish fundamentalism in Israel Encyclopædia Britannica. Viitattu 30.12.2013.
  23. Harris 2006, s. 411.
  24. Bruce 2000, s. 95–96.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jacobs, A. J.: Raamatullinen vuosi: Yhden miehen nöyrä yritys noudattaa Raamattua mahdollisimman kirjaimellisesti. (The year of living biblically: One man's humble quest to follow the Bible as literally as possible, 2007.) Suomentanut Kira Poutanen. Helsinki: Nemo, 2008. ISBN 978-952-5613-76-6.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]