Zakat

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Zakat (arab. زكاة‎) eli almuvero on yksi viidestä islamin peruspilareista. Periaatteessa se maksetaan kerran vuodessa yksityiskohtaisten sääntöjen mukaan – eri omaisuudesta lajeista maksetaan erisuuruisia määriä almuveroa. Käytännössä almuvero on pyrkinyt muuttumaan historian myötä viranomaisten keräämäksi tavanomaiseksi veroksi.[1]

Tuloerojen tasaaja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muslimin tulee ryhtyä maksamaan almuveroa kun hän on mennyt naimisiin. Rikkaiden tulee osoittaa kiitollisuutta Jumalalle antamalla almuja heikompiosaisille. Almut voidaan antaa myös islamin yhteiseksi hyväksi, kuten moskeijan rakentamiseen. Almuveroa maksetaan vain muslimien välillä ja muiden uskontojen edustajien eli dhimmien ei tarvise maksaa sitä.

Almuvero toimii sosiaaliturvan tavoin ja tasaa tuloja rikkaiden ja köyhien välillä. Islam ei suhtaudu yleensäkään omaisuuten kielteisesti kuten kristinusko sitä helposti tekee. Vauras muslimi voi maksaa runsaasti almuveroa ja saada itselleen paljon uskonnollisia ansioita.[1]

Valtiovalta on muuttanut almuveroa historiassa tavanomaiseksi veroksi, mutta periaatteessa jokaisen muslimin tulee huolehtia sen maksamisesta itse. Almuveroa kuitenkin kerätään edelleen Saudi-Arabiassa. Almuveroa maksetaan sekä omaisuudesta, että käteisvaroista. Islamilaisen lain vakiintuneen tulkinnan mukaan sen suuruus on 10 % maan tuotosta, 2,5 % kullasta ja arvotavaroista ja 2,5 % vuosittaisista tuloista.

Sadaqa – vapaaehtoiset almut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Almuveron lisäksi muslimeita kehotetaan antamaan vapaaehtoisia almuja (sadaqa). Vapaaehtoisten almujen antamista pidetään ansiokkaana, mutta se ei poista velvollisuutta maksaa itse almuveroa.[1]

Šiialaisten periaatteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Šiialaiset katsovat, että viidesosa ylijääneestä tulosta kuuluu imaamille. Puolet tästä maksetaan muslimin itsensä valitsemalle korkeasti oppineelle uskonoppineelle (marza'-i taqlid), joka käyttää tulonsa uskonnollisesti hyväksyttäviin tarkoituksiin, kuten moskeijoiden rakentaamiseen, sairaanhoitoon ja opiskelijoiden stipendeihin. Toisen puolen muslimi voi itse jakaa puutteessa oleville.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Hämeen-Anttila, Islamin käsikirja, sivut 127–129

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]