Tadžikistan

Ҷумҳурии Тоҷикистон; Tadžikistanin tasavalta
lippu	vaakuna
Valtiomuoto	tasavalta
Presidentti; Pääministeri	Emomalii Rahmon; Oqil Oqilov
Pääkaupunki	Dušanbe (582 496 as.); 38°33′N, 68°48′E
Muita kaupunkeja	Hudžand (144 782 as.)
Pinta-ala
– yhteensä	143 100 km² (sijalla 92)
– josta sisävesiä	0,3 %
Väkiluku (2010)	7 487 489 (sijalla 95)
– väestötiheys	51,3 / km²
– väestönkasvu	1,878 % (2009)
Viralliset kielet	tadžikin kieli (valtion kieli),; venäjä (kansojen välisessä käytössä)
Valuutta	somoni (TJS)
BKT (2009)	sijalla 189
– yhteensä	4,741 miljardia USD
– per asukas	1 800 USD
HDI (2010)	0,580 (sijalla 112)
Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous	19,2 %
– teollisuus	22,6 %
– palvelut	58,1 %
Aikavyöhyke	+5
– kesäaika	ei käytössä
Itsenäisyys; – Neuvostoliitosta	; 9. syyskuuta 1991
Lyhenne	TJ
– ajoneuvot:	TJ
– lentokoneet:	EY
Kansainvälinen; suuntanumero	+992
Motto	Ei mottoa
Kansallislaulu	Surudi milli

Tadžikistan (tadžikiksi Тоҷикистон, Tojikiston; ven. Таджикиста́н, Tadžikistan), virallisesti Tadžikistanin tasavalta (tadžikiksi Ҷумҳурии Тоҷикистон, Jumhurii Tojikiston; ven. Респу́блика Таджикиста́н, Respublika Tadžikistan) on sisämaavaltio Keski-Aasiassa. Sen naapurivaltioita ovat etelässä Afganistan, idässä Kiina, pohjoisessa Kirgisia ja lännessä Uzbekistan. Tadžikistan on entisen Neuvostoliiton köyhin osa, ja Keski-Aasian valtioista pienin. Sen vuoristosta alkaa monia jokia, joiden vettä on käytetty sekä puuvillapeltojen kasteluun että vesivoiman tuottamiseen.

Historia [muokkaa]

Ensimmäiset ihmiset saapuivat Tadžikistaniin 4000-luvulla eaa. Tadžikistanin alue on kuulunut aikojen saatossa lukuisille valtioille, enimmäkseen Persialle. Ennen ajanlaskun alkua se oli osa Baktriaa. Arabit toivat sinne islamin 600-luvulla. Samanidien valtakunta syrjäytti arabit ja myöhemmin turkkilaiset. Myöhemmin vallan ottivat mongolit, ja Tadžikistanista tuli osa Buharan emiraattia.^[4]

Venäjän keisarikunta laajeni 1800-luvulla Keski-Aasiaan ja otti alueen hallintaansa. Venäjän vallankumouksen jälkeen 1917 tadžikit taistelivat bolševikkeja vastaan yrittäen itsenäistyä. Bolševikit voittivat nelivuotisen sodan, jonka aikana moskeijoita tuhottiin ja väestöä terrorisoitiin. Sota ja neuvostovallan vaatima maatalouden suuntaaminen puuvillantuotantoon johtivat nälänhätään, jossa kansallismieliset arvioivat menehtyneen jopa miljoona tadžikistanilaista.^[5]

Bolševikkien voitettua sodan Tadžikistanin alue kuului Buharan sosialistiseen kansantasavaltaan 1920–1924. Buharan sosialistinen kansantasavalta muutti nimensä Buharan sosialistiseksi neuvostotasavallaksi syyskuussa 1924, ja marraskuussa samana vuonna se lakkautettiin ja jaettiin Uzbekistanin ja Turkmenistanin sosialistisiksi neuvostotasavalloiksi. Tuolloin perustettiin myös Tadžikistanin autonominen sosialistinen neuvostotasavalta, joka kuului Uzbekistanin sosialistiseen neuvostotasavaltaan, kunnes siitä 5. joulukuuta 1929 muodostettiin Tadžikistanin sosialistinen neuvostotasavalta. Neuvostoliittoon alue kuului virallisesti vuodesta 1925 lähtien. Tadžikistanin SNT jäi elintasossa ja teollisuudessa muista neuvostotasavalloista jälkeen. Tadžikistaniin alkoi 1970-luvulla syntyä islamilaisia liikkeitä, jotka eivät kuitenkaan olleet merkittäviä ennen Neuvostoliiton kaatumista 1990-luvulla.^[6]

Tadžikistanin itsenäistyttyä maassa puhkesi heti eri heimoryhmien välinen sisällissota. Valtion johtaja on ollut alusta asti Emomalii Rahmon (aiemmin Rahmonov), mutta hänen on väitetty sisällissodan aikana syyllistyneen etnisiin puhdistuksiin. Tulitauko saatiin aikaan 1997, ja 1999 pidettiin vaalit, joita oppositio piti epärehellisinä. Venäjän joukot olivat Tadžikistanissa valvomassa Afganistanin vastaista rajaa vuoteen 2005 asti. Syyskuun 11. päivän iskujen jälkeen vuonna 2001 Tadžikistan liittyi Yhdysvaltojen johtamaan liittoumaan ja lisäsi tarkkailua Afganistanin vastaisella rajalla.^[7]

Perustuslakia muutettiin vuonna 2003 kansanäänestyksellä niin, että presidentin kausien määrää lisättiin. Kolmannelle kaudelleen Rahmonov valittiin 2006. Molempien vaalien rehellisyys kyseenalaistettiin.^[7]

Tadžikistan pyysi vuonna 2008 kansainvälistä apua energiakriisin ja ankaran talven takia. Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) perui maalle myöntämäänsä tukea, koska paljastui että Tadžikistan oli vääristellyt tietoja.^[7]

Politiikka [muokkaa]

Emomalii Rahmon on ollut Tadžikistanin valtionpäämies vuodesta 1992 ja presidentti vuodesta 1994.

Lähes heti itsenäistymisensä jälkeen Tadžikistan ajautui sisällissotaan, jonka eri osapuolien tukijoiksi väitetään Venäjää ja Irania. Suurin osa 400 000 venäläisestä pakeni maasta, ja jäljelle jäi vain 25 000. Sisällissota päättyi 1997 rauhansopimukseen, oppositiojohtajat armahdettiin ja yksi heistä nimitettiin varapääministeriksi.^[7]

Presidentti valitaan kuusivuotiskaudelle, ja hän nimittää pääministerin. Kaksikamarisessa eduskunnassa on 34 jäsenen ylähuone, joka edustaa eri alueita, ja 63 jäsenen alahuone, joka valitaan suoralla vaalilla viisivuotiskaudelle.^[1]

Vuoden 2010 parlamenttivaalit päättyivät presidentti Rahmonin kansandemokraattisen puolueen murskavoittoon. Vaaleja pidettiin jälleen epärehellisinä.^[7]

Hallinnollinen jako [muokkaa]

Tadžikistanin kartta

Tadžikistanin maakunnista yksi on autonominen alue. Pääkaupunki muodostaa oman erillisalueensa.^[8] Vanha Karoteginin maakunta on nykyisin keskushallinnon alainen erityisalue.^[9]

**Tadžikistanin aluejako**^[8]
Nimi	Tyyppi	Pääkaupunki	Pinta-ala (km²)	Väkiluku (31.12.2008)
Khatlon	maakunta	Ḳūrġonteppa	24 800	2,6 milj.
Sughd	maakunta	Chuçand	25 400	2,2 milj.
Vuoristo-Badahšan	Autonominen alue	Khorugh	64 200	219 100
(Entinen Karotegin)	Erityisalue	-	28 600	1,6 milj
Dušanbe	pääkaupunki	Dušanbe	100	695 200

Maantiede [muokkaa]

Tadžikistan satelliittikuvassa marraskuussa.

Tadžikistan on Keski-Aasian valtiosta pienin. Maan halki kulkevat yhdet maailman korkeimmista vuorijonoista, Pamir ja Altai. 93 % maasta on vuoristoa, ja yli puolet alueesta sijaitsee yli kolmen kilometrin korkeudessa. Maanjäristykset ovat yleisiä. Vuorijonoja halkovat sadat kanjonit, joiden pohjalla kulkee jokia. Joet yhdistyvät jokilaaksoiksi, joissa suurin osa maan väestöstä asuu. Järvistä tunnetuin on Kara-Kul-suolajärvi 4 200 metrin korkeudessa.^[10]

Vuoristot ovat vaikeakulkuisia, ja Vuoristo-Badahšanin alue on suuren osan vuotta lähes eristyksissä muusta maasta.^[11]

Tadžikistanin komeimpia eläimiä ovat kotkat ja vuoriston suuret nisäkkäät kuten karhut, jakit ja lumileopardit.^[12]

Tadžikistanin ilmasto on subtrooppinen ja mantereinen. Siellä on paljon puoliaavikkoa ja aavikkoa. Lämpötila riippuu maaston korkeudesta. Alavilla mailla heinäkuun päivälämpötilat ovat 23–30 °C ja tammikuun -1...+3 °C. Pamirin itäosassa on heinäkuussa 5-10 °C ja tammikuussa -15°...-20 °C.^[13]

Talous [muokkaa]

Rautatieasema Dušanbessa.

Tadžikistan on entisen Neuvostoliiton köyhin osa ja yksi maailman köyhimmistä valtioista. Talous perustuu paljolti alumiinin ja puuvillan viennille. Kuivuus on aiheuttanut nälänhätää, ja siksi Punainen Risti pyysi elokuussa 2001 apua Tadžikistaniin ja Uzbekistaniin.^[14] Vuosina 2007–2008 maa sai Maailmanpankin kanavoimaa ruoka-apua ankaran talven aiheuttaman kuluttajahintojen räjähdysmäisen nousun jälkeen.^[15] Vuonna 2010 maassa puhkesi polioepidemia, ja EU lahjoitti rahaa rokotusohjelmaan.^[16]

Maan merkittävin resurssi on vesi. Tadžikistanista saa alkunsa yli 40 % Keski-Aasian vedestä. Vettä käytetään puuvillan kasteluun, mutta sitä on alettu hyödyntää myös vesivoiman tuottoon. Maailman korkein pato Nurek valmistui 1980 maata halkovaan Vahš-jokeen.^[17]^[18] Sitäkin suurempaa Rogunia alettiin rakentaa 1976, mutta työt keskeytyivät maan itsenäistyttyä.^[19] Tadžikistan on etsinyt rahoitusta hankkeen uudelleenkäynnistämiseen, mutta naapurimaat, etenkin Uzbekistan, vastustavat sitä. Maailmanpankki on päättänyt vuonna 2010 arvioida hankkeen ympäristövaikutuksia.^[20]

Väestöjakauma [muokkaa]

Suurin väestöryhmä on tadžikit, joita vuoden 2000 laskennan mukaan on 79,9 %. Suurin vähemmistö on uzbekit, joita on 15,3 % ja muita pienempiä vähemmistöjä ovat venäläiset (1,1 %) ja kirgiisit (1,1 %). Loput 2,6 % väestöstä koostuu pienemmistä etnisistä ryhmistä.^[21]

Virallinen kieli on tadžikki, mutta venäjän käyttö on yleistä liiketoiminnassa ja hallinnossa. Maaseudulla puhutaan ainoastaan tadžikkia. Huolimatta köyhyydestä 99,4 % väestöstä on lukutaitoista. 85 % väestöstä on sunneja, šiioja on viisi prosenttia ja muita 10 prosenttia.^[22]

Sisällissodan aikana maasta pakeni 300 000 venäläistä Venäjälle.^[23] Viisumivapauden ja kielitaidon takia myös monet muut tadžikistanilaiset lähtivät muualle entisen Neuvostoliiton maihin. Vuonna 2007 arvioitiin miljoonan tadžikistanilaisen työskentelevän ulkomailla, etenkin Venäjällä.^[24]

Kulttuuri [muokkaa]

Tadžikistanin kulttuuri oli ennen valtionrajojen luomista samankaltaista kuin Uzbekistanin. Tadžikistan tunnettiin neuvostoaikana teatteristaan ja kirjailijoista, jotka ylläpitivät kielensä entisaikaista yhteyttä persian kanssa, kun taas neuvostohallinto pyrki korostamaan kielten erillisyyttä.^[25]

Islam oli vahva yhdistävä voima Tadžikistanin taistelussa neuvostovaltaa vastaan ja sisällissodan aikana. Sen vaikutus on kasvanut 2000-luvulla. Joillakin alueilla ei enää myydä alkoholia ja tupakkaa, ja huivin käyttö on lisääntynyt. Myös kielletyt ääriliikkeet ovat saaneet kannattajia etenkin nuorten keskuudessa.^[26] Vuonna 2009 Dušanbeen alettiin rakentaa Keski-Aasian suurinta moskeijaa.^[27]

Tadžikistanin kulttuurilla on vahvat historialliset yhteydet persialaiseen kulttuuriin. Vanhojen runoilijoiden Omar Khaijamn, Alisher Navoin ja Firdowsīn katsotaan kuuluvan myös Tadžikistanin kulttuuriperintöön. Neuvostoaikana kirjallisuudenkin piti seurata virallisia näkemyksiä.^[11]

Urheilu [muokkaa]

Tadžikistan on osallistunut kesäolympialaisiin vuodesta 1996 ja talviolympialaisiin vuodesta 2002. Sen ensimmäiset mitalit tulivat vuonna 2008, kun Jusup Abdusalomov sai hopeaa painista ja Rasul Bokijev pronssia judosta.^[28]

Tadžikistanin jalkapallomaajoukkue ei ole kertaakaan osallistunut maailmanmestaruuskilpailuihin eikä Aasian mestaruuskilpailuihin. Lokakuussa 2010 se oli FIFAn rankingissa sijalla 150. Maassa toimii 50 jalkapalloseuraa, joissa on yhteensä 3 743 rekisteröityä pelaajaa.^[29]