Venäläinen kulttuuri

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Maatuska kuvastaa venäjäisen kulttuurin monikerroksisuutta.

Venäläisen kulttuurin juuret ovat varhaisessa itäslaavilaisessa kulttuurissa. Kansanperinteeseen ovat vaikuttaneet myös alueella asuvat monet eri kansallisuusryhmät ja näiden tavat. Venäläinen kirjallisuus, teatteri, baletti sekä runous ovat maailmallakin arvostettua.

Tunnetuimpia venäläisiä nykymusiikin edustajia ovat muun muassa viihdelaulaja Alla Pugatšova, tyttöpop-ryhmä t.A.T.u. ja Euroviisuissa menestynyt Dima Bilan. Venäläisistä nykykirjailijoista mainitsemisen arvoisia ovat muun muassa Boris Akunin ja Viktor Pelevin.

Venäläisen kulttuurin historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muinaisvenäläiseen kulttuuriin vaikutti voimakkaasti Venäjän kastautuminen ortodoksisuuteen vuonna 988. Venäläiset omaksuivat Bysantin uskonnon, taiteen ja arkkitehtuurin. Bysantista on peräisin muun muassa ikonimaalaus. Venäjän historian aikana kirkko ja sen ylläpitämät luostarit ovatkin toimineet merkittävinä kuvataiteen ja kirjallisuuden tuottajina ja säilyttäjinä.

Venäläisen kirjallisuuden ja runouden kulta-aika sijoittuu 1800-luvulle, jolloin elivät muun muassa kuuluista runoilijat Aleksandr Puškin ja Mihail Lermontov sekä kirjailijat Leo Tolstoi ja Fjodor Dostojevski. Venäjän kirjallisuuden hopeakaudeksi kutsutaan 1800-1900-lukujen taitetta, jolloin teoksiaan julkaisi muun muassa runoilija Vladimir Majakovski.

Neuvostoliiton kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Neuvostoliitto

Vuonna 1917 alkanut Neuvostohallinnon kausi vaikutti voimakkaasti maan kulttuuriin. Neuvostoliiton aikana venäläisessä taiteessa vaikutti erityisesti sosialistiseksi realismiksi kutsuttu suuntaus. Sosialistinen realismi oli ainoa hyväksytty taidesuuntaus vuodesta 1934 aina 1980-luvun lopulle, ja se vaikutti paitsi kuvataiteeseen, myös kirjallisuuteen, musiikkiin, elokuvaan, tanssiin, arkkitehtuuriin ja teatteriin. Taidetta sääntelevänä kulttuuripoliittisena järjestelmänä sosialistinen realismi loppui vasta Neuvostoliiton purkautuessa 1991.

Venäjä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Virallinen sensuuri lakkautettiin Neuvostoliitossa kolme vuotta ennen maan lakkauttamista, vuonna 1988, jolloin kirjastot siirtyivät uuteen aikaan. Se tarkoitti ovien avaamista osastoon, joka oli otsikoitu ”vain viralliseen käyttöön”. [1] Myös yksityiset taidemarkkinat alkoivat vaikuttaa 1980-luvulla. Uuden Venäjän taiteilijoiden ammattiliittojen valta heikkeni ja taiteilijat menettivät niitä etuoikeuksia, joita heillä oli ollut kommunistien valvomassa taide-elämässä.

Neuvostoliiton romahdus ja talouden lama-ajat vaikeuttivat muun muassa maan kulttuuripalvelujen saatavuuteen. Tästä huolimatta kirjallisuus, teatteri ja musiikki ovat yhä Venäjällä suosittuja kulttuurimuotoja. Venäläiset klassisen musiikin teokset kuten Tsaikovskin Joutsenlampi ovat tunnettuja ja arvostettuja ympäri maailmaa, mutta sen sijaan venäläinen populaarimusiikki ei ole merkittävästi menestynyt maan rajojen ulkopuolella. Venäjän syrjäisemmillä alueilla kansanmusiikki on yhä voimissaan.

Taide[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Andrei Rubljovin Pyhä kolminaisuus.

Ikoni ja ikonimaalaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Ikoni

Ikonimaalaus kulkeutui Venäjälle Bysantista, ja siitä kehittyi pian mosaiikki- ja freskotradition sivuhaara. Tavallisesti ikonit maalataan puulle temperaväreillä, ja ne voidaan koristella kultauksella. Nykyään ikoni voi olla myös painettu kuva. Ikoni ei ole perinteinen taide-esine, kuten esimerkiksi taulu, vaan ikonia käytetään uskonnon harjoittamiseen. Ikoni siunataan käyttöönsä kirkossa papin toimesta. Ikoneita ei käytetä ainoastaan ortodoksikirkossa, jossa ikoneista koostuvaa alttariseinää kutsutaan ikonostaasiksi, vaan niitä sijoitetaan myös koteihin. Ikonia ei perinteisesti signeerata, vaan katsotaan, että ikoni on maalattu Jumalan kunniaksi ja Hänen myötävaikutuksellaan maalarin käden kautta. Varsinkin keskiajalla ikonitaiteilijat olivat arvostettuja mestareita, ja joillekin venäläisille ikonitaiteilijoille, kuten Andrei Rubljoville kehittyi oma, huippuunsa hiottu ja tunnistettava maalaustyylinsä.

Venäläinen avantgarde[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kazimir Malevitš, Musta neliö, 1913.

Venäläisellä avantgardella viitataan laajaan modernismin aaltoon joka kukoisti Venäjällä ja Neuvostoliitossa erityisesti vuosina 1890-1930, jolloin uusia ilmaisukeinoja etsittiin vimmaisesti lähes kaikilla taiteenaloilla. Vaikka jälkeenpäin on tapana puhua venäläisen avantgarden aikakaudesta, kyseessä oli useiden pienten ryhmien kokonaisuus. Venäläiseen avantgardeen kuuluvat muun muassa:

Avantgarden aika päättyi Venäjällä 1930-luvulle tultaessa valtion tukeman sosialistisen realismin myötä.

Sosialistinen realismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Sosialistinen realismi

Eräs Venäjän vallankumouksen johtavia ideoita oli valjastaa taide palvelemaan proletariaatin diktatuuria. Tämä tuli esille erityisesti sosialistisessa realismissa, joka vuoden 1934 jälkeen oli ainoa valtion hyväksymä taidesuuntaus aina Neuvostoliiton hajoamiseen vuonna 1991 asti. Sosialistisen realismin metodin mukaan taiteen tehtävä on palvella vallankumousta ja sosialismin rakentamista olemalla kansantajuista ja puoluekantaista. Monesti tämä merkitsi työläisten kuvaamista esimerkillisinä sankareina. Sosialistisen realismin ajatuksena oli realistinen muoto ja sosialistinen sisältö. Sitä sovellettiin kaikkiin taiteisiin.

Sosialistisen realismin isänä mainitaan usein kirjailija Maksim Gorki, jonka romaania Äiti (1907, suom. 1944) pidetään sosialistisen realismin arkkityyppinä. Sosialistisen realismin merkittävimpiä edustajia kirjallisuudessa olivat Gorkin lisäksi Mihail Šolohov ja Aleksei Tolstoi.

Venäläiset kansanperinteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vierailu ja vieraanvaraisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäjällä on hyvin tärkeää että kun tullaan kylään, on annettava jotain lahjaksi. Lahjan antajan taloudellisella tilanteella ei ole merkitystä, koska on epäkohteliasta olla antamatta mitään lahjaa. Tärkeintä on lahjan antaminen. Venäläiset ovat hyvin vieraanvaraisia. Aina kun vieraita on tulossa kylään, heille on tarjottava ruokaa ja juomaa. On epäkohteliasta olla tarjoamatta vieraille mitään.

Ruokakulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäläinen keittiö tunnetaan etenkin keitoista, kalaruoista ja suolaisista leivonnaisista. Sieniä ja kasviksia käytetään paljon. Liharuoista suosituimpia ovat paistit, mutta ortodoksisen kirkon paaston aikana punaista lihaa ei saa syödä. Tunnetuimpia venäläisiä ruokia ovat muun muassa kaalikeitto, borssikeitto, blinit ja stroganov.[1]

Naiset laittavat Venäjällä ruokaa ja tarjoilevat ne pöytään. Pöydässä kuuluu seurustella. Miesten tehtävä on tarjoilla juomaa laseihin, aina ensin naisille, sitten miehille ja viimeisenä itselleen. Tyhjät pullot ja tölkit on laitettava lattialle, koska Venäläisen uskomuksen mukaan pöydälle jätettynä ne aiheuttavat rahan menoa. Vodka kuuluu venäläiseen ruokapöytään. Yleensä vodkaa juodaan vieraiden seurassa. Aina ennen syömistä on nostettava malja ja kerrottava mille nostamme maljaa, vasta sen jälkeen voidaan juoda, laskea lasi pöydälle ja aloittaa syöminen. Aina kun juodaan vodkaa tai jotain muuta alkoholijuomaa, niin on nostettava malja jollekin.

Venäjän valtiolliset juhlapäivät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pvm Suomalainen nimi [2] Paikallinen nimi
1.-5. tammikuuta Uudenvuoden loma Новый год
7. tammikuuta juliaanisen kalenterin mukainen joulu Рождество
23. helmikuuta Isänmaan puolustajan päivä День защитника отечества
8. maaliskuuta Kansainvälinen naisten päivä Международный женский день
Huhtikuu (siirtyvä) Pääsiäinen Пасха
1. toukokuuta Vappu (tai kevään ja työn juhla) Праздник весны и труда
9. toukokuuta Voiton päivä День Победы
12. kesäkuuta Venäjän federaation kansallispäivä День независимости
4. marraskuuta Kansan yhtenäisyyden päivä День народного единства
12. joulukuuta Perustuslain päivä День конституции

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lehmusoksa, Risto & Lehmusoksa, Ritva: Venäjän keittiö. Jyväskylä: Gummerus, 1995. ISBN 951-20-4705-5.
  2. Venäläisen kalenterin merkkipäivät vuonna 2006 22.11.2005. Suomi-Venäjä-Seura. Viitattu 20.3.2007.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Haapaniemi, Mira & Moijanen, Maisa & Muradjan, Kirsi: Tak ili kak? Venäläistä tapakulttuuria suomalaisille. 3. uusittu ja täydennetty painos. Helsinki: Suomalais-venäläinen kauppakamariyhdistys, 2005. ISBN 952-99189-0-9.
  • Karvonen, Timo: Venäläinen tapakulttuuri: Perinteitä ja nykyaikaa. Teksti: Timo Karvonen. Toimittanut Outi Alava. Helsinki: Suomi-Venäjä-seura, 2008. ISBN 978-951-97832-8-4.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]