Joutsenlampi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kohtaus Joutsenlammen viimeisestä näytöksestä, Wienin valtionooppera, 2004.

Joutsenlampi (ven. Лебединое Озеро, Lebedinoje Ozero) on ensimmäinen Pjotr Tšaikovskin säveltämä baletti. Se on yksi kaikkien aikojen tunnetuimmista ja arvostetuimmista baleteista.[1] Nykyisten esitysten koreografia perustuu useimmiten Marius Petipan ja Lev Ivanovin tekemään versioon vuodelta 1895. Baletista on tehty myös useita erilaisia modernisointeja.

Alkuperäinen Joutsenlampi esitettiin ensimmäisen kerran Moskovan Bolšoi-teatterissa 20. helmikuuta 1877. Koreografian teki Wenzel Reisinger, mutta baletti otettiin Moskovassa vastaan nihkeästi, ja se keräsi kehnoja arvosteluita. Kaksi myöhempääkään yritystä eivät olleet menestyksekkäitä. Teos säilyi teatterin ohjelmistossa vuoteen 1883 saakka, jollin sitä varten tehdyt monimutkaiset puvut hajosivat..[2] Tšaikovskin kuoleman jälkeen balettia uudistivat hänen veljensä Modest Tšaikovski ja kapellimestari Riccardo Drigo. Ensin tehtiin uusi koreografia baletin toisesta näytöksestä Tšaikovskin muistoksi järjestettyyn esitykseen Mariinski-teatteriin Pietariin. Koreografiksi tuli Lev Ivanov, koska silloinen pääbalettimestari Marius Petipa oli sairastunut. Kokonaisena baletti saatettiin näyttämölle uudestaan Mariinskissa 15. tammikuuta 1895. Petipa vastasi sen ensimmäisen ja kolmannen näytöksen koreografiasta, joissa liikutaan todellisuus-tason hovimaailmassa, ja Ivanov teki toisen näytöksen lisäksi koreografian neljänteen näytökseen, jotka molemmat kuvaavat epätodellista noiduttujen joutsenten maailmaa lammen rannalla. Uudistettu baletti sai mairittelevat arvostelut, ja sitä pidettiin mestariteoksena.[3]

Nykyisin baletista esitetään useimmin tätä Tšaikovskin kuoleman jälkeen uudistettua versiota, joka on lyhyempi kuin alkuperäinen.[1][3]

Baletin yleensä kaksoisroolina esitetty "Odette-Odile" on naistanssijoille eräänlainen mestarinäyte, jossa he saavat Odettena näyttää lyyrisen puolensa ja Odilena temperamenttisen taituruutensa.[3] Odilen koreografiaan kuuluvat usein myös kuuluisat 32 fouettéta – käännöstä yhdellä jalalla toisen ottaessa vauhtia – joista on tullut ballerinojen teknisen taituruuden mittari.[4]

Baletin juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Odette ja prinssi.

Joutsenlampi kertoo Siegfried-nimisestä prinssistä ja joutseniksi taiotuista neidoista. Ilkeä velho von Rothbart on noitunut neidot joutseniksi, ja he saavat ihmismuotonsa takaisin vain öisin. Taika raukeaa, jos joku lupaa rakastaa neitoa ikuisesti.

Baletti alkaa prinssi Siegfriedin viettäessä syntymäpäiviään. Prinssin äiti ilmoittaa, että hänen on aika mennä naimisiin, ja puoliso on valittava seuraavana päivänä vietettävissä tanssiaisissa. Siegfried ei ole asiasta innoissaan. Illan tullen hän näkee joutsenparven lentävän taivaalla, ja lammen rannalle mennessään hän löytää joutsenet vedestä. Siegfriedin hämmästykseksi joutsenet muuttuvat kauniiksi neidoiksi, ja hän rakastuu saman tien parvea johtavaan Odetteen. Odette kertoo prinssille taiasta, ja prinssi lupaa pelastaa hänet. Pienet joutsenet tanssivat lumoavan tanssinsa suuren rakkauden kunniaksi.

Seuraavana päivänä vietetään tanssiaisia. Yllättäen paikalle saapuu valepukuinen velho von Rothbart ja hänen tyttärensä Odile, joka näyttää aivan prinssin tapaamalta Odetelta. Prinssi ei huomaa huijausta ja kosii Odilea. Prinssin kosittua huijaus paljastuu ja prinssi syöksyy etsimään Odettea. Hän löytää Odeten ja anoo tältä anteeksiantoa. Odette antaa prinssille anteeksi, mutta kertoo, että hänen itsensä on kuoltava. Velho von Rothbartin saapuessa lammelle Odette heittäytyy veteen ja prinssi seuraa häntä kuolemaan. Tämä rakkauden osoitus tappaa velhon. Baletista on tehty myös versioita, joissa on onnellinen loppu. Eräs tunnetuimpia tällaisia lienee venäläisen koreografin Alla Šeleštin Suomen Kansallisoopperalle ohjaama versio, jonka Odette-Odilena nähtiin mm. bulgarialainen Vera Kirova.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Swan Lake Classic FM. Viitattu 3.7.2014.
  2. Steven Lowe: Musically Speaking: Holiday Classics —The Nutcracker to Swan Lake Seattle Symphony. Viitattu 3.7.2014.
  3. a b c Abput Swan Lake Pacific Northwest Ballet. Viitattu 3.7.2014.
  4. Whip It: A History of the fouetté and our 32 Fouettés Project Milwaukee Ballet Company. Viitattu 3.7.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Joutsenlampi.