Midas

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee fryygialaista kuningasta. Muita merkityksiä luetellaan täsmennyssivulla.
Gordionista löydetyn oletetun kuningas Midaksen haudan ennallistettu malli.

Midas (m.kreik. Μίδας) oli muinaisen Fryygian toinen kuningas, joka on jäänyt historiaan kreikkalaisen mytologian ansiosta. Midas hallitsi isänsä Gordioksen kuoltua Fryygian valtakuntaa kahdeksannen vuosisadan viimeisillä vuosikymmenillä ennen ajanlaskun alkua.

Kimmerialaisten hyökättyä Fryygiaan ja tuhottua hänen kaupunkinsa Midaksen kerrotaan tehneen itsemurhan juomalla härän verta. Muutamat tutkijat arvelevat, että veri olisi mahdollisesti muuttunut myrkylliseksi sen seisottua pitkään. Myrkyllisyyden olisi ilmeisesti aiheuttanut botuliini.lähde? Vuonna 1957 muinaisen Fryygian pääkaupungista Gordionista löydettiin hauta, jonka sanotaankenen mukaan? olleen Midaksen. Ilmeisesti Midas oli haudattu puiseen arkkuun, joka oli 50 metriä korkean savesta tehdyn hautakummun sisässä.

Myytit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tarun mukaan Silenos oli harhautunut pois muiden sileeneiden luota lähdettyään juovuksissa harhailemaan. Midas otti harharetkeläisen huomaansa, kunnes kymmenen päivän kuluttua palautti tämän Dionysoksen luokse. Tästä kiitollisena Dionysos antoi Midaksen toivoa mitä tahansa. Hän toivoi, että kaikki mihin hän koskee muuttuu kullaksi. Toive toteutui, mutta myös ruoka, juoma, ja Midaksen yrittäessä halata tytärtään tämäkin muuttui kullaksi. Lopulta kuningas joutui katumaan pyyntöään ja luopumaan lahjastaan.

Aristoteleen mukaan legenda kertoo Midaksen kuolleen nälkään ahneen toivomuksensa seurauksena. Joissakin tarinoissa hän pyysi jumalilta kiroustaan anteeksi ja se kumottiin. Mammonaa karttava Midas ryhtyi Panin seuraajaksi. Kerran Apollonin ja Panin kilpaillessa soittotaidoissa Midas ilmoitti vuorenjumala Tmolokselle olevansa tyytymätön tämän päätökseen valita Apollon voittajaksi. Tästä rangaistukseksi Apollon kasvatti Midakselle aasin korvat.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä mytologiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.