Lehtikulta

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Lehtikultalevy.
Teija Tuulia Aholan lehtikultateosta Tampereen taidemuseossa Johannes Takasen Rebekan (1877) taustalla.

Lehtikulta on kultalevy, joka on taottu tai valssattu ohueksi, noin 0,0001 mm paksuiseksi. Lehti voi olla myös kullan, hopean ja tinan seosta.[1]

Lehtikullalla kultaaminen oli edullisin tapa kullata veistoksia ja arkkitehtuurielementtejä ennen elektrolyysin keksimistä. Keskiajalla lehtimetalleja käytettiin puuveistosten ja maalausten pintavärinä. Lehtikultaa on käytetty myös arkkitehtuurissa ja sisustuksessa,[1] sekä pronssiveistosten ja kirkkojen kupolien kultaamisessa. Veistosten, patsaiden ja dekoraatioiden kultaamisen ohella kultausta on käytetty keskiaikaisten kirjojen kuvituksissa. Keskiaikaisten maalausten pyhimyskehät tai koko tausta olivat usein lehtikultaa etenkin uskonnollisissa maalauksissa. Ikonit ovat jatkaneet tätä perinnettä. Lehtikullalla on kullattu yleisesti myös kehyksiä. Samoin muusta metallista kuin kullasta tehtyjä koruja kullataan kultadubleekoruiksi, mutta sitä ei yleensä tehdä lehtikullan avulla.

Lehtikulta uudemmassa taiteessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monet nykytaiteilijat ovat suosineet lehtikultaa ja muita lehtimetalleja viime vuosikymmeninä. Suomessa sitä on käytetty erityisen paljon grafiikassa. Antti Tanttu tunnetaan kankaalle liimatuista puupiirrosvedoksistaan, joihin on lisätty usein lehtikultausta.[2] Harri Leppänen on tehnyt kultataustaisia teoksia, samoin Teija-Tuulia Ahola, joka on kullannut myös vanhojen puistopuiden sisustoja[3] ja tehnyt installaatioita kullatuista kartonkirullista. Ahola on myös tehnyt Tampereen taidemuseoon seinämaalauksen lehtikullasta.[4][5] Samoin veistoksissa käytetään lehtikultaa, joka muuttaa myös readymade-esineiden ilmettä oleellisesti. Esimerkiksi virolaisella Leonhard Lapinilla on runsaan kymmenen readymade-esineen Installaatio (2008–2009), jossa hän muuntaa kotimaansa talonpoikaiskulttuurin puuesineitä petsivärin ja lehtikullan avulla yleviksi uusiksi esineiksi.[6]

Myös Wäinö Aaltonen suosi lehtikultausta puuveistoksissaan, jotka usein olivat kubistisia tai pelkistettyjä.[7]

Lehtikulta elintarvikkeissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lehtikultaa on käytetty jopa jälkiruokien ja makeisten koristeluun. Esimerkiksi Intiassa lehtikultaa ja lehtihopeaa käytetään häissä pääruokien juhlistamiseen. Myös Japanissa on ollut varsinkin talouden hintakuplan aikoihin saatavilla lehtikultaa sisältäviä makeisia, ja vihreää teetä kultausperinteistään tunnetussa Kanazawassa. Lisäksi Gdansk on tunnettu kullatuista makeisistaan. Kultaseppä Carl Fabergén näyttelyn kunniaksi eräs ravintola valmisti Suomessa lehtikultahippusilla viimeisteltyjä tryffelimakeisia.[8]

Esimerkkejä lehtikultaamisesta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Lehtikulta.