Antimoni

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
TinaAntimoniTelluuri
As

Sb

Bi  
 
 
Sb-TableImage.png
Yleistä
Nimi Antimoni
Tunnus Sb
Järjestysluku 51
Luokka Puolimetallit
Lohko p-lohko
Ryhmä 15
Jakso 5
Tiheys 6,697×103 kg/m3
Kovuus 3,0 (Mohsin asteikko)
Väri Hopeanhohtoinen harmaa
Löytövuosi
Atomiominaisuudet
Atomipaino 121,760[1] amu
Atomisäde, mitattu (laskennallinen) 133 pm
Kovalenttisäde 138 pm
Van der Waalsin säde 200 pm
Orbitaalirakenne [Kr] 4d10 5s2 5p3
Elektroneja elektronikuorilla 2, 8, 18, 18, 5
Hapetusluvut -III, +III, +V
Kiderakenne Romboedrinen (trigonaalinen)
Fysikaaliset ominaisuudet
Olomuoto Kiinteä
Sulamispiste 903,78 K (630,63 °C)
Kiehumispiste 1908 K (1635 °C)
Höyrystymislämpö 193,43 kJ/mol
Sulamislämpö 19,79 kJ/mol
Äänen nopeus 3420 m/s 293 K:ssa
Muuta
Elektronegatiivisuus 2,05 (Paulingin asteikko)
Ominaislämpökapasiteetti 0,207 kJ/kg K
Lämmönjohtavuus (300 K) 24,4 W/(m×K)
CAS-numero 7440-36-0
Tiedot normaalilämpötilassa ja -paineessa
Raakaa, kiteytynyttä antimonia (siniharmaat metallinhohtoiset säleet ja rakeet) kvartsissa.

Antimoni on alkuaine, jonka kemiallinen merkki on Sb (lat. stibium) ja järjestysluku 51. Antimoni luokitellaan usein puolimetalliksi, sillä se on muutoin metallin kaltainen ja muistuttaa erityisesti lyijyä, mutta johtaa huonosti sähköä.[2] Se on hopeanhohtoinen kova ja hauras aine. Sen sulamispiste on 630 °C ja kiehumispiste 1 635 °C.[3] Sen erikoinen ominaisuus on, että se laajenee jähmettyessään.[2]

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Antimoni on käytössä lyijy- ja tinametalliseoksissa kovuuden lisäämiseen (laakerit ja kirjapainolaatat). Puhtaana antimonia käytetään infrapunailmaisimissa ja diodeissa. Antimonitrisulfidia on tulitikkujen sytytys­massassa, nalleissa ja väriaineena. Antimonitrioksidia lisätään muoveihin palamista hidastavaksi kemikaaliksi. Palon sattuessa se reagoi palavan aineen kanssa muodostaen tahmean kerroksen, joka tukahduttaa liekit.[2]

Antimoni ja sen yhdisteet ovat toisen luokan myrkkyjä. Myrkytys muistuttaa arseenimyrkytystä. Pieninä annoksina oireina on päänsärkyä, väsymystä ja masentuneisuutta. Suuret annokset aiheuttavat voimakasta ja taajaa oksentelua ja kuoleman muutamassa päivässä.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Antimoni tunnettiin jo esihistoriallisena aikana. Egyptistä on löydetty 5. ja 6. dynastian aikaisia (noin 2400-2300 eaa.) antimonilla päällystettyjä astioita, ja myös Mesopotamiasta on löydetty lähes yhtä vanhoja antimonista valmistettuja esineitä.

Jo varhain tunnettiin myös luonnossa esiintyvä antimonihohde (Sb2S3) eli stibniitti, jota itä­maiden naiset käyttivät kulma­karvojen maalaamiseen, jotta silmät näyttäisivät suuremmilta.[4]

Antimonin vanha nimi on stibium, josta myös sen kemiallinen merkki Sb on peräisin. Nykyinen nimi antimoni (anti-monakhos - munkkia vastaan, munkin myrkky) on perimä­tiedon mukaan saanut alkunsa 1400-luvulla tapauksesta, joissa erfurtilainen munkki Basil Valentine myrkytti useita virkaveljiään antimonilla.[4]

Myrkyllisyydestään huolimatta antimonia ja sen yhdisteitä on aikoinaan käytetty lääke­aineina, mutta tällöin ne saattoivat aiheuttaa myös kuoleman­tapauksia, Muun muassa Mozartin on epäilty kuolleen kalium­antimonyyli­tartraatin eli oksennus­viini­kiven aiheuttamaan myrkytykseen.[2]

Keskiajalla antimonia käytettiin jopa vatsalääkkeenä. Silloin ummetuksesta kärsivät ottivat noin herneen kokoisen antimonipillerin, ja vatsa tyhjentyi nopeasti. Pilleri otettiin ulosteesta uudelleen käytettäväksi.[2]

Merkittävimmät esiintymisalueet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet
  1. Michael T. Wieser & Tyler B. Coplen: Atomic Weights of the Elements 2009 (IUPAC technical report). Pure and Applied Chemistry, 2011, 83. vsk, nro 2. IUPAC. Artikkelin verkkoversio Viitattu 16.4.2011. (englanniksi)
  2. a b c d e Marko Hamilo: Antimoni koitui ehkä Mozartinkin kohtaloksi Helsingin sanomat (Alkuainesarjan artikkeli antimonista). Viitattu 2010-07-07.
  3. Antimonin kansainvälinen kemikaalikortti
  4. a b Anja Haavisto, Atso Hella, Osmo Hurmola, Vuokko Tuomi: Alkuaineiden kiehtova maailma. Otava, 1992. ISBN 951-1-12509-5.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Antimoni.