Herne
| Herne | ||||||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
 |
||||||||||||||||||||
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||
| Kaksiosainen nimi | ||||||||||||||||||||
| Pisum sativum L.[1] |
||||||||||||||||||||
| Katso myös | ||||||||||||||||||||
 Herne Wikispeciesissä |
Herne (Pisum sativum) on hernekasvien heimoon kuuluva ikivanha viljelyskasvi. Sitä viljellään sekä ihmisravinnoksi että rehuksi. Siitä käytetään ravinnoksi yleensä siemenet, mutta joidenkin lajikkeiden palotkin ovat syötäviä.
Sisällysluettelo |
Erilaisia herneitä [muokkaa]
Herneestä on olemassa monia muunnoksia, jotka vakiintuneesti jaetaan kahteen pääryhmään, tarhaherneisiin (P. sativum var. sativum) ja peltoherneiseen (P. sativum var. arvense)[2]. Peltoherneen kukat ovat punaisenkirjavat ja pienehköt, siemenet tuleentuneina ruskehtavat tai harmaat. Tarhaherneen kukat ovat valkoiset, siemenet vihreät tai keltaiset. Nykyään nämä vanhat nimitykset eivät kuitenkaan enää täysin vastaa käyttömuotoa, sillä esimerkiksi Suomessa viljellään lähes yksinomaan tarhahernettä sekä puutarha- että peltokasvina.[3].
Tarhaherneitä on edelleen monia tyyppejä, kuten silpoherne, silpoydinherne, taittoherne ja sokeriherne.[4] Silpoherneestä valmistetaan muun muassa hernekeittoa, kun taas silpoydinherneitä käytetään enimmäkseen tuleentumattomina, vielä kirkkaanvihreitä ja makeita, ja niitä viljellään runsaasti pakasteherneiksi. Taittoherne ja sokeriherne eroavat muista herneistä siinä, että niiden palon sisäpinnalla ei ole sitkeää kalvoa, minkä vuoksi niiden palotkin ovat syötäviä.[3]
1 : perustyyppi,
2 : puolilehdetön
Eri hernelajikkeet eroavat toisistaan selvästi myös lehtiensä osalta. Alkuperäisin on lehti, jonka tyvessä on kaksi korvaketta, sitten pareittain lehdyköitä ja kärjessä kärhet, joiden avulla kasvi voi ottaa tukea jostakin. Monilla lajikkeilla, joita sanotaan puolilehdettömiksi, ovat kuitenkin lehdykät muuttuneet kärhiksi, ja joiltakin, lehdettömillä lajikkeilla myös korvakkeet ovat surkastuneet. Kärhissäkin on lehtivihreää, joten ne pystyvät yhteyttämään.[3]
Vaikka herneen kukat ovat varsin näyttäviä, vain harvat hyönteiset voivat pölyttää niitä, ja herne on lähes täysin itsepölytteinen kasvi. Tästä syystä sen toisistaan selvästi poikkeavat tyypit ovat varsin pysyviä. Monet herneen näkyvät ominaisuudet johtuvat vain yhdestä geenistä, minkä ansioista Gregor Mendelin onnistui selvittää perinnöllisyyden perusasiat jo 1800-luvulla juuri herneillä tekemillään kokeilla.[3]
Tärkeimmät tuotantoalueet [muokkaa]
Hernettä viljellään etupäässä pohjoisen pallonpuoliskon subtrooppisella ja lauhkealla vyöhykkeellä. Kuivien herneiden tärkeimmät tuottajamaat ovat Ranska, Ukraina, Venäjä, Kiina ja Kanada, vihreitä herneitä viljellään varsinkin Yhdysvalloissa ja laajalti Euroopassa. Suomessa hernettä viljellään pääasiassa linjan Pori-Tampere-Kotka lounaispuolella.[3]
Viljelyhistoria [muokkaa]
Herne kuuluu palkoviljoihin papujen ohella. Kasvi on peräisin Lähi-idästä, jossa hernettä on syöty tiettävästi 7500 eaa. Vanhimmista löydöistä on kuitenkin vaikea päätellä, onko kyseessä viljelty vai villi herne.[3] Platinan mukaan herne on vähemmän haitallinen kuin härkäpapu. Väite johtuu ilmeisesti siitä, että herneessä on vähemmän sitä kasvinsyöjiltä puolustavia haitta-aineita kuin härkäpavussa ja näin ollen sen esikäsittely ruuaksi valmistettaessa on lyhyempi kuin härkäpavun.
Arkeologit ovat kaivauksissa löytäneet merkkejä siitä, että hernettä olisi kasvatettu jo esihistoriallisena aikana Suomessa. Suomessa viljeltiin ja syötiin aikaisemmin ruskeankirjavaa hernettä, jota sittemmin on nimitetty rehuherneeksi (Pisum sativum var. arvense). Sen maku on nykyisiin ruokaherneisiin verrattuna varsin kitkerä.
Tuholaiset ja niiden torjunta [muokkaa]
Herneenviljelyssä tuholaisista on suurta haittaa ja Suomen oloissa hernekääriäisen (Cydia nigricana) toukat tuhoavat suuren osan sadosta, jollei torjunta-aineita käytetä. Luomuviljelyssä tuhoja voidaan vähentää esimerkiksi seosviljelyllä ja alueellisella viljelykierrolla.[5]
Ravintoarvot [muokkaa]
Herneissä on paljon proteiinia sekä B- ja C-vitamiinia. Tuleentuneissa herneissä on useimmiten yli 20 % proteiinia ja 48-62 % hiilihydraattia. Vihreissä, tuleentumattomina käytetyissä herneissä proteiinia on yleensä noin 6-10 % ja hiilihydraattia usein alle 10 %. Lisäksi herneissä on pari prosenttia rasvaa.[3]
Oheisessa taulukossa on vertailtu porkkanan ja herneen ravintoarvoja.[6][7]
| Porkkana | Herne | |
|---|---|---|
| Proteiineja | 0,6 g | 5,1 g |
| Rasvaa | 0,2 g | 1 g |
| Hiilihydraatteja | 5,6 g | 9,4 g |
| B1-vitamiinia | 0,07 mg | 0,35 mg |
| B2-vitamiinia | 0,07 mg | 0,18 mg |
| C-vitamiinia | 6,5 mg | 20 mg |
Lähteet [muokkaa]
- ↑ Integrated Taxonomic Information System (ITIS): Pisum sativum L. (TSN 26867) (viitattu 12.8.2010) (englanniksi)
- ↑ Savela, Markku: Pisum Lepidoptera and other life forms. Viitattu 12.8.2010.
- ↑ a b c d e f g Arne Rousi: Auringonkukasta viiniköynnökseen, ravintokasvit ihmisen palveluksessa, s. 120-123. WSOY, 1997. ISBN 951-0-21295-4.
- ↑ Herne - Sokeriherne Puutarha.net. Suorakanava Oy.
- ↑ Huusela-Veistola, Erja & Jauhiainen, Lauri: Herneen viljelyn laajeneminen lisää hernekääriäisriskiä. Maataloustieteen Päivät 2006. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus, 2006. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 12.8.2010).
- ↑ Porkkana Fineli. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 6.6.2009.
- ↑ Herne Fineli. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 6.6.2009.
Kirjallisuutta [muokkaa]
- Nieminen, Jere: Herne rokkaa: Herneruokakirja. Helsinki: Multikustannus, 2008. ISBN 978-952-468-164-3.
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Fineli: herne
- Herne ja papu opetus.ruokatieto.fi.
- Den virtuella floran: Herne (Pisum sativum) (ruotsiksi)
- United States Department of Agriculture (USDA): Pisum sativum (englanniksi)
- Flora of China: Pisum sativum (englanniksi)
| Juurekset: lanttu | mustajuuri | nauris | palsternakka | porkkana | piparjuuri | punajuuri | retiisi | selleri Kaalit: keräkaali | kiinankaali | kukkakaali | kyssäkaali | lehtikaali | punakaali | parsakaali | ruusukaali | kurttu- eli savoijinkaali |
