Siankärsämö

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Siankärsämö
Unknown little white flowers.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Asterales
Heimo: Asterikasvit Asteraceae
Suku: Kärsämöt Achillea
Laji: millefolium
Kaksiosainen nimi
Achillea millefolium
L., 1753
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Siankärsämö Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Siankärsämö Commonsissa

Siankärsämö (Achillea millefolium) on valkeakukkainen, ryydintuoksuinen niittyjen kukka. Sitä tavataan laajalla alueella Euroopassa, Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa. Suomessa siankärsämö on muinaistulokas, jolla on monta kansanomaista nimitystä, kuten pyörtänöpöllö, pellonvanhin ja akantupakki.[1]

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siankärsämö kasvaa yleensä 20–70 cm korkeaksi. Sen varsi on vankka, pysty ja vaihtelevan pehmeänkarvainen. Kasvi tekee maarönsyjä. Lehdet ovat 5–20 cm pitkiä ja järjestyneet kierteisesti varren ympärille. Lehtilapa on 2–3 kertaa pariliuskainen, ja liuskapareja on tavallisesti yli 15 kappaletta. Liuskat ovat kapeita, keskenään samanlaisia ja eri suuntiin harittavia. Kukinto on tavallisesti tiheä, huiskilomainen mykeröstö. Mykeröiden laitojen kielikukkia on noin 5 kappaletta. Kukka on väriltään yleensä valkoinen, toisinaan myös vaalean- tai purppuranpunainen. Siankärsämö kukkii Suomessa heinä-syyskuussa.[2]

Siankärsämön punakukkainen muoto.

Suomessa tavataan kahta eri siankärsämön alalajia: Etelä- ja Keski-Suomessa tyypillistä etelänsiankärsämöä (ssp. millefolium) ja Pohjois-Suomessa yleistä pohjansiankärsämöä (ssp. alpestris aikaisemmin ssp. sudetica).[3] Alalajien väliset erot ovat pieniä. Kukkien kehtosuomut ovat hieman erivärisiä ja pohjansiankärsämöllä on vähemmän lehtiä. Sillä on myös ilmeisesti useammin punaisia kukkia kuin etelänsiankärsämöllä.[2]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siankärsämö on levinnnyt erittäin laajalle alueelle pohjoisella pallonpuoliskolla. Sen alalajeja tavataan lähes kaikkialla Euroopassa. Levinnäisyysalue jatkuu läpi Venäjän Keski-Aasiaan. Lajia kasvaa myös yleisenä Alaskassa, Kanadassa ja Yhdysvalloissa. Siankärsämö on levinnyt myös useisiin paikkoihin eteläisellä pallonpuoliskolla.[4] Suomessa siankärsämöä kasvaa koko maassa, ja se on aivan pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta hyvin yleinen kasvi.[5]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siankärsämö kestää hyvin kuivuutta ja viihtyy ihmisen muokkaamassa ympäristössä. Sitä tavataan esimerkiksi niityillä, pientareilla, pihoilla, pelloilla, metsänreunoissa, joutomailla ja tienvarsilla.[2]

Siankärsämöllä on oma loiskasvinsa, kärsämönnäive (Orobanche purpurea). Lajia tavataan pääasiassa Etelä- ja Keski-Euroopassa. Kärsämönnäiveen Suomea lähinnä olevat esiintymät ovat Gotlannissa.[6]

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siankärsämö on hyvin vanha rohdos-ja maustekasvi, jota on käytetty erityisesti haavojen hoitoon verenvuotoa ehkäisevän betonisiinin (C7H13NO3) ja paikallista kipua lievittävän eugenolin vuoksi. Keski-Euroopassa sen kukista ja lehdistä on tehty alkoholiuutosta eli siankärsämöviinaa, jota on käytetty sekä sisäisesti että ulkoisesti. Nuoria lehtiä on käytetty salaateissa mausteena. Siankärsämön käytöllä on laukaistu kouristuksia, ehkäisty tulehduksia ja lisätty ruokahalua.[7] Siankärsämö kuuluu edelleen kauppayrtteihin. Kasvi sisältää muun muassa haihtuvia öljyjä (kamatsuleeni) ja karvasainetta nimeltä akilleiini.

Siankärsämöä on käytetty ennen humalaa mausteena oluen panemisessa. Yrttiseosta, jossa siankärsämöä on käytetty, kutsuttiin englanniksi nimellä gruit ja sillä maustettuja oluita kutsutaan nykyään nimellä gruit ale.[8]

Siankärsämöä käytetään jalostettuna myös puutarhakasvina.[4]

Siankärsämöä voi käyttää myös kasvivärjäyksessä. Kukista voi aluna- tai tinapuretuksen avulla värjätä villaa keltaiseksi. Käyttämällä koko kasvia värjäyksessä siitä saa rautasuolojen avulla oliivinvihreää.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Oulun kasvit. Piimäperältä Pilpasuolle. Toim. Kalleinen, Lassi & Ulvinen, Tauno & Vilpa, Erkki & Väre, Henry. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Norrlinia 11 / Oulun kaupunki, Oulun seudun ympäristövirasto, julkaisu 2/2005. Yliopistopaino, Helsinki 2005.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Suomen terveyskasvit. Luonnon parantavat yrtit ja niiden salaisuudet. Toim. Huovinen, Marja-Leena & Kanerva, Kaarina. Oy Valitut Palat – Reader's Digest Ab, Helsinki 1982.
  • Suuri Pohjolan kasvio. Toim. Mossberg, Bo & Stenberg, Lennart. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki 2005 (2003).

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Oulun kasvit 2005, s. 282.
  2. a b c Retkeilykasvio 1998, s. 424.
  3. Lampinen, R. & Lahti, T. 2009: Kasviatlas 2008. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Kasviatlas 2008: Hakutulokset, hakuavain siankärsämö Viitattu 6.1.2010.
  4. a b Den virtuella floran: Röllika (ruots.) Viitattu 6.10.2009.
  5. Lampinen, R. & Lahti, T. 2009: Kasviatlas 2008. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Kasviatlas 2008: Siankärsämön levinneisyys Suomessa Viitattu 6.1.2010.
  6. Suuri Pohjolan kasvio 2005, s. 560.
  7. Suomen terveyskasvit 1982, s. 241.
  8. http://www.gruitale.com/botanicals_en.htm

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]