Asterikasvit

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Asterikasvit
Asterikasveihin kuuluva leskenlehti
Asterikasveihin kuuluva leskenlehti
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit, Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit, Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset, Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset, Magnoliopsida
Lahko: Asterales
Heimo: Asterikasvit, Asteraceae
Martinov[1]
Synonyymit
  • Compositae Giseke, nom. cons. et nom. alt. (suojeltu ja vanhin nimi)
  • Acarnaceae Link, nom. illeg.
  • Ambrosiaceae Berchtold & J. Presl
  • Anthemidaceae Berchtold & J. Presl
  • Aposeridaceae Rafinesque
  • Arctotidaceae Berchtold & J. Presl
  • Artemisiaceae Martynov
  • Athanasiaceae Martynov
  • Calendulaceae Berchtold & J. Presl
  • Carduaceae Berchtold & J. Presl
  • Carlinaceae Berchtold & J. Presl
  • Centaureaceae Berchtold & J. Presl
  • Cichoriaceae Jussieu, nom. cons.
  • Cnicaceae Vest
  • Coreopsidaceae Link, nom. inval.
  • Cynaraceae Burnett
  • Echinopaceae Berchtold & J. Presl
  • Eupatoriaceae Berchtold & J. Presl
  • Gnaphaliaceae Rudolphi
  • Grindeliaceae A. Heller
  • Heleniaceae Rafinesque
  • Helianthaceae Berchtold & J. Presl
  • Helichrysaceae Link, nom. inval.
  • Lactucaceae Drude
  • Inulaceae Berchtold & J. Presl
  • Ivaceae Rafinesque
  • Madiaceae A. Heller
  • Matricariaceae J. Voigt
  • Mutisiaceae Burnett
  • Nassauviaceae Burmeister
  • Partheniaceae Link, nom. inval.
  • Perdiciaceae Link, nom. inval.
  • Picridaceae Martynov
  • Santolinaceae Martynov
  • Senecionaceae Berchtold & J. Presl
  • Serratulaceae Martynov
  • Tanacetaceae Vest
  • Tussilagaceae Berchtold & J. Presl
  • Vernoniaceae Burmeister
  • Xanthiaceae Vest
  • Xeranthemaceae Döll
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Asterikasvit Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Asterikasvit Commonsissa

Asterikasvit eli mykerökukkaiskasvit (Asteraceae eli Compositae) on lajimäärältään maailman suurin siemenkasviheimo, jossa on 1620 sukua ja 23600 lajia (toiseksi suurin on kämmekkäkasvit, 22075 lajia)[2]. Se on johdettu nimisuvustaan asterista, mutta myös tunnettu nimellä mykerökukkaiset. Heimon lajit ovat levinneet Etelämannerta lukuun ottamatta kaikille mantereille.[3]

Tuntomerkit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mykerökukkaiskasvit ovat tavallisesti ruohoja, mutta myös pensasmaisia ja joskus puuvartisia. Välkehtivät iridoidi-yhdisteet puuttuvat. Kasveissa on erityskanavia. Lehtilaidat ovat vaihtelevanlaisia.[4]

Asterikasveille tyypillinen kukinto on kehtomykerö, joka ulkonäöltään muistuttaa usein erehdyttävästi yhtä kukkaa mutta muodostuu itse asiassa useista sadoista pienistä, samassa kukkapohjuksessa ja toisissaan kiinni olevista kukista, joista jokaisessa on pienoiskoossa kaikki tavallisen kukan osat: terälehdet, heteet, emit ja usein verholehdetkin. Kunkin pikkukukan terälehdet ovat tosin kasvaneet yhteen ja muodostavat kielimäisen tai torvimaisen teriön. Joillakin asterikasveilla kuten päivänkakkaralla ja auringonkukalla mykeröä ympäröi vielä joukko laitakukkia, jotka näyttävät tavallisen kukan terälehdiltä, mutta joista jokaisessa on viisi kielimäisesti yhteen kasvanutta terälehteä.

Mykerön kehtosuomut sijaitsevat monessa rivissä ja pohjus on kuoppainen. Mykerön kunkin yksittäisen kukan verhiö on surkastunut. Kehräkukkien teriöliuskat ovat tavallisesti leveyttään pidempiä. Heteenponnet ovat kasvaneet yhteen, niiden lokerositeet ovat huomiota herättäviä, tyvestä lisäkkeellisiä. Kukissa on rengasmainen mesiäinen. Emiön vartalo kasvaa ponsien muodostaman putken läpi ja on haarainen, ja luottipinta on haarojen sisäpinnalla. Sikiäimessä on yksi pohjaistukallinen siemenaihe. Hedelmävaiheessa verhiö muuntuu hahtuvamaiseksi pappukseksi, joka auttaa hedelmän kulkeutumisessa kauemmas emokasvista. Siemenen endospermi on niukka tai puuttuu.[5]

Evoluutio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Asterikasvien monimuotoistuminen alkoi ilmeisesti Etelä-Amerikan eteläosissa. Ne levisivät sieltä Afrikkaan saarten välityksellä aikana, jolloin välimatka mannerten välillä ei ollut niin suuri kuin nykyään. Tässä vaiheessa on mahdollista, että saarten valtaaminen sai aikaan evoluutiota pensasmaisuuteen ja puuvartisuuteen, mikä näyttää olevan yhteistä monille saarille levinneille kasviryhmille. Pensasmaisuutta ja puuvartisuutta on kehittynyt kyllä myös Etelä-Amerikassa. Afrikasta alkanut sopeutumislevittäytyminen on luonut monia kehityshaaroja eli kladeja. Esimerkkinä tästä on mm. Carduoideae-alaheimon tribus Cardueae, jossa on ainakin 2400 lajia, joista valtaosa on keskittynyt Välimeren alueelle. Ilmeisesti eteläisen Afrikan alueella on erilaistunut myös alaheimon Asteroideae tribus Gnaphalieae, joka sittemmin on kokenut uusia sopeutumislevittäytymisiä esim. Australaasiassa, josta tunnetaan noin 550 lajia. Villakoilla (Senecio) on tapahtunut leviämistä mantereelta toiselle. Marunat (Artemisia) ovat euraasialaista alkuperää ja niidenkin levittäytyminen on ollut mittavaa. Afrikan vuoristojen jättivillakot (Dendrosenecio) ovat keskenään läheistä sukua, mutteivät välitöntä sukua villakoille (Senecio). Espeletia on Andien luonteenomainen suku, joka sekin on toissijaisesti puuvartinen ja usein enemmän tai vähemmän paksurunkoinen. Vuoristoissa syntyneet kladit leviävät vuoristosta toiseen ikäänkuin saarelta toiselle.[6]

Asterikasvien leviämisen kaikkialle ja moninaistumisen syitä on etsitty monista seikoista. Ilmiön taustalla voivat olla mykerön kehittyminen ja sen runsas siementuotanto, hiilihydraattien varstoiminen fruktaaneina, sekundaaristen aineenvaihduntatuotteiden moninaisuus tai jotkin muut syyt. Heimo osoitaa huomattavaa tendenssiä morfoligisen monimutkaisuuden lisääntymiselle. Heimon muinaisuudessa on tapahtunut kromososmistojen moninkertaistumista (polyploidiaa). Vastaavanlainen tilanne on ollut heinäkasvien heimossa (Poaceae), jossa on myös ollut laajamittaista genomin kahdentumista (duplikaatiota) ja hiilihydraattien varastointia fruktaaneina (ilmiötä sanotaan parallelismiksi).[7]

Mykerökukkaiskasvien monimuotoistumisen suuruutta kuvaa hyvin se, että heimo muodostaa yksinään kahdeksan prosenttia koko varsinaiskaksisirkkaisten eli eudikotyledonien lajimäärästä. Alaheimoista nuorin, Asteroideae, käsittää yli 16000 lajia, mikä on kaksi kolmasosaa heimon koko lajimäärästä. Suurin osa vanhemmista alaheimoista on vähälajisia, poikkeuksena Cichorioideae 3600 lajillaan ja Carduoideae noin 2800 lajillaan. Evoluutionopeus heimon eri osissa on ollut hyvin erilaista.[8]

Luokittelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Asterikasvien sukujen rajaaminen on käymistilassa. Klassinen esimerkki tässä suhteessa on vernonioiden suku (Vernonia): onko siinä 800-1000 lajia vai pitäisikö suku hajottaa 20 alatribukseen ja siis lukuisaan määrään sukuja, joista kaksi kolmasosaa käsittäisi vain yhden tai kaksi lajia? Pitäisikö villakoiden suku (Senecio) pitää yhdessä kaikessa laajuudessaan vai jakaa useammaksi suvuksi? Jaettunakin ahtaasti käsitetty villakkojen suku sisältäisi noin 1000 lajia, ja se sisältäisi enemmän kuin kahdeksan eri evoluutiopuun haaraa eli kladia ja olisi parafyleettinen. Myös Asteroideae-alaheimon Inuleae-tribuksen alatribuksen Inulinae suvut tarvitsevat järjestämistä uudelleen, samoin Tribuksessa Astereae. Risteytyminen tekee joistakin suvuista ja jopa alatribuksista para- tai polyfyleettisiä.[9]

Alaheimot ja suvut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyisten fylogeneettisten sukulaisuustutkimusten mukaan asterikasvit jaetaan 13 alaheimoksi.[10] Seuraavassa mainittu myös runsaslajisimmat ja pohjoismaissa esiintyvät suvut[11]. Suluissa oleva numero tarkoittaa suvun lajimäärää. Suomalaiset nimet Viljelykasvien nimistön mukaan[12] ja täydennetty sivuston Kassu - kasvien suomenkieliset nimet mukaan.

  • Gochnatioideae. Kahdeksan sukua ja 90 lajia Keski- ja Etelä-Amerikassa, erityisesti Karibian alueella ja eteläisessä Etelä-Amerikassa.[18]
  • Pertyoideae. Viisi tai kuusi sukua ja 70 lajia Afganistanista Itä- ja Kaakkois-Aasiaan.
  • Gymnarrhenoideae. Ainoastaan Gymnarrhena micrantha, joka kasvaa Pohjois-Afrikassa ja Lähi-Idässä. [22]
  • Asteroideae. Levinneisyys yleismaailmallinen; 1135 sukua ja 16360 lajia.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ITIS: Asteraceae (englanniksi)
  2. Stevens 2001-, viitattu 13.11.2014
  3. South African National Biodiversity Institute
  4. Stevens 2001:-, viitattu 14.11.2014
  5. Stevens 2001:-, viitattu 14.11.2014
  6. Stevens 2001:-, viitattu 14.11.2014
  7. Stevens 2001:-, viitattu 14.11.2014
  8. Stevens 2001:-, viitattu 14.11.2014
  9. Stevens 2001:-, viitattu 14.11.2014
  10. Stevens 2001-, viitattu 13.11.2014
  11. Mossberg, Bo & Stenberg, Lennart: Suuri Pohjolan Kasvio, s. 588. Tammi, 2005. ISBN 951-31-2924-1.
  12. Räty ja Alanko 2004
  13. Stevens 2001-, viitattu 13.11.2014
  14. Stevens 2001-, viitattu 13.11.2014
  15. Stevens 2001-, viitattu 13.11.2014
  16. Stevens 2001-, viitattu 13.11.2014
  17. Stevens 2001-, viitattu 13.11.2014
  18. Stevens 2001-, viitattu 13.11.2014
  19. Stevens 2001-, viitattu 13.11.2014
  20. Stevens 2001-, viitattu 13.11.2014
  21. Stevens 2001-, viitattu 13.11.2014
  22. Stevens 2001-, viitattu 13.11.2014
  23. Stevens 2001-, viitattu 14.11.2014
  24. Stevens 2001-, viitattu 13.11.2014
  25. Stevens 2001-
  26. Mossberg, Bo & Stenberg, Lennart: Suuri Pohjolan Kasvio, s. 588. Tammi, 2005. ISBN 951-31-2924-1.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]