Triaskausi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Triaskauden jako
kausi epookki vaihe ikä (mvs)
jurakausi varhais Hettange nuorempi
triaskausi myöhäis Rhaetia 201,3–208,5
Noricum 208,5–~227
Carnia ~227–~237
keski Ladini ~237–~242
Anisus ~242–247,2
varhais Olenjok 247,2–251,2
Indus 251,2–252,17
permikausi Loping Changxing vanhempi
Triaskauden jako ICS:n mukaan tammikuussa 2013.[1]

Triaskausi oli geologinen ajanjakso mesotsooisella maailmankaudella noin 252-201 miljoonaa vuotta sitten.[1] Se seurasi elämän historian suurinta joukkotuhoa, josta selvinneet lajit kehittyivät ja levittäytyivät.[2] Kaudella maassa oli yksi suurmanner Pangea, jossa oli laajoilla alueilla kuiva ilmasto. Kauden eläimistöä luonnehti matelijoiden nopea kehitys varsinkin maalla. Sammakkoeläimetkin olivat yleisiä. Oli vanhoja ja uusia matelijaryhmiä, muun muassa arkosaureja. Ensimmäiset pienet maanisäkkäät kehittyivät kauden lopulla nisäkäsmäisistä matelijoista. Ensimmäiset dinosaurukset kehittyivät 240-230 miljoonaa vuotta sitten. Merissä eli kalaliskoja ja oletetusti hylkeen tavoin eläneitä notosaureja. Ensimmäiset pterosaurit eli lentoliskot ilmestyivät.

Kasvillisuudessa oli muun muassa siemensaniaisia, havupuita ja käpypalmuja sekä neidonhiuspuita. Ensimmäisten kukkivien kasvien uskotaan kehittyneen triaskaudella, mutta ne yleistyivät vasta noin 120 miljoonaa vuotta sitten. Kauden alussa ja lopussa tapahtui suuria lajien joukkosukupuuttoja ainakin kaksi pienempää kauden kestäessä.

Triaskauden nimi viittaa kolmijakoon (tria), joka näkyy Saksassa laajasti esiintyvissä aikakauden kerrostumissa: alatriaksen punertavan hiekkakiven päällä on keskitriaksen vaalea kalkkikivi ja sen päällä ylätriaksen tumma liuskekivi. Saksassa nämä kerrostumat tunnetaan nimillä Buntsandstein, Muschelkalk ja Keuper. Triaskauden nimesi vuonna 1834 Friedrich von Alberti.

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maapallo 230 miljoonaa vuotta sitten triaskauden alussa.

Triaskaudella suurin osa maasta oli C:n muotoisessa jättiläismantereessa nimeltä Pangea eli Pangaia, joka on tarkoittaa suomeksi ”kaikki maa”. Pangea oli niin sanottu supermanner.

Mantereen keskellä oli Tethysmeri, suuri Panthalassa-meren lahti, joka kehittyi kutistaen aikaisemman Paleotethyksen lopulta olemattomiin. Triaskauden meristä tiedetään hyvin vähän, koska niiden pohjat ovat tuhoutuneet aikojen saatossa painumalla mannerlaattojen alle. Vain harvoja mannerlaattojen puolella olevia merikerrostumia on säilynyt.

Kauden lopulla Atlantti avautui mereksi. Pangea halkeili, muttei hajonnut vielä triaskaudella. Ensimmäinen hautavajoama, joka enteili mantereen halkeamista, erotti New Jerseyn Marokosta. Koska maa oli jakautunut suureen mantereeseen ja suureen mereen, monet maa/vesi-ympäristöt olivat joko suolajärviä tai laguuneja.

Ilmasto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uusien tietojen mukaan maapallo ainakin tropiikissa oli pitkään triaskauden alussa Smithian-Spathian-jaksolla käytännössä elinkelvottoman kuuma, maalla oli 50-60 astetta ja meressäkin jopa 40 celsiusasetta. Kuuma kausi päättyi 247 miljoonaa vuotta sitten.[3]. Kuumuus oli huipussaan 249 miljoonaa vuotta sitten[4].

Ilmasto oli yleensä ja laajalti kuuma ja kuiva nimenomaan Pangean sisäosissa. Sitä luonnehtivat runsaat vuodenaikavaihtelut, kuumat kesät ja kylmät talvet. Tässä mantereisessa ilmastossa oli myös voimakkaat vuorokausivaihtelut ja se oli aavikkomainen. Triaskauden Pangean ilmasto oli monsuunityyppinen ainakin tämän jättiläismantereen rannikoilla. Monsuuni-ilmastossa sateisuus vaihtelee voimakkaasti vuodenaikojen mukaan. Monsuunit lienevät kulkeneet päiväntasaajan yli.

Kauden edetessä aavikot lisääntyivät ja ilmakehän happipitoisuus väheni. Eri arvioiden mukaan ilman happipitoisuus vaihteli triaskaudella 12-16 %:n tuntumassa, joten happea oli hyvin vähän[5]. Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus oli korkea, noin 5 kertaa nykyistä enemmän, arvio tosin on epätarkka ja vaihtelee välillä 2-12 kertaa nykyinen ilmakehän hiilidioksidimäärä. Noin 235 miljoonaa vuotta sitten hiilidioksidia oli viisi kertaa nykyistä enemmän ja happea alle 15 %[6].

Triaskauden alussa merenpinta oli hyvin alhaalla. Kuivaa oli varsinkin alku- ja keskivaiheessa. Jättimanner Pangeassa oli päiväntasaajallakin aavikkoa, joka ulottui suunnilleen 45 leveysasteelle asti.[7] Lämpimyys ja kuivuus suosi matelijoita. Kauden alkupuolella nykyistä valmiiksi lämpimämpi ilmasto lämpeni ja kuivui huomattavasti, loppupuolella viileni hieman ja kosteus lisääntyi. Ilmasto pysyi silti nykyistä kuivempana. Napa-alueet olivat lämpimiä ja kosteita, eikä niillä ollut tiettävästi jäätä.

Triaskauden keskivaiheen alussa oli lämmintä, maan keskilämpötila oli noin 230 miljoonaa vuotta sitten 19 °C. Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus oli laskussa ja happea noin 19 %[8]. Triaskauden lopussa viileni, mutta oli silti nykyistä lämpimämpää.

Kasvillisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääasialliset puut olivat kuivaa sietäviä käpypalmuja, neidonhiuspuita ja siemensaniaisia.[9] Yleistyvät havupuut ovat kauden suurimpia puita. Neidonhiuspuita kasvoi keskikorkeina harvassa. Käpypalmuja oli puun pituisia ja puuta lyhyempiä. Saniaiset olivat yleisiä kuivilla puuttomilla savannityyppisillä alueilla. Kortteita kasvoi kosteammilla seuduilla. Havupuita, käpypalmuja kasvoi paikoitellen kuivilla seuduilla ja päiväntasaajan lähellä. Etelässä Gondwanalla kasvoi korkeita siemensaniaispuita, jotka hävisivät triaskauden kuluessa käpypalmuille ja havupuille.

Palmukasvit (Cycadia) olivat kaudella tavallisia. Pohjoisessa kasvoi erityyppisiä saniaisia, jotka olivat hyvin yleisiä. Kukkakasvit lienevät esiintyneen ensi kerran, mutteivät yleistyneet kuin vasta liitukaudella.

Eläimistö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaistriaskauden Lystrosaurus, tekodontti.
Triaskaudella kehittynyt arkosaureihin ja crurotarseihin kuuluva krokotiilin sukuinen Prestosuchus.

Kauden matelijat olivat pääosin aiempia kehittyneempiä arkosaureja, joiden eräs hallitseva alaryhmä olivat krokotiilin sukuiset crurotarsit. Eräässä vaiheessa yleisiä olivat myös toiseen matelijoiden kehityslinjaan kuuluvat nisäkäsmäiset matelijat, tekodontit (Dicynodon).

Lentoliskot (pterosaurit) ilmestyivät, meriin kalaliskot. Maalla valtasivat permikauden matalilta synapsidi-matelijoilta alaa arkosaurit. Ennen ensimmäistä joukkotuhoa olivat yleisiä muun muassa krokotiilimaiset rynkosaurit ja nisäkäsmäiset kynodontit, joissa oli sekä lihansyöjiä että kasvinsyöjiä. Nämä kuolivat suuressa sukupuuttoaallossa pois. Tämän jälkeen tuli tekodontteja, jotka myös tuhoutuivat suuressa sukupuutossa.[10]

Tunnettu varhainen triaskauden matelija oli kahdella takajalalla kävelevä Euparkeria, jonka on arveltu olleen myöhempien krokotiilin ja dinosaurusten sukuisten arkosaurien esi-isä.

Ensimmäiset dinosaurukset ilmestyivät triaskauden lopulla noin 230-210 miljoonaa vuotta sitten, suunnilleen 15 miljoonaa vuotta ennen kauden loppua.[11]

Varhaisimmat dinosaurukset olivat Eoraptor, Herrerasaurus, kasvinsyöjä Plateosaurus ja Riojasaurus (Riojasuchus) ja Lystrosaurus. Vanhin dinosaurus Herrerasaurus eli noin 235-225 miljoonaa vuotta sitten. Riojasuchus muistutti hieman pitkäraajaista krokotiilia. Triaskauden lihansyöjämatelijat olivat vielä melko pieniä, enimmäispituus noin neljä metriä. Kasvinsyöjät saattoivat olla noin 10 metriä pitkiä. Kaudella oli jo noin 3 m korkeita, kahdella jalalla käveleviä saalistajaliskoja kuten Coelophysis. Cynognathus käveli neljällä jalalla ja oli hieman varaania muistuttava suden kokoinen matelija. Desmatosuchuksen selässä oli luupiikkejä, se tuo mieleen jotkut Galápagossaarilla nykyään elävät muodot. Kaudella eli vanhin kaksijalkainen saalistajadinosaurus, Eoraptor, joka oli kuitenkin pienikokoinen. Samantyyppinen oli Saltopus. Kaudella eli myös Plateosaurus, kaksijalkainen kasvinsyöjädinosaurus.

Esimerkki nisäkästä muistuttavasta matelijasta oli hieman koiramainen Massetognathus noin 205 miljoonaa vuotta sitten. Nämä neljällä jalalla kulkevat nisäkäsmäiset matelijat kuolivat sukupuuttoon dinosaurusten ilmestyessä. Toinen nisäkäsmäinen matelija Diictodon eli noin 230 miljoonaa vuotta sitten. Ensimmäiset pienet munia hautovat nisäkkäät ilmestyivät myöhäistriaksen Carnia-vaiheessa.

Ne olivat nykyisiä nisäkkäitä alkeellisempia, päästäismäisiä, ehkä yöllä eläviä. Varhaisia nisäkkäitä on löydetty Euroopasta, Kiinasta ja Etelä-Afrikasta. Näistä tunnetuin lienee rottamainen alkunisäkäs trikonodontti Megazostrodon, jolla oli hieman matelijamaiset jalat.[12] Muita ovat Haramyoa ja varsinaisin nisäkkäisiin kuuluva pahtotheeri Kuehneotherium.[13]

Esimerkki varhaisesta nisäkkäästä on Eozostrodon, jonka arvellaan kehittyneen nisäkäsmäisistä matelijoista (Theriodontia). Myöhäistriaskaudella eli pieniä liitäviä matelijoita. Vedessä eli hampaallisia notosaureja ja kalaliskoja.[14] Triaskaudella ilmestyi myös lintujen edeltäjä Pseudosychis, mahdollinen Archaeopteryxin, liskolinnun edeltäjä. Triaskaudella kehittyivät myös ensimmäiset tunnetut varsinaiset sammakot (Protobatrachus).

Triaskaudella oli monia permikautisia lajeja permikauden lopun joukkotuhosta huolimatta. Esimerkiksi terapsidit, joista nisäkäsmäiset matelijat ja nisäkkäät kehittyivät, saivat alkunsa jo permikaudella. Triaskauden selkärangattomat alkoivat muistuttaa nykyisiä. Merissä oli ammoniitteja, jotka muistuttivat mustekalaa, jolla on pässin sarven muotoinen kotilokuori, simpukoita ja muita nilviäisiä. Varhaisimmat kilpikonnat ilmestyivät myöhäistriaskauden Noricum-vaiheessa noin 210 miljoonaa vuotta sitten (Proganychelys).

Varhaistriaskaudella ilmestyivät nykyisen tyyppiset korallit. Hyönteisille kehittyi täydellinen muodonvaihdos.

Triaskauden lopun lajien joukkotuho[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Triaskauden joukkotuho

Kausi päättyi monien lajien häviämiseen, ehkä katastrofaalisesti. Kauden lopulla sattui suuria tulivuorenpurkauksia 213-208 miljoonaa vuotta sitten, kun Pangea alkoi hajota palasiksi. Manicoauaganin törmäyskraatteri Quebecissä syntyi noin 214 miljoonaa vuotta sitten, mutta triaskausi päättyi 202 miljoonaa vuotta sitten. On väitetty että Carnia-Noricum-vaiheiden taitteessa olisi sattunut joukkotuho 220 miljoonaa vuotta sitten. Tämän väitteen mukaan Manicouaganin törmäys ei selitä mitään joukkotuhoa triaskaudella. Wilkesinmaan kraatteri Etelämantereella on vuonna 2006 löydetty uusi ehdokas tuhon aiheuttajaksi. Triaskaudella näyttää tapahtuneen melko nopeita ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden nousuja noin 230 ja 200 miljoonaa vuotta sitten, ja hieman hitaampi 220 miljoonaa vuotta sitten. Triaskauden lopussa hiilidioksidipitoisuus saattoi nousta 1500-2000 ppm:ään (nykyisin n. 400).

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lambert D: Dinosaurusten maailma. (The ultimate dinosaur book, 1993.) Suomentaja: Ilkka Rekiaro. Asiantuntija: Ismo Nuuja. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1994. ISBN 951-0-19430-1.
  • Luhr J F: Maapallo. Karttakeskus, 2007. ISBN 9789515930408.
  • Savage R J G: Mammal Evolution: An Illustrated Guide. Random House Value Publishing, 1988. ISBN 978-0517680117.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b K.M. Cohen, S. Finney, P.L. Gibbard: International Chronostratigraphic Chart 2013. International Commission on Stratigraphy.
  2. http://www.ucmp.berkeley.edu/mesozoic/triassic/triassic.html
  3. Tutkimus: Triaskauden hellejakso käristi lähes kaiken elämän maapallolta Jani kaaro, Helsingin sanomat uutiset ulkomaat 25.10.2012
  4. Roasting Triassic heat exterminated tropical life Michael Marshall, New scientist Life, 18.10.2012
  5. Atmospheric Changes Through Time
  6. Karttakeskus, Maapallo, James F. Luhr, sivu 33
  7. http://www.scotese.com/etriascl.htm
  8. Tarkista
  9. David Lambert, Dinosaurusten maailma, triaskausi s 14
  10. David Lambert, Dinosaurusten maailma sivu 14
  11. The concise dinosaur Encyclopedia, David Burnie, ; kustanntaja Kingfisher 2004; ISBN 0-7534-0930-5
  12. Mammal evolution, RJG Savage s 41
  13. Mammal evolution s 37
  14. David Lambert, Dinosaurusten maailma

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Triaskausi.