Tskhinvali
Wikipedia
Tskhinvali (georg. ცხინვალი, Tskhinvali, osseetiksi Цхинвал, Cxinval) on 1992 itsenäiseksi julistetun ja Venäjän federaation 26. elokuuta 2008 itsenäiseksi tunnustaman Etelä-Ossetian tasavallan pääkaupunki Georgiassa. Kaupunki sijaitsee Didi Liakhvi -joen varrella noin 100 kilometriä Tbilisistä luoteeseen, ja siellä asuu 33 724 henkeä (2005).
Vuosina 1934–1961 kaupungin nimi oli Staliniri Josif Stalinin mukaan. Osseetit kutsuvat kaupunkia nimellä Cxinval, jättäen georgian kielen nominatiivisuffiksin -i pois. Toinen ossetiankielinen nimi kaupungille on Tšreba. Tskhinvali perustettiin vuonna 1922 ja liitettiin Georgian rautatieverkkoon 1940. Kaupunki on alueellinen teollisuuskeskus, ja siellä toimii sahoja, elintarvike-, tekstiili- ja kemiantehtaita. Vuonna 1989 74 % asukkaista oli osseetteja, 16 % georgialaisia ja 9 % muita.
Suurin osa georgialaisista on jättänyt kaupungin. Etelä-Ossetian sodassa 1990–1992 kaupunki vaurioitui pahoin Georgian hallituksen ja ossetialaisten separatistien taistellessa keskenään. Kaupunkia pommitettiin senkin jälkeen satunnaisesti tykistöllä ja kranaatinheittimillä. Elokuussa 2008 sen kerrottiin "tuhoutuneen täydellisesti" Georgian armeijan valloitettua sen suurimmaksi osin 8.8.2008 ennen osseettijoukkojen ja Venäjän armeijan vastaiskua samana päivänä.
| Piirivapaat kaupungit: Batumi | Gagra | Kutaisi | Poti | Rustavi | Suhumi | Tqvartšeli | Tskhinvali |
| Piirikunnat: Abaša | Adigeni | Akhalgori | Akhalkalaki | Akhaltsikhe | Akhmeta | Ambrolauri | Aspindza | Baghdati | Bolnisi | Bordžomi | Dedoplistsqaro | Dmanisi | Dušeti | Džava | Gagra | Gali | Gardabani | Gori | Gudauta | Gulripši | Gurdžaani | Kareli | Kaspi | Keda | Kharagauli | Khašuri | Khelvatšauri | Khobi | Khoni | Khulo | Kobuleti | Lagodekhi | Lantškhuti | Lentekhi | Marneuli | Martvili | Mestia | Mtskheta | Ninotsminda | Oni | Otšamtšire | Ozurgeti | Qazbegi | Qvareli | Satškhere | Sagaredžo | Samtredia | Senaki | Sighnaghi | Šuakhevi | Suhumi | Telavi | Terdžola | Tetri tsqaro | Tianeti | Tqibuli | Tsageri | Tsalendžikha | Tsalka | Tšiatura | Tškhorotsqu | Tšokhatauri | Tsqaltubo | Vani | Zestaponi | Zugdidi |
| Amsterdam · Andorra la Vella · Ateena · Barcelona · Belgrad · Berliini · Bratislava · Bern · Bryssel · Budapest · Bukarest · Chişinău · Dublin · Helsinki · Kiova · Kööpenhamina · Lontoo · Minsk · Lissabon · Ljubljana · Luxemburg · Monaco2 · Oslo · Praha · Pariisi · Podgorica · Priština1 · Reykjavík · Riika · Rooma · San Marino · Sarajevo · Sofia · Skopje · Tallinna · Tirana · Tiraspol1 · Tukholma · Vaduz · Valletta · Varsova · Vatikaanivaltio2 · Vilna · Wien · Zagreb |
|
Aasiaan sekä Eurooppaan kuuluviksi tulkittavien valtioiden pääkaupungit: Ankara · Astana · Baku · Jerevan · Moskova · Nikosia · Suhumi1 · Tbilisi · Tskhinvali1 |
|
1 Valtio tai alue on julistautunut itsenäiseksi, mutta sen itsenäisyyttä ei ole kansainvälisesti tunnustettu. |

