San Marino

Wikipedia

Tätä sivua ei ole arvioitu kertaakaan, joten se ei välttämättä vastaa laatuvaatimuksia.

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tämä artikkeli käsittelee tasavaltaa. San Marino on myös San Marinon pääkaupunki.

Serenissima Repubblica di San Marino


lippu		vaakuna

Valtiomuoto

tasavalta

Kapteeni-valtionhoitajat

Ernesto Benedettini
ja Assunta Meloni

Pääkaupunki

San Marino (4 493 as.)

Muita kaupunkeja

Pinta-ala
– josta sisävesiä

61^[1] km² (sijalla 228)
ei merkittävästi

Väkiluku (2011)
– väestötiheys
– väestönkasvu

31 817^[1] (sijalla 213)
448 / km²
1,043^[1] % (2011)

Viralliset kielet

italia

Valuutta

euro (€) (EUR)

BKT (2010)
– yhteensä
– per asukas

sijalla 197
1,137 miljardia USD^[1]
36 200 USD

HDI (–)

– (sijalla –)

Elinkeinorakenne

maatalous 0,1^[1] %,
palvelut 60,7^[1] %,
teollisuus 39,2^[1] % BKT:sta

Aikavyöhyke
– kesäaika

UTC+1
UTC+2

Itsenäisyys
Perustettu:
Paavin tunnustama:

3. syyskuuta 301
1291

Lyhenne
Maatunnus

SM
ajoneuvot: RSM
lentokoneet: T7

Kansainvälinen
suuntanumero

+378 (0549 Italiasta)

Motto

Libertas

Kansallislaulu

Inno Nazionale

San Marinon seesteinen tasavalta eli San Marino on Italian ympäröimä kääpiövaltio Apenniinien niemimaalla Etelä-Euroopassa. San Marino on pinta-alaltaan (61 km²) Euroopan kolmanneksi pienin valtio. Sen asukasluku on noin 30 000. Väestöltään se on Euroopan neuvoston jäsenmaista pienin.

[muokkaa] Historia

Perimätiedon mukaan dalmatialainen Pyhä Marinus (ital. Santo Marino) saapui nykyisen Kroatian alueelta Rabista ystävänsä Leon kanssa Italiaan ja päätyi muurariksi Riminiin. Kristinuskoa saarnannut Pyhä Marinus pakeni Diocletianuksen vainojen aikaan läheiselle Monte Titanon vuorelle, jonne hän rakensi pienen kirkon kristillisen yhteisönsä kanssa. Riminiläinen rikas nainen oli antanut tämän Monte Titanon alueen tälle pienelle kristilliselle yhteisölle, joka kutsui sitä perustajaa kunnioittaen ”San Marinon maaksi”. Virallinen San Marinon tasavallan perustamispäivä on 3. syyskuuta 301. Tämän takia sitä voidaan pitää Rooman tasavallan jälkeen maailman vanhimpana tasavaltana.

Legendan mukaan ennen kuolemaansa Pyhä Marinus sanoi kannattajilleen: ”Relinquo vos liberos ab utroque homine” (Jätän teidät vapaiksi kummastakin henkilöstä, viitaten keisariin ja paaviin. Toinen perustamislause oli ”Nemini teneri” (Älkää olko riippuvaisia kenestäkään). Lähes tuhat vuotta myöhemmin, vuonna 1296 kirjoitettu keräämättömiä veroja käsittelevä asiakirja toteaa: ”Non pagano perché non hanno mai pagato. È stato il loro Santo a lasciarli liberi” (He eivät maksa veroja, koska eivät ole aiemminkaan maksaneet. Heidän pyhimyksensä asetti heidät vapaiksi.)

Vuoden 1300 rauhansopimus Montefeltron piispanistuimen ja eräiden kaupunkien, kuten San Marinon, kanssa vahvisti tämän erityisaseman. Tuolloin San Marino tuli feodaalisuhteeseen Montefeltron kanssa.

Vuonna 1291 paavi Nikolaus IV tunnusti San Marinon tasavallan itsenäisyyden. Vuonna 1320 se yhdistyi Chiesanuovan kaupungin kanssa. Kun vuonna 1351 San Leon ja Montefeltron piispa vapautti kaupungin feodaalivelvoitteista, San Marinosta tuli itsenäinen kunta.

Vuoteen 1463 asti San Marino rajoittui Monte Titanon alueeseen. Tuolloin San Marino otti osaa Riminin herran Sigismundo Pandolfo Malatestan lyöneeseen liittoumaan, ja paavi Pius II antoi tästä palkkioksi San Marinolle Fiorentinon, Montegiardinon ja Serravallen kaupungit. Samana vuonna Faetanon kaupunki pyysi tulla liitetyksi San Marinoon. Tämän jälkeen tasavallan rajat eivät ole enää muuttuneet.

Vuodesta 1000 lähtien San Marinon itsehallinnollisena elimenä oli toiminut perheiden päämiehistä koostunut Arengo, joka käytti sekä lainsäädäntö-, toimeenpano- että tuomiovaltaa. Sen oikeana kätenä toimi pääapotti. Tasavallan alueen laajennuttua tällainen edustuselin kävi uusien perheiden myötä epäkäytännölliseksi ja 1200-luvulla luotiin uudet hallintoelimet ”Consiglio dei LX” ja ”Consiglio dei XII”. Vuonna 1243 perustettiin ”kapteeni-valtionhoitajan” (Capitani Reggenti) eli valtionpäämiehen tehtävä. Vaaleilla valittu Arengo käytti toimeenpano- ja tuomiovaltaa. Ensimmäiset lait säädettiin vuodesta 1263 alkaen. 1400-luvulla luotiin ”Suuri ja yleinen neuvosto” (Consiglio Grande e Generale), joka muodostettin 60:stä Arengon jäsenestä. Uusi neuvosto sai hoidettavikseen osan Arengon tehtävistä. Lopulta nämä uudet hallintoelimet ottivat kaiken vallan haltuunsa niin, että alkuperäinen Arengo kävi merkityksettömäksi. Vaikka Arengoa ei koskaan varsinaisesti lakkautettukaan, ei sitä enää muodostettu vuoden 1571 jälkeen.

Tasavallan ensimmäinen perustuslaki ”Leges Statutae Sancti Marini” julkaistiin 8. lokakuuta 1600. Se on edelleen San Marinon lainkäytön pohjana yhdessä 1930-luvun vaalilakien kanssa.

Maa on valloitettu historiansa aikana vain kolmesti, joka kerta lyhytaikaisesti. Napoleon tunnusti San Marinon itsenäisyyden 1797 ja muut Euroopan valtiot vuoden 1815 Wienin kongressissa.

Ensimmäisessä maailmansodassa San Marino liittyi ympärysvaltojen puolelle ja Italian sodanjulistusta seuraten julisti sodan Itävalta-Unkarille. Toisessa maailmansodassa maa pysyi puolueettomana.

Vaikkakin San Marino on itsenäinen valtio, se on läheisissä suhteissa Italiaan, joka on ympäröinyt sitä yhdistymisestään, 1800-luvulta lähtien.

2000-luvulla kansainvälinen yhteisö on kiinnittänyt huomiota San Marinon asemaan veroparatiisina. Pankinjohtajia on pidätetty epäiltyinä rahanpesusta.^[2]

[muokkaa] Politiikka

Suuri ja yleinen konsilji, Consiglio Grande e General, valitaan vaaleilla viiden vuoden välein. Tämä parlamentti puolestaan valitsee kaksi jäsentään valtionhoitajiksi kuuden kuukauden ajaksi. Konsilji valitsee myös kaksitoista konsulia, Consiglio dei XII, jotka muodostavat tuomiovallan.

Maa ei kuulu Euroopan unioniin, mutta käyttää silti valuuttanaan euroa.^[3]

San Marinolla on vapaaehtoinen armeija, Corpi Militari Voluntar, joka suorittaa seremonioita ja avustaa tarvittaessa poliisia.^[4] Sotilasmenot vuonna 2000–2001 olivat 700 000 USD.

Kansalaisuutta on mahdollista hakea vasta, kun on asunut maassa yhtäjaksoisesti vähintään 30 vuotta.^[5]

[muokkaa] Hallinnollinen jako

San Marinon kartta

San Marinossa on yhdeksän kuntaa (castelli):^[6]

San Marinon suurin väestökeskittymä, noin 7 000 asukkaan Dogana on osa Serravallen kuntaa.

[muokkaa] Maantiede

Monte Titanon huipulta voidaan nähdä suuri osa San Marinosta sekä jonkin verran myös Italiaa.

San Marino on sekä alueeltaan että väestöltään maailman viidenneksi pienin tunnustettu valtio. Sen pinta-ala on 61,2 km². Ainoa rajanaapuri on sitä ympäröivä Italia, jonka kanssa San Marinolla on rajaa yhteensä 39 km. San Marinoa ympäröivät Emilia-Romagnan alue pohjoisessa ja Marchen alue etelässä. San Marinon alue on Apenniinien vuoriston vuoksi kukkulaista.

Korkein kohta, Monte Titano, on 755 metriä merenpinnan yläpuolella. Vesistöjä ei juuri ole.^[1]

Monte Titano ja San Marinon keskusta ovat olleet Unescon maailmanperintökohteita vuodesta 2008 alkaen.^[7]

[muokkaa] Talous

San Marinon 50 sentin eurokolikko.

Ennen euron käyttöönottoa San Marinolla oli oma liiransa, joka oli arvoltaan kytketty Italian liiraan. San Marinon eurokolikot, joita on lyöty vain pieni määrä, ovat numismaatikoiden keräilykohteita.^[8]

Turismi käsittää yli 50 % maan bruttokansatuotteesta – maassa vierailee vuosittain 3,3 miljoonaa turistia (tilasto vuodelta 1997). Elinkeinoelämän haaroja ovat pankkitoiminta, vaatteet, elektroniikka ja keramiikka. Maataloustuotteita ovat viini ja juusto.

San Marinon postimerkit, jotka ovat käypiä vain maan rajojen sisäpuolella, ovat postimerkkeilijöiden keräilykohteina merkittävä tulonlähde.^[9] Italia on maan suurin kauppakumppani ja tuottaa suurimman osan San Marinon elintarvikkeista. San Marinon pääelinkeino on käsityö. Maassa tehdään paljon keramiikkaa ja tekstiilejä, joista valtaosa myydään matkailijoille.

San Marinon maasto on melko kallioinen ja epätasainen. Tämän takia rakennuskiveä on saatavilla, mutta viljelyskelpoista maata on vain 16,7 %.^lähde? Viljelykelpoisilla alueilla viljellään vehnää, rypäleitä, maissia ja oliivia. San Marinossa kasvatetaan nautakarjaa, sikoja ja hevosia.^[1]

Merkittävimmät teollisuustuotteet ovat tekstiilit, rakennuskivi ja -sementti, elektroniikka ja keramiikka. Muita teollisuustuotteita ovat vaatteet ja viini. San Marinon vientituotteita ovat rakennuskivi, puu, kastanjat, vehnä, leivonnaiset, eläinten nahat ja keramiikka.^[1]

San Marinossa on Euroopan pienin työttömyysprosentti, eikä maalla ole lainkaan valtionvelkaa.^[10] Talous on nauttinut ulkomaisista sijoituksista, sillä verokanta on alhainen. San Marinoa on painostettu lisäämään pankkijärjestelmänsä avoimuutta.^[1]

[muokkaa] Väestö

Asukkaita on maaliskuun 2010 tilastojen mukaan 31 716.^[11] San Marinon ja Italian väestöissä ei ole juurikaan eroa; monet San Marinon asukkaista ovatkin italialaisia.

Puhuttu kieli on italian kielen san marinon murre ja pääuskonto katolilaisuus.^[1]

[muokkaa] Kulttuuri

[muokkaa] Urheilu

Kuten Italiassakin, jalkapallo on suosittu urheilulaji. Maassa on 15 seurajoukkuetta, jotka pelaavat Federazione Sammarinese Giuoco Calcio -liigassa.

Maajoukkue pelasi ensimmäisen epävirallisen kansainvälisen ottelunsa vuonna 1986 Kanadaa vastaan. 70 häviön sekä Latviaa ja Liechtensteinia vastaan saavuttamiensa tasapelien jälkeen joukkue kykeni ensimmäiseen voittoonsa, 1–0, 29. huhtikuuta 2004 Liechtensteinia vastaan pelaamassaan ystävyysottelussa.

San Marinon Grand Prix järjestetään itse asiassa Enzo e Dino Ferrari -radalla Imolassa Italiassa noin sata kilometriä San Marinosta luoteeseen Via Æmilia -tietä pitkin.

[muokkaa] Musiikki

San Marino osallistui Eurovision laulukilpailuun ensimmäisen kerran vuonna 2008.^[12] Edustuskappale oli Miodion ”Complice”, jolla se karsiutui kuitenkin finaalista. San Marino osallistui seuraavan kerran euroviisuihin vuonna 2011. Maan edustajana oli Senit kappaleella ”Stand by”.