Juventus FC

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Juventus
Juventus-FC.png
Koko nimi Juventus Football Club 1897 SpA
Lempinimet La Vecchia Signora (Vanha Rouva)
I bianconeri (Mustavalkoiset)
La Fidanzata d'Italia (Italian Kihlattu)
Le Zebre (Seeprat)
Perustettu 1. lokakuuta 1897
Kotikenttä Juventus Stadium, Torino, Italia
– Kapasiteetti 41 000
Puheenjohtaja Italian lippu Andrea Agnelli[1]
Valmentaja Italian lippu Antonio Conte[2]
Sarja Serie A
Joukkueen värit
Joukkueen värit
Joukkueen värit
Joukkueen värit
Joukkueen värit
Kotipeliasu
Joukkueen värit
Joukkueen värit
Joukkueen värit
Joukkueen värit
Joukkueen värit
Vieraspeliasu
Joukkueen värit
Joukkueen värit
Joukkueen värit
Joukkueen värit
Joukkueen värit
Kolmas peliasu

Juventus Football Club (lat. nuoruus) yleisemmin Juventus tai Juve (BIT: JUVE ) on vuonna 1897 perustettu torinolainen jalkapalloseura, joka pelaa Italian korkeimmalla sarjatasolla Serie A:ssa. Seura on hyvin suosittu kaikkialla maailmassa.

Seura on ylivoimaisesti italialaisen jalkapalloilun menestyksekkäin seura.[3] Se on ollut koko historiansa ajan maan huipulla. Pääsarjapaikastaan se on joutunut luopumaan vain 2000-luvun sopupeliskandaalin seurauksena, mutta nopeasti se palasi takaisin Serie A:han ja sarjakauden 2007–2008 kolmas sija takasi joukkueelle paikan Mestarien liigan karsintoihin ja paluun Euroopan jalkapalloviheriöille.

Juventus on voittanut kaikkiaan 52 virallista palkintoa, enemmän kuin yksikään muu italialainen seura. Näistä palkinnoista 11 on eurooppalaisia tai maailmanlaajuisia palkintoja[4] ja 41 italialaisista sarjoista voitettuja. Juventus on neljänneksi menestynein seura Euroopassa ja seitsemäs maailmassa, kun mitataan menestystä Euro- ja kansainvälisillä kentillä FIFA:n mukaan. Juventus oli ensimmäinen eteläeurooppalainen seura, joka voitti UEFA Cupin (1976–77). Kun vuonna 1985 seura voitti Euroopan cupin, oli se näin ainoa joukkue maailmassa, joka oli voittanut kaikki kansainväliset kilpailut (mukaan lukien eurooppalaiset kilpailut ja mannertenväliset kilpailut).

Italiassa Juventus on suurin seura, myös fanipohjalla mitattuna; sillä on Italiassa yli 12 miljoonaa kannattajaa ja maailmanlaajuisesti yli 170 miljoonaa kannattajaa.[5] Torinolaisseura oli myös jäsenenä Euroopan eliittiseurojen muodostamassa Euroopan seurayhdistyksessä, jota kutsuttiin ennen hajoamistaan nimellä G-14.

Juventus pelaa mustavalkoraidallisissa pelipaidoissa, jotka se sai aikoinaan englantilaiselta Notts Countylta. Tästä tuleekin seuran lempinimi "bianconeri" (mustavalkoiset). Aiemmin seura oli pelannut vaaleanpunaisissa paidoissa, sillä niitä tehtiin halvimmasta materiaalista.[6]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Historiallinen, ensimmäinen kuva Sport Club Juventuksesta vuonna 1898.

Seuran perusti joukko opiskelijoita torinolaisesta Massimo D'Azeglio -lyseosta 1. marraskuuta 1897.[7] Alun perin seuran nimi oli Sport Club Juventus.[8] Seura liittyi Italian pääsarjaan vuonna 1900, jolloin sen peliasu oli vaaleanpunainen. Kolme vuotta myöhemmin peliasuksi muuttui nykyinen mustavalkoinen väritys. Ensimmäisen mestaruutensa Juventus voitti vuonna 1905.[7]

Vuonna 1906 seuran presidenttinä toiminut sveitsiläinen Alfredo Dick lähti seurasta erimielisyyksien takia. Hänen mukanaan seurasta lähti muutamia nimekkäitä pelaajia, jotka siirtyivät Dickin perustamaan Torino FC:n.[7] Uuden seuran perustaminen johti Derby della Molen eli Torinon derbyn syntyyn.[9] Juventus käytti 1910-luvun vankasti rakentaen uutta joukkuetta, sekä selviytyäkseen ensimmäisestä maailmansodasta. Joukkue menetti sodassa monia pelaajiaan.[7]

Juventuksen pelaajia vuonna 1903

Serie A:n herruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fiatin perustajan poika, Edoardo Agnelli valittiin seuran uudeksi puheenjohtajaksi vuonna 1923. Seura pelasi ottelunsa Corso Marsiglia -nimisellä stadionilla. Se helpotti seuraa saavuttamaan toisen mestaruutensa kaudella 1925–1926. 1930-luku osoittautui entistä paremmaksi, kun Juventus voitti viisi peräkkäistä mestaruutta vuosina 1930–1935, useimmat niistä valmentaja Carlo Carcanon aikana. Silloisia huippupelaajia seurassa olivat muun muassa Raimundo Orsi, Luigi Bertolini, Giovanni Ferrari ja Luis Monti. Juventus kilpaili myös ensimmäistä kertaa kansainvälisissä otteluissa osallistuttuaan Euroopan Cupiin.[7]

Juventus sai uuden stadionin, Stadio Comunalen, käyttöönsä 1930-luvun lopulla aina suurimmaksi osaksi 1940-lukua. 40-luvulla seura ei saavuttanut yhtään mestaruutta.lähde? Toisen maailmansodan jälkeen, vuonna 1947, Gianni Agnelli valittiin seuran puheenjohtajaksi. Hänen isänsä, Edoardo kuoli lentokoneonnettomuudessa vuonna 1935. Juventus voitti vielä kaksi Scudettoa kausina 1949–1950 ja 1951–1952[7], josta jälkimmäinen englantilaisen Jesse Carverin valmentaessa.

Kaudella 1957–1958, Juventus hankki kaksi uutta hyökkääjää riveihinsä: walesilaisen John Charlesin ja italialais-argentiinalaisen Omar Sivorin, silloisen pitkäaikaispelaajan Giampiero Bonipertin lisäksi. Kyseisellä kaudella Juventus palkittiin kultaisella tähdellä urheilullisesta erinomaisuudesta. Seurasta tuli ensimmäinen italialainen seura, joka saavutti 10 Italian mestaruutta. Kaudella 1959–1960 seura voitti ensimmäisenä joukkueena "tuplan" eli Scudetton ja Italian-cupin. Cupin finaalissa he löivät Fiorentinan. Vuonna 1961 Omar Sivorista tuli kautta aikain ensimmäinen Juventuksen pelaaja, joka voitti Euroopan parhaan pelaajan palkinnon.[10] John Charles oli sijoittunut vuonna 1959 samaisessa kisassa kolmanneksi. Samana vuonna Giampiero Boniperti lopetti uransa tehtyään Juventukselle, kaikki pelit mukaan lukien, 182 maalia. Tämä oli seuraennätys seuraavat 45 vuotta.[11]

1960-luvulla Juventus voitti vain yhden mestaruuden kaudella 1966–1967. 1970-luku oli aika, jolloin Juventus lujitti vahvaa asemaansa italialaisessa jalkapalloilussa. Entisen pelaajansa Čestmír Vycpálekin alaisuudessa Juventus voitti Scudetton kaksi kertaa peräkkäin vuosina 1971–1973. Kaudella 1977–1978 voitettu mestaruus oli valmentajalegenda Giovanni Trapattonin edesauttama.

”Kultainen 80-luku”[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Trapattonin aikakausi 1980-luvulla alkoi loistavasti, kun Juventus voitti mestaruuden vuosina 1980–1982. Seuraava mestaruus kaudella 1983–1984 oli Juventuksen kahdeskymmenes Serie A:ssa, minkä johdosta seura sai toisen kultaisen tähden paitaansa. Juventus on edelleen ainoa seura, joka on saavuttanut 20 Italian mestaruutta. Paolo Rossi voitti toisena Juventuksen pelaajana Euroopan parhaan pelaajan palkinnon vuonna 1982.[12] Samassa äänestyksessä Juventuksen puolalainen hyökkääjä Zbigniew Boniek sijoittui kolmanneksi. Juventus voitti mestaruuden vielä kaudella 1985–1986, jonka jälkeen Trapattoni siirtyi valmentajaksi FC Internazionale Milanoon.

Kauden 1985–1986 mestaruuden jälkeen Juventuksen niin kutsuttu kultainen 80-luku sai loppunsa.

Lippin aikakausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marcello Lippi aloitti Juventuksen päävalmentajana kauden 1994–1995 alussa[7] ja Juventus voitti mestaruuden yhdeksän vuoden jälkeen. Seurassa pelasivat tällöin muun muassa Ciro Ferrara, Roberto Baggio, Gianluca Vialli ja Alessandro Del Piero. Juventus voitti lisäksi Mestarien liigan seuraavana vuonna. Finaalin varsinainen peliaika AFC Ajaxia vastaan päättyi 1–1, maalintekijöinä Juventuksen Fabrizio Ravanelli ja Ajaxin Jari Litmanen. Rangaistuspotkukilpailussa Juventus oli parempi 4–2, ja ratkaisevan pilkun laukoi Ciro Ferrara.[13]

Juventus hankki seuraavana vuonna nimekkäitä pelaajia, kuten Zinédine Zidanen, Filippo Inzaghin ja Edgar Davidsin. Juventus voitti jälleen Serie A:n kausilla 1996–1997 ja 1997–1998, jolloin se eteni myös peräkkäisinä vuosina Mestarien liigan finaaliin, mutta hävisi molemmat ensin Borussia Dortmundille ja toisen Real Madridille.[14][15] Lippi lähti seurasta kauden 1998–1999 jälkeen, jolloin Juventuksen uudeksi päävalmentajaksi hankittiin Carlo Ancelotti.

Lyhyen Ancelottin ajan jälkeen Lippi palasi Juventukseen ja hankki joukkueeseen Gianluigi Buffonin, David Trézéguet'n, Lilian Thuramin ja Pavel Nedvědin. Zinédine Zidane myytiin Real Madridiin 46 miljoonalla dollarilla (72M€), joka oli pitkään maailman suurin yksittäisen pelaajan kauppahinta.[16] Juventus voitti mestaruuden peräkkäisinä kausina 2001–2002 ja 2002–2003. Juventus ylsi vuonna 2003 Mestarien liigan finaaliin, mutta AC Milan voitti ottelun rangaistuspotkuilla.[17] Lippin saavutukset nostivat hänet Juventuksen menestyksekkäimmäksi päävalmentajaksi. Hän siirtyi vuonna 2003 Italian maajoukkueen päävalmentajaksi ja voitti maailmanmestaruuden Saksan kisoissa 2006.[18]

Calciopoli (sopupeliskandaali)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2004 Fabio Capellosta tuli Juventuksen uusi päävalmentaja. Hänen valmentamanaan joukkue voitti kaksi Serie A:n mestaruutta. Juventus vastasi kesällä 2006 syytteisiin sopupelijupakasta. Muut jupakan osapuolet olivat Lazio, Fiorentina sekä Milan, myöhemmin myös Reggina ja Serie B:ssä pelaava Arezzo. Tuomiot annettiin 14. heinäkuuta, ja Juventukselle annettu tuomio pudotti sen Serie A:sta Serie B:hen, jossa seura pelasi kauden 2006–2007 ensimmäistä kertaa koko historiansa aikana. Lisäksi Juventuksen kaksi viimeisintä mestaruutta (2004–2005 ja 2005–2006) peruttiin ja joukkueelle aiottiin antaa seuraavalle kaudelle −30 pistettä.[19] Myöhemmin tuomioita lievennettiin ja Juventus aloitti kauden 2006–2007 Serie B:ssä −17 pisteestä.[20]

Skandaalin seurauksesta Juventus joutui myymään joukon pelaajia, kuten Lilian Thuramin, Patrick Vieiran, Gianluca Zambrottan, Fabio Cannavaron, Emersonin, Zlatan Ibrahimović'n ja Adrian Mutun. Juventukseen jäi kuitenkin pelaajia, kuten Alessandro Del Piero, Pavel Nedvěd, Gianluigi Buffon, Mauro Camoranesi ja David Trézéguet. Lokakuun lopulla vetoomustuomioistuin lievensi tuomioita vielä entisestään, ja Juventuksen miinuspisteet vähenivät lopulta yhdeksään.[21] Kauden päätteeksi Juventus nousi Serie B:stä takaisin Serie A:han, voitettuaan Serie B:n ylivoimaisesti, lisäksi Del Piero voitti sarjan maalikuninkuuden. [22]

Uudelleenrakentamisen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juventuksen noustua pääsarjatasolle, joukkueen valmentajaksi nimettiin seuraaviksi kahdeksi kaudeksi Claudio Ranieri.[23] Juventus sijoittui kaudella 2007–2008 Serie A:ssa kolmanneksi ja näin ollen sai paikan Mestarien liigan kolmannelle karsintakierrokselle. Alessandro Del Piero voitti ensi kerran capocannonieren, Serie A:n parhaan maalintekijän palkinnon, 21 maalilla.[24] Lisäksi Juventuksen toinen kärkimies David Trezeguet sijoittui maalintekijätilastossa toiseksi. Viimeksi saman seuran pelaajat ovat jakaneet maalintekijätilaston kärkipaikat 80-luvun lopulla SSC Napolin joukkueessa.

Juventus selviytyi Mestarien liigan lohkovaiheeseen voittamalla bratislavalaisen Artmedian yhteismaalein 5–1. Lohkovaiheessa Juventus voitti kaksi kertaa Real Madridin, ensin kotona 2–1 Del Pieron ja Amaurin maaleilla. Bernabeulla Juventus voitti kotijoukkuueen 2–0 Del Pieron maaleilla. Juventus voitti oman lohkonsa ja eteni seuraavalle kierrokselle, jossa vastaan tuli englantilainen Chelsea FC. Edellisen kauden finalisti Chelsea voitti Juventuksen yhteismaalein 3–2.[25]

Serie A:ssa kaudella 2008–2009 Juventus pelasi hyvin maaliskuun loppuun saakka. Tämän jälkeen alkoi voitottomien otteluiden putki, jonka seurauksena seurajohto päätti erottaa päävalmentaja Claudio Ranierin. Tilalle tuli loppukauden ajaksi Juventuksen juniorivalmentaja ja ex-pelaaja Ciro Ferrara.[26] Joukkue paransi otteitaan ja saavutti lopulta toisen sijan Serie A:ssa, Internazionalen viedessä mestaruuden.

Ferrara jatkoi päävalmentajana kaudella 2009–2010.[27] Hän muutti Juventuksen taktiikkaa Ranierin suosimasta puolustusvoittoisemmasta taktiikasta uuteen hyökkäysvoittoiseen taktiikkaan. Uusi päävalmentaja hankki Diegon Werder Bremenistä 24.5 M€:lla[28], Felipe Melon ACF Fiorentinasta 20.5 M€:lla, Fabio Cannavaron takaisin Real Madridista[29], Martín Cáceresin FC Barcelonasta lainaksi[30], sekä Fabio Grosson Lyonista 3 M€:lla.[31]

Mestarien liigassa Juventus arvottiin samaan lohkoon yhdessä Bayern Munchenin, FC Girondins de Bordeauxin ja Maccabi Haifan kanssa. Juventus pelasi Bordeauxia vastaan 1–1 tasapelin ja hävisi 0–2, Maccabi Haifaa vastaan Juventus voitti molemmat ottelut 1–0 ja Bayernia vastaan 0–0 tasapelin ja hävisi 1–4. Näin Juventus tippui alkulohkostaan eikä päässyt pudotuspeleihin. Myös Serie A:ssa vahvan alkukauden jälkeen alkoi mennä huonommin. Juventus tipahti sijalle kuusi, ja kun joukkue vielä hävisi Interille Italian cupissa 2–1, valmentaja Ferrara sai lähteä. Uudeksi valmentajaksi palkattiin Alberto Zaccheroni.[32] Zaccheroni ei pystynyt auttamaan Juventusta tarpeeksi, ja joukkue jäi sarjassa lopulta seitsemänneksi.

Valmentajanvaihdoksia ja Serie A -mestaruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Antonio Conte.

Kaudeksi 2010–2011 Juventuksen uudeksi puheenjohtajaksi nimitettiin Andrea Agnelli. Agnellin ensimmäinen siirto oli palkata Sampdorian kaksikko, valmentaja Luigi Delneri[33] ja seuran urheilutoimenjohtaja Giuseppe Marotta. Delneri oli sensaatiomaisesti luotsannut Sampdorian kauden 2009–2010 päätteeksi Mestarien liigan karsintoihin oikeuttavalle neljännelle sijalle Serie A:ssa ja Marotta oli jo monen vuoden ajan rakentanut genovalaisseuran runkoa. Marottaa pidetäänkin yleisesti Italian yhtenä parhaimpana urheilutoimenjohtajana. Marotta onnistui hankkimaan ensimmäisellä siirtokaudellaan joukkueeseen tukun uusia pelaajia, joista lupaavimpina serbialainen laituri Miloš Krasić ja italialainen toppari Leonardo Bonucci. Joukkueeseen liittyi myös laina+osto-optio pelaajia kuten Simone Pepe, Marco Motta, Fabio Quagliarella, Alberto Aquilani ja Alessandro Matri (viimeinen vasta tammikuussa 2011). Juventus sijoittui toisen kerran peräkkäin sarjassa seitsemänneksi. Kauden päätteeksi Delneri sai seurasta potkut ja hänen tilalleen nimettiin Antonio Conte.[2]

Kesällä 2011 Juventus käytti osto-option Simone Pepeen, Marco Mottaan, Fabio Quagliarellaan ja Alessandro Matriin.[34] Conten alaisuudessa Juventus aloitti kauden vahvasti johtaen sitä viiden pelatun kierroksen jälkeen.[35] Juventus jatkoi sarjan kärjessä 12 pelatun pelin jälkeen. 29. marraskuuta 2011 joukkue nousi Napolia vastaan kahdesti kahden maalin takaa-ajoasemasta 3–3 tasapeliin.[36] Juventus eteni kauden aikana voitosta voittoon ja tasapelistä tasapeliin. Lopulta seura pääsi kierros ennen Serien loppua juhlimaan liigamestaruutta yhdeksän vuoden odotuksen jälkeen.[37] Juventus ei hävinnyt kauden aikana yhtään liigaottelua. Koko kauden aikana joukkue voitti 23 ottelua ja pelasi 15 tasapeliä.[38] Juventuksella oli mahdollisuus mestaruuteen myös Italian Cupissa, mutta se hävisi finaalissa Napolille 0–2. Tämä jäi seuraikoni Alessandro Del Pieron viimeiseksi otteluksi Juventuksen paidassa.[39]

Ennen Serie A-kauden 2012–2013 alkua Juventus voitti Italian supercupin kukistettuaan Napolin jatko-ajalla.[40] Juventuksen päävalmentaja Antonio Conte puolestaan sai kymmenen kuukauden toimitsijakiellon jätettyään kertomatta kauden 2010–2011 aikana Italian jalkapalloliitolle mahdollisesta vetovilpistä toimittuaan Sienan valmentajana.[41] Juventus hävisi ensimmäisen ottelunsa Serie A:ssa 49 otteluun 3. marraskuuta 2012, kun Inter voitti sen 1–3.[42] Vuoden aikana Juventus saavutti 94 pistettä pelaamissaan Serie A -otteluissa tehden uuden nimissään jo aiemmin olleen piste-ennätyksen.[43]

Paluu Mestareiden liigaan (2012–13)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaudella 2012–13 Juventus selvisi myös mukaan Euroopan korkeimpaan ja arvostetuimpaan seurajoukkuekilpailuun, Mestareiden liigaan. Juventus arvottiin Mestareiden liigassa samaan alkulohkoon FC Nordsjællandin, FK Šah’tar Donetskin ja Mestareiden liigan edellisen mestarin, Chelsea FC:n kanssa. Juventus aloitti Mestareiden liiga-taipaleensa 2–2 vierastasapelillä Chelseaa vastaan, Juventuksen maaleista vastasivat Leonardo Bonucci sekä Fabio Quagliarella. Juventus pelasi alkulohkossa kuusi ottelua, häviämättä yhtään. Se pelasi kolme tasapeliä, ja voitti kolme ottelua, mikä riitti nostamaan sen lohkovoittajaksi. Ensimmäisellä pudotuspelikierroksella Juventus sai vastaansa skotlantilaisen Celtic FC:n. Joukkueiden välillä oli selvä tasoero, ja ottelusarjaan suursuosikkina lähtenyt Juventus eteni otteluparista jatkoon yhteismaalein 5–0. Näin Juventus eteni Mestareiden liigassa aina kahdeksan parhaan joukkoon. Seuraavaksi se sai vastaansa saksalaisen suurseuran Bayern Münchenin. Bayern voitti ensimmäisen osaottelun kotonaan 2–0. Bayernin toinen maali, jonka viimeisteli Thomas Müller, oli kuitenkin kyseenalainen, sillä maali oli monien mielestä selvä paitsio. Toisessa osa-ottelussa takaa-ajoasemassa ollut Juventus oli näin pakotettu hyökkäämään ja hakemaan raivokkaasti tasoitusmaaleja, mikä avasi Bayernille paikkoja vastahyökkäyksiin. Bayern iskikin niistä kahdesti, ja loppunumerot Torinossa olivat 2–0. Näin Juventus putosi jatkosta yhteismaalein 4–0.

Värit, tunnukset ja lempinimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juventus on pelannut valkomustaraitaisissa paidoissa ja valkoisissa shortseissa (joskus mustissa) jo vuodesta 1903. Alun perin seura pelasi pinkeissä paidoissa, joihin kuuluivat mustat kravatit. Erään pelaajan isä teki ensimmäiset paidat, mutta jatkuva paitojen pesu kulutti niistä värit ja seura joutui etsimään vuonna 1903 uudet paidat.[6]

Juventus kysyi eräältä heidän pelaajistaan, englantilaiselta John Savagelta, oliko hänellä yhteyksiä kotimaassaan, jotka voisivat tarjota paremmin ”kulutusta” kestävät uudet paidat. Hänellä oli ystävä, joka asui Nottinghamissä ja oli paikallisen Notts Countyn kannattaja. Hän lähetti valkomustaraidalliset paidat laivarahtina Torinoon.[6] Siitä lähtien Juventus on pitänyt valkomustia raitapaitoja.[6]

Juventuksen virallinen tunnuskuva on kokenut historiansa aikana erilaisia ja pieniä muunnoksia 1920-luvulta lähtien. Viimeisin muutos tapahtui ennen kautta 2004–2005. Tällä hetkellä seuran tunnuskuva on valkomusta ovaali kilpi; tyypillinen italialainen kilpi, jota käytetään kirkollismenoissa. Tunnuksen jakaa viisi raitaa, 2 valkoista ja 3 mustaa. Tunnus koostuu seuraavista osista; tunnuksen yläosassa on seuran nimi valkoisen kuperan kaaren päällä, ja nimen alla on kultainen kaarre. Kultavärillä tarkoitetaan kunniaa. Valkoinen siluetti hyökkäävästä härästä on tunnuksen alaosassa, ranskalaistyylisen vanhan kilven sisällä. Hyökkäävä härkä on Torinon kaupungin symboli. Siinä on myös musta siluetti muurikruunusta, joka muistuttaa "Augusta Tourinorumista", antiikin Rooman kaupunkia, joka nykyisin tunnetaan paremmin Piemonten-maakunnan pääkaupunkina, Torinona.

Aiemmin logossa oli sinistä väriä, joka sekin on Torinon kaupungin symboli, lisäksi sen muoto oli kovera. Vanha ranskalainen kilpi, muurikruunu ja myös tunnuksen alaosa olivat ennen suurempikokoisia kuin nyt. Kaksi kultaista tähteä urheilullisesta erinomaisuudesta sijaitsi vanhassa Juventuksen logossa ovaalin yläpuolella molemmissa yläkulmissa. 80-luvulla seuran logossa oli siluetti seeprasta, jonka molemmilla puolilla hevoseläimen pää ja kultaiset tähdet muodostivat kaaren, jossa oli seuran nimi.

Historiansa aikana seura on saanut lukuisia lempinimiä, tästä hyvänä esimerkkinä La vecchia signora (Vanha rouva). Sana vecchia (vanha) on sanaleikki Juventuksesta, joka tarkoittaa latinaksi nuoruutta, se on johdettu Juven tähtipelaajien iästä 1930-luvulta. Signora (rouva) -osa puolestaan tulee siitä, että seuran fanit kutsuivat Juventusta sillä nimellä sen menestyksen johdosta 1930-luvulla. Seuran lempinimiä ovat myös La Fidanzata d'Italia (Italian kihlattu), koska vuosien kuluessa seura sai paljon kannatusta eteläisessä Italiassa, alueiden siirtolaistyöntekijöiltä (enimmäkseen Napolista ja Palermosta), jotka saapuivat Torinoon Fiatin tehtaalle töihin 1930-luvulla. Muut lempinimet, I bianconeri (valkomustat) ja Le zebre (seepra), tulevat yksinkertaisesti Juventuksen väreistä.

Kannattajat ja kilpailijat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juventus on eniten kannatettu seura Italiassa, yli 12 miljoonalla kannattajalla (28 % kaikista jalkapallofaneista), sanomalehti La Repubblican elokuussa 2007 tekemän tutkimuksen mukaan.[44] Juventus on myös yksi suosituimmista seuroista koko maailmassa, seuralla on arviolta noin 170 miljoonaa kannattajaa maailmassa (43 miljoonaa näistä Euroopassa), enimmäkseen välimerenalueen maissa.[5][45] Juventuksella on paljon faniklubeja myös Italian ulkopuolella aina Kanadassa, Yhdysvalloissa, Ranskassa, Englannissa, Israelissa, Vietnamissa ja myös Suomessa.

Suuresta kannattajamäärästä huolimatta valkomustien pelejä käy keskimäärin katsomassa noin 35 000 kannattajaa, huomattavasti vähemmän kuin muilla suurilla eurooppalaisilla suurseuroilla. Tämä onkin herännyt keskustelua siitä, että Juventuksen pitäisi pelata kotiottelunsa muualla kuin Torinossa, sillä seuralla on niin paljon kannattajia muualla Italiassa. Kannattajia on paljon muun muassa eteläisessä Italiassa, josta johtuu seuran suuri kannattajamäärä vierasotteluissa.[46] Vieraspeleissä käy lähes yhtä monta seuran fania kuin Torinossa kotiotteluissa.

Juventus täytti 109 vuotta vuonna 2006.

Juventus ultrilla on hyvät suhteet Piacenzan, ADO Den Haagandin ja Legia Warsawan faneihin. Seuran kannattajilla on monia kilpailijoita (lähes kaikki Italian seurat). Yksi näistä on paikallinen taisto Torinoa FC:tä vastaan, jota kutsutaan nimellä Derby della Mole (Torinon derby). Tämä kilpailu syntyi vuonna 1906, jolloin Torino FC perustettiin entisten Juventus-pelaajien toimesta.

Toinen merkittävä ottelu on FC Internazionale Milanoa vastaan. Tätä kiihkeää ottelua kutsutaan nimellä Derby d'Italia (Italian derby), johtuen seurojen pysymisestä Serie A:ssa joka kausi sen perustamisesta lähtien. Tämä kesti aina vuoteen 2006 asti, jolloin Juventus tiputettiin Serie B:hen Italian jalkapalloskandaalin takia. Tämä ottelu on Italian intensiivisin eri kaupungin joukkueiden välillä. Seurat ovat myös kaksi suosituinta Italiassa, derby on yltynyt 90-luvun lopulla erittäin suosituksi, ja on nyt kaikkien aikojen huipussaan Juventuksen palattua Serie A:han vuonna 2007.[47]

Muita tärkeitä otteluja on esim. firenzeläista ACF Fiorentinaa vastaan. Juventuksen ja Fiorentinan välinen kiista kiihtyi äärimmilleen kaudella 1981–1982, jolloin Juventus voitti mestaruuden 1 pisteen erolla Fiorentinaan viimeisten peli-kierrosten käänteillä.[48] Juventus ja AS Roma ovat myös kilpailevia seuroja keskenään ja ovat olleet sitä jo pitkään.[49] AC Milaniakin vastaan käydään intensiivisiä kamppailuita, mutta se ei ole yltänyt Juventuksen ja Interin tasolle.[50] Myös SSC Napolia vastaan on vihamielisyyksiä seuran kannattajilla.

Juventuksen fanit ovat myös erittäin huonoissa väleissä kaikkien englantilaisten seurojen kanssa. Tästä esimerkkinä kaudella 2002–2003 Mestareiden liigassa Delle Alpilla vierailivat englantilaiset Manchester United FC ja Newcastle United FC, tällöin stadionilla kuultiin laulua ”English Animals” läpi otteluiden. Suurin kauna Juventuksen kannattajilta kohdistuu kuitenkin liverpoolilaisjoukkueeseen Liverpool FC:hen. Tämä vihanpito alkoi vuonna 1985 tapahtuneen surullisenkuuluisan Heysel-stadionin onnettomuuden, jossa 39 Juventus-fania kuoli, silloisen Euroopan Cupin finaalissa, kuolleiden joukossa oli myös lapsia.[51] Lisäksi loukkaantuneita oli 450.[52] Tapahtumasta huolimatta finaali pelattiin ja Juventus voitti pelin 1–0 Michel Platinin rangaistuspotkumaalilla.[53]

Stadionit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kahden ensimmäisen kauden ajan (1897 ja 1898) Juventus pelasi kotiottelunsa Parco del Valentinon- ja Parco Cittadellan-stadioneilla. Sen jälkeen seura siirtyi Piazza d'Armi Stadionille ja pelasi siellä aina vuoteen 1908 asti. Poikkeuksena ovat kaudet 1905 ja 1906, jotka seura pelasi Corso Re Umbertolla ja voitti siellä ensimmäisen scudettonsa 1905.

Sittemmin vuosina 1909–1922 seura pelasi kotiottelunsa Corso Sebastopoli Campilla. Sieltä seura siirtyi pelaamaan Corso Marsiglia Campille aina vuoteen 1933, jolloin Juventus sai jälleen pelata uudella stadionilla, tällä kertaa Stadio Benito Mussolinilla (ennen Stadio Comunale Vittorio Pozzo ja lopuksi Stadio Olimpico di Torino). Stadion vihittiin käyttöön vuonna 1934 jalkapallon maailmanmestaruuskisoihin. Tällä samaisella stadionilla Juventus pelasi 890 liigaottelua 57 vuoden ajan vuoteen 1990 asti.[54] Tällöin seura sai uuden tarvitsemansa stadionin; Stadio delle Alpin, joka sekin rakennettiin jalkapallon maailmanmestaruuskisoihin, tällä kertaa vuoden 1990 kisoihin.

Delle Alpi pysyi seuran kotistadionina kaudet 1990–2006. Kaudeksi 2006–2007 seura palasi Stadio Olimpico di Torinolle eli Stadio Grande Torinolle, Delle Alpin remontin takia. Olimpicolla on 27 128 katettua istumapaikkaa, Delle Alpilla taas paikkoja on 69 000. Stadio Olimpico di Torino oli myös vuoden 2006 talviolympialaisten avajais- ja lopetusseremonianäyttämö.

Alkukeväästä 2008 Juventus sai Torinon valtuustolta luvan rakentaa uuden modernimman stadionin. Uusi stadion rakennettiin vanhan Delle Alpin tilalle. Stadionille tehtiin paikat noin 40 000 katsojalle ja sen yhteyteen rakennetaan muun muassa harjoituskenttä, sekä joitakin viihdekeskuksia, kuten elokuvateatteri.[55] Uudelle stadionille olikin tarvetta, ei pelkästään Torinossa vaan koko Italiassa, sillä maassa on Euroopan vanhimmat stadionit. Vanhojen stadioneiden infrastruktuuri on rapistunut eikä niissä ole nykyaikaisten standardien mukaisia turvatoimia. Näiden piirteiden lisäksi Delle Alpin näkyvyyttä haukuttiin kehnoksi. Lähin istumapaikka oli 28 metrin päässä kentästä, kun taas uudella stadionilla etäisyyttä on vain yhdeksän metriä.[56] Päästääkseen yhdeksän metrin läheisyyteen uudelle stadionille ei tullut juoksuratoja ja näin ollen se on tarkoitettu vain jalkapallolle.[57] Uuden stadionin rakentaminen aloitettiin vuonna 2009[58], ja Juventus Stadiumin avajaiset pidettiin 8. syyskuuta 2011.[59]

Pelaajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joukkue kaudella 2013–2014[60]
Maalivahdit
01 Italian lippu Gianluigi Buffon
30 Italian lippu Marco Storari
34 Brasilian lippu Rubinho
Puolustajat
03 Italian lippu Giorgio Chiellini
04 Uruguayn lippu Martín Cáceres
11 Italian lippu Paolo De Ceglie
13 Italian lippu Federico Peluso
15 Italian lippu Andrea Barzagli
19 Italian lippu Leonardo Bonucci
26 Sveitsin lippu Stephan Lichtsteiner
33 Chilen lippu Mauricio Isla
5 Italian lippu Angelo Ogbonna
Keskikenttäpelaajat
06 Ranskan lippu Paul Pogba
07 Italian lippu Simone Pepe
08 Italian lippu Claudio Marchisio
20 Italian lippu Simone Padoin
21 Italian lippu Andrea Pirlo
22 Ghanan lippu Kwadwo Asamoah
23 Chilen lippu Arturo Vidal
39 Italian lippu Luca Marrone
Hyökkääjät
09 Montenegron lippu Mirko Vučinić
12 Italian lippu Sebastian Giovinco
10 Argentiinan lippu Carlos Tevez
27 Italian lippu Fabio Quagliarella
14 Espanjan lippu Fernando Llorente

Valmennusryhmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 
Asema Kansallisuus Nimi
Päävalmentaja Italian lippu Antonio Conte
Apuvalmentaja Italian lippu Angelo Alessio
Maalivahtivalmentaja Italian lippu Claudio Filippi
Valmentajan koordinaattori Italian lippu Maurizio D'Angelo
Fitnessvalmentaja Italian lippu Roberto De Bellis
Fitnessvalmentaja Italian lippu Luca Alimonta

Lähde: [61]

Puheenjohtajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juventuksella on historiansa aikana ollut monta puheenjohtajaa, joista jotkut ovat olleet seuran omistajia ja toiset kunniapuheenjohtajia. Tässä täydellinen lista puheenjohtajista.

 
Nimi Kansallisuus Vuodet
Eugenio Canfari Italian lippu 1897–1898
Enrico Canfari Italian lippu 1898–1901
Carlo Favale Italian lippu 1901–1902
Giacomo Parvopassu Italian lippu 1903–1904
Alfredo Dick Italian lippu 1905–1906
Carlo Vittorio Varetti Italian lippu 1907–1910
Attilio Ubertalli Italian lippu 1911–1912
Giuseppe Hess Italian lippu 1913–1915
Fernando Nizza Italian lippu 1915–1918
Corrado Corradini Italian lippu 1919–1920
Gino Olivetti Italian lippu 1920–1923
Edoardo Agnelli Italian lippu 1923–1935
Giovanni Mazzonis Italian lippu 1935–1936
 
Nimi Kansallisuus Vuodet
Emilio de la Forest de Divonne Italian lippu 1936–1941
Pietro Dusio Italian lippu 1941–1947
Giovanni Agnelli (Kunniapuheenjohtaja) Italian lippu 1947–1954
Marcello Giustiniani Italian lippu 1954–1955
Umberto Agnelli Italian lippu 1955–1962
Vittore Catella Italian lippu 1962–1971
Giampiero Boniperti (Kunniapuheenjohtaja) Italian lippu 1971–1990
Vittorio Caissotti di Chiusano Italian lippu 1990–2003
Franzo Grande Stevens (Kunniapuheenjohtaja) Italian lippu 2003–2006
Giovanni Cobolli Gigli Italian lippu 2006–2009
Jean-Claude Blanc Ranskan lippu 2009–2010
Andrea Agnelli Italian lippu 2010–

Päävalmentajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alla lista Juventuksen päävälmentajista alkaen vuodesta 1923, jolloin Edoardo Agnelli sai puheenjohtajan tehtävän.

 
Nimi Kansallisuus Vuodet
Jeno Karolý Unkarin lippu 1923–1926
József Viola Unkarin lippu 1927–1929
George Aitken Skotlannin lippu 1929–1930
Carlo Carcano Italian lippu 1930–1935
Carlo Bigatto ja Bene Gola Italian lippu 1935–1935
Virginio Rosetta Italian lippu 1927–1929
Umberto Galigaris Italian lippu 1938–1940
Fegerico Munareti Italian lippu 1940–1942
Felice Borel Italian lippu 1942–1946
Renato Cesarini Italian lippu 1946–1947
William Chalmers Skotlannin lippu 1947–1949
Jesse Carver Italian lippu 1949–1951
Luigi Bertolini Italian lippu 1951–1951
György Sárosi Unkarin lippu 1951–1953
Aldo Olivieri Italian lippu 1953–1955
 
Nimi Kansallisuus Vuodet
Sandro Puppo Italian lippu 1955–1957
Ljubiša Broćić Serbian lippu 1957–1959
Teobaldo Depetrini Italian lippu 1959–1959
Renato Casarini Italian lippu 1959–1961
Carlo Parola Italian lippu 1961–1961
Gunnar Gren ja Július Korostelev Ruotsin lippu Tšekkoslovakian lippu 1961–1961
Carlo Parola Italian lippu 1961–1962
Paolo Lima Amaral Brasilian lippu 1962–1964
Eraldo Monzeglio Italian lippu 1964–1964
Heriberto Herrera Paraguayn lippu 1964–1969
Luis Carniglia Argentiinan lippu 1969–1970
Ercole Rabitti Italian lippu 1970–1970
Armando Picchi Italian lippu 1970–1971
Čestmír Vycpálek Tšekkoslovakian lippu 1971–1974
Carlo Parola Italian lippu 1974–1976
 
Nimi Kansallisuus Vuodet
Giovanni Trapattoni Italian lippu 1976–1986
Rino Marchesi Italian lippu 1986–1988
Dino Zoff Italian lippu 1988–1990
Luigi Maifredi Italian lippu 1990–1991
Giovanni Trapattoni Italian lippu 1991–1994
Marcello Lippi Italian lippu 1994–1999
Carlo Ancelotti Italian lippu 1999–2001
Marcello Lippi Italian lippu 2001–2004
Fabio Capello Italian lippu 2004–2006
Didier Deschamps Ranskan lippu 2006–2007
Claudio Ranieri Italian lippu 2007–2009
Ciro Ferrara Italian lippu 2009–2010
Alberto Zaccheroni Italian lippu 2010
Luigi Delneri Italian lippu 2010–2011
Antonio Conte Italian lippu 2011–

Saavutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansalliset kilpailut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lega Calcio Serie A[62]
    • Voittoja 29: 1905, 1925–26, 1930–31, 1931–32, 1932–33, 1933–34, 1934–35, 1949–50, 1951–52, 1957–58, 1959–60, 1960–61, 1966–67, 1971–72, 1972–73, 1974–75, 1976–77, 1977–78, 1980–81, 1981–82, 1983–84, 1985–86, 1994–95, 1996–97, 1997–98, 2001–02, 2002–03, 2011–12, 2012–13
    • Kakkostiloja 20: 1903, 1904, 1906, 1937–38, 1945–46, 1946–47, 1952–53, 1953–54, 1962–63, 1973–74, 1975–76, 1979–80, 1982–83, 1986–87, 1991–92, 1993–94, 1995–96, 1999–00, 2000–01, 2008–09
  • Coppa Italia[63]
    • Voittoja 9: 1937–38, 1941–42, 1958–59, 1959–60, 1964–65, 1978–79, 1982–83, 1989–90, 1994–95
    • Kakkostiloja 5: 1972–73, 1991–92, 2001–02, 2003–04, 2011–12

Kansainväliset kilpailut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • UEFA Cup[68]
    • Voittoja 3: 1976–77, 1989–90, 1992–93
    • Kakkostiloja 1: 1994–95

Seuran tilastot ja ennätykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuvassa Juven kaikkien aikojen paras maalintekijä Alessandro Del Piero.

Alessandro Del Piero pitää hallussaan Juventuksen virallista esiintymisennätystä (660, 17. tammikuuta 2011). Hän rikkoi Gaetano Scirean vanhan ennätyksen 6. maaliskuuta 2008, Palermoa vastaan käydyssä ottelussa.

Giampiero Boniperti pitää hallussaan Serie A:n esiintymisennätystä 444 ottelullaan.[73] Mukaan lukien kaikki viralliset kilpailut Alessandro Del Piero on Juventuksen kaikkien aikojen maalintekijä 280 maalillaan (17. tammikuuta 2011).

Del Pierosto tuli myös Vanhan rouvan paras maalintekijä Serie A:ssa lokakuussa 2010. Hän ohitti legendaarisen Giampiero Bonipertin, joka viimeisteli liigassa 178 maalia.[74]

Kaudella 1933–34 Felice Borel viimeisteli Serie A:ssa 31 maalia 34 ottelussa ja näin ollen pitää hallussaan vielä seuran yhden kauden maaliennätystä Serie A:ssa. Ferenc Hirzer on kuitenkin seuran maalikuningas 35 maalillaan, jotka hän tykitti Italian kansallisessa liigassa kaudella 1925–26 (Italian jalkapalloilun ennätys). Juven maaliennätys yhdessä ottelussa on 6 ja tämän teki italialais-argentiinalainen Enrique Omar Sivori ottelussa verivihollista Internazionalea vastaan kaudella 1960–61.

Kaikista ensimmäinen virallinen jalkapallo-ottelu, johon Juventus osallistui pelattiin vuonna 1900, jolloin sarjan nimi oli ”Italian kansallinen liiga”. Juventus hävisi ottelun 0–1 FBC Torineselle. Suurinumeroisin voitto ikinä, jonka Juve on "paukuttanut" taululle on 15–0 Centoa vastaan, Italian cupin toisella kierroksella kaudella 1926–27. Pääsarjassa suurinumeroisin voitto on 11–0 ACF Fiorentinasta, sekä US Fiumanasta kaudella 1928–29. Juventuksen raskain tappio tuli seuran alkuaikoina kaudella 1912–13; jolloin he hävisivät Torino FC:lle 0–8.

Juventus pitää hallussaan yhden kauden maaliennätystä, mukaan lukien Serie A, Italian cup ja eurooppalaiset kilpailut; 106 maalia kaudella 1992–93.

Myötävaikutus Italian maajoukkueeseen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaiken kaikkiaan Juventus on ”tuottanut” eniten maajoukkuepelaajia Italian maajoukkueeseen.[75] Se onkin ainoa italialainen seura, joka on ”tuottanut” pelaajia toisten jalkapallon maailmanmestaruuskisojen jälkeen jokaiseen Italian maajoukkueeseen.[76] Juventuksesta on osallistunut lukuisia pelaajia Italian MM-kisamatkoihin. Vuoden 1934 jalkapallon maailmanmestaruuskisoihin osallistui peräti yhdeksän Juventuksen pelaajaa.

Alla on luettelo Juventuksen pelaajista, jotka edustivat Italian maajoukkuetta sen voittaessa MM-kultaa.[77]

Kaksi joukkueen pelaajaa on voittanut MM-kisojen kultaisen kengän, Paolo Rossi vuonna 1982 ja Salvatore Schillaci vuonna 1990. Juventuksesta on tullut myös kaksi vuoden 1936 olympialaisten kultamitalistia; Alfredo Foni ja Pietro Rava. Kolme Juventuksen pelaajaa oli myös voittamassa Italian tähän asti ainutta Euroopan mestaruutta vuonna 1968; Sandro Salvadore, Ernesto Càstano ja Giancarlo Bercellino.[78]

Juventuksesta on tullut myös muille maille maailmanmestareita, nimittäin Ranskalle. Vuoden 1998 kannua olivat nostamassa Zinédine Zidane ja Didier Deschamps. Juventus on näin ollen tuottanut 24 jalkapallon maailmanmestaria, 22 Italialle ja 2 Ranskalle. Kolme Juventuksen pelaajaa Italian ulkopuolelta on myös voittanut Euroopan Mestaruuden; espanjalainen Luis del Sol, voitti kannun vuonna 1964. Ranskalainen Michel Platini voitti sen vuonna 1984, tehden samalla kisojen maaliennätyksen (9 maalia), joka on vieläkin voimassa. Toinen ranskalainen EM-voittaja on Zinédine Zidane, joka oli voittamassa kisoja vuonna 2000.[79]

Juventus FC yrityksenä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

27. kesäkuuta 1967 Juventus Football Clubista tuli osakeyhtiö (ital. Società per Azioni).[80] 3. joulukuuta 2001 torinolaisseura listautui Italian pörssiin.[81] Nykyään Juventuksen osakkeet on jaettu seuraavanlaisesti; 60 % omistaa Exor S.p.A tai paremmin tunnettuna Agnellien perhesäätiö (Giovanni Agnelli & C.S.a.p.a – group), 7,5 % omistaa Libyan Arab Foreign Investment Co. ja jäljelle jäävät 32,5 % omistaa muut osakkeenomistajat.

SS Lazion ja AS Roman lisäksi Juventus on ainoa italialainen seura, joka on listautunut Italian pörssiin. Deloitten julkaiseman Football Money Leaguen mukaan Juventus oli maailman kolmanneksi varakkain seura kaudella 2005–2006, seuralla oli arviolta 251,2 miljoonan euron omaisuus.[82] Kauden 2006–2007 jälkeen Juventuksen varallisuus oli pudonnut 145,2 miljoonaan euroon, eli pudotusta oli tapahtunut 106 miljoonaa euroa. Tämä selittyneekin seuran pudottamisella sarjaporrasta alemmas vuonna 2006.[83] Juventuksen osakkeiden arvo on kuitenkin kasvanut koko ajan ja seura on pääsemässä tukevasti jaloilleen muun muassa sen varakkaiden omistajien ja hyvien peliesitysten ansiosta.[84]

Kauden 2010–2011 päättyessä Juventuksen velat olivat 95 miljoonaa euroa. Suurin syy suuren velan määrään oli uuden stadionin rakentaminen, joka maksoi 122 miljoonaa euroa. Myös jääminen Mestareiden liigan ulkopuolelle kahdella viime kaudella oli osasyynä huonoon taloudelliseen tulokseen.[85]

Sponsorit ja paitojen valmistajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ajanjakso Paidan valmistaja Sponsori
1979–1989 Kappa Ariston
1989–1992 Upim
1992–1995 Danone
1995–1998 Sony / Sony Minidisc
1998–1999 D+Libertà digitale / Tele+
1999–2000 CanalSatellite / D+Libertà digitale / Sony
2000–2001 Ciao Web / Lotto Sportal.com / Tele+
2001–2002 Lotto FASTWEB / Tu Mobile
2002–2003 FASTWEB / Tamoil
2003–2004 Nike
2004–2005 Sky Sports / Tamoil
2005–2007 Tamoil
2007–2010 New Holland (kuuluu Fiatille)[86]
2010–2012 BetClic / Balocco [87]
2012–2015 Jeep[88]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. The new Juventus trio are working for success... Goal.com. Viitattu 21.8.2010. (englanniksi)
  2. a b Juventus nimesi valmentajaksi entisen pelaajansa mtv3.fi. Viitattu 31.5.2011.
  3. Juventus building bridges in Serie B FIFA. Viitattu 21.8.2010. (englanniksi)
  4. Juventus Profile UEFA. Viitattu 21.8.2010. (englanniksi)
  5. a b Objectives and Strategies Juventus. Viitattu 26.9.2010. (englanniksi)
  6. a b c d Black & White Notts County. Viitattu 26.9.2010. (englanniksi)
  7. a b c d e f g The story of a legend Juventus. Viitattu 30.10.2011. (englanniksi)
  8. A brief history of Juventus soccernet.espn.go.com. Viitattu 30.10.2011. (englanniksi)
  9. Juventus vs Torino FIFA. Viitattu 26.9.2010. (englanniksi)
  10. European Footballer of the Year ("Ballon d'Or") rsssf.com. Viitattu 26.9.2010. (englanniksi)
  11. Tanti auguri, Presidente. I vostri messaggi su JuventusMember Juventus. Viitattu 26.9.2010. (italiaksi)
  12. Pablito - Italy's outstanding opportunist FIFA. Viitattu 26.9.2010. (englanniksi)
  13. 1995/96: Juve hold their nerve UEFA. Viitattu 27.9.2010. (englanniksi)
  14. 1996/97: Riedle makes Dortmund's day UEFA. Viitattu 27.9.2010. (englanniksi)
  15. 1997/98: Seventh heaven for Madrid UEFA. Viitattu 27.9.2010. (englanniksi)
  16. Zidane set for world record transfer to Real sport.scotsman.com. Viitattu 27.9.2010. (englanniksi)
  17. 2002/03: Shevchenko spot on for Milan UEFA. Viitattu 27.9.2010. (englanniksi)
  18. Lippi quits as Italy coach oneindia.in. Viitattu 27.9.2010. (englanniksi)
  19. Italian trio relegated to Serie B BBC. Viitattu 27.9.2010. (englanniksi)
  20. Punishments cut for Italian clubs BBC. Viitattu 27.9.2010. (englanniksi)
  21. Punishment reduced for Italy trio BBC. Viitattu 27.9.2010. (englanniksi)
  22. Juventus win Serie B at a canter BBC. Viitattu 27.9.2010. (englanniksi)
  23. Ranieri appointed Juventus coach BBC. Viitattu 28.9.2010. (englanniksi)
  24. SPORT - CALCIO - SERIE A repubbliva.it. Viitattu 28.9.2010. (italiaksi)
  25. Knock Out Stages soccerlinks.net. Viitattu 28.9.2010. (englanniksi)
  26. Juve: via Ranieri, arriva Ferrara: «Fuori l'orgoglio» tuttosport.com. Viitattu 28.9.2010. (italiaksi)
  27. Ferrara handed Juventus reins UEFA. Viitattu 28.9.2010. (englanniksi)
  28. Diego finalises Juventus switch UEFA. Viitattu 28.9.2010. (englanniksi)
  29. Juventus comeback for defender Cannavaro UEFA. Viitattu 28.9.2010. (englanniksi)
  30. Goal.com Worldview: Martin Caceres To Juventus – Top Or Flop? goal.com. Viitattu 28.9.2010. (englanniksi)
  31. Lyon defender Grosso completes Juve switch ESPN. Viitattu 28.9.2010. (englanniksi)
  32. Zaccheroni replaces Ferrara as Juventus coach The Sydney Morning Herald. Viitattu 28.9.2010. (englanniksi)
  33. Zaccheroni nuovo allenatore della Juventus Juventus. Viitattu 28.9.2010. (italiaksi)
  34. Official: Juventus Sign Matri, Quagliarella, Pepe and Motta bleacherreport.com. Viitattu 3.10.2011. (englanniksi)
  35. Milan riisuttiin aseista Juventuksen uudella areenalla YLE Urheilu. Viitattu 3.10.2011.
  36. Napoli ja Juventus maalitalkoissa YLE Urheilu. Viitattu 30.11.2011.
  37. Milito schießt Juventus zum Titel Kicker. Viitattu 7.5.2012.
  38. Juventuksella huikea tappioton kausi Yle Urheilu. Viitattu 29.8.2012.
  39. Napoli cup-mestariksi, Del Pieron Juventus-ura ohi Yle Urheilu. Viitattu 29.8.2012.
  40. Juventus vei Italian Supercupin Yle Urheilu. Viitattu 1.9.2012.
  41. Juve-luotsin valitus ei mennyt läpi - toimintakielto pysyy voimassa Yle Urheilu. Viitattu 29.8.2012.
  42. Juventuksen unelma 50 tappiottomasta ottelusta meni murskaksi Yle Urheilu. Viitattu 20.11.2012.
  43. Juventus teki historiaa - "Erityinen vuosi" Yle Urheilu. Viitattu 22.12.2012.
  44. Tifosi, Juventus la più amata repubblica.it. Viitattu 29.9.2010. (italiaksi)
  45. Napoli: Back where they belong FIFA. Viitattu 29.9.2010. (englanniksi)
  46. I Club Di Calcio Piu' Seguiti Per Singola Regione calcioinborsa.com. Viitattu 29.9.2010. (italiaksi)
  47. Juve-Inter, storia di una rivalità tuttosport.com. Viitattu 29.9.2010. (italiaksi)
  48. Quell'antica ruggine tra Juve e Fiorentina gazzetta.it. Viitattu 29.9.2010. (italiaksi)
  49. Juve-Roma, rivalità antica tuttosport.com. Viitattu 29.9.2010. (italiaksi)
  50. Juve e Milan, la sfida infinita storia di rivalità e di campioni repubblica.it. Viitattu 29.9.2010. (italiaksi)
  51. Glenn Moore: Taunts and trouble mar Juve's attempts to deal with the past The Independent. Viitattu 29.9.2010. (englanniksi)
  52. Juventus - The Old Lady climbs to the top of the world FIFA. Viitattu 15.10.2010. (englanniksi)
  53. Michel Platini - Player Profile and Career History football-history.net. Viitattu 15.10.2010. (englanniksi)
  54. Olympic Stadium Juventus. Viitattu 29.9.2010. (englanniksi)
  55. Juventus Reveal New Stadium Plans goal.com. Viitattu 29.9.2010. (englanniksi)
  56. Stadio, presentato il progetto al Comune di Torino Juventus. Viitattu 29.9.2010. (italiaksi)
  57. Juve reveal stadium plans rte.ie. Viitattu 29.9.2010. (englanniksi)
  58. New Juventus stadium has an air of victory - Antonio Conte goal.com. Viitattu 11.9.2011. (englanniksi)
  59. Magpies hold Juve in stadium opener ESPN Soccernet. Viitattu 11.9.2011. (englanniksi)
  60. Players juventus.com. Viitattu 6.9.2011. (englanniksi)
  61. Staff tecnico Juventus. Viitattu 25.12.2010. (englanniksi)
  62. Serie A TIM: Albo d'oro lega-calcio.it. Viitattu 29.9.2010. (italiaksi)
  63. TIM Cup: Albo d'oro lega-calcio.it. Viitattu 29.9.2010. (italiaksi)
  64. Supercoppa TIM: Albo d'oro lega-calcio.it. Viitattu 29.9.2010. (italiaksi)
  65. Italy - List of Second Division (Serie B) Champions rsssf.com. Viitattu 29.9.2010. (englanniksi)
  66. European Champions' Cup rsssf.com. Viitattu 29.9.2010. (englanniksi)
  67. UEFA Cup Winners' Cup - History UEFA. Viitattu 29.9.2010. (englanniksi)
  68. UEFA Europa League - History UEFA. Viitattu 29.9.2010. (englanniksi)
  69. UEFA Intertoto Cup - History UEFA. Viitattu 29.9.2010. (englanniksi)
  70. UEFA Super Cup - History UEFA. Viitattu 29.9.2010. (englanniksi)
  71. A Brief History Of The Intercontinental Cup napit.co.uk. Viitattu 29.9.2010. (englanniksi)
  72. European/South American Cup: All-time finals UEFA. Viitattu 20.1.2011. (englanniksi)
  73. Competizione: Campionato juworld.net. Viitattu 17.1.2011. (italiaksi)
  74. A Reminder of the Beautiful Game nytimes.com. Viitattu 17.1.2011. (englanniksi)
  75. Forza Azzurri Statistics homestead.com. Viitattu 30.9.2010. (englanniksi)
  76. Juve players at the World Cup Juventus. Viitattu 30.9.2010. (englanniksi)}
  77. Forza Azzurri Statistics, History: Team Honours 1 Forza Azzurri. Viitattu 25.12.2010. (englanniksi)
  78. European Championship 1968 - Details Final Tournament rsssf.com. Viitattu 30.9.2010. (englanniksi)
  79. European Championship rsssf.com. Viitattu 30.9.2010. (englanniksi)
  80. Prospetto informativo OPV 24 maggio 2007 (page 53) consob.it. Viitattu 30.9.2010. (italiaksi)
  81. Juventus Football Club borsaitaliana.it. Viitattu 30.9.2010. (italiaksi)
  82. Real Madrid y Barcelona son los clubes más ricos del mundo Deloitte. Viitattu 23.10.2010. (espanjaksi)
  83. United rise but Real Madrid stays top Deloitte. Viitattu 23.10.2010. (englanniksi)
  84. Real Madrid becomes the first sports team in the world to generate €400m in revenues as it tops Deloitte Football Money League Deloitte. Viitattu 23.10.2010. (englanniksi)
  85. Serie A -jättiläinen veloissa: "Sietämätön tilanne" iltalehti.fi. Viitattu 18.10.2011.
  86. FIAT Groups Sponsors Juventus sportbusiness.com. Viitattu 1.2.2011. (englanniksi)
  87. Juventus signs home shirt gaming sponsor sportbusiness.com. Viitattu 1.2.2011. (englanniksi)
  88. Juventus sign €35 million sponsorship deal with Jeep goal.com. Viitattu 14.7.2013. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Juventus FC.

Viralliset sivut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Historialliset ja tilastolliset sivustot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • rsssf.com, Seria A:n historiaa kaudesta 1929–30 (englanniksi)

Epävirallisia sivustoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]