Saksan jalkapallomaajoukkue

**Saksa**
Liitto	Saksan jalkapalloliitto (Deutscher Fußball-Bund)
Valmentaja	Joachim Löw
Eniten otteluita	Lothar Matthäus (150)
Eniten maaleja	Gerd Müller (68)
FIFA-ranking	3 (kesäkuu 2012)
Kotipeliasu	Vieraspeliasu
	Ensimmäinen ottelu; Sveitsi 5 - 3 Saksa; (Basel, Sveitsi; 5. huhtikuuta 1908)
	Suurinumeroisin voitto; Saksa 16 - 0 Venäjä; (Tukholma, Ruotsi; 1. heinäkuuta 1912)
	Suurinumeroisin tappio; Englanti 9 - 0 Saksa; (Oxford, Englanti; 16. maaliskuuta 1909)
	MM-kilpailut
Esiintymiset	16 (ensimmäiset 1934)
Paras sijoitus	3 mestaruutta (1954, 1974, 1990)
	EM-kilpailut
Esiintymiset	9 (ensimmäiset 1972)
Paras sijoitus	3 mestaruutta (1972, 1980 ja 1996)

Saksan jalkapallomaajoukkue on joukkue, joka edustaa Saksaa jalkapallon kansainvälisissä otteluissa. Se toimii Saksan jalkapalloliiton alaisuudessa. Joukkue on voittanut kolmesti sekä maailmanmestaruuden että Euroopan mestaruuden.

Sisällysluettelo

1 Historia
2 Sijoitukset arvokilpailuissa
3 Nykyinen joukkue
- 3.1 Muita viime aikoina maajoukkueessa esiintyneitä pelaajia
4 Päävalmentajat
5 Entisiä pelaajia
6 Vaikutus kulttuuriin
7 Lähteet
8 Aiheesta muualla

Historia [muokkaa]

Alkuajat [muokkaa]

Vaikka Saksan maajoukkue pelasikin ensimmäisen virallisen ottelunsa 5. huhtikuuta 1908 Baselissa Sveitsiä vastaan, oli epävirallisia otteluita järjestetty jo 1898 Pariisissa. Saksa voitti paikallisen joukkueen 12. joulukuuta 7-0 ja seuraavana päivänä toisen joukkueen 2-1. Vuotta myöhemmin 1899 eri saksalaiskokoonpanot pelasivat kahden vuoden aikana vastaavia englantilaisjoukkueita vastaan viisi ottelua. Näistä nykyään esimaaotteluina tunnetuista kohtaamisista ensimmäinen pelattiin Berliinissä 23. marraskuuta 1899 ja päättyi Englannin 2-13 vierasvoittoon. Myös muut käydyistä otteluista päättyivät englantilaisten selviin voittoihin.

Saksan jalkapalloliitto perustettiin vuonna 1900 Leipzigissa 86 seurajoukkueen edustajien välisessä kokouksessa. Ensimmäisinä vuosina virallisia maaotteluita ei kuitenkaan järjestetty, johtuen suurelta osin saksalaisen jalkapallon tuolloisesta voimakkaasta alueellisesta jakautumisesta. Maaottelutoiminta aktivoitui vasta mainitussa ottelussa Sveitsiä vastaan vuonna 1908, ja Sveitsistä muodostuikin saksalaiselle maaottelutoiminnalle perinteinen avausvastustaja - myös molempien maailmansotien ja toisaalta yhdistymisen jälkeiset ensimmäiset ottelut pelattiin juuri Sveitsiä vastaan.

Maajoukkueen ensimmäinen varsinainen arvoturnaus olivat Tukholman vuoden 1912 kesäolympialaiset, joissa joukkue saavutti yhä edelleen suurinumeroisimman voittonsa 16-0 Venäjää vastaan. Ottelussa Saksan Gottfried Fuchs teki kaikkiaan kymmenen maalia, joka sekin on edelleen voimassa oleva Saksan ennätys. Joukkue kantoi jo tuolloin Preussin mustavalkoisia värejä, myöskään ne eivät ole poliittisista muutoksista huolimatta kadonneet.

Vuoteen 1923 joukkue pelasi ilman valmentajaa (alkuaikojen epävirallisia joukkueita kasasi Walter Bensemann ja myöhemmin valintakomiteat), tuolloin vakanssin otti ensimmäisenä vastaan mannheimilainen kansakoulunopettaja Otto Nerz, jonka johdolla Saksa otti osaa myös ensimmäisiin MM-kisoihinsa vuonna 1934 Italiassa ja sijoittui kolmanneksi. Kaksi vuotta myöhemmin Berliinin olympialaisissa joukkue putosi jo puolivälierissä hävittyään Norjalle 0-2. Tämä on edelleen Norjan ainoa voitto Saksasta.

Kehitystä ennen sotia [muokkaa]

Berliinin kisojen jälkeen uudeksi valmentajaksi nousi entinen maajoukkuepelaaja Sepp Herberger, joka lunastikin odotukset murskaamalla seuraavana vuonna ystävyysottelussa Tanskan lukemin 8-0, ja joukkue saikin ottelun pelipaikan mukaan lempinimekseen Breslauer-Elf. Breslaun joukkue pelasi vuoden aikana 11 ottelua, voittaen niistä kymmenen. Joukkuetta pidettiinkin yhtenä ennakkosuosikeista vuoden 1938 kisojen maailmanmestariksi, kun karsinnassa Saksa voitti Ruotsinkin 5-0. Keväällä 1938 ennen MM-kisoja marssivat Saksan sotajoukot Itävaltaan, ja uusi jalkapallomaajoukkue määrättiin muodostettavaksi valiten tasapuolisesti saksalaisia ja itävaltalaisia pelaajia. Ranskaan matkustikin epäyhtenäinen joukkue, joka putosi Sveitsiä vastaan jo ensimmäisellä kierroksella. Tämä on ainoa kerta kun Saksan maajoukkue ei MM-kisoissa ole selviytynyt vähintään puolivälierään (til. 2006). Sotavuosina Saksa pelasi noin 30 maaottelua 1939-42 Euroopan maita vastaan kunnes ne Stalingradin tappion myötä lopetettiin. Viimeisen kerran sodan aikana Saksan maajoukkue oli koolla 1943 jolloin se voitti harjoitusottelussa Hessenin 4-0. Saksan toiseksi suurin maaotteluvoitto tuli sekin sodan aikana 1. syyskuuta 1940 Leipzigissa Suomea vastaan 13-0. Saksa oli merkittävin ehdokas vuoden 1942 MM-kisojen isäntämaaksi, mutta sodan vuoksi niitä ei pelattu. Saksan jalkapalloliitto DFB oli alistettu 1933-38 Saksan valtakunnan urheiluliiton osastoksi (DRL) ja 1938-45 (NSRL).

Paluu sotien jälkeen [muokkaa]

Toisen maailmansodan jälkeen marraskuussa 1945 suljettiin Saksa kansainvälisestä jalkapallosta, eikä sen sallittu osallistua ensimmäisiin sodanjälkeisiin arvoturnauksiin. Saksan jalkapallokomitea (DFA) perustettiin 1948 ja jalkapalloliitto uudelleen 1950 ja syksyllä se hyväksyttiin uudelleen FIFAn jäseneksi.

1954 MM-finaalin ryhmitys: Toni Turek – Jupp Posipal, Werner Kohlmeyer – Horst Eckel, Werner Liebrich, Karl Mai – Helmut Rahn, Max Morlock, Ottmar Walter, Fritz Walter, Hans Schäfer. Valmentaja: Sepp Herberger.

Paluu MM-kisoihin tapahtui Sveitsissä vuoden 1954 maailmanmestaruuskilpailuissa, joissa maa hävisi alkulohkossa kansainvälistä jalkapalloa tuolloin hallinneelle Unkarille 8-3, ja tarvitsi uusintaottelun tasapisteisiin yltänyttä Turkkia vastaan päästäkseen jatkoon. Alkulohkon jälkeen maa selvitti kuitenkin tiensä loppuotteluun raivaten tieltään Jugoslavian ja Itävallan. Loppuottelussa vastaan asettui alkulohkossa ylivoimaiseksi vastukseksi osoittautunut Unkari, ja ottelu alkoikin odotetuissa merkeissä Unkarin siirtyessä kahdeksassa minuutissa 2-0 johtoon. Saksa onnistui kuitenkin kaventamaan välittömästi, ja vain yhdeksän minuuttia myöhemmin oli peli tasan. Siitä eteenpäin muodostui ottelu kiivastahtiseksi kamppailuksi, ja ratkaisu syntyi vasta 84. peliminuutilla Helmut Rahnin toisen osuman myötä. Maalin jälkeen keskittyi Unkari pelkästään hyökkäämään, ja onnistuikin maalinteossa melkein heti Saksan maalin jälkeen. Osuma kuitenkin hylättiin paitsiona ja Saksa voitti ensimmäisen maailmanmestaruutensa. Niin ottelusta itsestään kuin erityisesti sitä seuranneesta voitosta muodostui Saksassa suuri kansanjuhla, ja voitto koettiin yleisesti uuden aikakauden aluksi ja kansallistunnon palauttajaksi toisen maailmansodan kauheuksien jälkeen. Mestaruuskautensa aikana Saksan maaottelutilasto oli negatiivinen, mutta siitäkin huolimatta Saksa voitti Ruotsin kisoissa alkulohkonsa ja oli lopulta neljäs. Chilen kisoissa 1962 Saksa voitti alkulohkon, jossa oli isäntämaa Chile ja Italia, mutta putosi yllättäen puolivälierässä Jugoslavialle.

Menestystä [muokkaa]

Seuraavaa arvokisamenestystä saatiin odottaa vuoden 1966 maailmanmestaruuskilpailuihin asti, jolloin Saksa selviytyi vaikeasta alkulohkosta tappioitta jatkoon, ja kaatoi jatkopeleissä Uruguayn ja Neuvostoliiton kohdaten isäntämaa Englannin loppuottelussa. Tasainen ottelu päätyi lopulta jatkoajalle, jolloin oli Saksan vuoro joutua kyseenalaisen maalitulkinnan uhriksi Englannin Geoff Hurstin toimitettua pallon maaliviivalle. Englanti voitti lopulta 4-2, Hurstin viimeisteltyä loppulukemat toisella kyseenalaisella maalilla jatkoajan viimeisellä minuutilla yleisön rynnätessä jo kentälle.

Vuoden 1970 maailmanmestaruuskilpailuissa Meksikossa joukkue sijoittui lopulta kolmanneksi hävittyään välierissä dramaattisesti Italialle ottelussa, joka muistetaan Saksassa nimellä Jahrhundertspiel - vuosisadan ottelu. Italia oli siirtynyt ottelussa johtoon jo ensimmäisten peliminuuttien aikana, ja johto kestikin aina lisäajalle saakka, jolloin Karl-Heinz Schellinger teki mittavan maajoukkueuransa ainoan maalin vieden ottelun jatkoajalle. Jatkoajasta, jonka Saksa pelasi käytännössä alivoimalla avainpelaajiin lukeutuneen Franz Beckenbauerin taistellessa loukkaantuneena, muodostui poikkeuksellisen runsasmaalinen. Molemmat joukkueet ehtivät jo vuorollaan johtaa ottelua, kunnes Italian Gianni Rivera viimeisteli viimein 112. minuutilla lopullisiksi jääneet 4-3 numerot.

1974 MM-finaalin ryhmitys: Sepp Maier – Berti Vogts, Franz Beckenbauer, Georg Schwarzenbeck, Paul Breitner – Rainer Bonhof, Uli Hoeneß, Wolfgang Overath – Jürgen Grabowski, Gerd Müller, Bernd Hölzenbein. Päävalmentaja: Helmut Schön.

Saksa sai pitkän odottelun jälkeen lopulta MM-kisat 1974, sillä 1942 sota oli esteenä ja 1966 kisat menivät Englannille, jonka liitto oli juuri täyttänyt 100 vuotta. Kuten Münchenin olympiakisoissa, niin nytkin myös DDR:n maajoukkue selviytyi lopputurnaukseen (Suomen lohkosta). Saksa oli hallitseva Euroopanmestari ja Brasilian ohella suurin mestariehdokas, johon kisojen aikana nousivat myös olympiavoittaja Puola sekä Hollanti. Saksa voitti kotimaailmanmestaruuden Münchenin olympiastadionilla Hollantia vastaan 2-1, pelissä jossa Saksan suurimman seurajoukkueen FC Bayern Münchenin pelaajia oli peräti kuusi eli maalivahti Sepp Maier, puolustaja Georg Schwarzenbeck, libero ja kapteeni Franz Beckenbauer, Paul Breitner, joka teki rangaistuspotkusta tasoitusmaalin, Uli Hoeneß sekä voittomaalin tehnyt Gerd Müller (Der Bomber, pommittaja), joka nousi MM-kisojen kaikkien aikojen kuninkaaksi 14 osumallaan, koska 15. maali hylättiin paitsiona väärin perustein. (Vuoden 2006 kisoissa Brasilian Ronaldo teki 15. maalinsa ja ohitti Müllerin). DDR:n maajoukkue voitti Saksan 1-0 historian ainoassa kohtaamisessa Hampurissa ja DDR oli lopulta kuudes.

Argentiinan MM-kisoissa 1978 Saksa oli kuudes, mutta Espanjassa 1982 sekä Meksikossa 1986 molemmissa hopealla. Saksa selviytyi Italian 1990 kisoissa kolmannen kerran peräkkäin loppuotteluun ja voitti Argentiinan 1-0 ottaen samalla kolmannen maailmanmestaruuden. Samana vuonna DDR:n maajoukkue ja jalkapalloliitto (DFV) lakkautettiin ja ne liitettiin Saksan jalkapalloliittoon.

1990-luvulta 2000-luvulle [muokkaa]

Yhdysvaltojen 1994 ja Ranskan 1998 MM-kisoissa Saksa oli puolivälierissä, mutta Korea/Japanin 2002 kisoissa Saksa selviytyi loppuotteluun, jossa se hävisi historiallisessa pelissä Brasilialle 0-2. Vaikka maat olivat tuolloin MM-historian kaksi ylivoimaisesti menestyksekkäintä maata, niin vasta nyt ne kohtasivat ensi kertaa MM-lopputurnauksessa.

Historia 2000-luvulla [muokkaa]

Toisissa kotikisoissa 2006 Saksa lähti haastajan asemasta. Se hävisi välierässä mestari Italialla jatkoajalla 0-2, mutta voitti pronssiottelussa Portugalin 3-1 jatkaen menestyksekästä MM-historiaansa. Seuraavissa Etelä-Afrikan 2010 MM-kisoissa Saksa eteni jälleen välierään, jossa tuleva mestari Espanja voitti Saksan 1-0. Pronssiottelussa Saksa voitti Uruguayn 3-2. Samalla se oli Saksan 99. lopputurnauspeli.

Saksa EM-kisoissa [muokkaa]

Euroopan mestaruuskisoihin Saksa ei osallistunut vuonna 1960 eikä vuonna 1964, mutta karsiutui yllättäen vuoden 1968 kisoista, kun varamiehinen joukkue jäi Albaniaa vastaan 0-0 tasapeliin. Seuraavissa kolmissa kisoissa Saksa oli loppuottelussa. Belgiassa 1972 mestaruus, Jugoslaviassa 1976 tappio rangaistuspotkuilla ja Italiassa 1980 mestaruus.

Ranskan kisoissa 1984 Saksa oli viides ja kotikisoissaan 1988 kolmas (tappio välierässä mestari Hollannille). Yhdistymisensä jälkeen Saksa otti EM-hopeaa Ruotsin 1992 kisoissa ja voitti taas mestaruuden Englannin 1996 kisoissa. Hollanti/Belgia 2000 kisoissa sekä Portugalin 2004 EM-kisoissa Saksa jäi alkulohkoihin. 2008 EM-kisoissa Saksa otti taas hopeaa.

Vuoden 2012 EM-kisoihin Saksa lähti kisojen yhtenä suurimmista suosikeista, vaikka joukkueen keski-ikä oli turnauksen joukkueista nuorin.^[2] Kisojen avausottelussaan Saksa kaatoi jännittävien vaiheiden jälkeen Portugalin 1–0, Mario Gómezin puskettua ottelun ainoa maali 72 minuutin pelin jälkeen.^[3] Lohkon toisessa ottelussaan Saksa kukisti kisoissa pahasti alisuorittaneen Hollannin 2–1, Gomezin vastatessa jälleen Saksan maaleista.^[4] Saksa jatkoi voittojen tiellä myös lohkon päätösottelussaan, kun se voitti Lukas Podolskin ja Lars Benderin maaleilla Tanskan 2–1.^[5] Puolivälierissä Saksa kohtasi A-lohkossa toiseksi sijoittuneen Kreikan, joka jäi Saksan jyrän alle 4–2-luvuin.^[6] Maalinteossa Saksalta onnistuivat joukkueen kapteeni Philipp Lahm, Sami Khedira, Miroslav Klose ja Marco Reus. Täten Saksa eteni neljänsissä arvokisoissa peräkkäin välieriin, jossa se kohtasi Italian. Loppuottelupaikka jäi haaveeksi, kun tiukasti puolustanut Italia eteni Mario Balotellin kahden maalin myötä jatkoon. Saksan ainoasta maalista vastasi Mesut Özil, joka onnistui lisäajalla rangaistuspotkussa.^[7]

Sijoitukset arvokilpailuissa [muokkaa]

Vuosi	Kilpailut	Sijoitus
1912	Olympialaiset	Neljännesvälierät
1928	Olympialaiset	Puolivälierät
1930	MM-kisat	ei osallistunut
1934	MM-kisat	Pronssia
1936	Olympialaiset	Puolivälierät
1938	MM-kisat	Neljännesvälierät
1950	MM-kisat	Saksa erotettuna Fifasta
1954	MM-kisat	Mestari
1958	MM-kisat	Neljäs
1960	EM-kisat	ei osallistunut
1962	MM-kisat	Puolivälierät
1964	EM-kisat	ei osallistunut
1966	MM-kisat	Hopeaa
1968	EM-kisat	karsiutui
1970	MM-kisat	Pronssia
1972	EM-kisat	Mestari
1974	MM-kisat	Mestari
1976	EM-kisat	Hopeaa
1978	MM-kisat	Puolivälierälohko
1980	EM-kisat	Mestari
1982	MM-kisat	Hopeaa
1984	EM-kisat	Puolivälierälohko
1986	MM-kisat	Hopeaa
1988	EM-kisat	Välierä
1990	MM-kisat	Mestari
1992	EM-kisat	Hopeaa
1994	MM-kisat	Puolivälierät
1996	EM-kisat	Mestari
1998	MM-kisat	Puolivälierät
2000	EM-kisat	1. kierros
2002	MM-kisat	Hopeaa
2004	EM-kisat	1. kierros
2006	MM-kisat	Pronssia
2008	EM-kisat	Hopeaa
2010	MM-kisat	Pronssia
2012	EM-kisat	Välierät

Nykyinen joukkue [muokkaa]

Saksan avausryhmitys EM-finaalissa 2008

Joukkue vuoden 2012 EM-kilpailuihin:

Maalivahdit:

Puolustajat:

Keskikenttäpelaajat:

2 Ilkay Gündogan (Borussia Dortmund)
6 Sami Khedira (Real Madrid)
7 Bastian Schweinsteiger (FC Bayern München)
8 Mesut Özil (Real Madrid)
15 Lars Bender (Bayer Leverkusen)
18 Toni Kroos (FC Bayern München)
19 Mario Götze (Borussia Dortmund)
21 Marco Reus (Borussia Dortmund)

Hyökkääjät:

Muita viime aikoina maajoukkueessa esiintyneitä pelaajia [muokkaa]

Päävalmentajat [muokkaa]

Nykyinen päävalmentaja Joachim Löw

1923-1936 Otto Nerz (MM-pronssi)
1936-1964 Sepp Herberger (MM-kulta)
1964-1978 Helmut Schön (MM-kulta, EM-kulta, EM-hopea)
1978-1984 Jupp Derwall (EM-kulta, MM-hopea)
1984-1990 Franz Beckenbauer (MM-kulta, MM-hopea, EM-välierät)
1990-1998 Berti Vogts (EM-kulta, EM-hopea)
1998-2000 Erich Ribbeck (ei saavutuksia)
2000-2004 Rudi Völler (MM-hopea)
2004-2006 Jürgen Klinsmann (MM-pronssi, Konfederaations cup-pronssi)
2006- Joachim Löw (EM-hopea, MM-pronssi)

Entisiä pelaajia [muokkaa]

Nimi	Vuodet	O	M	Saavutuksia
Klaus Allofs	1978-1988	56	17	EM-kulta 1980
Klaus Augenthaler	1983-1990	27	0	MM-kulta 1990
Markus Babbel	1995-2000	51	1	EM-kulta 1996
Franz Beckenbauer	1965-1977	103	14	EM-kulta 1972, MM-kulta 1974
Uwe Bein	1989-1993	17	3	MM-kulta 1990
Thomas Berthold	1985-1994	62	1	MM-kulta 1990
Oliver Bierhoff	1996-2002	70	36	EM-kulta 1996
Fredi Bobic	1994-2004	37	10	EM-kulta 1996
Marco Bode	1995-2002	40	9	EM-kulta 1996
Rainer Bonhof	1972-1981	53	9	EM-kulta 1972 ja 1980, MM-kulta 1974
Andreas Brehme	1984-1994	86	8	MM-kulta 1990
Paul Breitner	1971-1982	48	10	EM-kulta 1972, MM-kulta 1974
Hans-Peter Briegel	1979-1986	72	4	EM-kulta 1980
Guido Buchwald	1984-1994	76	4	MM-kulta 1990
Edmund Conen	1934-1941	28	27	MM-pronssi 1934
Bernhard Cullmann	1973-1980	40	6	MM-kulta 1974, EM-kulta 1980
Bernard Dietz	1974-1981	53	0	EM-kulta 1980
Dieter Eilts	1993-1997	31	0	EM-kulta 1996
Horst Eckel	1952-1958	32	0	MM-kulta 1954
Herbert Erhardt	1953-1962	50	1	MM-kulta 1954
Klaus Fischer	1977-1982	45	32	MM-hopea 1982
Heinz Flohe	1970-1978	39	8	MM-kulta 1974
Bernd Förster	1979-1984	33	0	EM-kulta 1980
Karl-Heinz Förster	1978-1986	81	2	EM-kulta 1980
Steffen Freund	1995-1998	21	0	EM-kulta 1996
Jürgen Grabowski	1966-1974	44	5	EM-kulta 1972, MM-kulta 1974
Helmut Haller	1958-1970	33	13	MM-hopea 1966
Thomas Häßler	1988-2000	101	11	MM-kulta 1990, EM-kulta 1996
Thomas Helmer	1990-1998	68	5	EM-kulta 1996
Jupp Heynckes	1967-1976	39	14	EM-kulta 1972, MM-kulta 1974
Uli Hoeneß	1972-1976	35	5	EM-kulta 1972, MM-kulta 1974
Karl Hohmann	1930-1937	26	20	MM-pronssi 1934
Bernd Hölzenbein	1973-1978	40	5	MM-kulta 1974
Horst-Dieter Höttges	1965-1974	66	1	EM-kulta 1972, MM-kulta 1974
Horst Hrubesch	1980-1982	21	6	EM-kulta 1980
Bodo Illgner	1987-1994	54	0	MM-kulta 1990
Paul Janes	1932-1942	71	7	MM-pronssi 1934
Jens Jeremies	1997-2004	55	1	MM-hopea 2002
Oliver Kahn	1995-2006	86	0	EM-kulta 1996, MM-kulta 2006
Manfred Kaltz	1975-1983	69	8	EM-kulta 1980
Jürgen Klinsmann	1987-1998	108	47	MM-kulta 1990, EM-kulta 1996
Bernhard Klodt	1950-1959	19	3	MM-kulta 1954
Stanislaus Kobierski	1931-1934	26	9	MM-pronssi 1934
Jürgen Kohler	1986-1998	105	2	MM-kulta 1990, EM-kulta 1996
Werner Kohlmeyer	1951-1955	22	0	MM-kulta 1954
Andreas Köpke	1990-1998	59	0	MM-kulta 1990, EM-kulta 1996

Nimi	Vuodet	O	M	Saavutuksia
Erwin Kremers	1972-1974	15	3	EM-kulta 1972
Stefan Kuntz	1993-1997	25	6	EM-kulta 1996
Jens Lehmann	1998-2008	61	0	MM-hopea 2002, EM-hopea 2008
Ernst Lehner	1933-1942	65	31	MM-pronssi 1934
Werner Liebrich	1951-1956	16	0	MM-kulta 1954
Pierre Littbarski	1981-1990	73	18	MM-kulta 1990
Felix Magath	1977-1986	43	3	EM-kulta 1980
Karl Mai	1953-1959	21	1	MM-kulta 1954
Sepp Maier	1966-1979	95	0	EM-kulta 1972, MM-kulta 1974
Lothar Matthäus	1980-2000	150	23	EM-kulta 1980, MM-kulta 1990
Andreas Möller	1988-1999	85	29	MM-kulta 1990, EM-kulta 1996
Max Morlock	1950-1958	26	21	MM-kulta 1954
Gerd Müller	1966-1974	62	68	EM-kulta 1972, MM-kulta 1974
Hansi Müller	1978-1983	42	5	EM-kulta 1980
Günter Netzer	1965-1975	37	6	EM-kulta 1972, MM-kulta 1974
Wolfgang Overath	1963-1974	81	17	MM-kulta 1974
Hans Pflügler	1987-1990	11	0	MM-kulta 1990
Jupp Posipal	1951-1956	32	1	MM-kulta 1954
Helmut Rahn	1951-1960	40	21	MM-kulta 1954
Karl-Heinz Riedle	1988-1994	42	16	MM-kulta 1990
Stefan Reuter	1987-1998	69	2	MM-kulta 1990 EM-kulta 1996
Karl-Heinz Rummenigge	1976-1986	95	45	EM-kulta 1980
Hans Schäfer	1952-1962	39	15	MM-kulta 1954
Karl-Heinz Schnellinger	1958-1971	47	1	MM-hopea 1966
Mehmet Scholl	1995-2002	36	8	EM-kulta 1996
Harald Schumacher	1979-1986	76	0	EM-kulta 1980
Willi Schulz	1959-1970	66	0	MM-hopea 1966
Bernd Schuster	1979-1984	21	4	EM-kulta 1980
Georg Schwarzenbeck	1971-1978	44	0	EM-kulta 1972, MM-kulta 1974
Uwe Seeler	1958-1970	72	43	MM-hopea 1966
Uli Stielike	1975-1984	42	3	EM-kulta 1980
Thomas Strunz	1990-1999	41	1	EM-kulta 1996
Fritz Szepan	1929-1939	34	8	MM-pronssi 1934
Olaf Thon	1984-1998	52	3	MM-kulta 1990
Hans Tilkowski	1957-1967	39	0	MM-hopea 1966
Toni Turek	1950-1954	20	0	MM-kulta 1954
Rudi Völler	1982-1994	90	47	MM-kulta 1990
Berti Vogts	1967-1978	96	1	EM-kulta 1972, MM-kulta 1974
Fritz Walter	1940-1958	61	33	MM-kulta 1954
Ottmar Walter	1950-1956	21	10	MM-kulta 1954
Wolfgang Weber	1964-1974	53	2	MM-hopea 1966
Herbert Wimmer	1968-1976	36	4	MM-kulta 1974
Christian Wörns	1992-2005	66	0	EM-hopea 1992
Christian Ziege	1993-2004	72	9	EM-kulta 1996

Vaikutus kulttuuriin [muokkaa]

Saksan maajoukkueen kannattajia Bochumissa vuonna 2006.

Toisen maailmansodan jälkeen kansallismielisyyden osoittaminen ei ole ollut yleisesti hyväksyttyä Saksassa. Saksan sodanjälkeisen maajoukkueen vihreä vieraspeliasu vaihdettiin syksyllä 2004 alkuperäiseen punaiseen ja Saksassa vuonna 2006 järjestetyt jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut toivat muutoksen. Ensimmäistä kertaa ennennäkemätön määrä saksalaisia kannatti joukkuettaan pitäen Saksan lippuja näkyvästi esillä esimerkiksi autoissa ja ikkunoissa.^[8] Vuoden 2008 Euroopan-mestaruuskilpailujen aikana liput olivat jälleen esillä.