Lyhdynkantajat

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Lyhdynkantajat
Figuren am Hauptbahnhof Helsinki 01.jpg
nimi Lyhdynkantajat
tekijä Emil Wikström
valmistumisvuosi 1914
taiteenlaji graniittiveistos
sijainti Helsingin päärautatieasema
paikkakunta Helsinki
Pimeällä Lyhdynkantajien kannattelemissa pallolamppuissa palaa valo.
Lyhdynkantajia on kaksi kummallakin puolella pääsisäänkäyntiä.

Lyhdynkantajat ovat Helsingin päärautatieaseman pääovella sijaitsevia veistoksia. Emil Wikströmin suunnittelemat veistokset valmistuivat vuonna 1914. Lyhdynkantajat ovat osa Eliel Saarisen piirtämän jugend-tyylisen rautatieaseman julkisivua.[1]

Veistosryhmä koostuu neljästä graniittisesta mieshahmosta, jotka kannattelevat pallolamppuja. Jykeväleukaisilla hahmoilla on lihaksikas ylävartalo, mutta niiden alaosana on Saariselle tyypillisellä tavalla kuvioitu pylväselementti. Miesten hiukset on leikattu niin sanotun körttiläisen mallin mukaan. Kerrotaan, että hahmojen mallina oli 1800-luvun lopulla syntynyt torppari Jalmari Lehtinen. Visavuoren puutarhurina palvellut Lehtinen oli toiminut muulloinkin Wikströmin veistosten mallina.[1][2] Visavuoren museossa on useita Lyhdynkantajien kipsiluonnoksia.[3] Graniittifiguurit on todennäköisesti tehty hankolaisessa Ab Granit Oy:ssä, kuten myös Lönnrotin patsaan jalusta.[1]

Lyhdynkantajissa yhdistyy kansallisromanttinen graniittinen jugend-tyyli ja antiikin taide. Saarisen ensimmäisissä suunnitelmissa veistosten aiheena oli karhu, jota oli Kansallismuseon pääportaiden ohella käytetty Viipurin rautatieasemalla. Saarinen päätyi kuitenkin tilaamaan Wikströmiltä nykyiset mieshahmot. Neljä tyyliteltyä jättikokoista mieshahmoa on veistetty saman kipsimallin mukaan. Veistoksia on verrattu egyptiläisen ja assyrialaisen veistotaiteen massiivisiin kiviveistoksiin. Wikström oli kiinnostunut antiikin kuvanveistosta, ja hahmojen esikuvana ovatkin olleet arkkitehtuurissa antiikista lähtien käytetyt hermit eli pilarit, joiden yläosa on veistetty ihmisen, aluksi Hermeen, muotoiseksi. Hermit olivat Wikströmin aikaan ajankohtainen ilmiö myös Wienin arkkitehtuurissa.[4][2]

Lyhdynkantajien suunnittelija Emil Wikström oli yksi Suomen kultakauden taiteen tärkeimpiä kuvanveistäjiä. Hän teki Lyhdynkantajien ohella muitakin arkkitehtuuriin liittyviä veistoksia, kuten Kansallismuseon portaiden karhuveistoksen ja pronssiveistokset Säätytalon päätykolmioon.[1]

Lyhdynkantajat VR:n mainoksissa ja kulttuurissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lyhdynkantajat tunnetaan hyvin. Helsingin Sanomien kyselyn (2008) mukaan kaupungin neljästäsadasta ulkoveistoksesta Lyhdynkantajat oli kymmenenneksi suosituin. Voittaja oli Emil Cedercreutzin Äidinrakkaus, toiseksi tuli Ville Vallgrenin Havis Amanda.[4][5]

Laajaan tietoisuuteen Lyhdynkantajat ovat tulleet nimellä "Kivimiehet" VR:n mainoskampanjan ansiosta. Veistoksia on hyödynnetty printtimainoksissa kuvamanipulaatioiden avulla ja animoituina televisiossa vuodesta 2002 alkaen. Mainoksissa toisinaan jalat alleen saavat veistokset[3] ovat matkustaneet eri kaupungeissa, olleet talvilomalla Lapissa ja keskustelleet Veronan patsaskonferenssissa puhtaammasta ympäristöstä.[4] Niitä on myös puettu erilaisiin asuihinlähde?.

Kivimieskampanja on onnistunut hyvin. VR:n imago on uudistunut, ja junamatkustamisen kiinnostavuus on lisääntynyt sympaattisten hahmojen ansiosta.[6] Kivimieskampanja on saanut palkintoja, kuten tehokkaasta markkinointiviestinnästä jaettavat Grand Effie - ja Gold Effie -palkinnot.[7] Myös Mainostajien liitto palkitsi VR:n Vuoden mainostaja -palkinnolla.[6]

VR:n mainosten ohella Lyhdynkantajat ovat esiintyneet pilapiirtäjä Kari Suomalaisen piirroksissa.[3]

Myös Linnanmäen huvipuistoon on rakennettu mukaillut jäljennökset Lyhdynkantajat -veistoksista. Siellä ne kannattelevat puistoa kattojen tasalla kiertävän yksiraiteisen maisemajunan kiskotusta.

Kunnostus kesällä 2013[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Veistokset kunnostettiin ja puhdistettiin kesällä 2013. Sen vuoksi ne purettiin osiin ja kuljetettiin Pasilan konepajalle restauroitaviksi. Samalla niissä olevat valaisimet uusittiin ja vaihdettiin LED-valoihin tavoitteena energian­säästöö ja samalla varma­toimisuus.[8]

Koordinaatit: 60°10′14.4″N, 24°56′29.39″E

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Helsingin taidemuseo Viitattu 1.12.2009
  2. a b Serlachiuksen taidemuseo (Web Archive) Viitattu 1.12.2009
  3. a b c Kuka taiteili kiviset körttipäät? Turun Sanomat 5.3.2005 Viitattu 1.12.2009
  4. a b c Tyti Stolt-Grönholm: Kivimiehet, Taideteollinen korkeakoulu, doc-tiedosto 19.4.2009 Viitattu 1.12.2009
  5. Kymmenen suosituinta, Helsingin Sanomat Viitattu 1.12.2009
  6. a b Riku-Matti Akkanen: VR:n kivimiehet hurmaavat charmillaan, Taloussanomat 22.3.2007 Viitattu 1.12.2009
  7. Kivimiehet, Effie.fi
  8. Marju Järvinen: Kivimiehet lähtevät kesäksi kylpyreissulle. Metro, 16.5.2013, nro 93, s. 6. Helsinki: Artikkelin verkkoversio Viitattu 18.5.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]