Säätytalo

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Säätytalo
Ständerhuset
Helsinki July 2013-15.jpg
Osoite Snellmaninkatu 9-11
Sijainti Helsinki
Koordinaatit 60°10′16″N, 024°57′14″EKoordinaatit: 60°10′16″N, 024°57′14″E
Valmistumisvuosi 1891
Suunnittelija Gustaf Nyström
Omistaja Suomen valtio
Käyttäjä Valtioneuvosto
Urakoitsija K. G. Sivenius
Haus LennartHell.svg
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla
Säätytalon porrashalli sekä Laki-veistos
Säätytalon porrashalli n. 1900.

Säätytalo (ruots. Ständerhuset) on rakennus Helsingin Kruununhaassa Snellmaninkadulla, vastapäätä Suomen Pankkia. Se rakennettiin alkujaan Suomen säätyvaltiopäivien istuntopaikaksi. Gustaf Nyströmin suunnittelema rakennus valmistui vuonna 1891. Se toimii nykyisin valtion kokous- ja edustustilana.

Nykyään Säätytalo tunnetaan parhaiten paikkana, jossa järjestetään aina eduskuntavaalien jälkeen Suomen hallitusneuvottelut.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun Suomen säätyvaltiopäivät alkoivat 1860-luvulta lähtien kokoontua säännöllisesti, syntyi tarve rakentaa niille pääkaupunkiin vakituiset tilat. Aatelissääty rakensi itselleen istuntopaikaksi Ritarihuoneen jo 1862.[1] Kolme aatelitonta säätyä, eli papisto, porvaristo ja talonpoikaisto, saivat odottaa omia tilojaan Säätytalon valmistumiseen saakka. Kukin sääty sai talosta oman istuntosalinsa.[2] Rakennus vihittiin käyttöön tammikuussa 1891.[3]

Säätytalo ehti toimia alkuperäisessä tarkoituksessaan vain viisitoista vuotta. Vuonna 1906 säätyvaltiopäivät lopettivat toimintansa ja valittiin Suomen ensimmäinen yksikamarinen eduskunta, jonka täysistuntoihin rakennus oli liian pieni. Eduskunnan täysistunnot järjestettiin muualla kaupungissa (ensin Palokunnantalossa[4], myöhemmin Heimolan talossa[5]), Säätytalossa pidettiin eduskunnan valiokuntien istuntoja, ja sinne jäi myös eduskunnan kirjasto.[2]

Kun Eduskuntatalo valmistui 1931, sai Tieteellisten seurain valtuuskunta Säätytalon käyttöönsä.[2] Rakennus tunnettiin Tieteellisten seurain talona vuoteen 1978, jolloin se siirtyi valtioneuvoston kanslian hallintaan. Enimmillään siellä oli ollut 65 seuran toimistot, ja edelleenkin siellä järjestetään myös niiden tilaisuuksia. Mittava entisöinti arkkitehti Vilhelm Helanderin suunnitelmien mukaan alkoi 1988, ja se valmistui sisätilojen osalta 1991 ja ulkopuolen osalta 1993. Sen jälkeen rakennusta on käytetty eri ministeriöiden kokous- ja edustustilaisuuksiin. Entinen porvarissäädyn istuntosali on nykyään nimeltään Juhlasali, talonpoikaissäädyn sali Luentosali ja pappissäädyn sali Tiedotussali.[3]

Valtakunnanoikeus on kokoontunut Säätytalossa neljä kertaa, viimeksi oikeudenkäynnissä Kauko Juhantaloa vastaan 1993.[6] Säätytalossa pidettiin myös sotasyyllisyysoikeudenkäynti 1945–1946[2] sekä ns. Helsingin metrojupakan oikeudenkäynnit 1980-luvulla.

Arkkitehtuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uusrenessanssityylinen Säätytalo on arkkitehti Gustaf Nyströmin päätyö. Rakennuksen pääty muistuttaa kreikkalaista temppeliä pylväineen.[2] Sisätilat ovat runsaasti koristellut. Koristeluista vastasi koristemaalari Salomo Wuorio apulaisena C. Ehrlingin kanssa. Koristelut, ornamentit ja marmoroinnit entisöitiin rakennuksen 1990-luvun alun kunnostustöiden yhteydessä.[3]

Sisätilaa hallitsee suuri porrashalli, johon lankeaa valoa koristemaalatuista kattoikkunoista. Porrastasanteen yllä on kopio Walter Runebergin veistoksesta Laki (Lex), joka sijaitsee Senaatintorilla Aleksanteri II:n patsaan jalustalla.[3] Samanlainen kopio on myös Presidentinlinnan valtiosalissa.

Päätykolmion veistosryhmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päätykolmioveistoksen keskiryhmä, Aleksanteri I ja säätyjen puhemiehet. Vasemmalla seisovan Laki-hahmon taulussa oleva teksti "Lex – 1734 – 1772" tarkoittaa vuoden 1734 lakia ja vuoden 1772 hallitusmuotoa. Alla kulkeva latinankielinen lause ”Leges et instituta Fenniæ solenniter comfirmatæ” tarkoittaa Suomen lakien ja valtiollisten laitosten vahvistamista.

Rakennuksen päätykolmiota koristaa kuvanveistäjä Emil Wikströmin pronssiveistos Aleksanteri I ja Porvoon valtiopäivät 1809. Se esittää Venäjän keisari Aleksanteri I:ä vahvistamassa Suomen lakeja ja oikeuksia Porvoon valtiopäivillä vuonna 1809. Taideteos on 18,6 metriä leveä ja huipun kohdalla 3,12 metriä korkea.[7]

Rakennuksen valmistuttua valtiopäivät julistivat vuonna 1891 suunnittelukilpailun päätykolmioon toteutettavasta friisistä. Wikström voitti 1. maaliskuuta 1893 päättyneen kilpailun ehdotuksellaan ”Suomen kansan kehitys taistelun ja työn kautta ensimmäisille valtiopäivillensä saakka 1809”. Hän oli vasta 29-vuotiaana nuorin kilpailun osanottajista ja päihitti monet vanhemmat kuvanveistäjät kuten Robert Stigellin ja Ville Vallgrenin. Voitto vakiinnutti Wikströmin aseman julkisten monumenttien tekijänä. Työn piti alun perin valmistua kesään 1899 mennessä, mutta toteuttaminen viivästyi. Alkuperäisluonnos ja kolmen vuoden aikana toteutetut kipsivalut tuhoutuivat 13. elokuuta 1896 taiteilijan ateljeetalon Visavuoren tulipalossa. Wikström oli siihen mennessä ehtinyt saada valmiiksi kipsiin valetun veistoksen keskiryhmän ja saviluonnokset muista osista, mutta nyt hänen oli aloitettava kokonaan alusta. Sopivien ateljeetilojen puuttuessa taiteilija siirtyi Pariisiin, jossa teos valmistui vuosien 1897–1902 aikana. Se myös valettiin pronssiin pariisilaisessa valimossa. Paljastustilaisuus 21. marraskuuta 1903 jouduttiin pitämään ilman suuria juhlallisuuksia sortokauden vuoksi. Läsnä olivat vain Wikström, arkkitehti Nyström sekä säätyjen pankkivaltuusmiehet ja veistostoimikunnan jäsenet.[7][8]

Veistosryhmään kuuluu yhteensä 26 hahmoa, jotka on kaikki kuvattu luonnollista suuremmassa koossa. Keskimmäisenä on tsaari Aleksanteri I kahden fanfaaria puhaltavan torvensoittajan välissä ja hänen ympärillään seisovat Porvoon valtiopäivien säätyjen puhemiehet: vasemmalta oikealle porvarissäädyn puhemies Kristian Trapp, aatelissäädyn maamarsalkka Robert Wilhelm de Geer, pappissäädyn puhemies, arkkipiispa Jacob Tengström ja talonpoikaissäädyn puhemies Pehr Klockars.[7][8] Loput hahmot ovat allegorisia. Keskusryhmän vasemmalla ja oikealla reunalla seisovat kättään kohottavat naishahmot edustavat lakia ja uskontoa. Teoksen vasemman päädyn hahmot (Kanteleensoittaja, Ensiopetus, Maanviljelys, Kauppa, Teollisuus, Tiede ja Taide) edustavat Suomen kansan kehitystä työn kautta ja oikean päädyn hahmot (Sota, Sovinto, Kohti parempaa tulevaisuutta ja Jumala isänmaata siunatkoon) kehitystä taistelun kautta.[7] Suoraan keisarin jalkojen alle on kuvattu Suomen leijonavaakuna.[8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kaija Ollila, Kirsti Toppari: Puhvelista Punatulkkuun, Helsingin vanhoja kortteleita, s. 12. Sanoma Oy, 1998. ISBN 951-9134-69-7.
  2. a b c d e Puhvelista Punatulkkuun, s. 26–27.
  3. a b c d Tietoa Valtioneuvostosta: Säätytalo Valtioneuvosto. Viitattu 7.5.2013.
  4. Puhvelista Punatulkkuun, s. 91.
  5. Puhvelista Punatulkkuun, s. 79.
  6. Kertomuksia keskustan kortteleista: Sotasyyllisyysoikeudenkäynti järkytti suomalaisia syksyllä 1945 Helsingin Sanomat. Viitattu 17.7.2012.
  7. a b c d Aleksanteri I ja Porvoon valtiopäivät Julkiset veistokset -tietokanta, Helsingin kaupungin taidemuseo. Viitattu 24.12.2012.
  8. a b c Aleksanteri I ja Porvoon valtiopäivät Serlachiuksen taidemuseon Emil Wikström -sivusto. Viitattu 7.5.2013

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Säätytalo.