Porvoon valtiopäivät

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Keisari Aleksanteri I Porvoon tuomiokirkossa valtiopäivien avajaisissa, annettuaan hallitsijanvakuutuksensa (Emanuel Thelningin maalaus Porvoon valtiopäivien avajaiset, 1812).
Aleksanteri I:n Porvoossa käyttämä valtaistuin kuuluu Suomen kansallismuseon kokoelmiin. Istuimen teetti vuonna 1797 keisari Paavali I. Valtaistuin on valmistettu lehmuksesta. Kuvassa oikealla Aleksanteri I:tä esittävä maalaus.

Porvoon valtiopäivät tai maapäivät tai herrainpäivät (ruots. landtdagar, ransk. diète, ven. sejm) olivat Porvoossa Venäjän keisari Aleksanteri I:n määräyksestä maaliskuussa 1809 järjestetty[1] Suomen säätyjen edustajien kokoontuminen. Suomen sota oli tuolloin vielä käynnissä,[2] mutta Venäjän osalta voitettu. Suomalaiset historiantutkijat ovat esittäneet erilaisia tulkintoja siitä olivatko Porvoossa kyseessä Suomen historian ensimmäiset säätyvaltiopäivät vai perinteiset maapäivät, joiden kautta Ruotsin entiset kahdeksan maakuntaa siirrettiin Venäjän keisarin valtaan. Myöhemmin 1800-luvulla syntyneen suomalaisen perustuslaillisen tulkinnan mukaan Porvoon valtiopäivillä perustettiin Suomen valtio.

Porvoon valtiopäivien vaiheet ja merkitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keväällä 1808 Suomen väliaikainen kenraalikuvernööri Göran Magnus Sprengtporten suunnitteli maapäiviä Turkuun. Suomen säätyjen lähetystö kävi kuitenkin jo syksyllä vannomassa uskollisuuttaan keisari Aleksanteri I:lle Pietarissa. Suomalaissyntyisellä kreivi Gustaf Mauritz Armfeltilla, oli merkittävä rooli Suomen suuriruhtinaskunnan aseman ja maa-alueen muotoutumisessa. Armfelt toimi Suomen Asiain Komitean puheenjohtajana Pietarissa.

Maaliskuussa keisari määräsi säädyt kokoontumaan Porvooseen Ruotsin valtiopäiväjärjestyksen mukaan. Säädyt vannoivat uskollisuuttaan keisarille, joka puolestaan vakuutti pitävänsä voimassa perustuslailliset oikeudet ja liitti "Suomen kansakuntien joukkoon". Vala ja vakuutus muodostivat jo keskiajalta periytyvän herruussopimuksen ja oikeustradition.

Me Alexander I... Suuri Ruhtinas Suomen maasa... : Wakutus-Kirja... Annettu Borgåsa sinä 15/27 päiwänä Maaliskuusa 1809

Aleksanteri I antoi hallitsijanvakuutuksensa 29. maaliskuuta 1809. Suomi sai pitää vanhat lakinsa, uskontonsa ja erioikeutensa, eikä sitä liitetty suoraan Venäjään, vaan siitä muodostettiin autonominen suuriruhtinaskunta, jonka suuriruhtinas Venäjän keisari oli. Aleksanterin seuraajat antoivat edelleen saman vakuutuksen valtaistuimelle noustessaan.

Valtiopäiviä käytiin heinäkuuhun asti, jolloin keisari palasi päättämään ne. Seuraavan kerran valtiopäivät kokoontuivat vasta Aleksanteri II:n kutsuttua Suomen säädyt Helsingin valtiopäiville vuonna 1863. Pitkää valtiopäivien välistä aikaa nimitetään nimillä "valtioyö" ja "virkavaltaisuuden aika". Suomen suuriruhtinaskunnan juoksevat asiat hoidettiin virkamiesten voimin senaatin johdolla.

Myöhemmät tulkintakiistat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Porvooseen maaliskuussa 1809 kokoontumaan määrätystä Suomen suuriruhtinaskunnan säätyjen kokouksesta tuli 1800-luvun lopulla yksi venäläis-suomalaisen oikeustaistelun keskeisimpiä kiistakysymyksiä. Poliittisia intohimoja herättivät nimenomaan seuraavanlaiset kysymykset: Tehtiinkö kokouksessa valtiosopimus ja perustettiin näin Suomen valtio? Mitä tarkoittavat keisarin antaman vakuutuksen ilmaukset "perustuslait" (venäjäksi "korennyje zakony") ja "konstitutioiden mukaiset oikeudet" ja siinä nimenomaan sana "konstitutio"?

Väitteillä, joiden mukaan kyseessä eivät olisi olleetkaan Ruotsin kuningaskunnan alueella Suomen sodan vielä kestäessä kahdeksan suomalaisen maakunnan maapäivät, vaan Suomen suuriruhtinaskunnan ensimmäiset autonomian mukaiset säätyvaltiopäivät, tuettiin 1860-luvulla valtio-opillista tulkintaa siitä, että jo Aleksanteri I oli vahvistanut ja tarkoittanut Suomelle vahvan autonomian, jota saattoi laajentaa Venäjän keisarikunnan ministeriöistä riippumatta. 1890-luvulla tämä argumentti tuli välttämättömäksi Aleksanteri III:n postimanifestin ja viimeistään Nikolai II:n helmikuun manifestin jälkeen, jolloin Venäjän keisarikunta ryhtyi yhdenmukaistamaan hallintoaan tavalla, joka olisi poistanut ja poisti autonomian. Professori Osmo Jussila on laatinut autonomian luonteesta kirjan Suomen Suuriruhtinaskunta 1809–1917, joka on myöhemmin käännetty venäjäksi, ja päätynyt siihen, etteivät Porvoon maapäivät olleet poikkeus ajan käytäntöön ja että sillä vain järjestettiin voittomaiden hallinto. Tämä tukee sortovuosien venäläistä näkökulmaa Suomen suuriruhtinaskunnan autonomiaan.

Porvoon 1809 säätyjen kokous on ollut kiistakysymys aina 1800-luvun lopulta lähtien sekä politiikassa että historiatieteessä. Esimerkiksi Leo Mechelinin mukaan mukaan Suomen ja Venäjän yhteys oli vain suvereenien valtioiden personaaliunioni, mutta useat muut suomalaiset ja etenkin venäläiset tutkijat ovat katsoneet Suomen erityisaseman perustuneen keisarin tahtoon ja olleen kumottavissa.[3]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jussila, Osmo (2004): Suomen Suuriruhtinaskunta 1809–1917. ISBN 951-0-29500-0.
  • Jutikkala, Eino – Pirinen, Kauko (2002): Suomen historia. ISBN 951-0-27217-5.
  • Klinge, Matti (1997): Keisarin Suomi. ISBN 951-50-0682-1.
  • Zetterberg, Seppo (2003): Suomen sota. Teoksessa Zetterberg, S. (toim.), Suomen historian pikkujättiläinen, s. 361–372. ISBN 951-0-27365-1.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Harri Rinta-aho, Marjaana Niemi, Päivi Siltala-Keinänen & Olli Lehtonen: Historian Tuulet 7, s. 9. Otava, 2004.
  2. Jussila 2004, Klinge 1997, Jutikkala & Pirinen 2002, Zetterberg 2003, Eduskunnan kirjasto Historiallisia dokumentteja
  3. Jussila 2004

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]