Fennada-Filmi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Fennada-Filmi

Fennada-logo.jpg

Toimiala elokuvatuotanto

Fennada-Filmi Oy oli suomalainen elokuvatuotantoyhtiö, joka toimi vuosina 1950–1982. Se oli alansa suurimpia yhtiöitä Suomessa 1950–1970-luvuilla. Fennadaa johti koko sen toiminnan ajan kauppaneuvos Mauno Mäkelä.

Alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fennada-Filmin juuret juontavat yhtiötä edeltäneeseen Fenno-Filmiin, joka perustettiin vuonna 1942 ja joka tuotti vuosien 1944–1950 välillä 15 pääosin varsin keskinkertaista elokuvaa. Näistä maineikkaimpia ovat Roland af Hällströmin parhaana pidetty elokuva Pikajuna pohjoiseen (1947) ja Teuvo Tulion ohjaama Hornankoski (1949), joista jälkimmäisessä nuori Åke Lindman näytteli ensimmäisen elokuvaroolinsa. Mauno Mäkelän tullessa yhtiön toimitusjohtajaksi 1949 alettiin puuhata Fenno-Filmin ja Adams Filmin tuotannon yhdistämistä. Kesällä 1950 syntyi uusi yhtiö nimeltään Fennada-Filmi, Adams Filmin jäädessä pelkäksi elokuvalevittäjäksi. Mäkelä jatkoi uuden yhtiön johtajana ja tuotantopäällikkönä.

Vuodet 1950–1970[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kesällä 1950 saatiin valmiiksi Fenno-Filmin viimeinen elokuva Hallin Janne, ohjaajana Roland af Hällström, ja samanaikaisesti aloitettiin Fennadan ensimmäisen produktion Ratavartijan kaunis Inkeri kuvaukset. Tämä Hannu Lemisen ensimmäinen elokuva jäi myös hänen viimeiseksi ohjaustyökseen Fennadassa. Samoihin aikoihin yhtiön studiot muuttivat vanhoista Fenno-Filmin tiloista Iso-Robertinkadulta Kulosaareen keisarinaikaiseen tennishalliin. Puolet tiloista oli Teuvo Tulion käytössä, mutta hänen jätettyään laskunsa maksamatta Fennada otti aikanaan koko studion haltuunsa.

Vuonna 1952 yhtiön toiseksi ohjaajaksi tuli Lasse Pöysti, joka ohjasi seuraavien vuosien aikana kahdeksan elokuvaa. Pöysti ohjasi Helena-sarjaa ja kepeitä farsseja Hällströmin hoitaessa draamat. Seuraavana vuonna Ville Salminen siirtyi Suomen Filmiteollisuudesta Fennadan ohjaajaksi ja ohjasi ensimmäisenä työnään Lumikki ja 7 jätkää (1953), jonka naispääosanesittäjä Raili Mäki oli hänen oma ”tähtilöytönsä”. Salmisen panos Fennadassa oli paria poikkeusta lukuun ottamatta varsin vaatimaton. Yhtiön tuotantomäärä oli tässä vaiheessa jo kuusi pitkää elokuvaa vuodessa. Aarne Tarkas tuli Fennadan ohjaajaksi vuonna 1954 ja teki ensimmäisenä ohjauksenaan komediallisen rikoselokuvan Kovanaama (1954), josta Uljas Kandolinin näyttelijäsuoritus palkittiin sivuosa-Jussilla.

Vuonna 1955 Hällström ohjasi Fennadan ensimmäisen menestyselokuvan, Ilmari Kiannon klassikkoromaaniin perustuvan Ryysyrannan Joosepin, josta Heimo Lepistö sai pääosa-Jussin. Myös elokuvan käsikirjoitus ja ohjaus palkittiin Jussilla. Hällström kuoli seuraavana vuonna kuvatessaan elokuvan Lain mukaan viimeisiä otoksia. Mauno Mäkelä hankki hänen tilalleen Matti Kassilan, joka oli juuri lähtenyt SF:stä. Kassilan ensimmäinen työ Fennadassa oli F. E. Sillanpää -filmatisointi Elokuu (1956), joka oli arvostelumenestys ja sai peräti kuusi Jussi-patsasta, mutta ei vetänyt yleisöä. Yleisömenestyksiä sen sijaan olivat Kassilan seuraavat elokuvat Kuriton sukupolvi (1957) ja Syntipukki (1957), molemmat uusintafilmatisointeja 1930-luvun suosikkielokuvista.

Fennada-Filmi oli alusta alkaen kärsinyt aihepulasta ja tehnyt puolivillaisia löperöitä filmatisointeja ja filmannut uusintaversioita vanhoista, jo kertaalleen tai kahdestikin tehdyistä elokuvista – pitäen samalla yllä hurjaa tuotantotahtia. Ilman yleisön mielenkiintoa tuli vuonna 1957 seinä vastaan, ja yhtiö irtisanoi työntekijänsä. Seuraavina vuosina valmistui vain pari elokuvaa, joista Kassilan Ilmari Kianto -filmatisointi Punainen viiva (1959) on ainoa mainitsemisen arvoinen.

Vuonna 1961 tapahtui parannusta edellisiin vuosiin verrattuna. Fennadassa valmistui kaksi menestyselokuvaa, Ritva Arvelon Kultainen vasikka ja Matti Kassilan Kaasua, komisario Palmu. Kultainen vasikka pohjautui Maria Jotunin näytelmään, jonka Arvelo oli ohjannut edellisenä syksynä Intimiteatteriin. Filmi oli hänen ensimmäinen elokuvaohjauksensa, ja se sai valtion elokuvapalkinnon. Palmu puolestaan oli jatko-osa edellisen vuoden menestyselokuvalle Komisario Palmun erehdys. Se oli tehty SF:n puolella, mutta Fennadan Mauno Mäkelä onnistui nappaamaan SF:ltä jatko-osan oikeudet ja ohjaaja Kassilan. Palmu oli vuoden yleisömagneetti, ja seuraavana vuonna syntyi sarjan kolmas osa Tähdet kertovat, komisario Palmu (1962).

Vuoden 1963 näyttelijälakon alettua yhtiön jatko oli vaakalaudalla, ja Mäkelä kävi Yleisradion kanssa neuvotteluja yhtiön myymisestä. Suomen Filmiteollisuuden myytyä koko tuotantonsa Yleisradiolle asiasta nousi kohu, ja niin Yleisradio päätti vetäytyä Fennadan ostohankkeesta toistaiseksi. Vuosikymmenen puolivälissä syntyi elokuvia harvakseltaan, muun muassa Jörn Donnerin Täällä alkaa seikkailu (1965).

Syksyllä 1966 aloitettiin Väinö Linnan romaanitrilogiaan perustuvan Täällä Pohjantähden alla -elokuvan filmaus, ohjaajana Edvin Laine. Suuritöinen elokuva sai ensi-iltansa syksyllä 1968 ja oli valtava menestys – sen näki miljoona katsojaa. Elokuvan menestyksen myötä yhtiö heräsi pariksi vuodeksi toimintaan. Vuonna 1969 yhtiö teki elokuvat Vodkaa, komisario Palmu ja Kesyttömät veljekset, ohjaajina Kassila ja Erkko Kivikoski. Kumpikaan elokuva ei erityisemmin kiinnostanut elokuvayleisöä. Seuraavana vuonna Pohjantähti sai jatkoelokuvan Akseli ja Elina, joka veti taas kansaa katsomoihin.

1970-luvulta eteenpäin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1971 Kassilan ohjauksessa tehtiin Aatamin puvussa... ja vähän Eevankin. Vuonna 1973 hän teki Esa Pakariselle eräänlaisen ”rillumarei”-elokuvien jälkinäytöksen, Meiltähän tämä käy, joka ei menestynyt.

1970-luvun lopulla yhtiö tuotti vielä neuvostoliittolaisen Lenfilmin kanssa yhteistyöelokuvan Luottamus ja Edvin Laineen ohjauksen Ruskan jälkeen, johon käytännössä yhtiön toiminta päättyi. Yleisradio osti 1982 Fennada-Filmin tuotannon.

Fennada-Filmin tuottamat elokuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1950-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1960-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1970-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Mauno Mäkelä: Kerrankin hyvä kotimainen, WSOY, 1996
  • Suomen kansallisfilmografia 4-8, VAPK, 1991

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]