Fennada-Filmi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Fennada-Filmi Oy
Yritysmuoto osakeyhtiö
Toimiala elokuvatuotanto

Fennada-Filmi Oy oli suomalainen elokuvatuotantoyhtiö, joka toimi vuosina 1950–1982. Se oli alansa suurimpia yhtiöitä Suomessa 1950–1970-luvulla. Fennadaa johti koko sen toiminnan ajan kauppaneuvos Mauno Mäkelä.

Alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fennada-Filmin juuret juontavat yhtiötä edeltäneeseen Fenno-Filmiin, joka perustettiin vuonna 1942 ja joka tuotti vuosien 1944–1950 välillä 15 pääosin varsin keskinkertaista elokuvaa. Näistä maineikkaimpia ovat Roland af Hällströmin parhaana pidetty elokuva Pikajuna pohjoiseen (1947) ja Teuvo Tulion ohjaama Hornankoski (1949), joista jälkimmäisessä nuori Åke Lindman näytteli ensimmäisen elokuvaroolinsa. Mauno Mäkelän tullessa yhtiön toimitusjohtajaksi 1949 alettiin puuhata Fenno-Filmin ja Adams Filmin tuotannon yhdistämistä. Kesällä 1950 syntyi uusi yhtiö nimeltään Fennada-Filmi, Adams Filmin ja Kinoston jäädessä pelkäksi elokuvalevittäjäksi. Mäkelä jatkoi uuden yhtiön johtajana ja tuotantopäällikkönä.

Vuodet 1950–1970[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fennada-Filmin studio Helsingin Kulosaaressa vuonna 1971.

Kesällä 1950 saatiin valmiiksi Fenno-Filmin viimeinen elokuva Hallin Janne, ohjaajana Roland af Hällström, ja samanaikaisesti aloitettiin Fennadan ensimmäisen produktion Ratavartijan kaunis Inkeri kuvaukset. Tämä Hannu Lemisen ensimmäinen elokuva jäi myös hänen viimeiseksi ohjaustyökseen Fennadassa. Samoihin aikoihin yhtiön studiot muuttivat vanhoista Fenno-Filmin tiloista Iso-Robertinkadulta Kulosaareen keisarinaikaiseen tennishalliin. Puolet tiloista oli Teuvo Tulion käytössä, mutta hänen jätettyään laskunsa maksamatta Fennada otti aikanaan koko studion haltuunsa.

Vuonna 1952 yhtiön toiseksi ohjaajaksi tuli Lasse Pöysti, joka ohjasi seuraavien vuosien aikana kahdeksan elokuvaa. Pöysti ohjasi Helena-sarjaa ja kepeitä farsseja Hällströmin hoitaessa draamat. Seuraavana vuonna Ville Salminen siirtyi Suomen Filmiteollisuudesta Fennadan ohjaajaksi ja ohjasi ensimmäisenä työnään Lumikki ja 7 jätkää (1953), jonka naispääosanesittäjä Raili Mäki oli hänen oma ”tähtilöytönsä”. Salmisen panos Fennadassa oli paria poikkeusta lukuun ottamatta varsin vaatimaton. Yhtiön tuotantomäärä oli tässä vaiheessa jo kuusi pitkää elokuvaa vuodessa. Aarne Tarkas tuli Fennadan ohjaajaksi vuonna 1954 ja teki ensimmäisenä ohjauksenaan komediallisen rikoselokuvan Kovanaama (1954), josta Uljas Kandolinin näyttelijäsuoritus palkittiin sivuosa-Jussilla.

Vuonna 1955 Hällström ohjasi Fennadan ensimmäisen menestyselokuvan, Ilmari Kiannon klassikkoromaaniin perustuvan Ryysyrannan Joosepin, josta Heimo Lepistö sai pääosa-Jussin. Myös elokuvan käsikirjoitus ja ohjaus palkittiin Jussilla. Hällström kuoli seuraavana vuonna kuvatessaan elokuvan Lain mukaan viimeisiä otoksia. Mauno Mäkelä hankki hänen tilalleen Matti Kassilan, joka oli juuri lähtenyt SF:stä. Kassilan ensimmäinen työ Fennadassa oli F. E. Sillanpää -filmatisointi Elokuu (1956), joka oli arvostelumenestys ja sai peräti kuusi Jussi-patsasta, mutta ei vetänyt yleisöä. Yleisömenestyksiä sen sijaan olivat Kassilan seuraavat elokuvat Kuriton sukupolvi (1957) ja Syntipukki (1957), molemmat uusintafilmatisointeja 1930-luvun suosikkielokuvista.

Fennada-Filmi oli alusta alkaen kärsinyt aihepulasta ja tehnyt puolivillaisia löperöitä filmatisointeja sekä uusintaversioita vanhoista, jo kertaalleen tai kahdestikin tehdyistä elokuvista – pitäen samalla yllä hurjaa tuotantotahtia. Ilman yleisön mielenkiintoa tuli vuonna 1957 seinä vastaan, ja yhtiö irtisanoi työntekijänsä. Seuraavina vuosina valmistui vain pari elokuvaa, joista Kassilan Ilmari Kianto -filmatisointi Punainen viiva (1959) on ainoa mainitsemisen arvoinen.

Vuonna 1961 tapahtui parannusta edellisiin vuosiin verrattuna. Fennadassa valmistui kaksi menestyselokuvaa, Ritva Arvelon Kultainen vasikka ja Matti Kassilan Kaasua, komisario Palmu. Kultainen vasikka pohjautui Maria Jotunin näytelmään, jonka Arvelo oli ohjannut edellisenä syksynä Intimiteatteriin. Filmi oli hänen ensimmäinen elokuvaohjauksensa ja se sai valtion elokuvapalkinnon. Palmu puolestaan oli jatko-osa edellisen vuoden menestyselokuvalle Komisario Palmun erehdys. Se oli tehty SF:n puolella, mutta Fennadan Mauno Mäkelä onnistui nappaamaan SF:ltä jatko-osan oikeudet ja ohjaaja Kassilan. Palmu oli vuoden yleisömagneetti, ja seuraavana vuonna syntyi sarjan kolmas osa Tähdet kertovat, komisario Palmu (1962).

Vuosien 1963–1965 näyttelijälakon alettua yhtiön jatko oli vaakalaudalla, ja Mäkelä kävi Yleisradion kanssa neuvotteluja yhtiön myymisestä. Suomen Filmiteollisuuden myytyä koko tuotantonsa Yleisradiolle asiasta nousi kohu, ja niin Yleisradio päätti vetäytyä Fennadan ostohankkeesta toistaiseksi. Vuosikymmenen puolivälissä syntyi elokuvia harvakseltaan, muun muassa Jörn Donnerin Täällä alkaa seikkailu (1965).

Syksyllä 1966 aloitettiin Väinö Linnan romaanitrilogiaan perustuvan Täällä Pohjantähden alla -elokuvan filmaus, ohjaajana Edvin Laine. Suuritöinen elokuva sai ensi-iltansa syksyllä 1968 ja oli valtava menestys – sen näki miljoona katsojaa. Elokuvan menestyksen myötä yhtiö heräsi pariksi vuodeksi toimintaan. Vuonna 1969 yhtiö teki elokuvat Vodkaa, komisario Palmu ja Kesyttömät veljekset, ohjaajina Kassila ja Erkko Kivikoski. Kumpikaan elokuva ei erityisemmin kiinnostanut elokuvayleisöä. Seuraavana vuonna Pohjantähti sai jatkoelokuvan Akseli ja Elina, joka veti taas kansaa katsomoihin.

Tytäryhtiöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fennada-Filmille perustettiin vuonna 1957 mainoselokuvaan erikoistunut tytäryhtiö Fennada-Filmi Junior, josta tuli pian alansa johtava toimija Suomessa. Sen johdossa toimi aluksi elokuvaaja Felix Forsman ja hänen jälkeensä vuodesta 1962 Kaarlo Nuorvala. Fennada Juniorin alaisuudessa toimi vuosina 1960–1974 myös piirrosanimaatioon erikoistunut studio FA-animaatio, jonka toiminta käynnistettiin yhdysvaltalaisen animaattorin Bob Balserin johdolla. Animaatiostudion näyttävin aikaansaannos oli Forsmanin ohjaama, alan kansainvälisillä festivaaleilla palkittu, 13-minuuttinen valistusfilmi Alkoholi ihmisruumiissa (1961).[1]

1970-luvulta eteenpäin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1971 Kassilan ohjauksessa tehtiin Aatamin puvussa... ja vähän Eevankin. Vuonna 1973 hän teki Esa Pakariselle eräänlaisen ”rillumarei”-elokuvien jälkinäytöksen, Meiltähän tämä käy, joka ei menestynyt. 1970-luvun lopulla yhtiö tuotti vielä neuvostoliittolaisen Lenfilmin kanssa yhteistyöelokuvan Luottamus ja Edvin Laineen ohjauksen Ruskan jälkeen, johon käytännössä yhtiön toiminta päättyi.

Yleisradio osti Fennada-Filmin tuotannon vuonna 1982 ja julkaisi kaikki elokuvat DVD:llä vuosina 2014–2015.[2] Myös yhtiön kaikki elokuvat sisältävä 63 elokuvan DVD-kokoelma on julkaistu[3]. Kesäkuusta 2015 alkaen Yleisradio on myös tuonut elokuvia vapaasti katsottaviksi Yle Areena -palveluunsa.[4]

Fennada-Filmin tuottamat elokuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1950-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1960-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1970-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • von Bagh, Peter ym.: Fennada-teemanumero, Filmihullu 4/1992.
  • Mäkelä, Mauno: Kerrankin hyvä kotimainen. WSOY, 1996.
  • Suomen kansallisfilmografia 4-8. VAPK, 1991.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Leinonen, Tuula: 100 vuotta suomalaista animaatiota, s. 62, 68, 72–73. Aalto ARTS Books, Helsinki 2014.
  2. ↑ Satua, sotaa, seksiäkin – Fennada-elokuvat uusina dvd-julkaisuina 9.12.2014. Yleisradio. Viitattu 6.12.2015.
  3. ↑ Niko Jutila: Fennada-Filmi – Täydellinen kokoelma: elokuvayhtiö yhdessä kokoelmassa www.elokuvauutiset.fi. Viitattu 9.11.2021. (englanniksi)
  4. ↑ Yle toi Fennadan elokuvia pysyvästi ilmaiseen nettikatseluun Elokuvauutiset.fi. 26.6.2015. Viitattu 6.12.2015.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Fennada-Filmi&oldid=22345649”