Erkki Ruoslahti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Erkki Ruoslahti
Ruoslahti 1960-luvun keskivaiheilla.
Ruoslahti 1960-luvun keskivaiheilla.
Henkilötiedot
Syntynyt16. helmikuuta 1940 (ikä 84)
Koulutus ja ura
Palkinnot Japani-palkinto, Albert Lasker -palkinto

Erkki Ilmari Ruoslahti (s. 16. helmikuuta 1940[1] Helsinki[2]) on suomalais-yhdysvaltalainen lääketieteen tutkija. Vuonna 2009 hänet valittiin tieteen akateemikoksi – poikkeuksellisesti ulkomaiseksi, joiden lukumäärää ei ole rajoitettu[3]. Perusteena oli se, että hän on tehnyt uransa erityisesti Yhdysvalloissa ja hänellä on Yhdysvaltain kansalaisuus.[3]

Ruoslahti muutti Yhdysvaltoihin vuonna 1976 yhdessä tutkijapuolisonsa Eva Engvallin kanssa.[4] Ruoslahti on erikoistunut syöpätutkimukseen. Hän työskentelee tutkimusjohtajana Burnham-instituutissa La Jollassa, Kaliforniassa, Yhdysvalloissa. Ruoslahti on vaikuttanut aiemmin myös Helsingin yliopistossa. Hänet on palkittu työstään muun muassa Japani-palkinnolla (2005)[1] ja Albert Lasker -palkinnolla lääketieteellisestä perustutkimustyöstä (2022)[5].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Laureates of the Japan Prize The Japan Prize Foundation. Viitattu 5.3.2016. (englanniksi)
  2. Ruoslahti, Erkki. (2010). In A. K. Henderson (Ed.), American Men & Women of Science: A Biographical Directory of Today's Leaders in Physical, Biological, and Related Sciences (27th ed., Vol. 6, p. 410). Gale. Artikkelin maksullinen verkkoversio, viitattu 29.4.2022.
  3. a b Presidentti nimitti kaksi uutta akateemikkoa YLE Uutiset. 12.6.2009. Viitattu 12.6.2009.
  4. Erkki ja Ilona Kanto: Miten Hollywood valloitetaan? Suomalaisella sisulla menestystä tavoittelemassa – tositarinoita showmaailman mekasta. Karisto 2001. Sivu 174–176. ISBN 951-23-4162-x.
  5. Nummela, Maria: Lasker-palkinto Erkki Ruoslahdelle Lääkärilehti.fi. 3.10.2022. Viitattu 3.10.2022.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä tieteilijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.