Kaija Saariaho

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kaija Saariaho (o.s. Laakkonen, s. 14. lokakuuta 1952 Helsinki) on tunnetuimpia suomalaisia nykysäveltäjiä. Saariaho on opiskellut säveltämistä Suomessa, Saksassa ja Ranskassa. Hän on asunut Pariisissa vuodesta 1982 lähtien.

Vuonna 2008 Saariaho palkittiin Michael Ludwig Nemmers -palkinnolla, jonka myöntäjä on chicagolainen Northwestern University School of Music.[1] Palkinnon suuruus on 100 000 Amerikan dollaria. Vuonna 2003 Saariaho sai maailman suurimman sävellyspalkinnon, Grawemeyer-palkinnon, oopperallaan Kaukainen rakkaus. Hän on saanut myös vuonna 2000 Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinnon.[2] Keväällä 1997 hän sai Ranskassa Chevalier à l'ordre des Arts et Lettres -arvonimen. Saariaho toimi taiteen keskustoimikunnan nimittämänä taiteilijaprofessorina vuosina 2005–2010.

Saariahon musiikkia ovat tilanneet muun muassa New Yorkin ja Lontoon filharmonikot, BBC ja Suomen kansallisooppera. Saariaho käyttää useissa teoksissaan elektronisesti tuotettuja tai muokattuja ääniä perinteisten instrumenttien rinnalla.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Korvat auki -yhdistys

Saariaho opiskeli sävellystä Sibelius-Akatemiassa Paavo Heinisen johdolla vuosina 1976–1981. Sen jälkeen Saariaho on opiskellut muun muassa Freiburgissa Saksassa Brian Ferneyhough'n ja Klaus Huberin johdolla (sävellysdiplomi vuonna 1983) sekä IRCAM-instituutissa Ranskassa.

Saariaho kuuluu niin sanottuun suomalaisten modernistien kolmanteen sukupolveen, ja Saariahon opiskeluaikana eurooppalaisen modernismin äärimuoto, sarjallisuus, oli vaihtunut jo postmodernismiin. Saariaho oli opiskelijaystäviensä kanssa perustamassa Korvat auki -yhdistystä, jonka tarkoitus oli tehdä tunnetuksi ja kehittää tätä nykymusiikkia Suomessa. Yhdistyksen jäseniin kuului Saariahon lisäksi muun muassa Magnus Lindberg, Jouni Kaipainen ja Esa-Pekka Salonen. Saariaho toimi yhdistyksen puheenjohtajana 1970–1980-lukujen taitteessa.

Eurooppalaisen modernismin keulakuvan Pierre Boulezin tavoin, joka ilmoitti 1950-luvulla iskulauseekseen ”Polttakaa oopperatalot!”, myös Korvat auki -yhdistyksen piirissä esiintyi kärkästä arvostelua oopperalaitosta kohtaan, jota pidettiin luutuneena ja vanhanaikaisena taidemuotona. Yhdistyksen piirissä syntyi alun perin halventavaksi tarkoitettu ilmaus ”karvalakkiooppera”, jolla viitattiin Joonas Kokkosen Viimeiset kiusaukset ja Aulis Sallisen Punainen viiva -oopperoiden perinteiseen sävelkieleen ja aihevalintoihin. Saariaho ilmoitti vuonna 1982 Synkooppi-lehden haastattelussa, ettei koskaan tule säveltämään oopperaa tai sinfoniaa. Näistä sinfonia on Saariaholla edelleen säveltämättä.

[muokkaa] Oopperat

Saariahon ensimmäinen ooppera Kaukainen rakkaus kantaesitettiin Salzburgissa Itävallassa vuonna 2000. New York Times kuvaili teosta ”runolliseksi mestariteokseksi”, ja saksalainen Die Zeit-lehti käsitteli oopperaa kokonaisen sivun verran. Vuonna 2003 säveltäjä sai oopperallaan Grawemeyer-palkinnon, joka on suuruudeltaan 200 000 Yhdysvaltain dollaria. Ooppera sai Suomen ensi-iltansa 16. syyskuuta 2004 Suomen Kansallisoopperassa. Saariahon toinen ooppera Adriana Mater kantaesitettiin Pariisissa maaliskuussa 2006.

[muokkaa] Tyyli ja teokset

Saariaho on säveltänyt sinfoniaorkesterille suurimuotoisia teoksia, kuten kaksiosainen teoksen Du cristal...a la fumée sekä BBC:n tilauksesta tehdyn viulukonserton Graal theatre, jonka kantaesittivät kapellimestari Esa-Pekka Salonen ja viulisti Gidon Kremer.

Saariahon teoksien nimissä esiintyy paljon luonnonilmiöitä, kuten Lichtbogen (Revontulet) tai Ciel étoile (Tähtitaivas).

Vuonna 1982 Saariaho osallistui IRCAM:ssa järjestetylle tietokonemusiikin kurssille, ja siitä lähtien tietokoneilla ja elektronisella musiikilla on ollut merkittävä asema Saariahon tuotannossa, esimerkiksi teoksissa Lonh (1996) sopraanolle ja elektroniikalle ja Six Japanese Gardens lyömäsoittimille ja elektroniikalle.

Saariahon atonaalinen musiikki on perustunut säveltäjän koko tuotannon ajan pääasiassa musiikin tekstuuriin ja sointiväriin. Erityisen keskeistä on ollut soivan äänen ja hälyn välinen jännite, jota säveltäjä on käyttänyt samalla tavalla kuin konsonanssin ja dissonanssin vaihtelua käytetään tonaalisessa musiikissa. Melodia on ollut säveltäjän työssä toisarvoista, vaikka Kaukainen rakkaus -oopperan myötä myös melodisia piirteitä on alkanut ilmetä.

Oratorio Simonen kärsimys (La Passion de Simone) kantaesitettiin Wienissä marraskuussa 2006. Sen ohjasi Peter Sellars. Kapellimestarina toimi Susanna Mälkki.

Vuonna 2007 kantaesitettiin Bostonin sinfoniaorkesterin tilaama Notes on Light -sellokonsertto. Se on omistettu solisti Anssi Karttuselle, joka soitti myös Euroopan ensiesityksen Helsingin Musica nova -festivaalilla Radion sinfoniaorkesterin kanssa.

[muokkaa] Teoksia

[muokkaa] Baletit ja oopperat

[muokkaa] Orkesteriteokset

  • Verblendungen (1982–1984)
  • Du cristal...à la fumée (1990)
  • Song for Betty (2001)
  • Orion (2002)
  • Notes on Light - Sellokonsertto (2007)

[muokkaa] Kamarimusiikki

  • Aurora (1979)
  • Im Traume (1980)
  • Lichtbogen (1985–86)
  • Mirrors (1997)
  • Neiges (1998)
  • Cendres (1998)
  • Ciel étoilé (1999)

[muokkaa] Oratoriot

  • Simonen kärsimys (La Passion de Simone) (2006)

[muokkaa] Levytyksiä

[muokkaa] Lähteet

  1. ↑ http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Kaija+Saariaho+saa+suuren+amerikkalaisen+s%C3%A4vellyspalkinnon/1135235279684
  2. ↑ Nordiska rådetsmusikpris 2000 Nordiska ministerrådet. Viitattu 2.3.2008. (ruotsiksi)

[muokkaa] Aiheesta muualla

Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Kaija_Saariaho
Henkilökohtaiset työkalut