Niels Kaj Jerne (23. joulukuuta 1911 – 7. lokakuuta 1994) oli tanskalainen (englantilaissyntyinen) immunologi. Hän sai yhdessä Georges J. F. Köhlerin ja César Milsteinin kanssa Nobelin lääketieteen palkinnon vuonna 1984 työstään immuunijärjestelmän tutkimuksessa ja monoklonaalisten vasta-aineiden tuottamisesta.
Niels Kaj Jerne syntyi Lontoossa vuonna 1911, jonne hänen vanhempansa olivat muuttaneet Tanskasta vuotta aiemmin. Ensimmäisen maailmansodan aikana hänen perheensä muutti Alankomaihin ja Jerne vietti nuoruutensa Rotterdamissa. Opiskeltuaan kaksi vuotta fysiikkaa Leidenin yliopistossa Jerne muutti Kööpenhaminaan ja vaihtoi opiskelualansa lääketieteeseen. Hän valmistui Kööpenhaminan yliopiston lääketieteellisestä vuonna 1947 ja vuonna 1951 hän väitteli tohtoriksi aiheenaan vasta-aineiden affiniteetti eli sitoutumisvoima. Vuodesta 1943 vuoteen 1956 Jerne oli tutkijana Tanskan Kansallisessa Seerumi-instituutissa ja tänä aikana hän kehitteli vasta-aineiden kehittymisteorian, mistä hän sai kansainvälistä tunnustusta. Vuonna 1956 hän meni Geneveen Maailman terveysjärjestöön biologisten standardien ja immunologian osastojen johtajaksi. Vuonna 1962 Jerne meni Yhdysvaltoihin Pittsburghin yliopistoon mikrobiologian professoriksi ja mikrobiologian osaston johtajaksi neljäksi vuodeksi. Hän jatkoi Maailman terveysjärjestössä immunologian asiantuntijapaneelissa Yhdysvaltoihin menon jälkeenkin. Vuonna 1966 Jerne palasi Eurooppaan Frankfurt am Mainin Johann Wolfgang Goethe yliopistoon kokeellisen terapian professoriksi. Vuonna 1969 hän vaihtoi jälleen työtään menemällä Sveitsin Baseliin, jossa hän toimi Baselin Immunologian Instituutin johtajana eläkkeelle siirtymiseensä saakka vuoteen 1980. 1970- ja 1980-luvuilla Jerne oli immuunijärjestelmän teorian kehittelyn uranuurtajia. Hän avioitui kolme kertaa ja hänellä oli kolme poikaa. Pojista Ivar (s. 1936) ja Donald (s. 1941) Tjek Jernen kanssa ja Andreas Wettstein (s. 1971) Gertrud Wettsteinin kanssa. Niels Kaj Jerne oli monien yliopistojen kunniatohtori ja monien tiedeyhteisöjen jäsen.
Aiheesta muualla [muokkaa]
| 1901–1925 |
1901: Behring 1902: Ross 1903: Finsen 1904: Pavlov 1905: Koch 1906: Golgi, Ramón y Cajal 1907: Laveran 1908: Metšnikov, Ehrlich 1909: Kocher 1910: Kossel 1911: Gullstrand 1912: Carrel 1913: Richet 1914: Bárány 1919: Bordet 1920: Krogh 1922: Hill, Meyerhof 1923: Banting, Macleod 1924: Einthoven
|
| 1926–1950 |
1926: Fibiger 1927: Wagner-Jauregg 1928: Nicolle 1929: Eijkman, Hopkins 1930: Landsteiner 1931: Warburg 1932: Sherrington, Adrian 1933: Morgan 1934: Whipple, Minot, Murphy 1935: Spemann 1936: Dale, Loewi 1937: Szent-Györgyi 1938: Heymans 1939: Domagk 1943: Dam, Doisy 1944: Erlanger, Gasser 1945: Fleming, Chain, Florey 1946: Muller 1947: C. Cori, G. Cori, Houssay 1948: Müller 1949: Hess, Moniz 1950: Kendall, Reichstein, Hench
|
| 1951–1975 |
1951: Theiler 1952: Waksman 1953: Krebs, Lipmann 1954: Enders, Weller, Robbins 1955: Theorell 1956: Cournand, Forssmann, Richards 1957: Bovet 1958: Beadle, Tatum, Lederberg 1959: Ochoa, Kornberg 1960: Burnet, Medawar 1961: Békésy 1962: Crick, Watson, Wilkins 1963: Eccles, Hodgkin, Huxley 1964: Bloch, Lynen 1965: Jacob, Lwoff, Monod 1966: Rous, Huggins 1967: Granit, Hartline, Wald 1968: Holley, Khorana, Nirenberg 1969: Delbrück, Hershey, Luria 1970: Katz, Euler, Axelrod 1971: Sutherland 1972: Edelman, Porter 1973: Frisch, Lorenz, Tinbergen 1974: Claude, Duve, Palade 1975: Baltimore, Dulbecco, Temin
|
| 1976–2000 |
1976: Blumberg, Gajdusek 1977: Guillemin, Schally, Yalow 1978: Arber, Nathans, Smith 1979: Cormack, Hounsfield 1980: Benacerraf, Dausset, Snell 1981: Sperry, Hubel, Wiesel 1982: Bergström, Samuelsson, Vane 1983: McClintock 1984: Jerne, Köhler, Milstein 1985: Brown, Goldstein 1986: Cohen, Levi-Montalcini 1987: Tonegawa 1988: Black, Elion, Hitchings 1989: Bishop, Varmus 1990: Murray, Thomas 1991: Neher, Sakmann 1992: Fischer, Krebs 1993: Roberts, Sharp 1994: Gilman, Rodbell 1995: Lewis, Nüsslein-Volhard, Wieschaus 1996: Doherty, Zinkernagel 1997: Prusiner 1998: Furchgott, Ignarro, Murad 1999: Blobel 2000: Carlsson, Greengard, Kandel
|
| 2001– |
2001: Hartwell, Hunt, Nurse 2002: Brenner, Horvitz, Sulston 2003: Lauterbur, Mansfield 2004: Axel, Buck 2005: Marshall, Warren 2006: Fire, Mello 2007: Capecchi, Evans, Smithies 2008: zur Hausen, Barré-Sinoussi, Montagnier 2009: Blackburn, Greider, Szostak 2010: Edwards 2011: Beutler, Hoffmann, Steinman 2012: Gurdon, Yamanaka
|