Suomenruotsalaiset

Wikipedia

Ohjattu sivulta Suomenruotsalaisuus
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Suomenruotsalaiset


Pehr Evind Svinhufvud; Carl Gustaf Emil Mannerheim; Jean Sibelius;
J. V. Snellman; Tove Jansson; Linus Torvalds
Kokonaismäärä 287 339 (2007)
Pääasiallinen asuinalue Suomi (Svenskfinland)
Kieli (kielet) ruotsi
Uskonto (uskonnot) luterilaisuus

Suomenruotsalaiset ovat Suomessa asuva ruotsin kieltä äidinkielenään puhuva väestöryhmä. Suomenruotsalaisuuteen yhdistetään usein mielikuva suomenruotsalaiseen perheeseen syntymisestä ja Suomessa kasvamisesta, joten Suomeen siirtyneitä ruotsalaisia maahanmuuttajia ei pidetä suomenruotsalaisina. Suomessa syntyneistä Suomen asukkaista ruotsinkielisiksi rekisteröityjä oli vuoden 2007 lopussa 287 339 henkilöä.[1] Koko Suomen väestöstä oli vuoden 2007 lopussa ilmoitettu ruotsinkielisiksi 289 951 henkeä (5,44 %).[2]

Suomenruotsalaiset kutsuvat kaikkia suomalaisia sanalla finländare, kun taas suomenkielisistä he käyttävät sanaa finne.[3]

Sisällysluettelo

[muokkaa] Suomenruotsi

Pääartikkeli: Suomenruotsi

Suomenruotsin murteet on yleisruotsalaisessa luokittelussa perinteisesti laskettu kuuluviksi itäruotsalaisiin murteisiin (ruots. östsvenska mål) yhdessä toisen maailmansodan mullistusten yhteydessä kadonneen vironruotsin kanssa. Suomenruotsalaisten murteiden historiallinen ”kantakoti” näyttää olevan keskiruotsalainen, Mälarenjärveä ympäröivä alue.[4]

[muokkaa] Suomenruotsalaisten alkuperä

[muokkaa] Ruotsin vallan aika Suomessa

Ruotsalaista väestöä siirtyi nykyisen Suomen alueelle viimeistään 1200-luvulta lähtien.[5] Ruotsalainen asutus levittäytyi keskiajan kuluessa varsinkin Ahvenanmaan ja Turun saaristoihin sekä Pohjanmaan, Uudenmaan, Satakunnan ja Etelä-Karjalan rannikoille. 1300-luvulla ruotsalaisten maahanmuutosta tuli yhä organisoidumpaa ja vuosisadan loppuun mennessä monet maan rannikkoalueet olivat jo lähes täysin ruotsalaisten tulokkaiden asuttamia.[6] Lähtöisin he olivat lähinnä Ruotsin itäosista.

Keskiajalta lähtien ruotsi oli yhteiskunnan hallitseva kieli, jolla kirjoitettiin Suomen nykyistä aluetta eli Ruotsin valtakunnan itäisiä hallintoalueita koskevat lait ja useimmat hallinnolliset asiakirjat. Ruotsista tuli myös koulutuksen ja kirjoitetun kirjallisuuden valtakieli. Ruotsin vallan aikana ruotsin kieleen siirtyi jonkin verran Suomen alueella asuneita muiden kielten puhujia, kuten saksankielisiä säätyläisiä tai suomenkielisiä talonpoikia ja kauppiaita, jotka asuivat kaupungeissa tai ruotsinkielisen maaseudun tuntumassa. Usein tämä tapahtui siksi, että ruotsiin siirtymisen katsottiin nostavan yhteiskunnallista asemaa. Suurin osa nykyisen Suomen alueella asuneista ruotsin kielen puhujista oli kuitenkin Ruotsin vallan ajalla rannikkoseutujen ja Ahvenanmaan talonpoikaisväestöä, joka ei sosiaaliselta asemaltaan eronnut suomenkielisen väestön enemmistöstä.

Rannikolla, jossa asuu paljon ruotsia puhuvia kalastajia ja maanviljelijöitä (mistä johtuu puolileikillinen ilmaisu ”rantaruotsalaiset”), myös maaseudun kieliraja on liikkunut historian aikana edestakaisin. Täysin suomenkielisiltä alueilta löytyy ruotsalaisperäisiä paikannimiä (esimerkiksi Noormarkku eli Norrmark). Vastaavasti ruotsinkielisillä alueilla on paikannimiä, jotka ovat selvästi suomenkielistä alkuperää, kuten esimerkiksi Maalahti eli Malax ja Teerijärvi eli Terjärv.

Ruotsinkielisen väestön osuus Suomen asukasluvusta on menneinä vuosisatoina ollut huomattavasti korkeampi kuin nykyisin. Ruotsinkielisen väestön suhteellinen osuus alkoi myöhemmin supistua muun muassa suomenkielisen sisämaan voimakkaan väestönkasvun johdosta sekä siitä syystä, että rannikkoseutujen kaupungit ottivat kasvaessaan vastaan yhä enemmän suomenkielistä väestöä.

[muokkaa] Venäjän vallan aika ja itsenäinen Suomi

Ruotsin kielen leviäminen jatkui vielä Venäjän vallan ajan alkuvaiheessa 1800-luvun alkupuolella. Yhteiskunnalliseen asemaan liittyvä ruotsin kielen omaksuminen menetti tarpeellisuuttaan 1800-luvun jälkipuolelta lähtien, kun Suomeen alkoivat muodostua suomenkielinen sivistyneistö ja liikemieskunta. 1800-luvun lopulla suomesta tuli virallinen ja hallinnon ensisijainen kieli. Fennomanian ja 1900-luvun alkupuolen suomenkielisyysliikkeen (”aitosuomalaisuus”) myötä useat ruotsalaistaustaiset tai ruotsinkielistyneet perheet siirtyivät suomen kieleen.[7]

[muokkaa] Ruotsinkielisen väestön genetiikka

Vuonna 2008 julkaistiin ensimmäinen genomin seulontaan perustuva suomalais-ruotsalainen vertailututkimus. Suomenruotsalaisten eri ryhmistä tutkimuksessa oli edustettuna Pohjanmaan ruotsinkielinen väestö. Tutkimuksen mukaan Pohjanmaan ruotsinkieliset muodostavat geneettisen klusterin ruotsalaisten kanssa.[8] Tuoreessa Y-DNA-tutkimuksessa (2008) Pohjanmaan ruotsinkielisten asuma-alueeen pohjoispäässä sijaitsevan Luodon saaristokunnan suomenruotsalaispopulaation havaittiin poikkeavan muista tutkituista suomalaisista ryhmistä huomattavasti.[9] Toisen vuonna 2008 julkaistun tutkimuksen mukaan Pohjanmaan ruotsinkieliset erosivat länsisuomalaisesta väestöstä vain kun ruotsalainen väestö otettiin tutkimuksen vertailuryhmään mukaan.[10]

[muokkaa] Käsitys suomenruotsalaisuudesta

Suomenruotsalaiset alkoivat varsinaisesti korostaa omaa, suomenkielisistä eroavaa identiteettiään 1800-luvun jälkipuolella. Tämä oli reaktiota sille, että suomalaista kansallisuustunnetta oli alettu rakentaa suomen kielen varaan (fennomania). Vastapainona tälle syntyi svekomania, ruotsinmielisyys. Svekomaanit korostivat, että Suomen ruotsinkieliset muodostavat oman ruotsalaisen kansallisuuden Suomessa.[11] Usein käytettiin termiä östsvenskar, itäruotsalaiset. 1900-luvun kuluessa suomenruotsalaisuus alettiin yleisesti mieltää riikinruotsalaisuudesta eroavaksi ilmiöksilähde?.

[muokkaa] Suomenruotsalainen identiteetti

Suomenruotsalaisen vähemmistön asemasta ja sen roolista käydään paljon keskustelua. Suomenruotsalaiset on vaihtelevasti määritelty etniseksi ryhmäksi[12] tai kielivähemmistöksi[13]. Merkittävimmät suomenruotsalaisia edustavat puoluepoliittiset järjestöt kuten Folktinget ja RKP kannattavat näkemystä suomenruotsalaisista ruotsia puhuvina suomalaisina.[14][15] Osalla suomenruotsalaisista on tätä näkemystä vastaava identiteetti.[16]

Toisaalta monilla rannikon suomenruotsalaisilla on voimakas tunne siitä, etteivät Pohjanlahden valtiorajat erota suomenruotsalaisia ruotsalaisista.[17] Itämeren ruotsinkieliset rannikkoasutukset niin Suomen kuin Ruotsin puolella ovat olleet vuosisatojen ajan tiiviisti yhteydessä toisiinsa.[18] Näistä syistä myös ”itäruotsalaisuutta” korostavia näkökulmia suomenruotsalaisuuteen on yhä olemassa. Suomenruotsalainen kielitieteilijä Leif Höckerstedt katsookin, että suomenruotsalaisuutta on mahdotonta tarkastella Ruotsista irrallaan olevana ilmiönä. Hänen mukaansa Suomen suomenkieliset ja ruotsinkieliset ovat sitoutuneet yhteisiin poliittisiin tavoitteisiin, mutta eivät jaa samaa etnistä identiteettiä. Höckerstedtin mukaan suomenruotsalaisesta etnisyydestä ei kuitenkaan haluta keskustella julkisesti.[19] Tutkija Charlotta Hedberg esittää, että suomenruotsalaisten yliedustus Suomen ja Ruotsin välisessä maahanmuutossa heijastelee yhteisön vähemmistöasemaa ja etnistä sidettä Ruotsiin.[20] Kansainvälisessä vähemmistöoikeuksia sivuavassa keskutelussa on myös esitetty, että suomenruotsalaisia voidaan tarkastella sekä etnisenä vähemmistönä että kansallisuutena. [21]

Suomenruotsalaisten kulttuurillisen autonomian ja identiteetin takaavat muun muassa Suomen lukuisat ruotsinkieliset koulut ja oppilaitokset, oma ruotsinkielinen Porvoon hiippakunta sekä ruotsinkielisen kulttuurielämän ja järjestötoiminnan pitkät perinteet.lähde?

[muokkaa] Suomenruotsalainen väestönkehitys

Ruotsinkielisten osuus Suomen väestöstä [22][23]
Vuosi Osuus
1610 17,5 %
1749 16,3 %
1815 14,6 %
1880 14,3 %
1900 12,9 %
1920 11,0 %
1940 9,5 %
1960 7,4 %
1980 6,3 %
2000 5,6 %
2007 5,5 %

On arvioitu, että vuonna 1610 ruotsinkielisiä oli Suomessa noin 70 000, mikä oli noin 18 % koko maan väestöstä. Tämä on varhaisin ajankohta, jonka suhteen ruotsinkielisten määrästä on esitetty arvio. Vuonna 1880 osuus oli noin 14,3 %. 1970-luvun alkupuolella ruotsinkielisiä oli 302 000 henkeä, joka oli silloin noin 6,5 % väestöstä. Suomenruotsalaisten suhteellinen osuus Suomen väestöstä on ollut ainakin 1880-luvulta lähtien laskussa, vaikkakin absoluuttinen määrä nousi vuoteen 1940. 1950- ja 1960-luvuilla maastomuutto vähensi huomattavasti ruotsinkielisten osuutta.[24] Absoluuttinen määrä on laskenut 1970-luvulta lähtien hitaasti (302 000–289 596).[1][25] Tulevaisuuden kehityksen arvioiminen on vaikeaa, koska syntyvyys, muuttoliikkeet ja kielivalinnat kaksikielisissä perheissä vaikuttavat oleellisesti kehitykseen.

[muokkaa] Suomenruotsalaisten asema ja suhde valtaväestöön

Ruotsin kieli on Suomen perustuslaissa määritelty Suomen toiseksi kansalliskieleksi suomen ohella, ja kieliryhmät ovat virallisesti tasa-arvoisia, vaikka suomenruotsalaiset ovatkin vähemmistöryhmä. Suomenruotsalaisten oikeudet on turvattu laajasti muun muassa kielilainsäädännöllä, joka esimerkiksi velvoittaa valtion laitoksia ja viranomaistehtäviä hoitavia yksityisiä palvelemaan ruotsinkielisiä ruotsiksi. Paikkakunnilla, joissa ruotsi on vähemmistökielenä, voi kuitenkin käytännössä olla vaikea tulla toimeen ilman suomen kielen taitoa.

Ruotsalaisuuden päivää vietetään Suomessa 6. marraskuuta Kustaa II Aadolfin kuolinpäivänä. Eräänlaisia suomenruotsalaisten eturyhmiä ovat Svenska Finlands folkting ja Ruotsalainen kansanpuolue (ruots. Svenska Folkpartiet i Finland). Ruotsalaisen kansanpuolueen edeltäjä oli 1800-luvun Ruotsalainen puolue.

[muokkaa] Suomenruotsalaisten maantieteellinen sijoittuminen

██ Yksikielisesti suomenkieliset kunnat
██ Kaksikieliset kunnat, joissa suomi on enemmistökielenä
██ Kaksikieliset kunnat, joissa ruotsi on enemmistökielenä
██ Yksikielisesti ruotsinkieliset kunnat (Ahvenanmaa mukaan lukien)
██ Kaksikieliset kunnat, joissa suomi on enemmistökielenä ja saamen kielellä on eri asteinen virallinen asema. (Lisätietoa)

Noin 17 000 suomenruotsalaista asuu yksikielisesti suomenkielisissä kunnissa, joten he eivät näy tällä kartalla. Kunnan tulee lain mukaan olla kaksikielinen, jos kunnassa on sekä suomen- että ruotsinkielisiä asukkaita ja vähemmistö on vähintään kahdeksan prosenttia asukkaista tai vähintään 3 000 asukasta.
Katso myös: Luettelo Suomen ruotsin- ja kaksikielisistä kunnista

Vuoden 2008 lopussa Suomen väestöstä oli äidinkielenään ruotsia puhuvia 5,44 prosenttia. Yksikielisiä ruotsinkielisiä kuntia oli 19 eli kaikki Ahvenanmaan 16 kuntaa (Ahvenanmaan itsehallintolain perusteella riippumatta kielisuhteista) ja Manner-Suomesta Korsnäs, Närpiö ja Luoto. Asukasluvultaan näistä on suurin Maarianhamina. Kaiken kaikkiaan yksikieliset ruotsinkieliset kunnat Suomessa ovat kuitenkin pieniä.

Kaksikielisiä kuntia, joissa ruotsinkieliset ovat enemmistönä oli 23. Ruotsinkielisten lukumäärä on suurin näistä kunnista Raaseporissa, Mustasaaressa ja Pietarsaaressa. Kaksikielisiä kuntia, joissa enemmistön kieli on suomi oli 21. Näistä kunnista eniten ruotsinkielisiä on Helsingissä, Espoossa ja Porvoossa.

Suomenruotsalaiset eivät kuitenkaan ole pelkästään rannikolle eristäytynyt ryhmä, vaan myös sisämaan suurissa kaupungeissa on ruotsinkielisiä. Vuoden 2008 lopun väestötietojen mukaan sisämaan yksikielisistä suomenkielisistä kunnista lukumääräisesti eniten ruotsinkielisiä on Tampereella. Heitä on kaikkiaan 1 065 eli 0,51 prosenttia kunnan koko väestöstä. Lukuun on sisällytetty myös ruotsinkieliset maahanmuuttajat. Suhteellisesti ja määrällisesti eniten yksikielisistä suomenkielisistä kunnista ruotsinkielisiä on Kaarinassa (3,6 %).[26]

[muokkaa] Käsitys ruotsinkielisestä eliitistä

Käsitys ruotsinkielisestä eliitistä selittyy osin ruotsinkielisen hallinnon ajalta, osin nimekkäiden omistajasukujen näkyvyydellä julkisuudessa. Tutkimusten mukaan suomenruotsalaisten ja muiden suomalaisten elinkeinorakenteessa ei itse asiassa keskimäärin ole suuria eroja. Paikallisesti erot ovat toisaalta huomattavia. Suomenruotsalaisista suurempi osuus saa toimeentulonsa maataloudesta ja (meri)liikenteestä; teollisuustyöntekijöitä on vähemmän. Tilastollisesti kaikkein ruotsinkielisin ammatti on kalastaja.[27][24]

Lakimiehinä, lääkäreinä ja yritysjohtajina suomenruotsalaisia on väestösuhdetta (5,46 %) suurempi osuus. Kauppalehden julkaisemien tietojen mukaan suomenruotsalaiset omistavat keskimäärin 3,3 kertaa niin paljon yritysosakkeita kuin suomenkieliset. Suomessa asuvilla ruotsinkielisillä on keskimäärin enemmän varallisuutta kuin suomenkielisillä. Varallisuus korreloi Jan Saarelan tutkimuksen mukaan voimakkaasti sen kanssa oliko henkilö syntynyt sillä alueella jossa asui, mikä oli yleisempää ruotsinkielisten kuin suomenkielisten parissa.[28]

Joillakin alueilla, kuten pääkaupunkiseudulla, ruotsinkieliset miehet ansaitsevat jopa 17 % enemmän kuin suomenkieliset miehet, mutta ero kieliryhmien naisten välillä on pienempi. Miesten tuloeroista kaksi kolmasosaa voidaan selittää taustamuuttujilla, etenkin ikä- ja koulutusrakenteella.[29] Työttömyys on ruotsinkielisten keskuudessa ollut huomattavasti alhaisempaa. Toisaalta Pohjanmaalla suomenkielisillä on keskimäärin korkeammat tulot kuin ruotsinkielisillä [30].

Suomenruotsalaiset koululaiset pärjäsivät kansainvälisessä PISA-tutkimuksessa samalla tasolla ruotsalaisten kanssa, suomenkielisiä suomalaisia huonommin. Yhdeksi syyksi on epäilty Suomen ruotsinkielisten koulukirjojen kustannussyistä heikompaa tasoa.[31]

[muokkaa] Suomenruotsalainen kulttuuri

[muokkaa] Kansankulttuuri ja -perinne

 Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä tai viitteitä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia lähteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa.

1900-luvulle asti pitkälti ruotsinkielisen yläluokan ja hienoston suosima niin kutsuttu korkeakulttuuri poikkesi tavallisen rahvaan kulttuurista huomattavasti. Ruotsinkielisen maaseudun rahvaan kansankulttuuri ei kuitenkaan monissa suhteissa juurikaan eronnut läntisten suomenkielisten talonpoikaiskulttuurista. Ruotsinkieliset esimerkiksi ovat omaksuneet suomenkielisen kansankulttuurin erään kulmakiven, suomalaisen saunakulttuurin. Erojakin silti oli, ja joitain eroja on yhä. Esimerkiksi siinä missä suomenkieliset polttavat juhannuskokkoja, on joillakin ruotsinkielisillä alueilla tapana pystyttää juhannussalko.

Esimerkiksi kansanmusiikissa, mytologiassa, kansanviisauksissa, tarinoissa ja kaskuissa on kieliryhmien välillä ollut eroja. Ruotsinkieliset ovat usein nopeammin omaksuneet uudempia kansainvälisiä perinteitä, kun taas suomenkielisten perinteet ovat olleet vanhakantaisempia. Suomen ruotsinkielisten kansanuskomuksissa ja mytologiassa oli monia samoja aiheita kuin länsisuomalaisilla. Usein nämä yhteneväisyydet olivat varsinkin uusimpien kerrostumien joukossa. Jotkin taruolennot jopa tunnettiin samalla nimellä, kuten Näkki-vedenhaltija, tonttu-talonhaltija ja para-apuolento. Näissä olennoissa oli piirteitä sekä suomalaisista (ehkä jo pyyntikulttuurin shamanistiseen maailmankuvaan pohjautuvista) haltija-olennoista että skandinaavisista taruolennoista.

Joitakin perinteitä, joiden katsotaan ilmaantuneen Suomen rahvaan keskuudessa ensin ruotsinkielisille:

  • Keskieurooppalaisperäiset käsitykset noidista kristinuskon paholaisen palvelijoina ja kunnon ihmisten vihollisina, joihin kuuluivat myös pääsiäisnoitiin liittyvät uskomukset ja noitavainot. Nämä perinteet levisivät lähinnä ruotsinkielisiltä alueilta muualle Länsi-Suomeen.
  • Nuorisoporukoiden organisoima yöjalassa käynti eli yöstely on osa keskieurooppalaista kyläkulttuuria. Se levisi Matti Sarmelan mukaan Ruotsista 1700-luvulla Suomen ruotsinkielisille alueille ja sieltä joillekin suomenkielisille alueille. Muualla Suomessa nuorukaiset lähtivät yksin yöjalkaan. Yleensäkin keskieurooppalainen kyläkulttuuri vaikutti ruotsinkielisiin seutuihin enemmän kuin suomenkielisiin seutuihin.
  • Pelimannimusiikki uusine soittimineen ja laulutyyppeineen omaksuttiin Suomessa ensin ruotsinkielisten parissa, siinä missä suomenkieliset säestivät pitempään kanteleella.
  • Jotkin uudemmat kansantanssit, joita säestettiin pelimannimusiikilla, ja jotkin kansantansseihin liittyvät perinteet.

Ruotsinkielinen rahvas ei tuntenut kalevalamittaa, mutta tunsi joitakin kertomuksia, jotka kuuluivat myös (itämeren)suomalaiseen kalevalaiseen tarustoon. Tällaisia olivat varsinkin keskiaikaiset balladit, kuten Inkerin virsi, ja useat kristilliset legendat. Monissa tapauksissa samoja aiheita tunnettiin laajalti muuallakin Euroopassa. Kalevalaisessa mytologiassa on useita samoja ja samankaltaisia aiheita kuin muinaiskandinaavisessa mytologiassa. Suomen ruotsinkielisen väestön esivanhemmat kuitenkin olivat kristillistyneet jo ennen asettumistaan Suomeen, kun taas suomenkielisten uskonnollisuus ja mytologia ovat olleet pitempään sekoitus kristillisiä ja pakanallisia aiheita.

[muokkaa] Kirjallisuus

Ennen Aleksis Kiven aikoja jokseenkin kaikki Suomessa kirjoitettu kaunokirjallisuus oli ruotsin- tai latinankielistä, joten on hieman vaikea sanoa, pitääkö Johan Ludvig Runebergiä tai Zacharias Topeliusta pitää ensisijaisesti juuri suomenruotsalaisina kirjailijoina, vaikka heidän äidinkielensä olikin ruotsi.

Suomenruotsalaisella kirjallisuudella on aina ollut merkitystä koko ruotsinkielisen kirjallisuuden kehitykselle, ennen muuta 1900-luvun alun suomenruotsalaisia modernistikirjailijoita ja -runoilijoita (Edith Södergran, Hagar Olsson, Rabbe Enckell, Elmer Diktonius) on arvostettu paljon. Eräs 1900-luvun tunnettu suomenruotsalainen romaanikirjailija on ahvenanmaalainen Valdemar Nyman, jonka historialliset romaanit muistuttavat Mika Waltarin tuotannon vakavimpia teoksia. Talvisodan kuvaajana kunnostautui jatkosodassa kaatunut tiedotusupseeri, Olavi Paavolaisen ystävä ja työtoveri Gunnar Johansson teoksellaan Vi ville inte dö. Ruotsiin siirtyneitä merkittäviä kirjailijoita ja intellektuelleja ovat muun muassa Willy Kyrklund (muun muassa Solange-romaanin kirjoittaja), Yrsa Stenius ja Harry Järv. Elokuvaohjaajana ja -tuottajana menestynyt Jörn Donner, joka teki varsin suuren osan elämäntyöstään Ruotsissa, on myös kirjailija: hänen proosateoksensa keskittyvät kuvaamaan helsinkiläistä, yläluokkaista suomenruotsalaismiljöötä. Oikeistolaiseksi luokiteltavista suomenruotsalaisista kirjailijoista on tunnetuin sotaveteraani Benedict Zilliacus. Tunnustukselliseen, Hannu Salamaa muistuttavaan viina- ja seksirealismiin taas on keskittynyt Christer Kihlman, joka on hätkähdyttänyt muun muassa homoseksuaalisuuskuvauksillaan (ennen muuta teokset Alla mina söner, suom. Kaikki minun lapseni, ja Människan som skalv, suom. Ihminen joka järkkyi). Kansainväliseksi bestselleriksi nousi aikoinaan Gunnar Mattssonin romanttinen romaani Prinsessan, suom. Prinsessa. Viime aikoina huomattavia teoksia ovat kirjoittaneet muun muassa Oscar Parland, Lars Sund, Nalle Valtiala, Pirkko Lindberg, Kjell Westö, ahvenanmaalainen esseisti Johannes Salminen ja ainoana kaksi Finlandia-palkintoa saanut Bo Carpelan. Lasten- ja nuortenkirjailijoista merkittävimmät ovat Tove Jansson ja Irmelin Sandman Lilius, nykyrunoilijoista Gösta Ågren, Lars Huldén, Wava Stürmer ja Eva-Stina Byggmästar.

[muokkaa] Populaarimusiikki

Tunnettuja suomenruotsalaisia popmuusikoita ovat esimerkiksi Dave ”Isokynä” Lindholm, Nasty Suicide (Hanoi Rocks), Christer Hugo ”Cisse” Häkkinen (Hurriganes), Riki Sorsa, Redrama sekä Sturm und Drang -yhtye. Ruotsinkieliset suomenruotsalaisyhtyeet ovat vain harvoin löytäneet suomenkielisen yleisön (vaikkakin Ragnar Hare -yhtye Pietarsaaresta lauloi ruotsiksi ja voitti rockin SM-kisat 1980-luvulla). Suomen rockmusiikin historian alkuvaiheissa, 1960-luvun alussa, suuri osa rockmuusikoista oli ruotsinkielisiä, varsinkin Helsingissä. Muun muassa sellaisissa varhaisissa menestysyhtyeissä kuin Blues Section ja Wigwam soitti monia suomenruotsalaisia muusikoita.

1980-luvun alussa esiintyi yhtye Paul Oxley's Unit, joka koostui sekä suomenruotsalaisista että brittiläisistä muusikoista Tammisaaresta. Yhtye lauloi englannin kielellä. Samaa reseptiä käytti myös Good Evening Manchester -yhtye Ahvenanmaalta 1980-luvulla. Brittityylisen kitarayhtyeen ensimmäinen EP tehtiin ruotsiksi, mutta sen jälkeen levyt tehtiin englannin kielellä, ensin itse laulettuna ja myöhemmin brittiläisen laulajan Ciaran O'Reillyn kanssa. Englannin kielellä lauloi myös Ben Marlene Tammisaaresta, joka 1980-luvulla muutti Ruotsiin ja sai muutaman suurhitin Trance Dance -yhtyeensä kanssa. Marlene toimii nykyään musiikkiteollisuudessa Per Gesslen yhtiössä. Ennen muuttoa Ruotsiin Merlene teki musiikkia ruotsiksi. Esimerkiksi RixRock-levyllä on sekä Good Evening Manchesterin, Marlenen ja myöhemmin mainitun Johan Beckerin musiikkia ruotsin kielellä. 1980-luvulla Dreadline-yhtye teki Pietarsaaresta Suomen reggae-pääkaupungin. Yhtye kiersi soittamassa ympäri Suomea ja Eurooppaa. 1990-luvun alussa samasta kaupungista nousi myös Plum-yhtye.

Suomenruotsalainen ruotsinkielinen rockmusiikki on tyypillisesti Victor Hurmion kaltaisten artistien maalaismurteilla esittämää parodiaa. Rockia merkittävämpää lienee Amerikan-siirtolaisuuden tuomien vaikutteiden myötä ruotsinkieliselle Pohjanmaalle kotiutunut kantri sekä riikinruotsalaisen yleispopin, esimerkiksi Abban, vaikutuksesta syntynyt ns. svensktoppen. Kenties menestynein suomalaisartisti Ruotsissa 1990- ja 2000-luvulla on ollut vaasalainen Hans Martin, joka on sekä Tommys-yhtyeensä kanssa että sooloartistina myynyt satoja tuhansia levyjä Ruotsissa.

Menestystä Ruotsissa on 2000-luvulla saavuttanut esimerkiksi Närpiöstä kotoisin oleva Johan Becker, joka vuonna 2004 voitti Fame Factory -kilpailun Ruotsin televisiossa. Becker ja monet muut suomenruotsalaiset muusikot Pohjanmaalta ovat 2000-luvulla myös kirjoittaneet lauluja riikinruotsalaisille artisteille. Suomenruotsalaiseen kevyeen musiikkiin ovat vaikuttaneet voimakkaasti myös gospel ja angloamerikkalainen uskonnollinen musiikkiperinne: ruotsinkielisellä Pohjanmaalla toimii monenlaisia pieniä anglosaksisperäisiä vapaiden suuntien kirkkokuntia, joiden perinteessä laululla ja musiikilla on keskeinen osuus.

[muokkaa] Hurri-nimitys

Hurri on nykysuomessa sekä ruotsalaisten että suomenruotsalaisten haukkumanimi. Sana on alun perin merkinnyt Suomen, etenkin Pohjanmaan[32] ruotsinkielisiä, ehkä aivan aluksi kalakauppaa harjoittavaa kiertelevää ruotsinkielistä. Ruotsin vallan aikaan suomenkielisiäkin saatettiin, esimerkiksi Karjalan ortodoksien toimesta, nimittää ”ruotseiksi”, joten ruotsinkielisille keksittiin oma termi. Hurri lieneekin ensimmäinen nimenomaan Suomen ruotsinkieliset eritellyt termi.[33]

Sana hurri on ilmeisesti onomatopoeettinen, se kuvailee ruotsinkielisen puhetta silloin, kun hän ei ymmärrä suomenkielistä tai kun suomenkielinen ei ymmärrä häntä. Sanaan ovat varmaankin vaikuttaneet ilmaukset hur, huru (”kuinka”, ”miten”) ja hör du, murteellisesti hörru (”kuules”, ”kuuletko”). Hurrikas tarkoittaakin ensikertalaista tai outoa, myös kiertelevää kauppiasta ja avioon lupautunutta tyttöä. Vanhat etymologiat, joissa sana hurri johdetaan hurraa-huudosta tai karvaista eläintä tai muuta karvaista asiaa tarkoittavasta sanasta hurri on hylätty.[33]

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Aiheesta muualla

[muokkaa] Lähteet

  • Sarmela, Matti: Suomen perinneatlas (2007).
  • Höckerstedt, Leif: Fuskfinnar eller östsvenskar? – en debattbok om finlandssvenskhet. Helsinki: Söderström, 2000. ISBN 951-52-1825-X. (ruotsiksi)

[muokkaa] Viitteet

  1. ↑ 1,0 1,1 Suomen väestö 2007 28.3.2008. Tilastokeskus. Viitattu 15.7.2008.
  2. ↑ Tilastokeskus Suomen väestö 2008. 27.3.2009
  3. ↑ Reuter, Mikael: Är jag svensk eller finne? – Finländare och finne 7.3.2008. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus. Viitattu 15.7.2008. (ruotsiksi)
  4. ↑ Jan Lindström, 2003. Syntaksia suomenruotsalaisittain. Virittäjä 4/2003. ”Suomenruotsin murteet on yleisruotsalaisessa luokittelussa perinteisesti laskettu kuuluviksi itäruotsalaisiin murteisiin (östsvenska mål) yhdessä sittemmin toisen maailmansodan mullistusten yhteydessä kadonneen vironruotsin kanssa. Suomenruotsalaisten murteiden historiallinen ”kantakoti” näyttää olevan keskiruotsalainen, Mälarenjärveä ympäröivä alue”.
  5. ↑ Carl Fredrik Meinander: Om svenskarnes inflyttningar till Finland, Historisk Tidskrift för Finland 3/1983. Meinanderin mukaan suomenruotsalainen väestö on peräisin Birger Jaarlin 1200-luvun puolimaissa Suomeen tekemän valloitusretken jälkeiseltä ajalta.
  6. ↑ Kari Tarkiainen, 2008. Sveriges Österland. ”en svenska kolonisationen hade en uppenbar masskaraktär och var styrd uppifrån, främst av kronan, vilket framgår av att hemmanen var kronohemman. Folk kom inte längre i allmogefarkoster utan skeppades över på större fraktfartyg, och tydligen från alla håll inom Sveariket - Åtminstone från Uppland, Småland, Gästrikland och Hälsingland.” ... ”Efter kolonisationen fick kusten nästan helsvensk bosättning”
  7. ↑ Swedish in Finland – La Finlande suédophone (PDF) (Sivu 5) Folktinget. Viitattu 15.7.2008. (englanniksi)(ranskaksi) ”Under Swedish rule, many ethnic Finns changed their language and started speaking Swedish, but most of them reverted to Finnish in the late 1800s”, ”Sous le régime suédois, de nombreux Finnois changèrent de langue pour parler le suédois, mais revinrent pour la plupart au finnois à la fin du XIXe siècle”.
  8. ↑ Hannelius, Ulf: ”2.4.3 Joint analysis of Sweden and Finland”, Population Genetic, Association and Zygosity Testing on Preamplified DNA, s. 42. Karoliininen instituutti, 2008. ISBN 978-91-7409-062-8. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 15.7.2008). (englanniksi)
  9. ↑ Jukka U. Palo et al.: The effect of number of loci on geographical structuring and forensic applicability of Y-STR data in Finland.. Int J Legal Med (2008)122:449-456, 2008.
  10. ↑ ”In the MDS plots the Finnish-Swedes stood out from the rest of Western Finland only when Sweden was included in the analysis, which highlights the importance of relevant reference populations also when detecting patterns of variation within a country.” Salmela, Lappalainen et al, 2008. Genome-Wide Analysis of Single Nucleotide Polymorphisms Uncovers Population Structure in Northern Europe
  11. ↑ L. A. Puntila: Ruotsalaisuus Suomessa, aatesuunnan synty. Otava, 1944.
  12. ↑ ”Finland has a Swedish-speaking minority that meets the four major criteria of ethnicity, i.e. self-identification of ethnicity, language, social structure and ancestry” (Allardt and Starck, 1981; Bhopal, 1997)
  13. ↑ Den finlandssvenska kulturen (PDF) (Sivu 31) (ruotsiksi) ”Den finlandssvenska kulturens djupa integration i det finländska samhället återspeglas också av det faktum att finlandssvenskarna som folkgrupp i hög grad identifierar sig som en språklig minoritet och inte som en folkgrupp med särskilda karakteristika, som till exempel samer och romer.”
  14. ↑ Kysymyksiä ja vastauksia (”Tiivistetysti suomenruotsalaisuus on kotimainen, suomalainen identiteetti, joka valtavirrasta poiketen ilmennetään ruotsin kielellä.”) RKP. Viitattu 18.11.2008.
  15. ↑ Suomenruotsalaiset (”Tämä esite on tarkoitettu sinulle, joka haluat syventää tietämystäsi ruotsinkielisistä suomalaisista ja heidän kulttuuristaan.”) Svenska Finlands folkting. Viitattu 18.11.2008.
  16. ↑ Branch, Michael (toim.): National History and Identity. Approaches to the Writing of National History in the North-East Baltic Region Nineteenth and Twentieth Centuries. Max Engmanin artikkeli. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1999. ISBN 951-717-937-5.
  17. ↑ Fuskfinnar eller östsvenskar? ”Idén att svenskarna inte delas av statsgränsen var vanligt förr och det är fortfarande i svenskbygden med nära kontakt till Sverige.”
  18. ↑ Eklund, Håkan: På tal om den finlandssvenska identitetsdebatten Åbo Akademi. (ruotsiksi)
  19. ↑ Fuskfinnar eller östsvenskar? ”Det är naturligt att betona Sverige-kontakten då man gör en analys av finlandssvenskarnas språk, kommunikation och historia. Ideologiskt kommer det att närma sig Axel Olof Freudenthals bygdessvenskhet och Sverige närheten kring sekelsskiftet. Finlandssvenskarna är ju helt enkelt svenskar, närmare bestämt östsvenskar.” ... ”Med finnarna har finlandssvenskarna åter en viktigt politisk gemenskap, men detta innebär inte en etnisk gemensam grupptillhörighet.” ... ”Idén att svenskarna inte delas av statsgränsen var vanligt förr och det är fortfarande i svenskbygden med nära kontakt till Sverige.”
  20. ↑ Hedberg, C. 2004. The Finland-Swedish wheel of migration. Identity, networks and integration 1976–2000. Geographiska regionstudier 61.87pp. Uppsala. ISBN 91-506-1788-5. ”It is concluded that Finland-Swedes are over-represented in the total migrationprocess from Finland to Sweden. As such, the process is culturally embedded in the group´s ethnic identity, which causes migration both through the pratical minority situation in Finland and through ethnic affinity with Sweden”.
  21. ↑ "It is not correct to call a nationality a linguistic group or minority, if it has developed culture of its own. If there is not only a community of language, but also of other characteristics such as folklore, poetry and literature, folk music, theater, behavior.etc". "In Finland this question (Swedish nationality) has been subjected to much discussion. The Finnish majority tries to deny the existence of a Swedish nationality. An example of this is the fact that the statutes always use the concept "Swedish-speaking" instead of Swedish", "The wording of the Finnish Constitution (Art. 14.1): "Finnish and Swedish shall be the national languages of the republic" has been interpreted by linguist and constitution-writing politician E.N. Setälä and others as meaning that these languages are the State languages of Finland in stead of the languages of the both nationalities of Finland". Tore Modeen,The cultural rights of the Swedish ethnic group in Finland(Europa Ethnica, 3-4 1999,jg.56)
  22. ↑ Jungner, Anna: Swedish in Finland Virtual Finland. Suomen ulkoasiainministeriö. Viitattu 17.7.2008. (englanniksi)
  23. ↑ Väestö Tilastokeskus.
  24. ↑ 24,0 24,1 Finnäs, Fjalar: Finlandssvenskarna 2002 – En statistisk rapport. Folktinget, 2004. ISBN 952-9700-42-3. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 15.7.2008). (ruotsiksi)
  25. ↑ Finnäs, Fjalar: Finlandssvenskarna 2005 – En statistisk rapport. Folktinget, 2007. ISBN 978-952-9700-47-9. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 2.9.2008). (ruotsiksi)
  26. ↑ Tilastokeskus - Väestö iän (1-v.), sukupuolen ja kielen mukaan alueittain 1990 - 2008
  27. ↑ Finnäs, Fjalar: ”The Swedish-Speaking Population on the Finnish Labor Market”, Yearbook of Population Research in Finland. Väestoliitto, 2003. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 17.11.2008). (englanniksi)
  28. ↑ Saarela, Jan (2006). Wealth in Two Ethnic Groups: The Role of Internal Migration Background. Yearbook of Population Research in Finland, 42, förestående.
  29. ↑ Saarela, Jan & Finnäs, Fjalar (2004). Interethnic Wage Variation in the Helsinki Area. Finnish Economic Papers, 17(1), 35–48.
  30. ↑ Åbo Akademi Jan Saarela: De förmögna finlandssvenskarna? pdf-tiedosto (ruotsiksi)
  31. ↑ Kyllönen, Teija: Suomen kielikoulutuspoliittinen tilanne suomenruotsalaisten näkökulmasta keväällä 2006 (PDF) Jyväskylän yliopisto. Viitattu 15.7.2008.
  32. ↑ Nykysuomen sanakirja, 1. osa (A–I), hakusana hurri, ISBN 951-0-09105-7
  33. ↑ 33,0 33,1 Itkonen, Erkki (toim.): Suomen sanojen alkuperä A–K. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1992. ISBN 951-717-692-9.
Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomenruotsalaiset
Henkilökohtaiset työkalut