Harald Öhquist

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kenraaliluutnantti Harald Öhquist perehtymässä karttaan jatkosodan aikana.

Harald Öhquist (1. maaliskuuta 1891, Helsinki - 10. helmikuuta 1971) oli suomalainen kenraaliluutnantti ja jääkäri.

Perhe ja opinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Harald Öhquist oli professori Johannes Öhquistin (6. joulukuuta 1861 Pietari - 15. lokakuuta 1949 Wolfach, Saksa) ja Helene o.s. von Collinsin poika. Hän valmistui ylioppilaaksi 1908 ja aloitti opinnot Helsingin yliopistossa kuuluen Uusmaalaiseen osakuntaan. Öhquist suoritti oikeustutkinnon Helsingin yliopiston lainopillisessa tiedekunnassa vuonna 1914

Jääkäriksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ylennettävät Lockstedter Lagerissa 6. helmikuuta 1916. Oberzugführereiksi ylennettävinä Runar Appelberg, Karl Mandelin, Kaarlo Ståhlberg, Walter Horn, Gabriel von Bonsdorff, Harald Öhquist.

Öhquist värväytyi Jääkäripataljoona 27:een, ilmoittautui Saksassa Lockstedin leirillä maaliskuussa 1915 ja osallistui Pfadfinder-kurssille. Itärintamalla hän osallistui asemasotaan Misse-joella, Aajoen ja Riianlahden taisteluihin.

Jääkäripataljoonan päällystöä Libaussa (Liepāja) syksyllä 1917. Alin rivi': Oberzugf. Hugo Österman, zugf. Eric Schauman, oberzugf. Gabriel von Bonsdorff, zugf. Paul Ljungberg, oberzugf. Karl Mandelin, zugf. Einar Johansson. Keskimmäinen rivi: luutnantti Franzen, luutnantti Huyssen, luutnantti Rüets, kapteeni Ulrich von Coler, kapteeni Eduard Ausfeld, tohtori Valter Sivén, yliluutnantti Stahel, Luutnantti Mellis, luutnantti Könnecke, tohtori Yrjö Salminen. Ylin rivi: oberzugf. Lauri Malmberg, oberzugf. Maximilian Savonius, oberzugf. Erik Heinrichs, oberzugf. Harald Öhquist, talouspäällikkö Arp, hauptzugf. Torsten Jernström, zugf. Torsten Lesch, oberzugf. Karl Oesch, zugf. Knut Solin, tohtori Häberle, zugf. Lars Homén, zugf. Gustaf Taucher.

Suomeen hän palasi helmikuussa 1918 aselaivojen Miran ja Poseidonin mukana osaston johtajana ja osallistui käynnissä olevaan sisällissotaan. Majuriksi ylennetty Öhquist komensi IX jääkäripataljoonaa Viipurin taisteluissa.

Rauhan tultua Öhquist opetti Markovillan sotakoulussa Viipurin lähellä. Samoin vuonna 1918 hän sai komennettavakseen Karjalan kaartin rykmentin, kunnes 1925 everstiksi ylennettynä hän otti johtoonsa Viipurin sijoitetun 2. Divisioonan. Kenraalimajurin arvo seurasi 1930 ja kolme vuotta myöhemmin Öhquist sai Armeijakunnan komentajan viran. Vuonna 1935 hänet ylennettiin kenraaliluutnantiksi. Ajan ennen talvisotaa Öhquist vietti Viipurissa ja Karjalankannaksen maisemissa. Hän oli vakuuttunut kannaksen strategisesta tärkeydestä ja tutustui alueeseen hyvin perusteellisesti. Samoin hän piti tärkeänä, että hänen alaisensakin niin tekivät. Öhquist oli tunnollinen, pedantti ja ohjesääntöä noudattava upseeri, joka vaati alaisiltaan samaa.

Talvisota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talvisodan puhjetessa Öhquist komensi II Armeijakuntaa. Hän uskoi aloitteelliseen sodankäyntiin ja oli suunnitellut jo rauhan aikana useita vastahyökkäysmalleja Kannaksella tapahtuvan Neuvostoliiton hyökkäyksen torjumiseksi. Öhquist painosti Mannerheimia suostumaan vastahyökkäykseen joka oli kuitenkin lopetettava jo aloituspäivänä 23. joulukuuta.[1] Hänen ohjaamansa viivytystaistelutaktiikka maksoi omien henkiä ja myös kalliiksi käynyt vastahyökkäys toteutettiin liian aikaisin.lähde?

Jatkosota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jatkosodan alussa Öhquist toimi yhteysupseerina Saksan päämajassa. Maaliskuusta 1942 hän komensi Kannaksen ryhmää helmikuulle 1944. Silloin hänet siirrettiin päämajan määräyksestä sotilaskoulutuksen ylitarkastajaksi kenraali Östermanin jälkeen. Hänen tilalleen IV AK:n komentajaksi määrättiin kenraaliluutnantti Taavetti Laatikainen. Tässä tehtävässä Öhquist pysyi marraskuulle 1944, jolloin hän siirtyi reserviin.

Hänen välinsä ylipäällikköön olivat huonot jo talvisodasta lähtien, mutta talven 1944 tapahtumat IV AK:n komentajana kärjistivät suhteen entisestään. Suurin syy saattoi olla Öhquistin antama käsky hyökkäyksestä Kannaksella.kenen mukaan? Siinä menetti asevelvollispataljoona n. 350 miestä.lähde?

Öhquist julkaisi ruotsinkielisen teoksen Vinterkriget 1939-40 ur min synvinkels, joka suomennettiin vuonna 1949 (Talvisota minun näkökulmastani). Hän erosi armeijasta vuonna 1951 ja toimi vuoteen 1959 saakka Helsingin kaupungin väestönsuojelupäällikkönä.[2]

Harald Öhquist kuoli vuonna 1971.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Puolustusministeriön sotahistoriallinen toimisto (toimittanut): Suomen jääkärien elämäkerrasto. Porvoo, Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1938. ISBN puuttuu kirjasta.
  • Anonyymi: Suomen jääkärien elämäkerrasto : I täydennysosa. Jääkäriliitto r.y, 1957. ISBN puuttuu kirjasta.
  • Päivi Tapola: Kenraalien kirjeet. Tammi 2007. ISBN 978-951-31-4012-0
  • Päivi Tapola ja Mikko Karjalainen: Mannerheimin haastaja. Kenraali Harald Öhquist- Otava 2013, ISBN 978-951-12-6880-2.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Talvisodan pikkujättiläinen 1999, s. 193
  2. ”Öhquist”, Otavan Iso Tietosanakirja 10. palsta 612. Helsinki: Otava, 1967.