Knut Solin
Knut Isak Solin (9. kesäkuuta 1889 Valkeakoski – 14. tammikuuta 1950) oli suomalainen jääkärieversti. Hänen vanhempansa olivat insinööri Jakob Isak Solin ja Alma Naema Braxen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1918 Hedvig Dina Anna Brandstätterin kanssa.[1][2]
Opinnot ja opetustoimi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Solin kirjoitti ylioppilaaksi Tampereen suomalaisessa yhteiskoulusta vuonna 1907 ja kirjoittautui Hämäläiseen-osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi vuosina 1907–1912 Teknillisen korkeakoulun koneinsinööriosastolla. Diplomi-insinööritutkinnon hän suoritti vuonna 1912. Solin teki opintomatkan Saksaan vuonna 1919, jossa hän tutustui kone-, sähkö- ja asetehtaisiin. Lisäksi hän oli vuonna 1923 Ruotsissa seuraamassa lumiaurauskokeita. Hän teki myös vuonna 1924 opintomatkan Englantiin, Ranskaan, Hollantiin, Tanskaan ja Ruotsiin, joissa hän tutustui lentokone-, ase- ynnä muihin tehtaisiin, laivatelakkoihin, joukko-osastoihin ja armeijan eri laitoksiin. Vuonna 1927 hän oli opintomatkalla Ruotsissa, jossa hän tutustui lentokonetehtaisiin ja vuonna 1929 hän teki opintomatkat Ruotsiin, Tanskaan, Saksaan ja Belgiaan, joissa hän tutustui tupakka- ja konetehtaisiin.[1][2]
Solin toimi Linnoitustaidon opettaja Viipurin (Markkovillan) upseerikokelaskusseilla vuosina 1918–1919 ja Kadettikoulussa vuosina 1920–1924 sekä suojeluskuntapäällystön kursseilla vuonna 1923.[1][2]
Jääkärikausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Enne jääkärikoulutukseen hakeutumistaan hän työskenteli vuosina 1912–1913 Jämsänkosken paperitehtaiden uutisrakennustöiden johtajana ja vuosina 1913–1915 konstruktöörinä C. G. Hauhold jr G. m. h. H:n konetehtailla Chemnitzissä Saksassa. Solin liittyi yhtenä ensimmäisten vapaaehtoisten joukkoon, joiden päämääränä oli Saksassa sotilaskoulutusta antava Pfadfinder-kurssi, joka järjestettiin Pohjois-Saksassa sijaitsevalla Lockstedter Lagerin harjoitusalueella. Leirille hän ilmoittautui 2. maaliskuuta 1915, kuului 1. komppaniaan ja myöhemmin 27. Jääkäripataljoonan pioneerikomppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella ja Riianlahdella, Schmardenissa sekä Aa-joella. Hän osallistui vuonna 1917 Libaussa järjestetylle sotakoulun A-kurssille sekä Hamburgissa samana vuonna järjestetylle 9. Täydennyspioneeripataljoonan reserviupseerikursseille ja suoritti reserviupseeritutkinnon 3. marraskuuta 1917.[1][2]
Suomen sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Katso myös: Suomen sisällissota
Solin saapui Suomeen jääkärien pääjoukon mukana kapteeniksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918 ja sijoitettiin Suomen Valkoiseen armeijaan ensin päälliköksi 12. jääkäripataljoonan 1. komppaniaan, josta hänet siirrettiin 19. maaliskuuta 1918 komentajaksi 3. jääkärirykmentin 10. jääkäripataljoonaan. Sisällissodan taisteluihin hän osallistui pataljoonan komentajana Tampereella ja Viipurissa.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Solin siirrettiin sisällissodan jälkeen 15. kesäkuuta 1918 alkaen päälliköksi Sota-asiaintoimituskunnan toimisto Y 4:ään. Hänet nimitettiin 2. heinäkuuta 1918 Pioneerikoulutuspataljoonan komentajaksi, josta tehtävästä hän siirtyi 1. toukokuuta 1919 Sotaministeriön taisteluvälineosaston toimisto T 4:n päälliköksi, ja nimitettiin joulukuussa vuonna 1919 taisteluvälineosaston apulaispäälliköksi. Myöhemmin hänet nimitettiin 23. marraskuuta 1920 alkaen insinööriosaston (myöhemmin puolustusministeriön teknillinen osasto) päälliköksi. Solin erosi armeijasta 25. toukokuuta 1928 ja siirtyi Pietarsaareen Strengbergin tupakkatehtaan palvelukseen teknilliseksi johtajaksi. Vuonna 1935 hän siirtyi toimitusjohtajaksi Industria oy:n palvelukseen Helsinkiin ja toimi tehtävässä vuoteen 1939 saakka.[1][2]
Talvi- ja jatkosota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Solin osallistui talvisotaan Sotavarusneuvoston ja kenraalimajuri Waldenin käytössä ja jatkosodan puhjettua hänet komennettiin sotatarviketeollisuuden palvelukseen, missä hän toimikin koko sodan ajan. Sotien jälkeen hän siirtyi Industria Oy:n johtajaksi ja johtokunnan jäseneksi palvellen yritystä vuoteen 1950 saakka. Hänet haudattiin Jämsään.[2]
Luottamustoimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Solin toimi Valtion telakan ja konepajain johtokunnan jäsenenä vuosina 1921–1927 ja Valtion patruunatehtaan johtokunnan jäsenenä vuosina 1923–1927 sekä oli Valtion kivääritehtaan johtokunnan jäsenenä vuosina 1925–1927. Lisäksi hän toimi Valtion lentokonetehtaan johtokunnan jäsenenä vuosina 1928–1929 ja oli Valtion rakennusten kunnossapitoehdotusta suunnitelleen komitean jäsenenä vuosina 1922–1923 sekä toimi sulfiittispriin valmistusmahdollisuuksia selvitelleen neuvottelukunnan jäsenenä vuosina 1925–1926. Hän toimi valtion ja Helsingin kaupungin välisen aluevaihtokomitean jäsenenä vuosina 1926–1928 ja valtion ja Viipurin kaupungin välisen aluevaihtokomitean jäsenenä vuonna 1929. Puolustusministeriön rakennusasiaintuntijalautakunnan sihteerinä hän toimi vuosina 1926–1928 ja Suomen standardisoimislautakunnan varapuheenjohtajana vuosina 1924–1930, Suomen ilmailuklubin puheenjohtajana hän taasen toimi vuosina 1926–1930 sekä toimi Suomen teknillisen museoyhdistyksen varapuheenjohtajana vuosina 1926–1934 sekä oli Pietarsaaren ilmapuolustusyhdistyksen puheenjohtajana vuosina 1928–1935. Suomen ilmapuolustusliiton johtokunnan varajäsenenä hän toimi vuodesta 1928 alkaen.[1][2]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
         |
|
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Jernström E: Jääkärit maailmansodassa. Sotateos oy: Helsinki 1933.
- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.