Geoffrey Wilkinson

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Geoffrey Wilkinson
GWilkinson.png
Syntynyt 14. heinäkuuta 1921
Springside, Iso-Britannia
Kuollut 29. syyskuuta 1996
Lontoo, Iso-Britannia
Asuinpaikka Iso-Britannia
Kansallisuus Iso-Britannia
Tutkimusala Kemia
Instituutti Kalifornian yliopisto (Berkeley)
Harvardin yliopisto
Imperial College London
Tutkinnot Imperial College London
Tunnetuimmat työt Organometalliyhdisteiden tutkimus
Tunnustukset Nobel-palkinto Nobelin kemianpalkinto (1973)

Geoffrey Wilkinson (14. heinäkuuta 1921, Springside, Yorkshire29. syyskuuta 1996, Lontoo) oli brittiläinen kemisti. Hän sai Nobelin kemianpalkinnon vuonna 1973 työstään stabiilien siirtymämetallialkyylien parissa. Wilkinson jakoi palkinnon Ernst Otto Fischerin kanssa.

Wilkinson aloitti opiskelun Imperial College Londonissa vuonna 1939 ja valmistui sieltä 1941. Vuonna 1942 professori Friedrich Paneth värväsi nuoria kemistejä ydinvoimaprojektiin. Wilkinson liittyi siihen ja hänet lähetettiin Kanadaan. Siellä hän oli ensin Montrealissa ja myöhemmin Ontariossa ydintutkimuslaitoksessa vuoteen 1946 asti. Seuraavat neljä vuotta Wilkinson työskenteli Glenn T. Seaborgin kanssa Berkeleyssä. Sen jälkeen hän toimitutkijana Massachusetts Institute of Technologyyssä ja palasi häntä jo opiskelun alkuvaiheessa kiinnostaneisiin tutkimuskohteisiin siirtymämetallikomplekseihin, joissa oli ligandina hiilimonoksidi tai alkeeni.

Vuosina 1951-1955 hän toimi Harvardin yliopistossa, minkä jälkeen palasi Englantiin. Vuonna 1955 hänestä tuli epäorgaanisen kemian professori Lontoon yliopistoon. Siellä hän jatkoi siirtymämetallikompleksien tutkimista.

Tunnetuin Wilkinson on ferroseenin ja Wilkinsonin katalyytin ( RhCl(PPh3)3), jota käytetään alkeenien hydrogenoinnissa alkaaneiksi, rakenteen selvittämisestä.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä tieteenharjoittajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.