Richard Willstätter

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Richard Willstätter
Richard Willstätter.jpg
Syntynyt 13. elokuuta 1872
Karlsruhe, Saksa
Kuollut 3. elokuuta 1942
Muralto, Sveitsi
Asuinpaikka Saksan lippu Saksa
Sveitsin lippu Sveitsi
Kansallisuus Saksan lippu Saksalainen
Tutkimusala Kemia
Instituutti Münchenin yliopisto
ETH Zürich
Berliinin yliopisto
Kaiser Wilhelm -instituutti
Tutkinnot Münchenin yliopisto
Väitöstyön ohjaaja Alfred Einhorn
Adolf von Baeyer
Tunnetuimmat työt Orgaaninen kemia
Tunnustukset Nobel-palkinto Nobelin kemianpalkinto (1915)

Richard Martin Willstätter (13. elokuuta 1872 Karlsruhe3. elokuuta 1942 Muralto) oli saksalainen orgaaniseen kemiaan perehtynyt kemisti, joka tutki kasvien pigmenttien kemiallista rakennetta ja selvitti muun muassa lehtivihreän rakenteen. Kasvien pigmenttejä koskevista tutkimuksistaan hän sai Nobelin kemianpalkinnon vuonna 1915.

Willstätter syntyi Karlsruhessa ja aloitti koulunkäyntinsä siellä, kunnes hänen perheensä muutti, minkä jälkeen hän jatkoi opiskelua Nürnbergissä. 18-vuotiaana hän pääsi Münchenin yliopistoon, jossa hän opiskeli kemiaa viidentoista vuoden ajan aluksi Adolf von Baeyerin oppilaana. Hän valmistui vuonna 1894 tohtoriksi väitöskirjansa aiheena kokaiinin rakenne. Willstätter jatkoi tutkimuksiaan toisiin alkaloideihin ja syntetisoi niitä useita. Vuonna 1896 hänet nimitettiin yliopiston lehtoriksi ja vuonna 1902 Professor extraordinariukseksi.

Vuonna 1905 hän siirtyi professoriksi Zürichin yliopistoon. Siellä hän selvitti lehtivihreän rakenteen. Vuonna 1912 hänestä tuli kemianprofessori Humboldt-yliopistoon Berliiniin ja Kaiser Wilhelm -instituutin johtaja. Tuolloin hän tutki kasvien ja hedelmien pigmenttejä. Vuonna 1916 hän palasi takaisin Müncheniin opettajansa von Bayerin seuraajaksi. 1920-luvun aikana Willstätter keksi entsyymireaktioiden mekanismin ja teki paljon töitä osoittaakseen, että entsyymit ovat kemiallisia aineita eivätkä biologisia organismeja. Vuonna 1924 Willstätterin ura loppui, kun hän antisemitismin vastaisena eleenä ilmoitti jäävänsä eläkkeelle.

Willstätter pakeni natseja Sveitsiin Muraltoon vuonna 1938 ja eli siellä elämänsä loppuun asti. Hän kuoli sydäninfarktiin vuonna 1942.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Tämä tieteenharjoittajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.