Irving Langmuir

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Irvin Langmuir
Irving Langmuir.jpg
Syntynyt 31. tammikuuta 1881
New York, Yhdysvallat
Kuollut 16. elokuuta 1957
Massachusetts, Yhdysvallat
Asuinpaikka Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat
Kansallisuus Yhdysvaltain lippu Yhdysvaltalainen
Tutkimusala Kemia, fysiikka
Tutkinnot Columbian yliopisto
Göttingenin yliopisto
Väitöstyön ohjaaja Walther Hermann Nernst
Tunnetuimmat työt Pintakemia
Tunnustukset Nobel-palkinto Nobelin kemianpalkinto (1932)

Irving Langmuir (31. tammikuuta 1881, New York16. elokuuta 1957, Massachusetts) oli yhdysvaltalainen kemisti ja fyysikko. Hän oli töissä General Electric:llä 19091950, mutta teki useita merkittäviä keksintöjä fysiikan ja kemian perusilmiöiden tutkimuksessa.

Langmuir keksi muun muassa kaasutäytteisen hehkulampun ja löysi atomaarisen vedyn. Nobelin kemianpalkinnon hän sai vuonna 1932 työstään pintakemian alalta. Hän oli ensimmäinen teollisuuden kemisti, joka sai Nobelin palkinnon. Hänen mukaansa on nimetty muun muassa yhtälöitä, menetelmiä, ja tieteellinen aikakausjulkaisu Langmuir.

Pintakemiaa Langmuir alkoi tutkia yhdessä assistenttinsa Katherine Blodgettin kanssa myöhempinä vuosinaan. He tutkivat ohuita kalvoja ja molekyylien adsorptiota pinnoilla. Yhdessä he esittelivät käsitteen monolayer, joka tarkoittaa yhden molekyylin paksuista kerrosta. Urallaan Langmuirille myönnettiin lukuisia arvostettuja palkintoja.

Nuoruus ja perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Irving Langmuir syntyi Charles ja Sadie (omaa sukua Comings) Langmuirin perheeseen. Perheessä oli entuudestaan jo kaksi poikaa ja myöhemmin perheeseen syntyi Irvingille myös pikkuveli. Koulutukseltaan Irving Langmuir oli metallurgian insinööri. Hän valmistui 1903 Columbia Universitystä ja jatkoi opintojaan Walther Hermann Nernstin (Nobelin kemianpalkinto 1920) alaisuudessa fysikaalisessa kemiassa saavuttaen tohtorin tutkinnon 1906 Göttingenin yliopistossa. Palattuaan takaisin Yhdysvaltoihin hän siirtyi General Electricin palvelukseen. Vuonna 1912 hän meni naimisiin Marion Mersereaun kanssa ja he saivat kaksi lasta, pojan ja tyttären.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]