Curium

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
AmerikiumCuriumBerkelium
Gd

Cm

-  
 
 
Cm-TableImage.png
Yleistä
Nimi Curium
Tunnus Cm
Järjestysluku 96
Luokka aktinoidi
Lohko f-lohko
Ryhmä -
Jakso 7
Tiheys 13,51×103 kg/m3
Löytövuosi, löytäjä 1944, Glenn T. Seaborg, R. A. James, L. O. Morgan ja A. Ghiorso
Atomiominaisuudet
Atomipaino 247,0703 amu
Orbitaalirakenne [Rn] 5f76d17s2
Elektroneja elektronikuorilla 2, 8, 18, 32, 25, 9, 2
Hapetusluvut +III
Kiderakenne heksagonaalinen tiivispakkaus
Fysikaaliset ominaisuudet
Olomuoto kiinteä
Sulamispiste 1613 K (1340 °C)
Kiehumispiste 3383 K (3110 °C)
Muuta
Elektronegatiivisuus 1,3 (Paulingin asteikko)
Ominaislämpökapasiteetti luotettavaa dataa ei saatavissa kJ/kg K


Tiedot normaalilämpötilassa ja -paineessa

Curium on keinotekoisesti valmistettu alkuaine, jonka kemiallinen merkki on Cm (lat. curium), järjestysluku on 96 ja CAS-numero 7440-51-9. Curium on erittäin radioaktiivinen alkuaine, jonka tiheys on 13,5 g/cm3. Sulamispiste on 1613 K (1340 C) ja kiehumispiste on 3383 K (3110 C). Pysyvimmän isotoopin (247Cm) puoliintumisaika on noin 15,6 miljoonaa vuotta.[1]

Curium-242 isotooppi on käyttökelpoinen kannettavana energianlähteenä, koska se voi synnyttää lämpöenergiaa noin kolme wattia grammaa kohti.[2] Sitä käytetään sydämentahdistimissa, navigaatiopoijuissa ja avaruustutkimuksessa.

Curiumia valmistivat ensimmäisenä Glenn T. Seaborg, R.A. James, L.O. Morgan ja A. Ghiorso vuonna 1944 pommittaessaan plutoniumia alfahiukkasilla. Nimen curium sai Marie ja Pierre Curiesta.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Audi, G., Bersillon, O., Blachot, J. & Wapstra, A.H. (2003): The Nubase2003 evaluation of nuclear and decay properties. Nuc. Phys. A 729, s. 3–128.
  2. a b Marko Hamilo: Marie Curie, aina ensimmäinen nainen Helsingin Sanomat 20.9.2005 (alkuainesarjan artikkeli curiumista). Viitattu 14.7.2010.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Curium.