Seaborgium

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
DubniumSeaborgiumBohrium
W

Sg

  
 
 
Sg-TableImage.png
Yleistä
Nimi Seaborgium
Tunnus Sg
Järjestysluku 106
Luokka siirtymämetalli
Lohko d-lohko
Ryhmä 6. siirtymäalkuaine
Jakso 7
Löytövuosi 1974
Atomiominaisuudet
Atomipaino 266 amu
Orbitaalirakenne [Rn]5f146d47s2
Elektroneja elektronikuorilla 2, 8, 18, 32, 32, 12, 2
Fysikaaliset ominaisuudet
Olomuoto
Muuta
Ominaislämpökapasiteetti luotettavaa dataa ei saatavissa kJ/kg K


Tiedot normaalilämpötilassa ja -paineessa

Seaborgium (aiemmin unnilhexium) on alkuaine, jonka järjestysluku on 106, kemiallinen merkki Sg ja CAS-numero 54038-81-2. Se kuuluu 6. ryhmään ja 7. jaksoon. Alkuaineen suhteellinen atomimassa on 263,12 ja useimpien isotooppien puoliintumisaika alle yksi sekunti. Todennäköisesti pysyvimmän isotoopin (272Sg) puoliintumisajaksi on kuitenkin voitu teoreettisesti johtaa noin yksi tunti.[1]

Seaborgium on radioaktiivinen metalli, jota ei esiinny luonnossa. Seaborgium on ydinreaktioilla keinotekoisesti valmistettu alkuaine, jolla ei ole kaupallista käyttötarkoitusta. Sitä tuskin pystytään valmistamaan niin merkittäviä määriä, että sen ominaisuuksia voitaisiin tarkemmin tutkia. Ei esimerkiksi tiedetä, minkä väristä se on, mutta sen arvellaan olevan metallin ja hopean valkoinen tai harmaa. Toistaiseksi sitä on onnistuttu valmistamaan vain muutama atomi.

Hapetusluku Sg+6:n arvellaan olevan pysyvin.

Seaborgiumia on onnistuttu valmistamaan vain hyvin pieniä määriä seuraavalla ydinreaktioon perustuvalla menetelmällä:

18 O + 249 Cf → 106 Sg + 41 n

Äskettäinmilloin? kuitenkin Paul Scherrer Institutessa Sveitsissä seaborgiumin toista isotooppia onnistuttiin valmistamaan alkuaineiden kalifornium ja neon välisessä reaktiossa seuraavasti:

248 Cf + 22 Ne → 266 Sg + 41 n

Nimeämisriita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seaborgium löydettiin Lawrence Berkeley Laboratoryssa (LBL) vuonna 1974 ja samaan aikaan Dubnan JINR:ssa (ОИЯИ).

Alkuaineiden 104–109 nimeäminen aiheutti kiivaita riitoja 1960-luvulta lähtien. Berkeleyn yhdysvaltalainen ryhmä halusi alkuaineen 106 nimeksi 'seaborgium', mikä oli kyseenalaista, koska Glenn T. Seaborg oli vielä elossa ja nimeäminen oli IUPAC:in sääntöjen vastaista. Vuonna 1994 IUPAC ehdotti alkuaineille nimiä, joissa 106 olisi nimetty "rutherfordiumiksi" Ernest Rutherfordin mukaan. American Chemical Society (ACS) vaati yhdysvaltalaiselle tutkijaryhmälle oikeutta nimetä löytämänsä alkuaine. Seaborg vastusti ehdotusta.

IUPAC päätti jakaa kunnian alkuaineen löytämisestä myös Neuvostoliiton Dubnan JINR:lle, mutta dubnalaiset eivät ehdottaneet 106:lle nimeä. Koska yhdysvaltalaiset oppikirjat käyttivät jo 104:sta nimeä "rutherfordium", päätti 39. IUPACin yleiskokous Genevessä vuonna 1997 antaa alkuaineelle nimen 'seaborgium'.

Isotooppeja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

259Sg: atomimassa 259,11 amu, puoliintumisaika 0,5 s

260Sg: atomimassa 260,11 amu, puoliintumisaika 0,0004 s

261Sg: atomimassa 261,11 amu, puoliintumisaika 0,3 s

263Sg: atomimassa 263,11 amu, puoliintumisaika 0,9 s

265Sg: atomimassa 265,12 amu puoliintumisaika 2,8 s

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Audi, G., Bersillon, O., Blachot, J. & Wapstra, A.H. (2003): The Nubase2003 evaluation of nuclear and decay properties. Nuc. Phys. A 729, s. 3–128.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]