Isadore Perlman
| Isadore Perlman | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 12. huhtikuuta 1915 Milwaukee, Wisconsin |
| Kuollut | 3. elokuuta 1991 (76 vuotta) Los Alamitos, California |
| Kansalaisuus | yhdysvaltalainen |
| Koulutus ja ura | |
| Tutkinnot | Kalifornian yliopisto |
| Väitöstyön ohjaaja | Israel L. Chaikoff[1] |
| Instituutti |
Kalifornian yliopisto Jerusalemin heprealainen yliopisto Lawrence Berkeley National Laboratory |
| Tutkimusalue | radiokemia |
| Tunnetut työt | alfahajoaminen, curium, radioaktiiviset merkkiaineet |
| Palkinnot |
John Simon Guggenheim Fellowship (1955 ja 1962)[2] Ernst O. Lawrence palkinto (1960)[3] Amerikan kemian seuran palkinto (1952 ja 1964)[4] |
Isadore Perlman (12. huhtikuuta 1915 – 3. elokuuta 1991[3]) oli yhdysvaltalainen kemisti.
Perlman syntyi Milwaukeessa Wisconsinissa[3] ja suoritti Ph.D. tutkinnon fysiologiasta Kalifornian yliopistosta Berkeleyssä vuonna 1940. Hän teki jo uransa alkuvaiheissa yhteistyötä Nobel-palkitun Glenn T. Seaborgin kanssa. Toisen maailmansodan aikana Perlman toimi Manhattan-projektissa, jossa hän kehitti menetelmiä plutoniumin eristämiseksi.[3]
Sodan jälkeen Perlman opetti kemiaa Berkeleyssä sekä toimi tutkijana Lawrence Berkeley National Laboratoryssä. Yhdessä Seaborgin kanssa Perlman julkaisi ensimmäisen taulukon isotoopeista vuonna 1948. Myöhemmin urallaan hän työskenteli Jerusalemin heprealaisessa yliopistossa, jossa tutki neutronien käyttöä arkeologisessa iänmäärityksessä.[3]
Perlman, yhdessä oppilaansa Louis B. Wernerin kanssa, tuotti ensimmäisenä alkuaine curiumia punnittavissa olevia määriä (40 µg epäpuhdasta 242Cm oksidia) vuonna 1947.[4][5]
Perlman oli ensimmäisiä radioaktiivisten merkkiaineiden tutkijoita niiden lääketieteellistä käyttöä varten. Hän julkaisi varhain urallaan 19 tutkimusartikkelia, jotka käsittelivät radioaktiivisen fosforin, bromin ja radiojodin käyttöä fysiologiassa. Hän tutki myös alfahajoamista ja Seaborgin mukaan oli maailman johtava tämän alueen asiantuntija kahden vuosikymmenen ajan.[4][1]
Uransa myöhäisvaiheessa Perlman keskittyi radioaktiiviseen iänmääritykseen ja mm. auttoi Frank Asaroa varmistamaan Alvarezin hypoteesia dinosaurusten joukkotuhosta analysoimalla tuhansien kivinäytteiden iridiumpitoisuuksia.[4]
Perlman oli jäsen Yhdysvaltain kansallisessa tiedeakatemiassa, American Academy of Arts and Sciences tiedeyhteisössä ja Tanskan kuninkaallisessa akatemiassa.[4]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Isadore Perlman, Chemistry: Berkeley (In memorial) University of California, Berkeley. Viitattu 10.1.2019. (englanniksi)
- ↑ ISADORE PERLMAN gf.org. Viitattu 10.1.2019. (englanniksi)
- ↑ a b c d e Isadore Perlman Atomic Heritage Foundation. Viitattu 10.1.2019. (englanniksi)
- ↑ a b c d e Seaborg, Glenn T. & Asaro, Frank: Isadore Perlman (1915-1991): A Biographical Memoir (pdf) 1998. National Academies Press. Viitattu 9.1.2019. (englanniksi)
- ↑ Lumetta, Gregg J. et al.: ”luku 9”, Curium, s. 1397. Teoksessa: Morss, Lester R. et al. (toim.) The Chemistry of the Actinide and Transactinide Elements, 3. painos. Dordrecht: Springer, 2006. ISBN 1402035985. Teoksen verkkoversio (PDF). (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
| ||||||||||||||
