Jekaterina Breško-Breškovskaja

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jekaterina Breško-Breškovskaja

Jekaterina Konstantinovna Breško-Breškovskaja (ven. Екатери́на Константи́новна Бре́шко-Брешко́вская; 18441934) oli venäläinen vallankumousjohtaja. Hänet tunnettiin lempinimellä babuška (isoäiti)[1].

Breško-Breškovskaja oli syntyisin rikkaasta aatelisperheestä Vitebskin alueelta nykyisellä Valko-Venäjällä. Uskonnollinen vakaumus sai hänet kyseenalaistamaan maaorjuuden, ja hän teki avustustyötä talonpoikien joukossa 1860-luvulla. Breško-Breškovskaja oli 26-vuotias, kun hän vuonna 1871 lähti kotoa liittyäkseen anarkisti Mihail Bakuninin kannattajiin Kiovassa.

Hänet pidätettiin 1874 Pietarissa ja tuomittiin 1878 pakkotyöhön Siperiaan Venäjän vallankumousliikkeen ensimmäisessä suuressa oikeudenkäynnissä "193:n jutussa", jossa hänen ohellaan tuomittiin 192 muuta.[2] 20 vuodeksi. Hänet armahdettiin 1896,[2] ja sen jälkeen hän oli mukana perustamassa sosialistivallankumouksellisen ryhmää. Vuonna 1900 hän pakeni Sveitsiin ja oleskeli 1904–1905 Yhdysvalloissa, jossa hän piti puheita ja keräsi varoja puolueelle.

Breškovskaja palasi Venäjälle vuoden 1905 vallankumouksen jälkeen.

Hänet pidätettiin jälleen 1907 ja karkotettiin taas 1910 Siperiaan. Kerenskin hallitus vapautti hänet 1917 helmikuun vallankumouksen jälkeen.[2] Hän sai paikan väliaikaishallituksessa, joka kaatui bolševikkien lokakuun vallankumoukseen.

Breškovskaja vietti loppuelämänsä Tšekkoslovakiassa,[1] jonne hän pakeni 1919. Ennen eläkkeellejääntiään hän järjesti venäjänkielistä opetusta Ruteniassa.

Breškovskajan poika oli kirjailija Nikolai Breško-Breškovski[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Ben Hellman, Vapaus ja rauha, Venäläiset kirjailijat vuonna 1917, Ajan kohina 7/2017, viitattu 13.7.2019
  2. a b c Otavan Iso tietosanakirja, osa 1, palsta 1467, Helsinki, Otava 1968
  3. Norma C. Noonan, Carol Nechemias, toim., Encyclopedia of Russian Women's Movements, s. 11 Google Books

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]