Silovikit

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Silovikit ovat Venäjää hallitseva ryhmittymä,[1] joka koostuu erilaisten turvallisuus-, järjestys- ja puolustusorganisaatioiden ihmisistä. Silovikit nousivat Vladimir Putinin johdolla. Vahvasti isänmaalliset silovikit olivat keskeisessä roolissa Venäjää presidenttinä toimineen sivilikki Medvedevin kaudellakin.

Varsinaisina silovikeinä pidetään sitä Kremlin ryhmittymää, jota aikoinaan Igor Setšin johti ja FSB tuki.[2][3] Vuosien saatossa keskeisten toimijoiden tehtävät ovat jonkin verran vaihtuneet. Silovikejä ovat myös mm. Nikolai Patrušev,[3], Sergei Ivanov,[3] Viktor Ivanov, Boris Gryzlov, Sergei Naryškin jne. Setšinin tyylin konservatiivisemmat silovikit vastustavat Venäjän taloudellista lähestymistä kohti länttä ja suosivat mieluummin Kiinaa. Länsityylistä demokratiaa vastustavat silovikitkin kannattavat valvottua taloudellista liberalismia voittojen takaamiseksi. Putin on taustaltaan siloviki, mutta ottaa neuvoja talousasioissa sivilikeiltä.

Silovikit koostuvat lähinnä turvallisuuspalvelujen, sisäministeriön ja puolustusministeriöiden entisistä ja nykyisistä virkailijoista. Silovikit ovat ryhmittymänä melko hajanainen. Entinen KGB:n everstiluutnantti, Venäjän presidentti, Vladimir Putin on silovikien ehdoton johtaja. Tästä syystä silovikeja kutsutaan joskus myös "putinisteiksi" ja heidän ajamaa politiikkaa "putinismiksi". Johtavien silovikien sisärengas on pieni[1] ja koostuu presidentin lisäksi mm. FSB:n ja presidentinhallinnon johtajista sekä puolustusministeristä ja muutamasta muusta valtion virkamiehestä.[4]

Korkeimmassa asemassa olevilla silovikeilla on suuria omaisuuksia. Valta Venäjällä on erilaisilla tiedusteluviranomaisilla ja sisäisen järjestyksen valvojilla.[5] FSB, FSOselvennä ja syyttäjävirasto johtavat silovikeja, joihin kuuluvat myös hierarkiassa alempiarvoiset sotilastiedustelu GRU, sisäministeriö ja puolustusministeriö.[5] Silovikien harjoittama politiikka selittyy pitkälle heidän halullaan valvoa Venäjän taloutta ja kukistaa heidän valtaansa uhkaavat viholliset joita ovat kilpailevat puolueet, Venäjän omaisuutta lännelle myyvät liikemiehet, separatistiset terroristit ja poliittiset ääriainekset. Silovikit vastustavat Jeltsinin ajan tyyppistä demokratiaa, mutteivät tue myöskään niin keskitettyä hallintomallia kuin mitä Neuvostoliitossa oli. Silovikit haluavat kehittää Venäjän taloutta eteenpäin valtiojohtoisten reformien kautta ja nykyaikaista maata ottamalla ympäristö huomioon.[6] Silovikkien vangitseman Mihail Hodorkovskin mukaan silovikit eroavat liberaaleista siitä, että silovikit pelaavat ilman sääntöjä.[7] Hodorkovskin mukaan silovikit ovat epävarmoja ihmisiä, jotka suojelevat itseään epävarmuudella mahdollisuudella käyttää väkivaltaa.[7] Niinpä he käyttävät epädemokraattisia valtakeinoja politiikassa ja liike-elämässä toisin kuin liberaalit[7]. Silovikit pyrkivät näin keinolla millä tahansa saamaan käsiinsä rahaa ja valtaa, joita palvovat epävarmuutensa takia.[7] Putinin ystävissä on silovikeja ja liberaaleja, ja niinpä näiden kahden perusryhmittymän raja on liukuva[8]. Silovikien johtajana pidetyn Igot Setshinin mukaan on epäselvää kuka on liberaali, kuka siloviki.[8]

Edellä mainittuja turvallisuusorganisaatioita sanotaan "voimaministeriöiksi". Venäjän kielen sana (ven. силовики, siloviki, yksikkössä силови́к, silovik tarkoittaakin juuri voimamiestä. Termi tulee venäjän kielen sanoista silovye struktury (voimarakenteet, voimajärjestelmät).

Monet silovikit ovat joko kotoisin Leningradista eli nykyisestä Pietarista, tai ovat muuten opiskelleet, asuneet tai työskennelleet kyseisessä kaupungissa.[3] Venäjän hallintoon kuului Putinin presidenttikaudella muitakin kuin silovikeja. Näistä tärkeimmät ovat entinen Venäjän presidentti Dmitri Medvedev, joka on kuitenkin opiskellut Leningradissa, ja apulaiskansliapäällikkö Vladislav Surkov. Surkov on todellinen poikkeus, koska hän ei ole edes koskaan asunut Pietarissa, vaan hän on puoliksi tšetšeeni. Vuonna 2006 yli kymmenen Venäjän hallinnon toimistoa oli silovikkien ohjauksessa ja seitsemän muuta osittaisessa valvonnassa. Silovikkien kanssa kilpailevan Venäjän johdossa sivilikki Medvedevin tyyppiset teknokraatit ja liberaalit liikemiehet.[9]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Silovikkien tausta on Neuvostoliiton hajonneessa turvapalvelussa KGB:ssä. KGB hajotettiin vuonna 1992. Silovikit alkoivat nousta valtaan jo Venäjän ensimmäisen presidentin Boris Jeltsinin valtakaudella, jolloin he toimivat muun muassa presidentin avustajina. KGB:n seuraajajärjestön profiili oli alussa matala, mutta vahvistui vuonna 1995, jolloin FSB perustettiin. Jevgeni Sevastjanov ja Sergei Stepashin olivat onnistuneet pelastamaan KGB:n. Vuonna 1995 taas riippumattoman turvapalvelun kasvava merkitys alkoi näkyä virkanimityksissä.

Heidän nousunsa voimistui vuoden 1996 presidentinvaalien jälkeen. Yksi esiin nousseista silovikeista oli juuri Vladimir Putin. Silovikit miehittivät Venäjän valtion johtopaikat vuonna 1999 Vladimir Putinin noustua Jeltsinin seuraajaksi. Nykyisin silovikit kontrolloivat myös taloutta valtaamiensa suuryritysten johtopaikkojen kautta. Putin on varmistanut oman asemansa ja Venäjän uuden hallinnollisen mallin nimittämällä hänelle uskollisia silovikeja kaikkiin tärkeimpiin virkoihin politiikassa ja taloudessa.

Silovikit nousivat nopeasti ohi Venäjän aiemman hallitsevan poliittisen luokan, oligarkkien. Nopeasti silovikeista tuli uusia oligarkkeja. Tosin sillä erotuksella, että silovikit kontrolloivat taloutta suurten korporaatioiden kautta, kun taas Jeltsinin ajan oligarkit olivat yksittäisiä liikemiehiä.

Venäjällä silovikien yhteydessä käytetään myös käsitteitä tšekisti ja tšekistien ajattelutapa. Käsite pohjautuu nimeen Tšeka, joka oli Neuvosto-Venäjän ensimmäinen salainen poliisi, ja jonka seuraajia NKVD, KGB ja FSB ovat. Tšekisteillä tarkoitetaan turvallisuuspalvelussa palvelleita henkilöitä, jotka ovat omaksuneet turvallisuuspalvelun ajattelutavan salajuonista, urkinnasta ja raa'asta voimankäytöstä. Yleensä silovikit ovat monesti samalla myös tšekistejä, kuten itse Vladimir Putin.

Silovikien hallinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäjän tiedeakatemian tutkijan Olga Krištanovskajan mukaan kolme neljäsosaa Venäjän tärkeimmistä johtajista on silovikeja eli työskennelleet jossain elämänsä ja uran vaiheessa turvallisuuspalveluiden KGB:n ja FSB:n tehtävissä. Vastaava luku oli tutkimuksen mukaan syksyllä 2003 yli 58 prosenttia. Mihail Gorbatšovin aikana luku oli vain alle 5 prosenttia. 2004 laskettiin Putinin palkanneet 6000 entistä turvallisuuspalvelun upseeria eli silovikia valtion korkeisiin virkoihin. Lisäksi monet näistä ovat Pietarista, koska alun perin pietarilainen Vladimir Putin on halunnut nimittää tärkeisiin tehtäviin oman kotipaikkansa miehiä, jotka hän tuntee hyvin.

Illarionovin mielestä silovikien hallintotapa on mafiamainen eli pohjautuu pelkoon ja väkivaltaan. Silovikiklaanin sisällä on suuri yhteenkuuluvuus, halu vaieta muille klaanin asioista ja vahva me-henki. Silovikilta vaaditaan uskollisuutta ja tottelevaisuutta. Petoksesta tulee kova rangaistus. "Konttoriin" kuuluvalla ei ole lomia eikä siitä pääse eroon kuin kuolemalla. Silovikit pitävät itseään ´muusta väestöstä eroavana ryhmänä. Tähän ryhmään kuuluva ei aina noudata Illarionovin mukaan lakia.[1]

Keskeinen järjestelmän ydin on presidentinhallinto, jonka kautta silovikit Putinin johdolla valvovat parlamenttia, televisiota sekä kaasun- ja öljyntuotantoa. Tärkeimmät päätökset Venäjällä tekevät johtavista silovikeista koostuva sisäpiiri, johon kuuluvat asevoimista vastaava varapääministeri Sergei Ivanov, FSB:n johtaja Nikolai Patrušev, presidentinhallinnon varajohtaja Igor Setšin ja Putinin neuvonantaja Viktor Ivanov. Venäläisen Kommersant Vlast viikkolehden mukaan Viktor Ivanov ja Igor Setšin ovat vaikutusvaltaisimmat Putinin avustajat.

Silovikien aatteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eräänlainen silovikien ideologi oli 2000-luvun alkupuolella apulaiskansliapäällikkö Vladislav Surkov. Hän on kehitellyt Venäjän uuden valtiollisen opin, jonka mukaan Venäjällä vallitsee "ohjattu" ja "suvereeni" demokratia, jota on kutsuttu myös "venäläiseksi demokratiaksi". "Ohjatulla" silovikit tarkoittavat autoritaarista hallintoa ja "suvereenilla" sitä, etteivät muut valtiot saa puuttua mitenkään Venäjän sisäisiin asioihin.

Erään näkemyksen mukaan silovikien tehtävä on pelastaa Venäjä turvaamalla maan kansalliset edut ja modernisoida maata[10] noudattaen voimakkaan neuvostojohtaja neuvostojohtaja Andropovin perinteitä. Gorbatshovin ja Jeltsinin uudistukset tuhosivat silovikien mielestä maan ajamalla sen kaaokseen demokratian nimellä kulkien.[11]

Taloudessa silovikit ovat omaksuneet entisen Neuvostoliiton valtiokeskeisen talousopin. Kaikki strategiset tuotantoalat on saatava valtion omistukseen, ja jos ei omistukseen, niin valtion kontrolloimaksi asettamalla yrityksen johtopaikoille silovikeja. Silovikit suosivat myös omiaan, joten esimerkiksi Gazprom-pankin varapääjohtaja on 25-vuotias Sergei Ivanovin poika. FSB:n pääjohtajan Nikolai Patruševin toinen poika toimii Igor Setšinin neuvonantajana öljy-yhtiö Rosneftissä ja toinen valtiojohtoisessa VTB-pankissa.

Silovikit ovat viime aikoina keskittyneet erityisesti kaasu- ja öljyntuotannon ja pankkien haltuunottoon. Venäjän valtio-omisteisen öljyntuotannon osuus on noussut neljässä vuodessa 15 prosentista lähes 40 prosenttiin. Esimerkiksi lokakuussa 2007 öljynkuljetuksista vastaavan Transneft johtajaksi nimitettiin Putinin kanssa Itä-Saksassa työskennellyt kenraali Nikolai Tokarev. Silovikit ovat keskittäneet öljyntuotannon valtioenemmistöiseen Rosneftiin, jota johtaa Igor Setšin. Rosneft on ohittanut yksityisen Lukoilin suurimpana öljyntuottajana, koska Mihail Hodorkovskin Jukosin parhaat palat liitettiin siihen. Itse Jukosin pilkkominen ja Hodorkovskin lähettäminen työleirille Siperiaan on silovikien viimeisin suurin voimannäyttö Venäjän talouspolitiikassa. Viime aikoina silovikit ovat yrittäneet ottaa haltuunsa Volgan alueellisen öljy-yhtiön Bašneftin ja öljy-yhtiö Russneftin, jonka pääjohtaja Mihail Guitserijev joutui lähtemään maanpakoon elokuun lopulla 2007. Silovikien vahvin linnake Venäjän öljy- ja kaasumarkkinoilla on maan suurin yritys Gazprom, jonka hallituksen puheenjohtajana toimii Dmitri Medvedev.

Strategisesti tärkeisiin talouden aloihin kuuluu myös sotateollisuus, jonka silovikit ovat ottaneet myös haltuunsa. Keskeinen silovik Sergei Ivanov onkin sanonut, että sotateollisuudesta tulisikin kehittää Venäjän korkean teknologian teollisuuden moottori, kuten Neuvostoliitossa. Aseteollisuuden vientimonopolia hallitsevan Rosoboronexportin johtaja on Sergei Tšemetsov, joka sotilaana tutustui Putiniin Dresdenissä. Tšemetsovin edeltäjä Andrei Beljaninov toimii nykyään tullilaitoksen pääjohtajana. Lisäksi Viktor Ivanov toimii aseteollisuusyhtiö Almaz-Antein ja Venäjän suurimman lentoyhtiön Aeroflotin hallituksen puheenjohtajana. Valtiollisen telakkayhtiön johtaja on varapääministeri Sergei Naryškinin.

Osa silovikeista haluaa länsiyritysten sijoittavan Venäjälle, mutta ei sellaisille alueille, jotka katsotaan olevan strategisia. Toiset taas jättäisivät mieluusti ulkomaiset sijoitukset Venäjälle täysin nollaan. Esimerkiksi telakoita ja satamia on otettu väkipakolla takaisin venäläisomistukseen, vaikka aluksi ulkomaalaisia houkuteltiin osallistumaan näille aloille. On arveltu, että seuraavaksi silovikit aikovat valtiollistaa elintarviketuotannon, koska elintarvikkeet ja maataloustuotteet ovat keskeinen tuontitavara Venäjälle. Silovikien talousajattelutapa muodostuu neuvostoaikojen, korporativismin, protektionismin ja markkinatalouden talousopeista.

Sisä- ja ulkopolitiikassa silovikit noudattavat oppia, jonka mukaan länsimaat eivät saa puuttua mitenkään Venäjän politiikkaan. Silovikien Venäjän valtiorakenteen ja suuruuden ihanne perustuu Neuvostoliiton ja myös tsaristisen Venäjän aikoihin. Konservatiivisten silovikien unelmana on Suur-Venäjä ja heidän tyyppinen autokratiaa kannattava slavofiilinen perinne alkoi viimeistään tsaari Aleksanteri III:sta. Silovikit, Putin etunenässä, on pitänyt Neuvostoliiton hajoamista suurimpana onnettomuutena. Silovikit ovat käyttäneet hyväksi kansallismielisyyttä pönkittääkseen valtion yhtenäisyyttä ja vahvuutta sekä oikeuttaakseen Venäjän uuden hallintomallin. Kansallismielisyyttä kanavoidaan Putinin, silovikien ja Yhtenäisen Venäjän tukemiseksi. Silovikit suhtautuvatkin kielteisesti kaikkiin radikaalinationalistisiin puolueisiin ja liikkeisiin, kuten Vladimir Žirinovskin liberaalidemokraattiseen puolueeseen ja Pamjatiin. Silovikit pyrkivät myös kukistamaan Venäjän uutta hallintomallia vastustavat liikkeet, kansalaisjärjestöt, puolueet, tutkijat, sanomalehdet ja toimittajat, koska suhtautuivat täysin kriittisesti kaikkea länsimaista ja liberaalilta vaikuttavaa kohtaan. Tästä syystä taas läntisissä liberaalidemokratioissa silovikien katsotaan romuttavan Venäjän demokratiaa.

Silovikien sisäinen valtakamppailu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka Putinin johtama Kreml vaikuttaa yhtenäiseltä, käydään silovikien keskuudessa sisäistä valtataistelua. Venäjän poliittinen eliitti on kerännyt Putinin aikana huomattavia omaisuuksia ja etuuksia, joita se ei halua menettää Putinin jättäessä presidentin paikkansa maaliskuussa 2008. Tästä syystä valtataistelu on kiihtynyt juuri ennen maaliskuun 2008 presidentinvaaleja.

Erityisesti FSB:n ja huumekauppaa vastaa taistelevan viraston FSKN:n välit ovat huonot. Lokakuussa 2007 FSB:n agentit pidättivät huumeviraston kakkosmiehen Aleksandr Bulbovin näyttävässä operaatiossa Moskovan lentokentällä. Bulbovia syytetään laittomasta salakuuntelusta ja virka-aseman väärinkäytöstä. Pidätys oli todennäköisesti kosto siitä, että huumepoliisilla oli keskeinen rooli moskovalaisen huonekaluliikkeeseen Tri Kitaan kohdistuvissa korruptiotutkimuksissa, jotka johtivat lopulta keväällä 2007 useiden FSB-upseereiden pidättämiseen. FSKN on selvitellyt myös FSB:n osuutta Kiinan ja Venäjän välisessä salakuljetuksessa.Lisäksi marraskuussa Pietarista löytyi kuolleena kaksi huumeviraston tutkijaa, jotka oli ilmeisesti myrkytetty.

Vastakkain olivat siis kaksi vahvaa silovikia, FSKN:n pääjohtaja Viktor Tšerkesov ja FSB:n päällikkö Nikolai Patrušev. Tšerkesov on julkisesti Kommersant-lehdessä ilmaissut huolensa kiihtyvästä turvallisuuspalveluiden välisestä sodasta. Eräiden huhujen mukaan silovikit ovat jakautuneet kahtia Tšerkesovin liittouduttua presidentin turvallisuuspalvelun johtajan Viktor Zolotovin kanssa Patrusev ja Igor Setšinin johtamaa klikkiä vastaan. Myös KGB:n entinen johtaja Vladimir Krjutškov on varoittanut syntyvän "pahoja vaikeuksia", jos riidat kärjistyvät entisestään. Krjutškov kehotti kaikkia osapuolia pysymään uskollisena Putinille.


Johtavia silovikeja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Virka Nimi Tausta Kotoisin
Venäjän presidentti (2000-2008, 2012-), "kansallinen johtaja" Vladimir Vladimirovitš Putin KGB-everstiluutnantti, FSB:n entinen pääjohtaja Pietarista
Venäjän presidentinhallinnon johtaja (12/2011-) Sergei Borisovitš Ivanov[3] KGB:n ja FSB:n entinen varajohtaja, ex-varapääministeri Pietarista
Almaz-Antein ja Aeroflotin hallituksen puheenjohtaja Viktor Petrovitš Ivanov entinen Leningradin KGB:n upseeri, FSB:n entinen varajohtaja Novgorodista, mutta Leningradissa 1977-1994
Venäjän rautateiden johtaja Vladimir Ivanovitš Jakunin KGB:n ulkomaantiedustelun upseeri Vladimirista, mutta vuodesta 1972 lähtien Pietarista
varapääministeri, valtiollisen telakkayhtiön johtaja Sergei Jevgenijevitš Naryškin Putinin opiskelutoveri KGB:n korkeakoulusta Pietarista
Venäjän federaation turvallisuusneuvoston sihteeri (2008-), aiempi FSB:n pääjohtaja Nikolai Patrušev[3] Ura KGB:ssä ja FSB:ssä Pietarista
presidentinhallinnon varajohtaja, Rosneftin johtaja Igor Setšin KGB:ssä ja Pietarin kaupunginhallinnossa Pietarista
Rosoboronexportin pääjohtaja Sergei Viktorovitš Tšemetsov KGB:n upseeri Dresdenissä Irkutskista
FSKN:n johtaja Viktor Tšerkesov KGB:ssä ja FSB:ssä samaan aikaan Putinin kanssa Pietarista
entinen pääministeri, ulkomaantiedustelun johtaja Mihail Jefimovitš Fradkov KGB:ssälähde? Samarasta
presidentin ja pääministerin turvallisuuspalvelun johtaja Viktor Vasiljevitš Zolotov Entinen henkivartija Pietarista
Transneftin pääjohtaja, kenraali Nikolai Tokarev KGB:n kenraali Itä-Saksasta
Tullin pääjohtaja Andrei Beljaninov KGB:n Itä-Saksan vakoojaverkoston johtaja 1980-luvulla Moskovasta


Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Claes Ericson: Oligarkit - helppoa rahaa ja katoavaista valtaa kapitalistisella Venäjällä. Helsinki: WSOY, 2011. ISBN 978-951-0-38325-4.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Kuka Omistaa Venäjän, Arto Luukkanen 2009, s. 20.
  2. Translation: Russia’s Phantom Tandem, Real Triumvirate and the Kremlin Clan Wars
  3. a b c d e f Arto Luukkanen: Medvedev - Venäjän isäntä vai Putinin renki. s. 34. Kustannusosakeyhtiö Paasilinna 2011. ISBN 978-952-5856-41.
  4. Luukkanen 2009, s. 21.
  5. a b Luukkanen 200, s. 19.
  6. Luukkanen 2009, s. 24.
  7. a b c d Ericson 2011, s 195
  8. a b Ericson 2011, s. 194.
  9. Siloviki
  10. Luukkanen 2009k., s 23
  11. Luukkanen 2009, s. 2.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]