Yhtenäinen Venäjä

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Yhtenäinen Venäjä
Jedinaja Rossija

Yhtenäinen Venäjä.logo.svg

Perustettu 18. joulukuuta 2001
Johto Dmitri Medvedev
Ideologia venäläinen konservatismi
sentrismi
valtiojohtoisuus
Toimisto Vannii pereulok 3 D , 129110 Moskova[1]
Äänenkannattaja Jedinaja Rossija
Jäsenmäärä 2,01 miljoonaa
Kansanedustajat 238/450
Nuorisojärjestö Yhtenäisen Venäjän Nuori Kaarti
Kotisivu www.er.ru

Yhtenäinen Venäjä (ven. Единая Россия, Jedinaja Rossija) on Venäjän valtapuolue, joka tukee vallitsevaa presidentti Vladimir Putinin ja pääministeri Dmitri Medvedevin politiikkaa. Vuosina 2008-2012 johtokaksikko vaihtoi virkojaan keskenään. Vuoden 2007 vaalien jälkeen puolueella oli Venäjän duumassa 315 edustajaa 450:stä eli 70 % kaikista edustajapaikoista, ja näin ollen vahva absoluuttinen enemmistö. Vuoden 2011 vaaleissa sen kannatus putosi 49 prosenttiin, mutta puolue säilytti 238 edustajalla yhä niukan enemmistön duumassa.

Puolue määrittelee ideologiakseen vakautta ja kehitystä korostavan ”venäläisen konservatismin”.[2] Samoin se katsoo olevansa poliittisella kentällä keskustalainen.[3] Ulkopuoliset tarkkailijat ovat kuvailleet sen ideologiaa myös putinismiksi.[4][5] Puolue onkin käyttänyt viime vuosina yhtenä tunnuslauseenaan ”План Путина – Победа России!” (Plan Putina - Pobeda Rossii!, suom. Putinin suunnitelma - Venäjän voitto!). Putin on ollut keskeinen henkilö puolueen menestyksen takana. Samalla hänen myötävaikutuksellaan Yhtenäisestä Venäjästä on rakennettu hallinnon oma puolue.[6]

Yhtenäinen Venäjä syntyi, kun Sergei Šoigyin Yhtenäisyys ja entisen pääministerin Jevgeni Primakovin johtama Isänmaa – Koko Venäjä -puolueet yhdistyivät joulukuussa 2001.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

”Yhtenäisyyden” syntyvaiheen tapahtumat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhtenäisen Venäjän edeltäjä oli ”Yhtenäisyys”-blokki, joka luotiin kolme kuukautta ennen joulukuun 1999 duumanvaaleja Juri Lužkovin johtaman ”Isänmaa - Koko Venäjä” -puolueen (OVR) vastapuoleksi. Perustamista tukemassa oli vahvasti Kremlin sisäpiiri, joka oli varma OVR:n voitosta. Se ei uskonut Yhtenäisyyden menestykseen, koska presidentti Boris Jeltsin oli erittäin epäsuosiossa ja pääministeri Vladimir Putinin suosio oli vielä minimaalista. Yhtenäisyys yritti mukailla OVR:n menestyskeinoja korostamalla pätevyyttä ja pragmaattisuutta. Karismaattinen Venäjän hätätilaministeri Sergei Šoigu valittiin puolueen puheenjohtajaksi.[7]

Syksyllä 1999 Putinin kansansuosio kasvoi kaksinumeroisissa luvuissa sen jälkeen, kun hän oli lähettänyt Venäjän armeijan Tšetšenian kapinoivaan tasavaltaan Moskovan kerrostaloräjähdysten ja tšetšeeni-islamistien joukkojen Dagestaniin suuntautuneen hyökkäyksen jälkeen. Putinin aloittama toinen Tšetšenian sota oli erittäin suosittu ja sotaretkeä esiteltiin positiivisessa valossa niin Boris Berezovskin johtamalla ORT-kanavalla kuin valtio-omisteisella RTR:lläkin.[8]

Duuman vaalit 1999[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vastoin puolueen perustajien oletuksia Yhtenäisyyden vaalikampanja oli menestys ja puolue sai 23,3 % äänistä ja huomattavasti enemmän kuin OVR, joka joutui tyytymään 13,3 % ääniosuuteen. Venäjän kommunistinen puolue oli vaalien suurin 24,35 ääniosuudellaan.[7][8] Pääministeri Putinin suosio oli siivittänyt Yhtenäisyyden voittoon.[8] Vaalitulos kertoi myös selvästi myös sen, että Putin oli ennakkosuosikki vuoden 2000 presidentinvaalin pudottaen näin aiemmat ehdokassuosikit Juri Lužkovin ja Jevgeni Primakovin pois presidenttikaavailuista. Jeltsin antoi Putinille lisää nostetta eroamalla presidentin tehtävistä 31. joulukuuta 1999 tehden Putinista vt. presidentin.[7]

Yhtenäisen Venäjän perustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alun perin Yhtenäisyys oli perustettu vain vaalipuolueeksi vuoden 1999 duumanvaaleja varten, mutta voiton jälkeen valtion virkamiehet alkoivat suunnitella puolueen muuttamista pysyväksi. Suuri määrä itsenäisinä duumaan valittuja edustajia kutsuttiin liittymään puolueen edustajaryhmään. Moni OVR:n edustajista liittyi myös mukaan lukien puheenjohtaja Lužkov.[7] Huhtikuussa 2001 OVR:n ja Yhtenäisyyden johtajat ilmoittivat yhteisessä julistuksessaan aloittavansa yhdistymisprosessin. Heinäkuussa 2001 ”Yhtenäisyyden ja Isänmaan liitto” piti ensimmäisen puoluekokouksensa ja 18. joulukuuta 2001 siitä tuli ”Yleisvenäläinen Yhtenäisyyden ja Isänmaan puolue”, lyhyemmin ”Yhtenäinen Venäjä”. Maaliskuun 2003 II puoluekokouksessa Sergei Šoigu jättäytyi puheenjohtajan paikalta Boris Gryzlovin hyväksi.[9]

Koko 1990-luvun venäläistä poliittista keskustelua oli hallinnut ”kommunismi vastaan kapitalismi” -vastakkainasettelu, mutta 1999–2000 vaalikaudelta alkaen Putin nosti esiin uuden syyn äänestää puolueettaan: vakaus. Tämä oli kansalaisiin vetoava lupaus vallankumouksellisen kaaoksen ja muutoksen vuosikymmenen jälkeen. Lukuun ottamatta Pohjois-Kaukasuksella jatkuvia sotatoimia Putin alkoi vakauttamaan venäläistä yhteiskuntaa.[8]

13. tammikuuta 2003 Yhtenäisellä Venäjällä oli 257 000 jäsentä. Edellä olivat Venäjän liberaalidemokraattinen puolue (600 000 jäsentä) ja Kommunistinen puolue (500 000 jäsentä).[9]

Duuman vaalit 2003[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Putinin presidenttikauden alkuvuosina Venäjän talous kehittyi vahvasti kasvaen jokaisena vuonna enemmän kuin aiempina vuosikymmeninä koskaan. Hänen kannatuksensa kansan keskuudessa oli reilusti yli 70 prosenttia. Venäjän taloudellinen elpymistä helpottivat huomattavasti tärkeiden vientituotteiden, kuten öljyn, kaasun ja raaka-aineiden, korkeat maailmanmarkkinahinnat.[8]

Lakiesitysten määrä kasvoi huomattavasti sen jälkeen, kun Yhtenäisestä Venäjästä oli tullut oli tullut duuman johtava puolue. Vuosina 1996–1999 presidentti allekirjoitti vain 76 prosenttia kolmannen käsittelyn läpäisseistä laeista. Sen sijaan vuosina 1999–2003 presidentti allekirjoitti jo 93 % laeista. Jeltsinin oli monesti tarvinnut turvautua asetusvaltaansa suurista asioista päättäessään, kun taas Putinin ei tarvinnut juuri koskaan. Yhdistyneen Venäjän valta-asema mahdollisti Putinin viedä useita laajoja perustavaa laatua olevia uudistuksia läpi duumassa,[10] kuten 13 prosentin tasaveron, tuloverojen vähennykset, työmarkkinoiden korjaukset ja kansallisten monopolien murtamiset sekä uudet maankäyttöä ja oikeuskäytäntöä koskevat lait.[10][11][12] Yhtenäinen Venäjä korostautui Putinin linjan ehdottomana tukijana, mikä oli omiaan tuomaan puolueelle suurvoiton vuoden 2003 duuman vaaleissa, joissa se sai noin 36 prosenttia äänistä.[8] Tammikuussa 2005 puolueella oli duumassa 305 paikkaa 450:stä ja 88 paikkaa 178-paikkaisessa ylähuoneessa eli liittoneuvostossa.

Koko olemassaolonsa ajan Yhtenäinen Venäjä on ollut menestyksellinen käyttäessään hallintoa vastustajiensa heikentämiseksi. Esimerkiksi valtiojohtoiset tiedotusvälineet kuvasivat kommunistipuolueen tekopyhäksi ottaessaan vastaan rahaa useilta ”dollarimiljonääreiltä” vuoden 2003 vaalien aikana.[7] Yhtenäinen Venäjä vaati myös tiukempia äänestäjien ja puolueiden rekisteröintiehtoja ja nosti äänikynnyksen viidestä prosentista seitsemään prosenttiin.[8]

Oppositiopuolueet tekivät myös useita strategisia virheitä. Esimerkiksi Jabloko ja Oikeistovoimien liitto keskittyivät enemmän toisiansa vastaan taistelemiseen, mikä teki Yhtenäiselle Venäjälle helpommaksi kerätä liberaaleja äänestäjiä Putinin talousuudistusten taakse.[7] Oppositiopuolueet kompuroivat vuoden 2003 duuman vaaleissa. Kommunistipuoluekin sai vain 52 paikkaa, joka oli hurja pudotus vuoden 1999 vaaleissa saaduista 113 paikasta. Liberaalit oppositiopuolueet epäonnistuivat vielä pahemmin, kun Jabloko ja Oikeistovoimien liitto eivät edes onnistuneet ylittämään viiden prosentin äänikynnystä.[8]

Duuman vaalit 2007[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talouden jatkaessa kasvuaan ja Putinin tehdessä kansansuosiota nauttivia toimia, kuten epäsuosittujen oligarkkien aseman heikentäminen, hän nautti suurta kansansuosiota. Vuoden 2004 presidentinvaaleissa hän oli saanut yli 70 prosenttia äänistä. Vuoden 2007 duuman vaalit olivat jälleen menestys Yhtenäiselle Venäjälle, kun se sai 64,3 prosenttia äänistä ja 315 paikkaa. Lisäpaikkoja tuli 92, vaikka kampanjaa kuvailtiin vaisuksi. Vaalien kakkonen oli Venäjän kommunistinen puolue, joka jäi kauas valtapuolueen taakse 11,57 prosentin ääniosuudellaan. Vladimir Putin oli ainut nimi puolueen ehdokaslistalla, joten hänen suosionsa siivitti myös puolueen voittoon.[8]

Kremlin ja Yhtenäisen Venäjän vaikutuksesta perustettu näennäisoppositiopuolue vasemmistolainen Oikeudenmukainen Venäjä (Справедливая Россия) sai vuoden 2007 vaaleissa 38 paikkaa ja 7,7 % äänistä. Oikeudenmukainen Venäjä perustettiin viemään kannatusta kommunisteilta, jotka taas eivät tue Putinia ja Yhtenäistä Venäjää. Kremlin ja Yhtenäisen Venäjän apupuolueena toimii peitellymmin myös liberaalidemokraattinen puolue.[13][14] Kremliä ja Putinia tukevilla duumassa oli siis vuoden 2007 vaalien jälkeen 393 paikkaa 57-paikkaisen kommunistisen puolueen edustaessa oppositiota.

Joulukuun 2007 vaalien aikana äänestäjät, oppositiopuolueet ja vaalitarkkailijajärjestö GOLOS syyttivät puoluetta useista perustuslaissa säädettyjen vaalilakien rikkomuksista.[15] Vuoden 2007 vaaleja leimasivat myös Yhtenäisen Venäjän tapa käyttää hallintokoneistoa vaalimenestyksenssä takaamiseksi. Viranomaiset painostivat ihmisiä äänestämään Yhtenäistä Venäjää ja liittymään sen jäseniksi. Miliisi- ja muut viranomaiset vaikeuttivat tai estivät opposition vaalitoimintaa, kokoontumisia ja ehdolle asettamisia.[16] Samoin työpaikoilla esimiehet, kollegat ja työnantajat painostivat äänestämään Yhtenäistä Venäjää.[14] Keskustelua länsimaissa herättivät myös Yhtenäisen Venäjän saamat kannatusluvut Pohjois-Kaukasiassa.[17] Naapuritasavallassa Ingušiassa 99 prosenttia äänestäjistä sanottiin äänestäneen ja näistä käytännössä kaikkien antaneen äänensä Yhtenäiselle Venäjälle, vaikka tarkkailijoiden mukaan äänestysprosentti oli pikemminkin lähempänä 8 prosenttia.[18]

Lainsäädännön linja muuttui vuoden 2007 vaalien jälkeen. Terrorisminvastainen lainsäädäntö, suuret lisäykset sosiaalibudjettiin ja uusien suurten valtionyhtiöiden perustamiset nousivat tärkeiksi hankkeiksi taloudellisten uudistusten kustannuksella.[10]

Vuoden 2007 jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2008 presidentinvaaleihin Yhtenäinen Venäjä nimitti Putinin seuraajaksi Dmitri Medvedevin, jonka Putin hyväksyi. Valinta oli käytännössä tällä selvä ja vaaleissa Medvedev sai 70,28 % äänistä. Medvedev ei osallistunut vaaliväittelyihin tai televisio-ohjelmiin, mutta Medvedev oli muista ehdokkaista reilusti enemmän esillä tiedotusvälineissä. Ensitöikseen presidenttinä Medvedev nimitti Putinin pääministerikseen. Alkuvuodesta 2008 Yhtenäinen Venäjä muutti sääntöjään siten, että puolueen puheenjohtajaksi voitiin valita ei-jäsen. 15. huhtikuuta 2008 Putin hyväksyi valintansa Yhtenäisen Venäjän puheenjohtajaksi, mutta ilmoitti, ettei tämä tarkoittaisi hänen ottavan puolueen jäsenyyttä. Medvedev ei myöskään suostunut ottamaan puolueen jäsenyyttä.[7]

11. lokakuuta 2009 pidetyissä alue- ja paikallisvaaleissa Yhtenäinen Venäjä voitti lähes kaikissa valtuustoissa enemmistön. Opposition ehdokkaat väittivät, että heidät suljettiin pois vaalikampanjoinnista ja äänestyspaikoilta.[19][20] On ollut myös syytöksiä laajoista vaaliuurnien täyttämisistä tekaistuilla äänillä ja äänestäjien pelottelusta. Myös tilastolliset analyysit ovat tukeneet näitä syytöksiä.[19]

Lokakuun 2009 mielipidetiedustelun mukaan Yhtenäisen Venäjän kannatus oli 53 prosenttia.[21]

Vuoden 2011 duuman vaaleissa puolueen kannatus oli selvästi laskussa ja ovensuukyselyissä sen kannatukseksi mitattiin VTsIOM:n mukaan 48,5 % ja FOM:n mukaan 46 %.[22]

Nykytila[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäjän liittokokous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2011 vaalien jälkeen Yhtenäisellä Venäjällä on 238 paikkaa 450-paikkaisessa valtakunnan duumassa. Duuman puhemies oli joulukuun vaaleihin 2011 saalla Yhtenäisen Venäjän Boris Gryzlov. Lisäksi useat Venäjän federaation hallituksen ministereistä on taustaltaan Yhtenäisestä Venäjästä.

Puolueella on ainoastaan epävirallinen vaikutus ylähuoneessa eli liittoneuvossa, koska liittoneuvosto ei suostu tunnustamaan poliittisia edustusryhmiä toiminnassaan.[10]

Puolueen jäsenmäärä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huhtikuussa 2008 Yhtenäisellä Venäjällä oli 1,98 miljoonaa jäsentä.[23] Maaliskuun 2008 presidentinvaalien jälkeen 30 % venäläisistä arveltiin olevan lojaaleja Yhtenäiselle Venäjälle.[7] Vuonna 2011 puolue ilmoitti jäsenmääräkseen 2,01 miljoonaa.[24]

Puolueohjelma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2003 puolueen poliittisessa manifestissa Tie kansalliseen menestykseen puolue ilmoitti tehtäväkseen kerätä yhteen Venäjän vastuulliset poliittiset voimat pyrkien kaventamaan eroja rikkaiden ja köyhien välillä, vanhojen ja nuorten, valtion, talouden ja yhteiskunnan välillä. Talouden tulisi yhdistellä valtionsääntelyä ja vapaita markkinoita ja jakaa talouden kasvun voittoja myös vähäosaisemmille. Puolue hylkää vasemmisto-oikeisto-jaottelun tukiessaan ”poliittista sentrismiä”, jonka tulisi yhdistää kaikki yhteiskunnan osa-alueet.[9] Tämän lisäksi virallinen puolueohjelma korostaa pragmaattisuutta ja antiradikalismia. Puolue kuvailee olevansa Venäjän niin tsaristisen kuin kommunistisenkin valtiollisen perinteen jälkeläinen perillinen.[25]

Yhtenäinen Venäjä on aina korostanut olevansa Vladimir Putinin politiikan ehdoton tukija, mikä on ollut sen menestyksen salaisuus. Vuonna 2008 tehdyn mielipidetutkimuksen Venäjän väestö mieltää puolueeseen markkinataloussuuntauksen, kommunismin vastaisuuden, maltillisen länsimielisen ulkopolitiikan ja tiukan linjan kapinallisia vähemmistöalueita, kuten Tšetšeniaa, kohtaan. Tällaisia poliittisia arvoja tukevat äänestäjät todennäköisimmin Yhtenäistä Venäjää. Tutkimus osoittaa selvästi myös, että venäläiset pitävät talouden kehitystä Yhtenäisen Venäjän ja Putinin ansiona.[7]

Ulkomaalainen media ja tarkkailijat kuvailevat Yhdistynyttä Venäjää ”presidentinpuolueeksi”, jonka pääasiallisena tarkoituksena on turvata Kremlin valta. Suuri enemmistö Venäjän viranomaisista on puolueen jäseniä, minkä takia sitä on kuvailtu ”viralliseksi puolueeksi” tai "hallinnon puolueeksi". Näiden piirteidensä takia sitä pidetään ”valtapuolueena”.[26]

Vuoden 2005 alussa muutama puolueaktiivi ehdotti kolmen siiven luomista puolueen sisälle (oikeisto, keskusta ja vasemmisto). Keskustelu loppui kuitenkin lyhyeen presidentinhallinnosta tulleen tyrmäyksen jälkeen. Vuodesta 2006 lähtien monet puolueen johtohenkilöistä ovat käyttäneet käsitettä ”suvereeni demokratia” sen jälkeen, kun hallinnon ideologi Vladislav Surkov kehitti sen kuvaamaan Venäjän järjestelmää.

Puoluejohto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vladimir Putin Yhtenäisen Venäjän IX puoluekokouksessa 15. huhtikuuta 2008.

Huhtikuusta 2008 alkaen puolueen puheenjohtaja on ollut ”Puolueen puheenjohtaja ja puolueen korkeimman neuvoston puheenjohtaja”. Näiden lisäysten myötä Yhtenäinen Venäjä voi valita puolueelle erillisen puheenjohtajan Korkeimman neuvoston ja sen puheenjohtajan esityksestä. Tämä sääntöjen 7. kohdan muutos mahdollisti Putinin valitsemisen puolueen puheenjohtajaksi niin, että Boris Gryzlov saattoi jatkaa puolueen johtajana.lähde?

Korkein neuvosto (puoluehallitus) on korkeimman neuvoston puheenjohtajan johtama ja se vastaa puolueen kehittymisstrategiasta.

Yleinen neuvosto (puoluevaltuusto) koostuu 152 jäsenestä ja johtaa puolueen poliittista linjaa puoluekokousten välillä. Yleisen neuvoston 23-jäsenistä puheenjohtajistoa johtaa sihteeri (puoluesihteeri). Puheenjohtajisto vastaa puolueen käytännön poliittisesta toiminnasta, kuten vaalikampanjoista ja ohjelmallisista julkaisuista.

Yhtenäisellä Venäjällä on aluepiirejä ja paikallisosastoja koko Venäjän federaatiossa. Puolueen julkaisee Jedinaja Rossija -lehteä. Sen nuorisojärjestö on Yhtenäisen Venäjän Nuori Kaarti.

Sisäiset ryhmät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhtenäinen Venäjä on suuri ja kirjava puolue. Tämän takia puolueen sisällä on erinäisiä ryhmiä. Puolueen sisällä on katsottu olevan ainakin markkinamyönteisten, sosiaalidemokraattien, isänmaallisten ja moraalikysymyksiin keskittyvien ryhmät.[10]

Kansainväliset suhteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolue on tavoitellut Euroopan kansanpuolueen (EPP) jäsenyyttä. Elokuussa 2010 Yhtenäinen Venäjä ja Euroopan kansanpuolue pitivät Helsingissä yhteisen seminaarin, jossa käsiteltiin Euroopan unionin ja Venäjän suhteiden kehittämistä. Isäntänä toimi Kokoomuksen puheenjohtaja ja EPP:n varapuheenjohtaja Jyrki Katainen.[27]

Yhtenäinen Venäjä on käynyt vuonna 2008 myös neuvotteluja jäsenyydestä kristillisdemokraattisen Centrist Democrat Internationalin kanssa.[28]

Yhtenäisellä Venäjällä on yhteystoimisto Israelissa Kadiman kanssa tehdyn sopimuksen myötä.[27] Puolueella on myös strateginen yhteistyösopimus Kiinan kommunistisen puolueen kanssa.[29] Yhtenäinen Venäjä on keskustellut kiinalaisten kanssa kokemuksista yhden puolueen järjestelmästä ja talouspolitiikan johtamisesta.[30]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Minjust.fu
  2. Er.ru
  3. Предвыборная программа Политической партии "Единая Россия" "Центризм, которым руководствуется "Единая Россия" - это не идеология в привычном смысле слова. Мы не призываем к абстрактному "светлому будущему", которое привлекает левых и правых романтиков. Центризм - это прагматизм, способность решать реальные проблемы реальных людей."
  4. aei.org
  5. The Russian Monitor
  6. Novaja Gazeta
  7. a b c d e f g h i Henry E. Hale & Stephen White: Developments in Russian Politics 7. Russia's political parties and their substitutes. New York: Palgrave Macmillan. ISBN 9780230224490. (englanniksi)
  8. a b c d e f g h i Michael McFaul, Kathryn Stoner-Weiss, Stephen White (toim.): ”Elections and Voters”, Developments in Russian Politics 7. New York: Palgrave Macmillan. ISBN 9780230224490. (englanniksi)
  9. a b c Stephen White: ”The Political Parties”, Developments in Russian Politics. Duke University Press. ISBN 0822335220. (englanniksi)
  10. a b c d e Thomas F. Remington, Stephen White (toim.): ”Parliamentary Politics in Russia”, Developments in Russian Politics 7. New York: Palgrave Macmillan. ISBN 9780230224490. (englanniksi)
  11. The Putin Paradox 2004-06-24. Americanprogress.org. Viitattu 2010-03-02.
  12. Robert Sharlet: ”In Search of the Rule of Law”, Developments in Russian Politics. Duke University Press. ISBN 0822335220. (englanniksi)
  13. Hs.fi., Ulkomaat Yhtenäinen Venäjä murskavoittoon Venäjän vaaleissa
  14. a b http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Satelliittipuolueet+tarpeen+voittajalle/1135232292595
  15. Russians complain of being pressured to vote 29.3.2009. International Herald Tribune. Viitattu 13.4.2010. (englanniksi)
  16. Helda.helsinki.fi
  17. Big Putin vote in Chechnya has locals puzzled Reuters. 2007-12-03. Viitattu 2007-12-03. (englanniksi)
  18. The Economist: Russia's election. How it was rigged The Economist. 3.12.2007. Viitattu 3.12.2007. (englanniksi)
  19. a b Medvedev hails, opponents decry Kremlin party win, Reuters]] (12.10.2009)
  20. Pro-Kremlin party sweeps Moscow elections, Associated Press (12.10.2009)
  21. Poll ratings of Russia's Putin, Medvedev tumble, Kyiv Post (2.11.2009)
  22. Putinin puolue kärsimässä rökäletappion
  23. United Russia Website.
  24. Minjust.ru
  25. Edinros.ru Kuollut linkki, Huhtikuu 2010
  26. esim. http://www.globalsecurity.org/wmd/library/news/russia/2005/russia-050616-rianovosti02.htm Fpc.org.uk
  27. a b ''Russian PM Putin to open official party branch in Israel'' Haaretz.com. Viitattu 13.4.2010. (englanniksi)
  28. Gazeta.ru
  29. Sp.rian.ru
  30. Kommersant.ru

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäjän puolueet
Duuman edustus:

Yhtenäinen Venäjä (238) | Kommunistit (92) | Oikeudenmukainen Venäjä (64) | Venäjän liberaalidemokraattinen puolue (56)

Duuman ulkopuoliset:

Jabloko | Pravoje delo | Venäjän patriootit | Venäjän kommunistinen työväenpuolue - Vallankumouksellinen kommunistien puolue

Lakkautetut puolueet

Rodina | Kansallisbolševistinen puolue | Venäjän agraaripuolue | Venäjän demokraattinen puolue | Oikeistovoimien liitto