Mihail Hodorkovski

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mihail Hodorkovski
Mihail Hodorkovski vuonna 2013 vapauduttuaan vankilasta
Mihail Hodorkovski vuonna 2013 vapauduttuaan vankilasta
Syntynyt 26. kesäkuuta 1963 (ikä 50)
Moskova, Neuvostoliitto
Kansallisuus venäläinen
Ammatti liikemies
Siviilisääty naimisissa
Lapset 4

Mihail Borisovitš Hodorkovski (ven. Михаил Борисович Ходорковский, s. 26. kesäkuuta 1963) on venäjänjuutalainen liikemies. 1990-luvun alussa hän rikastui Jukos-öljy-yhtiön yksityistämisen myötä päästyään yhtiön pääomistajaksi ja johtajaksi. Mihail Hodorkovski oli Venäjän vaikutusvaltaisimpia oligarkkeja ja jossain vaiheessa ilmeisesti Venäjän rikkain mies.[1]

Hodorkovski tuomittiin vuonna 2005 veronkierrosta kahdeksaksi vuodeksi vankeuteen. Venäjä-kriitikoiden mielestä Hodorkovski joutui oikeuteen, koska oli taloudesta ja politiikasta eri mieltä Putinin kanssa. Lännettäjänä pidetty Hodorkovski tuki avoimesti oppositiopolitiikkaa ja halusi presidentiksi.[2] Hodorkovski yritti perustaa suuren öljy-yhtiön, jonka omistajina olisi ollut osin läntisiäkin tahoja vastoin Kremlin halua.[3]

Vuonna 2011 Hodorkovskille luettiin talousrikoksista uusia tuomioita, jotka ylsivät ainakin vuoteen 2016 asti, ja hänet siirrettiin työleirille Sekeeseen Karjalan tasavaltaan.[4][5] Putinin voitettua vuoden 2012 presidentinvaalit presidentti Medvedev määräsi syyttäjän arvioimaan uudestaan Hodorkovskin tapausta, ja sen jälkeen Hodorkovskin rangaistusta lyhennettiin kahdella vuodella. Hodorkovski kuitenkin armahdettiin jo joulukuussa 2013, jolloin hän matkusti heti Saksaan.

Yrittäjätoiminnan alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neuvostoliiton aikoina Hodorkovski opiskeli teknistä kemiaa Mendelejev-instituutissa ja liittyi siellä Komsomoliin.[6] Sen jälkeen hän teki töitä rakennusosastolla Moskovassa ja kovissa oloissa Baikalin-Amurin rautatiellä.[6] Kommunistisen puolueen pääsihteeri Mihail Gorbatšovin aikana sallittiin pienyritteliäisyys. Gorbatšov halusi tuoda lännestä kapitalismin piirteitä Neuvostoliittoon.[6] Komsomol sai tehtäväksi oppia liiketoimintaa, ja se päätti perustaa tieteellis-teknisiä nuorisokeskuksia NTTM:iä[6].

Mendelejevin kemianteollisuuden instituutin Komsomolin apulaisjohtaja Hodorkovski perusti 1986 osuuskuntamuotoisen kahvilan, jossa myytiin tietokoneita ja muita Neuvostoliitossa haluttuja länsimaisia tuotteita.[7] Tietokoneiden ansiosta Hodorkovskista tuli miljonääri.[8]

Hodorkovski laajensi vientiin ja kulutustavaroiden maahantuontiin, ja hänen yritystensä liikevaihto nousi 80 miljoonaan ruplaan vuoteen 1988 mennessä, mikä vastasi noin 10 miljoonaa dollaria. Nyt Hodorkovski muodosti omasta keskuksestaan Menatep-osuuskunnan, jonka pohjalta perusti Menatep-pankin vuonna 1990.[7] Hodorkovski oli ensimmäinen, joka perusti yksityisen liikepankin Venäjälle.[9] On epäilty KGB:n suojelleen Hodorkovskia ja Menatepin auttaneen Neuvostoliiton valuutta- ja kultavarantojen tyhjennyksessä, jossa katosi tuhat tonnia kultaa.[7]

Menatep ja Jukos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neuvostoliiton purkauduttua 1991 ja Boris Jeltsinin tultua Venäjän presidentiksi Neuvostoliiton kommunistisen puolueen asettamat rajoitukset markkinauudistuksille alkoivat poistua. Menatep järjesti osakeannin ensimmäisenä venäläisenä pankkina sitten vuoden 1917 lokakuun vallankumouksen. Venäläisittäin kehittyneenä pankkina Menatep sai hoitoonsa myös julkishallinnollisten laitosten varoja.

Vuonna 1993 Hodorkovski oli varaenergiaministeri ja hankki itselleen parhaan aseman yksityistämishuutokaupoissa.[10] Menatep luovutti Neuvostoliiton aikaisen valtion omaisuuden yksityistämisessä toimialaministeriöiltä valtion omaisuuskomitean kautta varoja perustettavalle säätiölle, joka voisi tehdä ostotarjouksen Jukos-öljy-yhtiöstä. Huutokaupassa Menatepia lähellä oleva säätiö sai haltuunsa 78 % Jukosista. Jukos oli yhteistyössä yhdysvaltalaisen Amocon kanssa Siperian Priobskoje-öljykentällä, mihin Amoco oli sijoittanut 300 miljoonaa dollaria. Amoco ja Menatep olivat hankkineet Jukosin pilkkahintaan. Öljykenttä ajautui lopulta kokonaan Jukosin haltuun muun muassa siksi, ettei valtio kyennyt maksamaan osakkeita lainaa vastaan -operaatiossa saamaansa lainaa ja siksi että ulkomainen suurkeinottelija Kenneth Dart peloteltiin fyysisesti uhkaillen pois.[10][11]

Menatep valtasi öljy-yhtiöitä ja rahoitti niiden oston ottamalla lainaa läntisiltä sijoittajilta. Menatep antoi läntisille sijoittajille Jukosin osakkeita, jotkaselvennä karkotti pois muuttelemalla Jukosin pörssikurssia.[11]

Hodorkovskin liiketoimiin sijoittaneet joutuivat usein pettymään. Hodorkovski huijasi ja uhkailikin.[3] Erittäin häikäilemätön sijoittaja ja keinottelija Kenneth Dart menetti miljardi dollaria ja öljy-yhtiö Amoco jäi nuolemaan näppejään sijoitettuaan öljyntuotantoliiketoimiin, jotka Hodorkovski sai haltuunsa ja joista hän siirsi varallisuuden ja omaisuuden pois.[12] 1990-luvun lopussa Hodorkovskin ja Dartin kannattajat kävivät eri Jukosin osa-öljy-yhtiöissä eräänlaista kauppasotaaselvennä. Dartin tukemat vähemmistöosakkaat syyttivät Hodorkovskia näiden syrjimisestä, mihin Hodorkovskiin kytköksissä olleet tiedottajat vastasivat omalla lokakampanjallaan. Hodorkovskin ja Dartin riita päättyi siihen, että Hodorkovski osti Dartilta ylihintaan tämän omistaman Jukosin tytäryhtiöiden osakkeet, mikä oli Dartin tarkoituskin.[13][14]

Venäjän vuoden 1998 pankkikriisin yhteydessä Menatep sulki toimintonsa Hodorkovskin siirrettyä pelastamansa varat turvaan pietarilaiseen yhtiöön, jotta velkojat eivät pääsisi niihin käsiksi. Pankin sijoittajat ja asiakkaat menettivät säästönsä.

Hodorkovskin yritystoiminta avoimeksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hodorkovskin yritykset muuttivat toimintaansa vuoden 1999 tienoilla, jolloin hän palkkasi lännestä kirjanpitäjiä. Jukosista tuli yksi harvoja venäläisiä yrityksiä, josta tiesi, keitä sen osakkeenomistajat olivat. Kirjanpidosta tuli avoin, eikä Jukos ollut kenenkään poliittisen suojelijan "siipien alla" niin kuin muut suuret yritykset.[15] Se alkoi myös maksaa palkkoja ja verojaan.[12] Uusi ajatus oli yhteistoiminta sen sijaan, että vahvat vievät kaiken heikommilta.[11] Hodorkovski halusi myös vuodesta 2000 alkaen kitkeä korruption yrityksestään ja pelata liiketoimissaan reilulla tavalla.[16][15]

Säätiötoiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hodorkovskin ajatuksena oli kouluttaa muutama prosentti Venäjän kansalaisista eliitiksi, jotka saisivat maan talouden pitkällä aikavälillä nousuun.[17] Hodorkovski perusti hieman Sorosin malliin Avoin Venäjä säätiön (Open Russia Foundationin) tukemaan koulutusta ja kulttuuria ja hankki sen johtoon merkittäviä tukijoita, kuten Henry Kissingerin, lordi Rothschildinselvennä ja Yhdysvaltojen entisen Venäjän-suurlähettilään Arthur Hartmanin.

Keväällä 2006 Venäjän oikeusviranomaiset jäädyttivät säätiön pankkitilejä. Perusteluina oli rahoituksen rikollinen alkuperä.[18]

Talvella 2007 Venäjän viranomaiset syyttivät Hodorkovskia ja hänen liikekumppaniaan Platon Lebedeviä rahanpesusta säätiön kautta. Miehet kiistivät syytökset.[19][20]

Poliittinen toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hodorkovski pyrki myös politiikkaan. Hän tuki taloudellisesti duumassa kaikkia puolueita, niin oppositiota kuin valtapuoluettakin.[16][21] Hodorkovski halusi poliittisen ja taloudellisen toiminnan olevan erillään toisistaan toisin kuin Venäjällä on tapana.[21]

Hodorkovskin kerrotaan tarjonneen kahdelle oikeistopuolueelle, Oikeistovoimien liitolle ja Jablokolle 100 miljoonaa dollaria, jos ne yhdistyisivät Putinia vastaan, ja ilmoitti pyrkivänsä Venäjän presidentiksi 2008, vähentävänsä presidentin valtaa ja kehittävänsä Venäjästä pikkuhiljaa parlamentaarisen demokratian.[22] Hodorkovski ajoi myös aktiivisesti Jukosia hyödyttävää lainsäädäntöä, ja hänen sanotaan ostaneen itselleen sadan duuman jäsenen kannatuksen, jopa kommunistisesta puolueesta.[23] Tämän kaltainen laaja lobbaus oli ehkä tuttua Yhdysvalloista, mutta Venäjällä siihen ei ollut totuttu.[12] Hodorkovski olisi halunnut presidentiksi joko vuonna 2004 tai 2008. Nyt jo poliittiset mahdollisuutensa menettänyt Hodorkovski ei sinänsä poikennut poliittiselta ajattelultaan Venäjän nykyjohdosta, sillä hänkin ajoi presidenttikeskeistä ja vanhoillista linjaa. Niin Hodorkovski kuin Putinkin halusivat Venäjästä korkean teknologian yhteiskunnan. Mutta Hodorkovski arvosteli Venäjän nykyistä johtoa piittaamattomaksi kansan pitkän aikavälin eduista.[2]

Hodorkovski koetti luoda öljyjätin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hodorkovski aikoi rakennuttaa öljyputken Angarskista Datsiniin Kiinaan, mitä ministeri Kasjanov kannatti ja valtiollinen Rosneft vastusti.[24][22] Jukos halusi perustaa yhdessä muutaman muun öljy-yhtiön, Lukoilin, Sibneftin ja Tjumenin, kanssa öljysataman Murmanskiin ja vetää sinne öljyputken.[22] Hodorkovski näki öljyn myymisen Kiinan kasvavalle taloudelle edullisena.[25] Joidenkin väitteiden mukaan Yhdysvaltain johtokaan ei halunnut Venäjän edistävän poliittisen vastustajansa Kiinan talouskasvua.[26] Tilanne olisi luonut kilpailijan valtiolliselle Transneftille, jonka varajohtaja sanoi, ettei yhtiö halua kilpailijoita.

Hodorkovski sanoi keväällä 2003, että seselvennä voisi hyvinkin yhdistyä Roman Abramovitšin omistaman Sibneftin kanssa.[27] Näin olisi luotu JukosSibneft, öljyvaroiltaan maailman toiseksi suurin öljy-yhtiö ExxonMobilin jälkeen. Jätti olisi tuottanut maailman neljänneksi eniten öljyä päivää kohden laskien, saman verran kuin Kuwait.[28] Yrityksellä olisi ollut maailman suurimmat kaasuvarat.[28] Venäjänkin mitoissa suuri yhtiö olisi kyennyt hallitsemaan Venäjää.[29][28]

Mihail Kasjanov ja Aleksei Kudrin tukivat hallituksessa suunnitelmaa.[16][29] Vielä elokuussa 2008 viranomaiset antoivat luvan Jukosin ja Sibneftin yhdistymiselle, mutta pian ilmeni, että amerikkalainen ChevronTexaco aikoi ostaa 25 prosenttia syntyvästä Jukos-Sibneftistä.[30][16][28] Niinpä ulkomaiset ExxonMobil ja ChevronTexaco olisivat saaneet puolet JukosSibneftin osakkeista. Näin suuri ulkomainen omistusosuus merkittävästä energiayhtiöstä olisi ollut uutta Venäjällä.[30] Ulkomaiset öljy-yhtiöt olisivat nykyaikaistaneet yhtiöiden laitteet, mutta toisaalta kaapanneet osan niistä itselleen. Venäjän johto pelkäsi merkittävän osan maan öljyntuotantoa joutuvan ulkomaisten omistajien käsiin.[30] Venäjän sisäiset Jukosin kilpailijat eivät tietenkään pitäneet syntyvästä suuryhtiöstä.

Suuryhtiö saattoi olla trusti. Toisaalta taas Jukosin kaappaus valtiolle hyödytti vallassa istuvia Kremlin ja Pietarin miehiä.[28] Kremlissä mahtava silovikki Igor Setšin omisti osuuksia Rosneftistä, joka kilpaili Venäjällä Jukosin kanssa öljyalalla. Juuri Setšiniä pidetään Jukosin kaatajana.[31] Myöskään valtiollisessa Gazpromissa ei pidetty Hodorkovskin liiketoimista, eikä tietysti myöskään Transneftissä.[16]

Miksi Hodorkovski pidätettiin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hodorkovskin omistama Jukos-yhtiö kiersi 1990-luvulla veroja, mutta niin tekivät monet muutkin venäläiset yhtiöt, eikä Kremlin hallinto ole syyttänyt niitä jälkikäteen mistään.[32] Ensimmäinen Hodorkovskin epäsuosioon joutumisen syy oli se, että hän suunnitteli liiketoimia, joista Kremlin silovikkijohto ei pitänyt.[33]

Venäjällä televisioitiin 20. helmikuutaselvennä korruptioaiheinen teollisuusmiesten ja yrittäjien kokous, jossa Putin oli mukana.[34][27]Hodorkovski kysyi Putinilta, miksi Rosneft sulautti itseensä Severnaja Neft -yhtiön ja maksoi siitä ylihintaa. Hän vihjasi, että korruption vastainen taistelu tulisi ulottaa presidentin lähipiiriinkin, sanoessaan, että pahimmin korruptoituneet istuvat koolla.[35][27][16][36] Putin vastasi Rosneftin olevan valtiollinen yhtiö, joka saikin laajentua.[27] Putin myös mainitsi Jukosillakin olevan omia ylivarantoja. Hän kyseli Hodorkovskin omaisuuden alkuperästä ja mainitsi Jukosin vero-ongelmat.[27][37][16][27][38]

Putin pyysi 2. huhtikuuta 2003 suoraan Hodorkovskilta, ettei tämä puuttuisi politiikkaan.[30] Hodorkovski puolusti toimiaan laillisina ja sanoi, ettei lähde maanpakoon vaan mieluummin oikeuteen.[30] Huhtikuussa 2003 kiersi Kansallisen strategian neuvoston tekemä muistio Hodorkovskin uhasta ja oligarkkien salaliitosta.[16] Hodorkovskin ja eräiden muiden oligarkkien oli tarkoitus saada omia miehiään joulukuun duuman vaaleissa läpi.[39] Valtion hallitsemassa televisiossa esitettiin keskustelu, jossa aiheena oli oligarkkien omaisuuden palauttaminen.[28] Jukosissa alettiin rikostutkinta jo 19. heinäkuuta 2003, vaikka vielä silloin ei itse Hodorkovskia kuulusteltu.

Poliisioperaatio laski Jukosin osakkeen arvoa 15 prosenttia. Vielä loppukesällä Putin peruutti hyökkäyksen Hodorkovskia vastaan, koska pelkäsi, että Hodorkovskin tuomion ja yhtiön valtiollistamisen myötä ulkomaiset sijoittajat hillitsisivät sijoituksiaan tai vetäisivät rahojaan pois Venäjältä.[28]

Jukos-oikeudenkäynti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hodorkovski pidätettiin 5. lokakuuta 2003 syytettynä veronkierrosta. Muut syytteet koskivat esimerkiksi valtion omaisuuden varastamista, asiakirjojen väärentämistä ja yhteistyöhaluttomuutta viranomaisten kanssa.[28] Hän oli siitä asti vangittuna. Hodorkovskin pidätystä pidetään Vladimir Putinin iskuna oppositiota tukenutta Hodorkovskia vastaan. Hodorkovski tuomittiin toukokuun lopussa 2005 yhdeksän vuoden vankeusrangaistukseen, joka vetoomustuomioistuimen päätöksellä aleni kahdeksaan vuoteen. Lokakuussa 2005 Hodorkovski passitettiin kärsimään lainvoiman saanutta rangaistustaan vankileirille Itä-Siperiassa Tšitan alueella olevan Krasnokamenskin kaupungin lähistölle.

Muut oligarkit ja Venäjän kansa eivät juuri valitelleet Hodorkovskin tuomiosta.[40] Tavallinen kansa ei pitänyt juutalaistaustaisesta Hodorkovskista, koska katsoi tämän muiden oligarkkien tavoin varastaneen Venäjältä.

Vankeus ja vuoden 2009 oikeudenkäynti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hodorkovskia vastaan nostettiin kesäkuussa 2008 syytteet kavalluksesta ja rahanpesusta. Kärsittyään yli puolet rangaistuksestaan hän anoi ennenaikaista vapautusta ja kiisti johdonmukaisesti syyllisyytensä sanoen valtion keksineen syytteet voidakseen ottaa Jukosin hallintaansa.[1] Anomus kuitenkin hylättiin Hodorkovskin rikosten vakavuuden perusteella. Häntä syytettiin myös tottelemattomuudesta ja vankilan sääntöjen rikkomisesta.[41]

Moskovalainen tuomioistuin hylkäsi helmikuussa 2009 entisen vankitoverin nostaman syytteen seksuaalisesta ahdistelusta.[42]

31. maaliskuuta alkoi toinen oikeudenkäynti, jossa Hodorkovskia ja tämän entistä liikekumppania Platon Lebedeviä syytettiin yli 36 miljardin euron kavalluksesta ja rahanpesusta vuosina 1998–2003, mistä Hordorkovski olisi voinut saada jopa 20 vuoden rangaistuksen.[43] Hodorkovskin tukijoiden mielestä Venäjän valtiojohto yritti oikeudenkäyntien avulla pitää tämän poissa poliittisesta toiminnasta. He väittivät syytteitä perusteettomiksi ja ristiriitaisiksi sekä syyttivät syyttäjäviranomaisia todistusaineiston järjestelmällisestä peukaloinnista. Myös Hodorkovskin tekojen sanottiin olleen laillisia tapahtuma-aikaan ja niistä yritettävän tehdä rikoksia taannehtivasti.[44][45][46]

Hodorkovskin asianajajan Robert Amsterdamin mukaan Hodorkovskia tukevia todistajia on painostettu, ja Hodorkovskiin kohdistetut syytteet ovat järjettömiä. Amsterdam väitti, että kyse olisi poliittisesta näytösoikeudenkäynnistä ja että Hodorkovskin tuomio söisi presidentti Medvedevin uskottavuuden. Näin Hodorkovskin oikeudenkäynti olisi osa poliittisten klaanien välistä valtataistelua. Medvedevhän on lakimies, ei turvallisuuspalvelun mies, ja on puhunut Venäjällä vallitsevasta lakiin kohdistuvasta nihilismistä.[47]

Hodorkovski ja tämän asianajajat jättivät oikeusprosesseista Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen yhteensä kolme valitusta ja ilmoittivat suunnittelevansa vielä yhden jättämistä.[48][49]

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen 20. syyskuuta 2011 antaman päätöksen mukaan tuomiolla ei ollut poliittista luonnetta. Tuomiossa todettiin, että oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin loukattiin, koska asianajat saivat liian vähän aikaa tutustua oikeudenkäyntiaineistoon (neljä päivää ja 43000 sivua) toukokuussa 2004. EIT katsoi, että Venäjä rikkoi Jukosin konkurssin yhteydessä vuonna 2006 yhtiön omaisuudensuojaa. Oikeus hylkäsi vaaditut 98 miljardin dollarin korvaukset.[50][51]

Oikeudenkäynnin takia Hodorkovski siirrettiin moskovalaiseen vankilaan. Hänen ja kirjailija Ljudmila Ulitskajan kirjeenvaihto julkaistiin syksyllä 2009 aikakauslehti Znamjassa. Ulitskaja esittää Hodorkovskille arkojakin kysymyksiä, joihin tämä pääasiassa vastaa hyvin rehellisesti. Ulitskaja vertaa hänen tapaustaan 1960-luvun oikeudenkäynteihin, joissa syytettyinä olivat muun muassa Joseph Brodsky, Andrej Sinjavski ja Juri Daniel, ja lupaa hänelle samanlaisen paikan historiassa.[52]

Kirjailija Boris Akunin on verrannut Hodorkovskia Dreyfusiin.[52]

Myöhempiä tapahtumia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lokakuussa 2010 Venäjän pääministeri Putin väitti, että Hodorkovski surmautti ihmisiä yhtiön taloudellisten etujen puolustamiseksi. Hodorkovskin asemesta erään naisen surmasta oikeuteen joutui Hodorkovskin yhtiön turvallisuuspäällikkö.[53]

Hodorkovskille luettiin esiin tulleiden talousrikosten vuoksi toukokuussa 2011 uusia tuomioita ainakin vuoteen 2016 asti. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin antoi Venäjälle 31.5.2011 huomautuksen Hodorkovskin kohtelusta. Tuomioistuimen mukaan tapaus voi herättää epäilyksiä venäläisviranomaisten tarkoitusperistä, vaikka sen mukaan Hodorkovskin pidätys ei ollutkaan poliittisesti värittynyt. Hodorkovskin asianajajien mukaan tuomion tarkoituksena on estää häntä vaikuttamasta politiikkaan. Samalla ihmisoikeustuomioistuin määräsi Venäjän maksamaan Hodorkovskille yhteensä 24 500 euroa korvauksia.[54]

Putinin voitettua vuoden 2012 presidentinvaalit Medvedev vielä presidenttinä ollessaan määräsi syyttäjän arvioimaan uudelleen Hodorkovskin, Platon Lebedevin ja 30 muun Venäjällä tuomitun henkilön tuomioiden lainmukaisuuden.[55] Selvityksen seurauksena oikeus lievensi Hodorkovskin tuomiota kahdella vuodella niin, että Hodorkovski vapautuisi vuonna 2014.[56]

Armahdus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hodorkovski vapautettiin vankilasta 20. joulukuuta 2013 presidentti Putinin armahduspäätöksellä. Hodorkovski oli anonut armahdusta äitinsä sairauteen vedoten, mutta kiisti yhä syyllisyytensä.[57] Hän oli aikaisemmin kieltäytynyt armahduksen anomisesta, koska piti itseään syyttömänä.[58] Vankilasta vapauduttuaan Hodorkovski matkusti saman tien Berliiniin Saksan entisen ulkoministerin Hans-Dietrich Genscherin järjestämällä yksityiskoneella.[59] Vapautumisen jälkeisessä tiedotustilaisuudessa Hodorkovski kiitti muun muassa Angela Merkeliä, jonka rooli vapauttamisessa oli ollut merkittävä. Hodorkovski ilmoitti, ettei aio palata politiikkaan eikä yritysmaailmaan, mutta jatkaa yhteiskunnallista vaikuttamista. Hän myös puhui Venäjän ja muiden maiden poliittisten vankien puolesta vedoten Ukrainan presidenttiin Viktor Janukovytšiin, jotta tämä vapauttaisi Julija Tymošenkon vankeudesta.[60]

Hodorkovskin mukaan hänelle on luvattu mahdollisuus palata Venäjälle, mutta hänellä ei ole takuita siitä, että hän pääsisi poistumaan maasta uudestaan. Hodorkovski on sanonut, ettei aio palata Venäjälle niin kauan kun tuomioistuimen määräys satojen miljoonien eurojen arvoisten verorästien takaisinmaksusta on voimassa.[61] Tammikuussa 2014 Hodorkovskille myönnettiin Sveitsin viisumi, ja hän matkusti maahan tapaamaan siellä opiskelevia poikiaan.[62] Hodorkovski jättäytyi sittemmin Sveitsiin asumaan saatuaan maahan vuoden mittaisen oleskeluluvan.[63]

Hodorkovskin vapauttamista pidettiin alkuun poliittisena tekona mutta myöhemmin on esitetty arvioita, että se liittyy Haagin kansainvälisessä tuomioistuimessa käsiteltävinä oleviin korvausvaatimuksiin. Putin on mahdollisesti vapauttanut Hodorkovskin sillä edellytyksellä, että kanteet vedetään pois. Näkemyksen on esittänyt Venäjän entinen pääministeri Mihail Kasjanov, joka on sittemmin kuulunut Putinin vastustajiin. Hänen mukaansa Venäjä olisi häviämässä Haagin jutun.[64]

Venäjän korkein oikeus on ilmoittanut käyvänsä läpi Hodorkovskin tuomiot Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen suosituksesta.[61]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • About Khodorkovsky Khodorkovsky & Lebedev Communications Center. (englanniksi)
  • Kuorsalo, Anne & Valkonen, Martti & Susiluoto, Ilmari: Venäjä - kovan linjan energiajätti. Edita Publishing Oy, 2007. ISBN 9789513751364.
  • Luukkanen, Arto: Projekti Putin – Uuden Venäjän historiaa 1996-2008. Vantaa: WSOY, 2008. ISBN 978-951-0-33079-1.
  • Luukkanen, Arto: Kuka omistaa Venäjän? – Omistamisen ja vallan dynamiikka Venäjällä. WSOY, 2009. ISBN 9789510354445.
  • Panjushkin, Valeri: Mihail Hodorkovski – hiljaisuuden vanki. Porvoo: Tammi, 2007. ISBN 978-951-31-3815-8.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Hodorkovski anoo ennenaikaista vapautusta vankilasta 16.7.2008. HS.fi. Viitattu 19.9.2009.
  2. a b Luukkanen 2008, s. 182
  3. a b Luukkanen 2009
  4. Öljymiljardööri Hodorkovski siirretään vankileirille Karjalaan Yle.fi, viitattu 16.6.2011
  5. Tällaista on arki venäläisessä ojennussiirtolassa - Hodorkovski istuu tuomiotaan Karjalassa Iltasanomat.fi viitattu 15.1.2012
  6. a b c d Luukkanen 2009: s. 131.
  7. a b c Luukkanen 2009: s. 132.
  8. Panjushkin 2007, s. 48
  9. Panjushkin 2007, s. 49
  10. a b Luukkanen 2009: s. 133.
  11. a b c Luukkanen 2009: s. 134.
  12. a b c Putin and the Oligarchs, Marshall I. Goldman, Foreign Affairs, November/December 2004 Foreign Affairs
  13. Panjushkin 2007, s. 124
  14. Panjushkin 2007, s. 125
  15. a b Luukkanen 2009: s. 135.
  16. a b c d e f g h Luukkanen 2008 s. 96–98
  17. Panjushkin 2007, s. 129–131
  18. Moscow court rejects fresh appeal by Yukos-backed NGO Ria Novosti 19.4.2006
  19. Khodorkovsky Charged With Money Laundering Kommersant 5.2.2007
  20. Khodorkovsky and Lebedev Charged Again Kommersant.com 6.2.2007
  21. a b Luukkanen 2009: s. 138.
  22. a b c Luukkanen 2009: s. 139.
  23. Kuorsalo 2007, s. 111
  24. Panjushkin 2007, s. 156
  25. Panjushkin 2007, s. 159
  26. Panjushkin 2007, s. 154-155
  27. a b c d e f Luukkanen 2009: s. 140.
  28. a b c d e f g h Nordberg 2004: s. 244.
  29. a b Luukkanen 2009: s. 140.
  30. a b c d e Luukkanen 2009, s. 141
  31. Kuorsalo 2007, s. 124
  32. Kuorsalo 2007, s. 112
  33. Esko Rantanen, Kunnon Misha istuu nyt, Talouselämä 4.5.2007
  34. Panjushkin 2007, s. 157
  35. Panjushkin 2007, s. 161
  36. Panjushkin 2007, s. 162
  37. Kuorsalo 2007, s. 111
  38. Panjushkin 2007, s. 162
  39. Nordberg 2004, Suomi, NATO, EU ja Venäjä, s. 244
  40. Luukkanen 2009 s. 143.
  41. Entinen Jukos-johtaja Hodorkovski ei pääse ehdonalaiseen 22.8.2008. HS.fi. Viitattu 19.9.2009.
  42. Hodorkovskille harvinainen voitto oikeudessa 25.2.2009. HS.fi. Viitattu 19.9.2009.
  43. Russia and the rule of law: The Trial, round two 2.4.2009. The Economist. Viitattu 19.9.2009. (englanniksi)
  44. Hodorkovski kiisti kaikki uudet syytteet 21.4.2009. HS.fi. Viitattu 19.9.2009.
  45. Medvedev kehottaa Hodorkovskia tunnustamaan rikoksensa 5.7.2009. HS.fi. Viitattu 19.9.2009.
  46. Hodorkovskin tukisivut (2009 oikeudenkäynnin taustaa) Viitattu 19.9.2009. (englanniksi)
  47. Suomen Kuvalehti 24/2009, 12.6.2009, s. 10
  48. Strasbourg court to hear Khodorkovsky's appeal in fall - minister 13.7.2009. RIA Novosti. Viitattu 19.9.2009. (englanniksi)
  49. Khodorkovsky-Lebedev defense appeal European court again (Hodorkovskin tukisivut) Viitattu 19.9.2009. (englanniksi)
  50. Ioukos: La Cour européenne des droits de l’homme condamne en partie la Russie FRI 20.9.2011
  51. EIT tuomitsi Venäjän toimet Jukosin konkurssissa Yle uutiset 20.9.2011
  52. a b Kristina Rotkirch: Venäjän häpeällisin tapaus. Helsingin Sanomat, 2.12.2009, s. C2.
  53. Putin syyttää Hodorkovskia murhista Yle Uutiset Ulkomaat 6.9.2010
  54. EIT määräsi Venäjän maksamaan Hodorkovskille korvauksia 31.5.2011. HS.fi. Viitattu 31.5.2011.
  55. Medvedev määräsi arvioimaan Hodorkovskin tuomion Yle 5.3.2012
  56. Bbc.do.uk
  57. Mikhail Khodorkovsky Germany prison pardon Putin, Guardian
  58. Hodorkovski on vapautettu, Hs.fi
  59. Hodorkovski ja perhe tapaavat viimein Berliinissä, Hs.fi
  60. Hodorkovski: Twitter ja Facebook ovat uutta minulle. Hs.fi
  61. a b Venäjä tutkii uudelleen Hodorkovskin tuomiot Helsingin sanomat. 25.12.2013. Viitattu 25.12.2013.
  62. Hodorkovski saapui Sveitsiin 5.1.2014. Yle. Viitattu 30.3.2014.
  63. Hodorkovski sai vuoden oleskeluluvan Sveitsistä Helsingin sanomat. 30.3.2014. Viitattu 30.3.2014.
  64. Suvi Turtiainen: Ex-oligarkki etsii omaisuuttaan. (Juttukokonaisuus) Helsingin sanomat, 18.1.2014, s. B1-B2.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]