Lasten ristiretki

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo 1212 mahdollisesti alkaneesta ristiretkestä. Lasten ristiretki esiintyy myös Kurt Vonnegutin romaanin Teurastamo 5 eli Lasten ristiretki nimessä.
Ristiretket
Ristiretket Pyhälle Maalle
Ensimmäinen ristiretki (10951099)
Toinen ristiretki (11471149)
Kolmas ristiretki (11871192)
Neljäs ristiretki (12021204)
Viides ristiretki (12171221)
Kuudes ristiretki (12281229)
Seitsemäs ristiretki (12481254)
Kahdeksas ristiretki (1270)
Yhdeksäs ristiretki (1271)
Pohjoiset ristiretket
Ristiretket vendejä vastaan (1100-luku)
Ristiretket Baltiaan (1200-luku)
Ristiretket Suomeen
Muut ristiretket
Albigenssiristiretki (12091229)
Lasten ristiretki (1212)

Lasten ristiretki oli ristiretkiin liittynyt 1200-luvun alkupuolen tapahtuma, jossa joukko lapsia kertomuksen mukaan oma-aloitteisesti pyrki Palestiinaan. Jotkut ovat kyseenalaistaneet koko tapahtuman historiallisuuden.

Gustave Doré: Lasten ristiretki.

Lasten ristiretki käytiin yleisen ristiretki-innostuksen laimettua Euroopassa. Siitä huolimatta vuonna 1212 Stephen de Cloyes, paimenpoika Luoteis-Ranskan Vendômesta, onnistui innostamaan suuria joukkoja lapsia ja nuoria ristiretkelle. ”Jumalan luokse, meren tuolta puolen me tahdomme etsiä pyhää ristiä”. Monet aikuisetkin ajattelivat tässä innostuksessa olevan jumalallista johdatusta mukana ja liittyivät joukkoon.

Paavi Innocentius III korosti lasten saattavan jo veltostuneet aikuiset häpeään esimerkillään. Lasten hanke sai eri tahoilta runsaasti almuja ja siunauksen toivotuksia. Myös kirkonmiehiä oli mukana retkellä.

Näin noin 30 000 lasta marssi Marseilleen, jossa kaksi laivuria lupasi kuljettaa heidät pyhään maahan. Lapset päätyivät kuitenkin Egyptiin ja heidät myytiin suurin joukoin orjiksi.[1] Näin tämä alun perinkin epärealistinen hanke päätyi tuhoon. Fredrik II hirtätti kyseiset orjakauppiaat 17 vuotta myöhemmin oman ristiretkensä yhteydessä. Myös Saksassa syntyi vastaavanlainen lasten retki-innostus, mutta nämä 20 000 pelastuivat Brindisin satamassa valistuneen kirkonmiehen ansiosta, joka sai lapset palaamaan koteihinsa.

Innocentius III yritti sittemmin koota oikeaa ristiretkeä lasten antaman esimerkin avulla, mutta ehti itse kuolla 1216 ennen kuin mitään saatiin aikaiseksi.

Totta vai tarua?[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jotkut historioitsijat epäilevät koko kertomusta sepitteeksi. Heidän mukaansa mitään lasten ristiretkeä ei järjestetty. 1970-luvun alussa alettiin uskoa tarinan muodostuneen vuoden 1212 maattomien köyhien uskonnollisen liikehdinnän vuoksi. 1200-luvun alussa monet talonpojat Pohjois-Ranskassa ja Saksassa pakotettiin luopumaan tiloistaan ja muodostui vaeltavia köyhien joukkoja, joista käytettiin nimitystä pueri ’lapset’.

Vuonna 1212 nuori ranskalainen puer Stephen ja saksalainen Nicholas väittivät saaneensa näkyjä Jeesuksesta. Ristiretkeläiset marssivat seuraten ristiä ja yhdistivät itsensä Jeesuksen raamatulliseen vaellukseen. Syksyllä 1212 köyhien joukko hajaantui ja katosi.

Kolmekymmentä vuotta myöhemmin tapahtumasta kirjoittaneet kronikoitsijat ymmärsivät ilmaisun puer tarkoittavan lasta. Ilmaisulla saatettiin kuitenkin tarkoittaa myös köyhiä tai ylipäänsä nuorempia ihmisiä.

Kertomus Hamelnin pillipiiparista pohjautuu mahdollisesti lasten ristiretkeä koskevaan perinteeseen.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Zacour, Norman: ”The Children’s Crusade”, teoksessa The Later Crusades, 1189–1311, toim. R. L. Wolff & H. W. Hazard, Madison, Wisconsin 1969, s. 325–343. (digitoituna).

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Zetterberg, Seppo (toim.): ”Ristiretket”, Maailmanhistorian pikkujättiläinen, s. 277. Helsinki: WSOY, 2002. ISBN 951-0-15101-7.
  2. David Wallechinsky & Irving Wallace (The People's Almanac): True Story The Pied Piper of Hamelin Never Piped 1975–1981. Trivia Library. Viitattu 7.9.2013.