Pohjoiset ristiretket

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ristiretket
Ristiretket Pyhälle Maalle
Ensimmäinen ristiretki (10951099)
Toinen ristiretki (11471149)
Kolmas ristiretki (11871192)
Neljäs ristiretki (12021204)
Viides ristiretki (12171221)
Kuudes ristiretki (12281229)
Seitsemäs ristiretki (12481254)
Kahdeksas ristiretki (1270)
Yhdeksäs ristiretki (1271)
Pohjoiset ristiretket
Ristiretket vendejä vastaan (1100-luku)
Ristiretket Baltiaan (1200-luku)
Ristiretket Suomeen
Muut ristiretket
Albigenssiristiretki (12091229)
Lasten ristiretki (1212)


Skandinavia vuonna 1219.

Pohjoiset ristiretket olivat sotaretkiä, joita etupäässä ritarikunnat ja myös tanskalaiset ja ruotsalaiset tekivät Itämeren rannoilla asuneita pakanoita vastaan. Osat retkistä oli paavin hyväksymiä virallisia ristiretkiä ja osa tavanomaisia ryöstö- ja valloitusretkiä, jotka saivat vasta myöhemmin ristiretki-nimityksen. Ensimmäinen virallinen ristiretki Pohjolassa käytiin vuonna 1147 nykyisessä Pohjois-Saksassa asuneita vendejä vastaan. Myöhemmät retket suuntautuivat Baltiaan.

Ristiretket vendejä vastaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vendit olivat länsislaavilainen kansa, joka asui Itämeren rannikolla Elbe- ja Oderjokien välisellä alueella. Vendien länsipuolella oli Saksa, itäpuolella Puolan kuningaskunta. Vendit olivat hyvin organisoituja ja heillä oli monia kaupunkeja. Vendiläiset laivastot ryöstelivät Tanskan rannikkoa ja tekivät ryöstöretkiä Saksin alueelle. Saksit ja tanskalaiset tekivät myös omia kostoretkiään vendien alueelle. Vuonna 1147 paavi Eugenius III julisti bullan, jonka mukaan Pohjois-Euroopan kristityt saivat sotia heidän lähellään asuvia pakanoita vastaan ja lähteä ristiretkelle Jerusalemiin. Vuoden 1147 ristiretki jäi ainoaksi viralliseksi ristiretkeksi vendejä vastaan. Tanskalaiset jatkoivat kuningas Valdemar I:n ja piispa Absalonin johdolla vendien alueiden ryöstelyä. Vuonna 1168 tai 1169 tanskalaiset valtasivat Rügenin saarella sijainneen Arkonan linnoitetun kaupungin. Kaupungissa sijaitsi pakanajumala Svantovitin kultin päätemppeli. Arkonan valtauksen jälkeen tanskalaiset alistivat suuren osan vendien maista valtaansa vuoteen 1185 mennessä. Vendien ruhtinaat omaksuivat ajan myötä kristinuskon ja muun muassa Mecklenburgin ja Pommerin hallitsijasuvut juonsivat juurensa vendiläisistä pakanaruhtinaista.[1]

Ristiretket Baltiaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Ristiretket Baltiaan

Kehotus pohjoisille ristiretkille tuli virallisesti paavi Celestinus III:lta vuonna 1193, mutta jo sitä ennen olivat kristityt kuningaskunnat Saksassa ja Skandinaviassa tehneet valloitus- ja käännytysretkiä nykyisille Suomen, Baltian ja Venäjän alueille. Näitä retkiä tehtiin muun muassa seuraavien kansojen pariin:

Aseelliset konfliktit Baltian rannoilla asuvien balttien ja slaavilaisten kansojen sekä heidän saksilaisten ja tanskalaisten naapuriensa välillä olivat jatkuneet jo vuosisatoja ennen ristiretkiä. Yhteenotoissa oli usein kyse maa- ja merikauppareittien hallinnasta ja ristiretket olivat tämän perinteen suoraa jatkoa. Nyt innoittajana oli paavi, ja käännytystyössä oli mukana useita paavin ritaristoja sekä aseellisia munkkijärjestöjä, kuten Saksalainen ritarikunta sekä Kalparitaristo. Ensimmäiset retket tehtiin samaan aikaan Pyhälle maalle suuntautuneen toisen ristiretken kanssa ja jatkuivat aina 1500-luvulle saakka.

Ristiretkien myötä Saksalainen ritarikunta kasvoi saaden Baltiassa hallintaansa suuria alueita.

Ruotsalaisten ristiretket[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Ristiretket Suomeen

Ruotsalaiset tekivät 1100-luvulla useita ryöstöretkiä Itämeren toiselle puolelle. Novgorodilaisten lähteiden mukaan ruotsalaiset hyökkäsivät Laatokalle vuosina 1142 ja 1164. 1200-luvun alussa Länsi-Suomi oli kristittyä aluetta, ja paikalliset suurmiehet ilmeisesti tunnustivat ruotsalaisten kuninkaan vallan. Alue sai myös pian oman piispan. Vuonna 1237 paavi Gregorius IX kehotti ruotsalaisia tekemään ristiretken hämäläisiä vastaan, jotka olivat luopuneet kristinuskosta.[2] Tämän toiseksi ristiretkeksi kutsutun sotaretken ajankohta on kiistelty. Vuonna 1240 ruotsalaiset hyökkäsivät Novgorodia vastaan Inkerissä. Novgorodilaiset kukistivat ruotsalaiset Nevan taistelussa. 1200-luvun lopulla Eerik Pyhän pyhimyskultti levisi Ruotsissa ja Eerikin tekemää, luultavasti fiktiivistä, ensimmäistä ristiretkeä käytettiin esikuvana tuleville ristiretkille itään. Eerikiä käytettiin propagandamielessä aina keskiajan loppuun asti. Ruotsalaiset ja novgorodilaiset sotivat Karjalan ja Inkerin herruudesta vuosikymmenien ajan. Vuonna 1323 solmittu Pähkinäsaaren rauha ei kuitenkaan lopettanut vihanpitoa. Muun muassa Ruotsin tunnetuin pyhimys Pyhä Birgitta julisti ristiretkeä venäläisiä vastaan. Tämä ristiretki toteutettiin Maunu Eerikinpojan johdolla vuonna 1348. Ruotsalaiset valtasivat Pähkinäsaaren linnoituksen, joka kuitenkin menetettiin pian. Vielä vuonna 1378 paavi Urbanus VI julisti ristiretkeä harhaoppisia venäläisiä vastaan. Viimeinen ruotsalainen ristiretki venäläisiä vastaan tapahtui vuonna 1496. Tämä sotaretki tehtiin kostona venäläisten vuonna 1495 tekemälle hyökkäykselle. Ruotsalaiset valtasivat muun muassa Ivangorodin.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Harrison s.191-282
  2. Diplomatarium Fennicum
  3. Harrison s.405-502