Celestinus III

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Celestinus III
Henkilötiedot
Koko nimi Giacinto Bobone Orsini
Syntynyt1106
Rooma, Kirkkovaltio
Kuollut8. tammikuuta 1198
Rooma, Kirkkovaltio
Paavi
Paavius alkoi 10. huhtikuuta 1191
Paavius päättyi 8. tammikuuta 1198
Edeltäjä Klemens III
Seuraaja Innocentius III
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Paavi Celestinus III (s. n. 11068. tammikuuta 1198) oli paavina 10. huhtikuuta 1191 – 8. tammikuuta 1198.[1] Hänen oikea nimensä oli Giacinto Bobone Orsini ja hän syntyi aateliseen Orsinin sukuun. Paaviksi tullessaan hän oli vain diakoni. Hänet vihittiin papiksi 13. maaliskuuta 1191. Celestinus kuoli kupan aiheuttamiin komplikaatioihin ja hänet on haudattu Lateraanikirkkoon.

Celestinus kruunasi Henrik VI:n keisariksi päivä paaviksi valitsemisen jälkeen. Myöhemmin Celestinus julisti Henrikin pannaan, koska tämä piti Rikhard Leijonamieltä vangittuna oikeudettomasti. Vuonna 1192 hän vahvisti saksalaisen ritarikunnan säännöt. Hän olisi eronnut paavin virasta ja hän ehdotti itselleen seuraajaa juuri ennen kuolemaansa, mutta kardinaalit eivät sallineet hänen tehdä sitä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jussi Hanska: Kristuksen sijaiset maan päällä?. Paaviuden historiaa apostoli Paavalista Johannes Paavali toiseen. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Vammala 2005. ISBN 951-746-719-2.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Hanska 2005: 321.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Edeltäjä:
Klemens III
Paavi Seuraaja:
Innocentius III