Eugenius III

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Eugenius III
Paavi Eugenius III
Syntymänimi Bernardo de Pisa
Paavius alkoi 15. helmikuuta 1145
Paavius päättyi 8. heinäkuuta 1153
Edeltäjä Lucius II
Seuraaja Anastasius IV
Kuollut 8. heinäkuuta 1153
Tivoli

Paavi Autuas Eugenius III (k. 8. heinäkuuta 1153) oli paavina 15. helmikuuta 1145 – 8. heinäkuuta 1153.[1] Hän oli kotoisin Pisasta, ja hänen oikea nimensä oli Bernardo de Pisa.

Noustessaan paaviksi helmikuussa 1145 Bernardo de Pisa oli vain Rooman ulkopuolella sijainneen Santi Vincenzo e Anastasio alle Tre Fontane-luostarin apotti.[2]

Santi Vincenzo e Anastasio alle Tre Fontane-luostari, jossa Eugenius III toimi apottina ennen paaviksi nimitystään.

Hänen paaviksi nimittämisensä ajoittuu vaikeaan aikaan, jossa Rooma oli julistautunut tasavallaksi ja sitä johdettiin Capitolium-kukkulalta senaatin toimesta. Hänen nousuunsa vaikutti osittain se, että juuri kukaan ei ollut innokas pyrkimään virkaan, joka oli siihen aikaa vaarallinen ja vaikea. Olihan hänen edeltäjänsäkkin saanut surmansa Rooman senaattia vastaan tehdyssä hyökkäyksessä.[3]

Eniten hänen nousuunsa vaikutti se, että hän oli vaikutusvaltaisen Bernhard Clairvauxlaisen oppilas ja ystävä. Bernhard ei kuitenkaan hyväksynyt valintaa vaan piti Eugeniusta liian yksinkertaisena ja kokemattomana. Eugeniuksen tultua paaviksi Bernhard käytti kuitenkin Eugeniuksen ominaisuuksia hyväkseen ja pyrki hallitsemaan Eugeniuksen nimissä.

Eugenius ei pystynyt lähes koko valtakautenaan olemaan Roomassa. Kun hän lähti saamaan paaviusvihkimyksen Farfan luostariin, Rooman kansalaiset palauttivat voimaan Rooman vanhan perustuslain paavin maallista valtaa vastustaneen Arnold Brescian vaikutuksesta. Eugenius kääntyi Tivolin ja muiden Rooman kanssa riidoissa olevien kaupunkien puoleen ja pystyi näiden avulla tekemään roomalaisten kanssa kompromissisopimuksen, jonka turvin hän toimi hetken aikaa näennäisesti Rooman hallitsijana, mutta senaatti jatko edelleen toimintaansa. Tämän sopimuksen turvin hän pystyi palaamaan Roomaan jouluna vuonna 1145.

Kun Eugenius kuuli, että turkkilaiset olivat vallanneet Edessan, hän kirjoitti joulukuussa 1145 kirjeen Ranskan kuningas Ludvig VII:lle ja pyysi tätä osallistumaan ristiretkeen. Speyerissa valtiopäivillä Saksan keisari Konrad III ja monet hänen aatelisistaan sitoutuivat ristiretkeen Eugeniuksen puhetaitojen ansiosta.

Hänen senaatin kanssa tekemä kompromissi kuitenkin murentui ja Eugenius ei suostunut petolliseen sopimukseen Tivolia vastaan ja hän joutui pakenemaan kaupungista maaliskuussa vuonna 1146 Viterboon, josta hän matkusti Sienaan ja edelleen Ranskaan.

Ranskassa Eugenius piti kirkollisen elämän uudistukseen tähtääviä kirkolliskokouksia pohjoisessa Pariisissa, Reimsissä ja Trierissä. Tänä aikana hän hyväksyi Hildegard Bingeniläisen teokset. Ranskassa ollessaan hän keskittyi rahan keräämiseen ja värväsi itselleen palkka-armeijan. Näin värväämällään armeijalla yhdistettynä hänelle uskollisilla vasalleilla Hän yritti Rooman takaisin valtaamista vuonna 1148. Valtausyritys päättyi kumminkin tasavaltalaisten voittoon.

Myöhemmin vuonna 1149 Eugenius palasi Italiaan ja asettui Viterbohon. Sisilian kuninkaan avulla hän onnistui palaamaan Roomaan vuonna 1150, mutta valtansa puolesta pelkäävät tasavaltalaiset pakottivat hänet jälleen vetäytymään.

Vuonna 1153 Keisari Fredrik I Barbarossa lupasi auttaa Eugeniusta kapinoivia alamaisia vastaan. Ehdoksi Fredrik I asetti sen, että paavi kruunaisi hänet keisariksi. Roomassa tasavaltalaiset olivat saaneet vihiä kyseisistä neuvotteluista ja tulivat siihen johtopäätökseen, että he eivät kykenisi vastustamaan näin syntyvää liittoa ja pyrkivät neuvotteluyhteyteen paavin kanssa. Näin käytyjen neuvotteluiden seurauksena paavi pääsi vihdoin palaamaan takaisin Roomaan loppuvuonna 1148.[4]

Vaikka Rooman asukkaat vastustivat Eugeniuksen pyrkimyksiä saada maallista valtaa, he hyväkyivät hänet aina hengelliseksi johtajakseen ja kunnioittivat häntä. Niinpä Eugenius haudattiin Vatikaaniin, ja hänen hautakammionsa sai pian mainetta kyvystä ihmeparannuksiin.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jussi Hanska: Kristuksen sijaiset maan päällä?. Paaviuden historiaa apostoli Paavalista Johannes Paavali toiseen. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Vammala 2005. ISBN 951-746-719-2.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Hanska 2005: 320.
  2. Hanska 2005: 67.
  3. Hanska 2005:67-68
  4. Hanska 2005: 68.


Edeltäjä:
Lucius II
Luettelo paaveista

Emblem of the Papacy SE.svg

Seuraaja:
Anastasius IV