Hadrianus VI

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hadrianus VI
Henkilötiedot
Koko nimi Adrian Florisz Dedel
Syntynyt2. maaliskuuta 1459
Utrecht, Utrecht, Alankomaat
Kuollut14. syyskuuta 1523 (64 vuotta)
Paavi
Paavius alkoi 9. tammikuuta 1522
Paavius päättyi 14. syyskuuta 1523
Edeltäjä Leo X
Seuraaja Klemens VII

Paavi Hadrianus VI (syntyjään Adrian Florisz Dedel; 2. maaliskuuta 1459 Utrecht, Utrecht, Alankomaat14. syyskuuta 1523) oli paavina 9. tammikuuta 1522 – 14. syyskuuta 1523.[1] Hän oli myös tulevan hallitsijan Kaarle V:n opettaja vuodesta 1507 lähtien. Hadrianus lähetettiin vuonna 1515 Espanjaan valmistelemaan Kaarle I:n, tulevan Kaarle V:n kruunaamista.

Piispasta paaviksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hadrianus nimitettiin Kaarle V:n avulla Tortosan piispaksi. Kaarlen ollessa Saksassa vuonna 1520, hän uskoi Hadrianukselle ja kardinaali Jimenéz de Cisnerosille vastuun valtakunnan hallinnosta. Hadrianuksesta tuli paavi 9. tammikuuta 1522, hieman alle 63-vuotiaana. Hänen valintansa paaviksi tapahtui 27. joulukuuta 1521 – 2. tammikuuta 1522 välisenä aikana. Hadrianus kuoli kuitenkin jo 14. syyskuuta 1523, ehdittyään toimia paavina vain noin puolitoista vuotta.

Hadrianus oli tinkimätön toimissaan. Hän muutti asuntonsa Vatikaanin ylimpään kerrokseen, ja hänellä oli palvelijoina vain Hollannista mukanaan tuomansa henkilökunta, johon kuului sihteeri, palvelija ja vanha taloudenhoitajatar. Hadrianus pudotti kardinaalien palkat 6 000 dukaattiin ja taisteli simoniaa sekä nepotismia vastaan, minkä seurauksena hänestä tuli äärettömän vihattu roomalaispapiston keskuudessa.

Hadrianus VI:n jälkeen seuraava ei-italialainen paavi oli vasta Johannes Paavali II 455 vuotta myöhemmin. Hadrianuksen sairastuttua ja kuoltua, häntä hoitaneen lääkärin talon eteen ilmestyi kukkia, joihin oli kätkettynä teksti ”Isänmaan Vapauttajalle”. Hadrianus VI on haudattu Pius II:n ja Pius III:n väliin, ja haudalla on hautakirjoitus ”Hic jacet impius inter Pius”.

Kuvagalleria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hanska, Jussi: Kristuksen sijaiset maan päällä?. Paaviuden historiaa apostoli Paavalista Johannes Paavali toiseen. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Vammala 2005. ISBN 951-746-719-2.
  • Enciclopedia Universal, Espasa-Calde. Madrid 1908/Tortosan kirjasto.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Hanska 2005: s. 322.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Edeltäjä:
Leo X
Paavi Seuraaja:
Klemens VII