Klemens XIV

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Klemens XIV
Paavi Klemens XIV
Paavi Klemens XIV
Henkilötiedot
Koko nimi Giovanni Vincenzo Antonio Ganganelli
Syntynyt31. lokakuuta 1705
Kuollut22. syyskuuta 1774 (68 vuotta)
Rooma
Paavi
Paavius alkoi 19. toukokuuta 1769
Paavius päättyi 22. syyskuuta 1774
Edeltäjä Klemens XIII
Seuraaja Pius VI
Klemens XIV:n vaakuna

Giovanni Vincenzo Antonio Ganganelli (31. lokakuuta 1705 Sant'Angelo in Vado, Rimini22. syyskuuta 1774 Rooma) oli paavina 19. toukokuuta 1769 – 22. syyskuuta 1774.[1] Hän otti nimekseen Klemens XIV (latinaksi Clemens XIV ja italiaksi Clemente XIV).

Giovanni Ganganelli oli vaatimattoman kyläkirurgin poika. Tuleva kardinaali ja paavi sai opetuksensa jesuiittojen koulussa. Vuonna 1724 hän liittyi fransiskaanijärjestöön, jonka johtajaksi (’’Consultor’’) hänet nimitettiin vuonna 1741. Paavi Klemens XIII korotti hänet kardinaalin tehtävään vuonna 1759.

Kirkon vaikeat kysymykset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paavi Klemens XIV:n edeltäjän Klemens XIII:n kuolema jätti Rooman kirkon vaikeaan tilanteeseen. Paavin valta-asemaa vastaan hyökkäsivät kirkon sisältä käsin gallikanismi ja jansenismi. Gallikaanien näkemyksen mukaan Ranskan katolisen kirkon tulisi olla mahdollisimman itsenäinen suhteessaan paaviin. Jansenismi oli 1600-luvulla syntynyt katolisen kirkon uudistusliike. Kirkon ulkopuolelta vastaavasti toimivat febronismi, joka meni tavoitteissaan gallikanismiakin pidemmälle jopa tavoitellen eräänlaista perustuslaillista monarkiaa kirkkoon, sekä rationalismi, jonka doktriinin mukaan järki on oikea tiedon lähde.

Kuitenkin kaikkein polttavin kysymys olivat jesuiitat. Ranskassa ja Iberian niemimaalla järjestön toiminta oli lakkautettu, ja yleisesti toivottiin, että uusi paavi lakkauttaisi järjestön toiminnan kokonaan. 15. helmikuuta 1769 kokoontunutta konklaavia painostettiin asian suhteen. Enemmistö 47 kardinaalista oli kuitenkin myötämielinen järjestön toiminnalle.

Tämän seurauksena Ranskan, Espanjan ja Portugalin kuninkaat käyttivät oikeuttaan poistaa Kirkkovaltiosta 23 kardinaalia. Lisäksi uhattiin, että muunlaista paavia kuin jo ennakolta jesuiittajärjestön lakkauttamisen kannalla oleva ei hyväksyttäisi. Paavilta vaadittiin kirjallinen sitoumus vihatun järjestön lopettamisesta. Lopulta kardinaali Ganganelli, joka oli jesuiittojen entinen oppilas, suostui lupauksen allekirjoittamiseen, ja hänet valittiin uudeksi paaviksi ennätyspitkän, kolme kuukautta kestäneen, konklaavin jälkeen 18. toukokuuta.[2]

Klemens XIV onnistui pienillä myönnytyksillään, joilla tosin käänsi selkänsä edeltäjänsä harjoittamalle politiikalle, saavuttamaan sovun Espanjan ja Portugalin hallitsijoiden kanssa. Ranskan kanssa näin ei kuitenkaan käynyt. Jotta Ranskan valtio suostuisi palauttamaan Avignonin, jonka se oli valloittanut joka kerralla jouduttuaan yhteentörmäykseen paavin kanssa, sen vaatimukseen olisi myönnyttävä. Lopulta paavin täytyi taipua Ranskan tahtoon, ja paavi Klemens XIV kielsi jesuiittajärjestön lopullisesti 21. heinäkuuta 1773. Paavi ei käyttänyt asian julkaisemiseen bullaa, vaan yksinkertaisempaa ’’Dominus ac redemptor’’ -kirjettä, joka oli vaikutuksiltaan paljon bullaa vaatimattomampi ja siten haluttaessa muutettavissa.

Myöhemmin, vuonna 1815 paavi Pius VII antoi kaikille piispoille osoittamassaan kirjeessä (Litteræ encyclicæ) luvan jesuiittajärjestön toiminnan aloittamiseksi uudelleen.

Klemens XIV putosi hevosen selästä ollessaan 26. marraskuuta 1769 ollessaan perinteisessä ratsastuskulkueessa matkalla ottamaan haltuunsa Lateraanin Pyhän Johanneksen basilikan. Hän ei loukkaantunut ja jatkoi sitten matkaa kantotuolissa. Putoamisen seurauksena Klemens XIV:n seuraajat lakkasivat käyttämästä ratsukulkuetta ja ajoivat jatkossa vaunuilla ottamaan haltuunsa Lateraanin.[3]

  • Jussi Hanska: Kristuksen sijaiset maan päällä?. (Paaviuden historiaa apostoli Paavalista Johannes Paavali toiseen) Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Vammala 2005. ISBN 951-746-719-2
  1. Hanska 2005: 323.
  2. Encycopedia Britannica 1911
  3. Unohtunut seremonia. Miksi paavi ei enää ratsasta juhlakulkueessa, Helsingin Sanomat, 24.03.1939, nro 81, s. 4, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]