Lalli

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee oletettua historiallista henkilöä. Sanan muista merkityksistä katso Lalli (täsmennyssivu).

Lalli (mahdollisesti Laurentius, Lauri tai Lalloi) on otaksuttavasti 1100-luvulla elänyt köyliöläinen talonpoika[1], joka kansanperinteen mukaan surmasi piispa Henrikin Köyliönjärven jäällä 20. tammikuuta noin vuonna 1156.

Vanhin maininta Lallista piispa Henrikin surmaajana on Hemminki Maskulaisen virrestä vuodelta 1616. Lallista kertoo lisäksi muun muassa Johannes Messenius 1620–1630-luvuilla kirjoittamassaan Scondia illustrata -teoksessa.[2] Piispa Henrikin surman puolestaan mainitsee ainakin Uppsalan arkkipiispa Jakob Ulfsson vuonna 1478.[3] Kirjallisia lähteitä pidetään nykyään kuitenkin epämääräisinä ja koska varhaisimmatkin niistä on kirjoitettu kauan oletettujen tapahtumien jälkeen, monet historiantutkijat epäilevät Henrikin ja siten myös Lallin todenperäisyyttä. Useat vanhemmat tutkijat, kuten esimerkiksi Jalmari Jaakkola 1930-luvulla, sen sijaan pitivät Lallia historiallisena henkilönä. Heidän käsitystensä mukaan tämä oli paikallinen suurtalonpoika, joka oli jopa ylhäistä syntyperää.[4]

Pyhän Henrikin legenda ja Piispa Henrikin surmavirsi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

C. A. Ekmanin maalaus Henrikin murhasta

1200-luvun lopulta peräisin oleva Pyhän Henrikin legenda ilmoittaa piispan surmaajaksi nimeltä mainitsemattoman murhamiehen, joka tappoi piispan julmasti tämän "tahdottua ojentaa murhaajaa kirkollisella kurilla". Piispa Henrikin surmavirsi, jonka varhaisin muistiinmerkitty versio on vasta 1600-luvulta, antaa piispan kuolemasta hyvin toisenlaisen kuvan. Erään surmavirren version mukaan piispa Henrik oli Ruotsin kuninkaan Eerikin kanssa lähtenyt ristiretkelle "Hämeen maalle". Surmavirren alkuosaan myöhemmin tehdyn lisäyksen mukaan matkakumppani vaihtuu kuninkaasta ajomieheen.[5] Matka tapahtuu keväällä, eikä tammikuussa, johon Henrikin kuolinpäivä on kansanperinteen mukaan sijoitettu.

Matkallaan piispa Henrik oli käynyt vierailulla Lallin kotona tämän ollessa poissa. Piispa oli tarinan mukaan ottanut ruokaa, olutta ja heiniä, maksaen niistä korvauksen. Isännän palattua, Lallin vaimo Kerttu (Gertrud) väitti piispan väkipakolla ottaneen tarpeet maksamatta niistä mitään. Raivostunut Lalli lähti kirves kädessään veljiensä Pentin ja Olavin kanssa piispan reen perään. Köyliönjärven jäällä he surmasivat Henrikin. Surmavirren eri versiot ja perimätieto on julkaistu Suomen kansan vanhat runot -sarjan Varsinais-Suomea käsittelevässä osassa.

Piispa Henrikin surmavirren loppu on alun tavoin lainaa Pyhän Henrikin legendasta. Sen mukaan Lalli katkaisi piispan sormen havitellessaan hänen sinettisormustaan, mutta sormi upposi lumeen. Kerrotaan, että seuraavana kesänä soutumatkalla olleet pikkupoika ja sokea mies löysivät sormen huuhtoutuneena rannalle, toisen version mukaan he tapasivat sen keskellä kesää kellumassa jäälautalla. Kun poika kosketti sokeaa miestä sormella, sai tämä näkönsä takaisin. Kerrotaan myös, että Lalli otti kuolleelta piispalta hiipan ja asetti sen päähänsä. Kotiin palattuaan hän yritti riisua päähinettä, mutta se oli kuitenkin juuttunut kiinni niin lujasti, että Lallin hiukset irtosivat hiipan mukana. Surmavirren mukaan Lalli kuoli surmatyön jälkeisenä kesänä hiirilauman ajettua hänet pienen järven rannalla kasvaneen puun latvaan, josta Lalli putosi järveen ja hukkui. Harjavallassa sijaitseva järvi sai myöhemmin tapauksen johdosta nimen Hiirijärvi. Martti Haavion mukaan hiiriin liittyvä teema on kopioitu saksalaisista mäuseturm-tarinoista ja lisätty alkuperäiseen surmavirteen jälkikäteen.[6]

Lalli-nimen etymologiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lalli on todennäköisesti muunnos kristitystä Laurentius-nimestä. Se voi myös olla suomalainen nimi, joka tarkoittaa karhua, isoa, lihavaa miestä tai jättiläistä. Koska kunnioitettua karhua ei haluttu häiritä sitä nimeltä kutsuen, siitä käytettiin kiertoilmaisuja kuten "karvalalli", "lallokki" tai "lallonen". Lallilla on myös germaaninen nimietymologia, "Lallo", joka tulee verbistä "lallen/lellen" (lallattaa). Suomalaisessa paikannimistössä Lalli esiintyy muun muassa Pirkkalassa, jossa on sekä paikannimi Lalli että Lallin lahti.lähde?

Lallin perinne nykypäivänä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talonpoika Lalliin liittyvä perinne elää nykyäänkin vahvana erityisesti Satakunnan eteläosissa. Se on antanut nimensä useille paikoille, tapahtumille ja yhteisöille. Köyliössä sijaitsee vuonna 1989 paljastettu professori Aimo Tukiaisen veistämä Lallin patsas. Lisäksi paikkakunnalla toimivat muun muassa urheiluseura Köyliön Lallit sekä tanssi- ja konserttipaikkana tunnettu Lallintalo. Vuosina 1917–2009 maakunnassa ilmestyi Lalli-niminen sanomalehti. Piispa Henrik ja Lalli esiintyvät Nousiaisten vaakunassa, Köyliön vaakunassa puolestaan ovat kuvattuna Henrikin hiippa ja Lallin kirves.

Myös Lalliin liittyviä muinaismuistoja löytyy useita. Tunnetuimmat ovat Lallin asumus Köyliössä sekä Lallin itkukivi Harjavallan Hiirijärvellä. Kansanperinteen mukaan molemmat ovat paikkoja, joissa Lalli piispa Henrikin surmattuaan piileskeli. Köyliönjärven Kirkkosaaressa sijaitsee Köyliönkartano eli Vanhakartano, jonka sanotaan alun perin olleen Lallin omistuksessa ja joutuneen hänen kuolemansa jälkeen katolisen kirkon haltuun. Kartanon mailla on niin sanottu "Lallin kellari", joka amiraali Carl Tersmedenin 1740-luvulla muistiin merkitsemän kertomuksen mukaan toimi varhaisten kristittyjen kokoontumispaikkana Lallin vaimon Kertun käännyttyä kristinuskoon.[7] Kellari on kuitenkin tutkimusten mukaan peräisin vasta 1500-luvulta.[8]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Lalli.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Suuret suomalaiset -ehdokkaat Yle Vintti
  2. Jaakkola, Jalmari: "Vähän Lallista ja Lalloilasta" (s. 21). Satakunta – Kotiseututukimuksia X, Helsingin yliopiston Satakuntalainen osakunta, 1936.
  3. Jaakkola, s. 32.
  4. Jaakkola, s. 23–24.
  5. Suvanto, Seppo: "Ensimmäinen ristiretki -tarua vai totta – muinaisrunot ja todellisuus" Historian Aitta XX, 1987.
  6. Katajala, Kimmo: "Suomen ensimmäinen murhamysteeri" Agricolan kirja-arvostelut, 3.8.1999. Viitattu 20.4.2014.
  7. Jaakkola, s. 22–23.
  8. Lallin kellariin pääsi pitkän tauon jälkeen 6.9.2012. Länsi-Suomi. Viitattu 20.4.2014.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]