Muinaisjäännös

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee arkeologisia kohteita. Biologisista muinaisjäänteistä kertoo artikkeli Relikti.
Stonehengen kivikehä Englannissa lienee yksi tunnetuimmista muinaisjäännöksistä.
Museoviraston suojelema uhrikivi Suomessa

Muinaisjäännökset ovat menneisyydessä eläneiden ihmisten toiminnasta jääneitä jälkiä, jotka ovat Suomessa ja useimmissa muissa maissa lain suojaamia. Ne jaetaan kiinteisiin muinaisjäännöksiin ja irtaimiin muinaisesineisiin.

Suomessa kiinteitä muinaisjäännöksiä ovat Muinaismuistolaissa (295/1963) määritellyt kohteet. Näitä ovat muun muassa maa- ja kivikummut, erilaiset kivirakennelmat ja kiveykset, vanhat haudat ja kalmistot, kalliomaalaukset ja -piirrokset. Lisäksi huomattavat rakennukset ja niiden jäännökset luetaan kiinteisiin muinaisjäännöksiin. Myös muut kuin ihmisen muovaamat luonnonesineet ovat lain piirissä, jos niihin liittyy tapoja, tarinoita tai historiallisia muistoja.

Irtaimia muinaisesineitä ovat Suomessa artifaktit kuten vanhat maasta löydetyt korut, työkalut ja käyttöesineet, joiden omistajia ei tunneta ja jotka ovat arvioitavissa yli sadan vuoden ikäisiksi. Irtaimiin muinaisjäännöksiin lasketaan yleensä kuuluvaksi myös muinaisten yhteisöjen tuottamat jätteet sekä ekofaktit eli ihmistoimintaan liittyvät jäänteet, jotka eivät ole ihmisten valmistamia, mutta joilla kuitenkin on tutkimuksellista arvoa yhteisön toimintaa tutkittaessa, esimerkiksi kotieläinten luut.[1]

Muinaisjäännösten suojelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muinaisjäännökset ovat arvokkaita muistoja Suomen aikaisemmasta asutuksesta ja historiasta. Niitä tulee suojella myös siksi, että niillä on usein opetuksellista ja tutkimuksellista arvoa, mutta yhtä lailla kiinteät muinaisjäännökset voivat olla tärkeitä matkailukohteina, osana maisemaa, symboleina tai jopa esteettisinä kohteina.[2]

Kiinteiden muinaisjäännösten valvonnasta ja hoidosta vastaa Suomessa Museoviraston arkeologian osasto tai Museoviraston rakennushistorian osasto. Irtaimia muinaisesineitä säilytetään konservoinnin jälkeen eri museoissa.

Menettely irtaimen muinaisjäännöksen löytyessä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Museovirasto on luetellut verkkosivuillaan kuusi kohtaa, joita tulee noudattaa löytäessään irtaimen muinaisjäännöksen.

  1. Muinaisesineeksi epäilty esine on otettava talteen ja tarkka löytöpaikka on merkittävä.
  2. Esinettä ei tule puhdistaa eikä sen löytöpaikkaa tule enempää kaivella.
  3. Esine tulee lähettää Museovirastoon tai lähimpään maakuntamuseoon. Löydöstä voi ilmoittaa Museovirastoon myös puhelimitse.
  4. Museovirastosta saatava esineen löytöolosuhteita koskevan kysymyslehti tulee täyttää ja palauttaa Museovirastoon.
  5. Esineen voi joko lahjoittaa Museovirastoon tai Museovirasto voi lunastaa sen. Lahjoituksesta saa kunniakirjan. Jalometallilöydöt voidaan lunastaa vähintään rahasummalla, joka on 125% metallin arvo. Tunnetulta kiinteältä muinaisjäännökseltä tehdyt löydöt kuuluvat korvauksetta valtiolle. Löydöstä voi tiedustella tarkempia tietoja ja valokuvan kotiarkistoon.
  6. Löytäjä voi toivoa esinettä siirrettäväksi dokumentointitoimenpiteiden jälkeen lähimpään maakuntamuseoon.[3]

Menettely kiinteän muinaisjäännöksen löytyessä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Löytäjän tulee merkitä muistiin muinaisjäännöksen tuntomerkit ja tarkka löytöpaikka.
  2. Mikäli mahdollista, tulee kohde valokuvata tai siitä on tehtävä piirros.
  3. Kohdetta ei saa kaivaa eikä siihen saa muutoin kajota.
  4. Muinaisjäännöksestä tulee ilmoittaa Museovirastoon tai lähimpään maakuntamuseoon.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Halinen, Petri & et al: Johdatus arkeologiaan. Suomi: Gaudeamus, 2008. ISBN 978-952-495-051-0. (suomeksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Halinen & et al, s. 17
  2. Halinen & et al, s. 464
  3. a b http://www.nba.fi/fi/menettely#irtain%20muinaisesine