Historia

Wikipedia
Ohjattu sivulta Historiantutkimus
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee historiantutkimusta. Historiallisia tapahtumia käsitellään artikkelissa maailmanhistoria.
Herodotos, jota usein pidetään historian isänä.

Historia (muinaiskreikaksi ἱστορία, historía) tarkoittaa paitsi yhteisön menneisyyden vaiheita, myös menneiden tapahtumien kuvausta tai tutkimusta, historiatiedettä ja sen tuloksia.[1][2]

Historia tieteenalana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Historiatiede eli historia tieteenalana on ennen kaikkea kirjoitettuihin lähteisiin perustuvaa ihmisten menneisyyden tutkimusta. Siten historiallinen aika alkaa kirjoitustaidon keksimisestä. Aikaa ennen kirjoitustaitoa kutsutaan vastaavasti esihistorialliseksi ajaksi. Esihistoriallista aikaa tutkivista tieteistä keskeisin on arkeologia eli muinaistutkimus.

Historiantutkimuksessa käytettävä lähdeaineisto on laajaa. Tutkimus pyritään perustamaan tutkittavien tapahtumien yhteydessä syntyneisiin teksteihin (ns. jäänteet) tai mahdollisimman varhaisiin, luotettavina pidettyihin aihepiiriä koskeviin kertomuksiin. Tutkimusta voidaan tehdä käyttäen kirjoitettuja tai painettuja tekstejä, haastatteluja, arkeologisia löytöjä, valokuvia, muita erilaisia taideteoksia sekä myös kansanperinnettä apuna käyttäen. Näitä käyttäen historiantutkija pyrkii lähdekritiikkiä käyttäen laatimaan itseään kiinnostavasta aiheesta kertomuksen, joka pyrkii rekonstruoimaan sen, mitä menneisyydessä todella tapahtui tai ajateltiin. Tämä "wie es eigentlich gewesen" -ajattelu on nykyhistoriantutkimuksessa tosin kyseenalaistettu. Historia ei pysty kertomaan, mitä todella tapahtui. Sen sijaan se voi esittää tulkintoja. Emeritusprofessori Jorma Kalela on todennut teoksessaan Historiantutkimus ja historia, että historiantutkimus on kahtalainen ala: toisaalta tutkitaan meille nykyihmisille kiinnostavia asioita, toisaalta pyritään tekemään oikeutta menneisyyden ihmisille. Historiantutkimus on aina tulkintaa ja Kalelan mukaan myös "vieraan kulttuurin tutkimista".

Historiatieteen vaikein ongelma on se, että kirjoitetut tekstit säilyvät vain hyvin rajallisen ajan, johtuen siitä, että esimerkiksi papyrus tai paperi haurastuvat, ja tekstit joko katoavat tai muuttuvat hyvin epäselviksi historiallisesti varsin lyhyen ajan kuluessa.

Akateemiselle tieteelle tyypillisesti historiantutkimuksessa ovat eri aikoina vallinneet ja tutkimusta ohjanneet erilaiset suuntaukset, koulukunnat, akateemisen kirjoittamisen käytännöt, kiinnostuksen kohteet sekä yhteiskuntaa koskevat käsitykset. Siten aikasidonnaisuus on tyypillistä historiantutkimukselle (ja -kirjoitukselle); jokaisen sukupolven sanotaankin kirjoittavan historian uudelleen. Historiantutkimuksen aikasidonnaisuus johtuu osaksi myös siitä, että jälkikäteen tiedämme mitä tuli tapahtumaan.

Toisaalta myös poliittista keskustelua hallitsevat näkökulmat vaikuttavat helposti siihen kuvaan, minkä tutkija muodostaa menneisyydestä. Suomen historian osalta tämä näkyy erityisen selvästi vuotta 1918 ja toista maailmansotaa koskevissa tutkimuksissa. Ajallinen etäisyys sinällään ei tee aiheesta "epäpoliittista" - jos historiantutkimus sitä koskaan voi ollakaan: onkin esitetty, ettei ns. neutraalia, objektiivista ja epäpoliittista näkökulmaa ole olemassakaan. Tämän näkemyksen mukaan kaikki menneisyyttä koskevat kertomukset laaditaan jostain näkökulmasta käsin.

Historiantutkimus voidaan jakaa eri aloihin paitsi tutkittavan ajan ja paikan mukaan, myös näkökulman mukaisesti. Tällaisia historiantutkimuksen aloja ovat esimerkiksi sosiaalihistoria, kulttuurihistoria, aatehistoria, oppihistoria, taloushistoria, sivilisaatiohistoria, oikeushistoria, kirkkohistoria, poliittinen historia ja sotahistoria. Väljästi sosiaali- ja kulttuurihistorian alle sijoittuvat myös sellaiset melko uudet historiantutkimuksen alueet kuin mikrohistoria, naishistoria, perhehistoria ja sukupuolihistoria. Sen sijaan kirjallisuushistoria ja taidehistoria sekä useat yhteiskuntatieteelliset alat ovat historiantutkimuksen kannalta lähitieteitä.

Ihmisen historia on vain pieni siivu maapallon historiaa ja elämän kehitystä. Ihmisen varhainen historia voidaan jakaa esimerkiksi kivikauteen, pronssikauteen ja rautakauteen käyttöön otettujen metallien perusteella. Eri alueilla näiden periodien kronologia poikkeaa toisistaan.

Merkitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juha Sihvola on maininnut kolme syytä perehtyä historiaan. Historiassa on ajateltu toisin kuin nykyisin, joten menneisyyden tutkiminen opettaa arvioimaan ajatteluamme kriittisesti.[3] Lisäksi historiasta voi oppia erilaisuuden suvaitsemista ja kunnioitusta. Kolmanneksi se voi opettaa myötätuntoa inhimillistä haavoittuvuutta kohtaan, se kun on johtanut vahvojakin ihmisiä sattuman armoille.[3]

Opiskelu Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peruskoulu ja lukio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Opiskelu peruskoulussa aloitetaan yleensä 5. luokalla. Historiaa opiskellaan yleensä luokilla 5–8 kahden vuosiviikkotunnin verran kullakin. Peruskoulun vuosiluokilla 5 ja 6 voidaan opetusta järjestää myös vain kolmen vuosiviikkotunnin verran. Lukiossa historiasta on neljä pakollista ja kaksi valtakunnallista syventävää kurssia.

Yliopisto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa historiaa voi opiskella seitsemässä yliopistossa: Helsingin, Turun, Tampereen, Itä-Suomen, Jyväskylän ja Oulun yliopistoissa sekä Åbo Akademissa. [4] Humanistisella koulutusalalla historia kuuluu perustieteisiin, jota on mahdollista opiskella kaikissa humanistista koulutusalaa tarjoavissa yliopistoissa Vaasaa lukuun ottamatta.

Suomessa opetettavia yliopistollisia historia-aineita ovat

humanistisella koulutusalalla
  • Suomen historia (Turun, Tampereen, Jyväskylän ja Joensuun yliopistot sekä Åbo Akademi)
  • Suomen ja Pohjoismaiden/Skandinavian historia (Helsingin ja Oulun yliopistot)
  • yleinen historia (kaikki edellä mainitut yliopistot)
  • aate- ja oppihistoria (Oulun yliopisto, sivuaineena Tampereen yliopistossa)
  • kulttuurihistoria (pääaineena Turun yliopistossa, sivuaineena Lapin yliopistossa)
  • Pohjoismaiden historia (Åbo Akademi)
  • taloushistoria (Jyväskylän yliopisto)
yhteiskunta-/valtiotieteellisellä koulutusalalla
  • poliittinen historia (Helsingin ja Turun yliopistot)
  • talous- ja sosiaalihistoria (Helsingin yliopisto, sivuaineena Tampereen yliopistossa)

Muita yliopistoaineita, jotka käsittelevät historiaa, mutta joita ei yleensä lasketa "perinteisiin" historiatieteisiin, ovat mm. kirkkohistoria (teologinen koulutusala) ja taidehistoria (humanistinen koulutusala). Useiden oppiaineiden osana on lisäksi aiheen historiaa tutkivia osuuksia, esimerkiksi kirjallisuushistoria, mutta sitä ei voi yleisesti opiskella omana aineenaan.

Usein historia-aineissa perusopinnot ovat esimerkiksi Suomen historian ja yleisen historian opiskelijoille samat[5][6], ja eriytyminen omaan alaan aloitetaan vasta aineopinnoissa. Jyväskylässä eriytyminen tapahtuu vasta syventävissä opinnoissa.[7] Tampereella jakoa ei tehdä ollenkaan.[8] Historia-aineita opiskelleet voivat työskennellä useissa ammateissa ja tehtävissä, esimerkiksi opettajina, tutkijoina, asiantuntijoina, toimittajina tai tiedottajina.[9]


Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
  2. history Online Etymology Dictionary. Viitattu 10.8.2007. (englanniksi)
  3. a b Juha Sihvola: Antiikin kulttuurin arvo. Tiedonjyvä, 2009, nro 4, s. 26.
  4. Agricola - Suomen historiaverkko: Historian opiskelu Suomessa Viitattu 25.9.2007.
  5. https://oodi-www.it.helsinki.fi/hy/vl_kehys.jsp?MD5avain=&Kieli=1&Opas=1351&Org=1000001761&vl_tila=1&AukAikMaar=1 Helsingin yliopisto
  6. http://www.hum.utu.fi/sivustot/historia/opiskelu/opetus/hperus.html Turun yliopisto
  7. https://www.jyu.fi/hum/laitokset/hie/opiskelu Jyväskylän yliopisto
  8. http://www.uta.fi/yky/his/index/Tutkinto-ohjelman%20rakenne.pdf Tampereen yliopisto historian tutkinto-ohjelman rakenne
  9. Historia: Mihin valmistuneet ovat sijoittuneet? töissä.fi. Viitattu 29.7.2013.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Autio, Sari, Katajala-Peltomaa, Sari & Vuolanto, Ville (toim.): Historioitsijan arki ja tutkimuksen prosessi. Tampere: Vastapaino, 2001. ISBN 951-768-094-5.
  • Bloch, Marc: Historian puolustus. (Apologie pour l’histoire, ou Métier d’historien, 1949.) Suomennos: johdanto, luvut I–V: Ossi Lehtiön suomennoksen pohjalta toimittaneet Elina Suolahti ja Martti Berger. Helsinki: Artemisia, 2003. ISBN 951-97294-4-5.
  • Carr, Edward Hallet: Mitä historia on?. George Macaulay Trevelyanille omistettu luentosarja Cambridgen yliopistossa tammi-maaliskuussa 1961. (What is history?, 1961.) Suomentanut Sirkka Ahonen. Jokamiehen korkeakoulu 14. Helsinki: Otava, 1963.
  • Hyrkkänen, Markku: Aatehistorian mieli. Tampere: Vastapaino, 2002. ISBN 951-768-114-3.
  • Kalela, Jorma: Aika, historia ja yleisö: Kirjoituksia historiantutkimuksen lähtökohdista. Turun yliopisto, poliittinen historia. Julkaisuja C 44. Turku: Turun yliopisto, 1993. ISBN 951-29-0049-1.
  • Kalela, Jorma: Historiantutkimus ja historia. Hanki ja jää. Helsinki: Gaudeamus, 2000. ISBN 951-662-793-5.
  • Renvall, Pentti: Historiantutkimuksen työmenetelmät: Teoriaa, käytäntöä, tavoitteita suomalaiseen ainekseen sovellettuina. Porvoo: WSOY, 1947.
  • Viikari, Matti: Historiallinen ajattelu, edistys ja yhteiskunta. Toimittaneet Tapani Hietaniemi, Tuomas M. S. Lehtonen ja työryhmä. Tutkijaliiton julkaisusarja 79. Helsinki: Tutkijaliitto, 1995. ISBN 951-9297-97-9.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikiquote-logo-en.svg
Wikisitaateissa on kokoelma Historia -sitaatteja.

Verkkojulkaisuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Historialinkkejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]